Vuosikerta 1921

Sokeain Airut. No:t 1 2 3.
Sokeain Airut. N:o 4. Huhtikuu. 1921.
Sokeain Airut. N:o 5. toukokuu. 1921.
Sokeain Airut. N:o 6. syyskuu. 1921.
Sokeain Airut. N:ot 7 ja 8. lokakuu ja marraskuu. 1921
Sokeain Airut. N:o 9. joulukuu. 1921.

Etusivu

Sokeain Airut

Suomen sokeain äänenkannattaja.

No:t 1 2 3 tammi-, helmi ja maaliskuu. 1921.

Uudenvuoden mietteitä

Uuden vuoden vaiheella suuntaamme katseemme valoon ja kevääseen, laajoihin lakeuksiin ja metsien syvyyksiin, joissa hanget sulavat järviin ja jokiin, jotka luovat jääpeittonsa. Uusi vuosi synnyttää uusia ajatuksia. Mutta vuoden vaihe on sarastavan päivän murroshetki. Tuskien uhritunti. Vielä jatkuu taistelu ennenkuin elämä on voittanut voittonsa ja valo on täyttänyt avaruuden. Ja taistelun aikana katse niihin teihin joita on vaeltanut, esteihin, joita on murtanut.

Mutta kun me olemme uuden vuoden kynnyksellä valtaa meidät myös eräänlainen tuska ja vavistus. Tarkastaessamme mennyttä aikaa huomaamme siellä paljon sellaista, jonka mielellään tahtoisimme tekemättömäksi ja sanomattomaksi, Paljon jota olemme laiminlyöneet, paljon joka oli väärin. --Ja tarkastaessamme eteenpäin -- mitä näemme silloin? Uusi vuosi on meille kuin kirjoittamaton kirjan lehti, emme tiedä mitä vuoden kuluessa on siihen kirjoitettava. Onko siis ihme, jos meidät valtaa vakavat ajatukset? Ei, sehän on varsin luonnollista. Välistä on tarpeellista pysähtyä syvemmin miettimään, perinpohjin itsellemme selvittämään sekä mennyttä että tulevaa.

Uskokaamme Jumalan rakkauteen! Jos me niin teemme, silloin on meillä pohjaperustus, jolle rakennamme, pohja, joka ei petä. Muodostukoonpa ulkonaiset olosuhteemme millaisiksi tahansa -- tulkoonpa myötä- tai vastoinkäyminen -- tiedämme kuitenkin että sillä, mikä meitä kohtaa, on alkunsa Jumalan rakkaudessa, ja se varmuus voi meidät vaikeuksien yli kuljettaa.

Neiti Adele von Collan

19 p. joulukuuta 1920 vietti Helsingin Sokeainyhdistys sokeainkoulunjuhlasalissa pienen herttaisen joulujuhlan. Melkein kaikki Helsingissä asuvat sokeat sekä monet heidän näkevistä ystävistään olivat koolla. Osa tästä juhlasta omistettiin "Suomen Sokeain Liiton" rahastonhoitajalle neiti Adele von Collanille, joka äskettäin oli jättänyt tämän edesvastuullisen tehtävänsä. Kysymys oli, ei vähemmästä kuin: Koota, kartuttaa ja näinä vaikeina aikoina ylläpitää pientä pääomaa, joka on ollut Suomen Sokeain Liiton verrattain laajan toiminnan tukena. Liiton perustamisesta lähtien, kesäkuussa 1907, on neiti von Collanilla ollut tämä tärkeä tehtävä, jonka hän on hoitanut lämpimällä rakkaudella ja uskollisuudella ilman mitään palkkaa tai hyvitystä. Monessa muussakin suhteessa on hän osoittanut myötätuntoa sokeita kohtaan ja ymmärtämystä heidän yhteisissä harrastuksissaan. Hän on aina vilpittömästi parhaan kykynsä mukaan, vaikkakin vaatimattomasti työskennellyt asiamme hyväksi. Tämä antoi aihetta pieneen kiitollisuuden osoitukseen sokeiden puolelta. Allekirjoittanut ojensi hänelle erään kauan toivotun kirjan sekä laatimansa puheen, jonka neiti Ester Hyvönen ensiksi ääneen luki.

--------

Neiti Adele von Collanille.

Rakas neiti Collanimme! Kun kuulimme että neiti Collan ei enää ole Suomen Sokeain Liiton rahastonhoitajana, hiipi mieleemme surullinen kaihon tunne. Oli kuin silloin, kuin menetämme kuoleman kautta rakkaan uskollisen ystävän. Tuntuu kuin maallisen elämän katoavaisuus olisi kaikkien kauniiden tunteitten, kaikkien hyvien pyrkimysten päämääränä. --Mutta kun hetken olemme tarkastaneet sitä mikä on tapahtunut ja saaneet aikaa toipua surullisesta yllätyksestä, silloin alamme tutkia sitä kaikkea osa osalta, ja huomaamme, että siinä on niin paljon, jota katoavaisuus ei koskaan saa tukahdutettua, niin paljon kaunista ja hyvää joka on olemukseltaan ikuista ja muodostaa näin ollen kultaisia tähkiä taivaallisessa sadossa. -- Niinpä nytkin. --Mainitsimme sanat "rakas" ja "uskollinen". Niin, uskollinen olit, rakas neiti Collanimme, uskollinen vähässä."Liittomme" oli vähän puoleensa vetävä vainio, sinne ei viehättänyt mikään kunnia, siellä ei ollut odotettavissa mitään palkkaa uutteralla työntekijällä vaivoistaan. Vain vaivaa, puuhaa ja rasitusta, kas siinä kaikki, mitä tällä vainiolla oli odotettavissa, sillä se oli uutisviljjelystä. Sen vakoja ei kukaan ennen ollut kyntänyt, ei kukaan tiennyt kantaisiko se vainio hedelmää. Mutta se ei pelottanut ystäväämme, sillä hän rakasti niitä, joille sen vainion hedelmät kuuluivat. Ja keitä olivat he? Suuri joukko sokeita miehiä ja maisia kaikista ikäluokista ja kansankerroksista ympäri Suomea. Tuntemattomia ovat nämä sokeat, lukuunottamatta pientä ryhmää, jolla oli onni kuulla teidän lukevan arvokasta kirjallisuutta pehmeällä sointuvalla äänellänne. Kuinka hyvin muistammekaan nuo lauvantai-illat! Kuinka me niitä odotimme! Me Helsingin sokeainkoulun silloiset oppilaat, emme olleet hemmoteltuja monilla vaihteluilla ja huveilla. sen tähden kiinnyimme niin suuresti siihen mitä oli saatavana, ja siksi ymmärsimme niin hyvän runoilijan sanat: "Puolet elämästämme kuluu odottaessamme kevään häivähdystä, joka kuvastuu kaipauksen kyynelissä". Ja sinä tulit, neiti Adele von Collan, ja olit meidän keväämme. Vapaaehtoisesti sinä tulit lainataksesi silmiesi valoa sokeille lapsille. Ainoa palkkasi oli nähdä meidän ilomme. Mutta se palkka liikutti sinun jaloa sydäntäsi niin, että kun me myöhemmin kysyimme, tahtoisitko vielä nytkin uhrata meille silmiesi valon, jopa voimasikin yhteistyöhön kanssamme ja puolestamme, vastasit sinä täynnä intoa ja rohkeutta: "Kyllä minä tahdon!" Viittasimme rohkeuteesi, sillä jokainen, joka tuntee sokeain asian tilanteen ajalla, jolloin Suomen Sokeain Liitto perustettiin, ei voi kieltää, että todellakin vaadittiin rohkeutta, jaloa rohkeutta, ei sellaista, joka palaa tänään ja huomenna hiiltyy, vaan rohkeutta, jota eivät vastoinkäymiset eivätkä mielipaha voineet lannistaa; vaadittiin rohkeutta joka voi uskoa ja luottaa siihen, että synkän synkkä aamu voi valjeta säteileväksi päiväksi. Sellaista rohkeutta vaadittiin siltä joka laski kätensä auralle. -- Se ei ollut leikkiä se. Ja muistellessamme tuota suurta hehkuvaa innostusta jota Suomen Sokeain Liiton perustajat tunsivat sekä ottaessamme huomioon että monella oli selvä tietoisuus siitä mitä tuo innostus tulisi heille maksamaan, niin emme voi muuta kuin kohottaa hattuamme ja kumartaa syvään kunnioittaen sitä rohkeutta, joka tietoisesti ottaa päälleen sellaista josta ihmiset mielummin haluaisivat päästä, voidakseen siten auttaa sokeain asiaa eteenpäin. Ja sinä päivänsankari jota me tänään juhlimme, sinä olit yksi noista "rohkeista", ja siksi kiitämme sinua siksi siunaamme sinua. Me kiitämme myöskin lämpimästi vaivoistasi kaikkina näinä vuosina, rakkaudesta jolla se kestettiin hyvyydestä joka kaunisti työsi erikoisesti kiitämme uskollisuudestasi sinä rakas neiti Collan. Jumala sinua siunatkoon!!!

--------

Liikutettuna otti neiti Collan lahjan vastaan kiittäen kaikkia läsnäolijoita. Hän lausui, että vaikka hän nyt astuu syrjään varsinaisesta tehtävästään, on hän sokeiden lämmin ystävä viimeiseen henkeensä asti. (Anna Friman)

--------

Sokeat Saksan metalliteollisuudessa

Melkein joka viikko lisääntyy Saksan metalliteollisuudessa työskentelevien sokeain lukumäärä. Syyt tähän ovat seuraavat: Korkeat hinnat sekä varsinaisissa sokeain ammateissa tarvittavien työaineiden puute yhdeltä puolen, toisaalta taas töiden huono menekki tekee elämisen mahdottomaksi jo ennenkin niin vähän tuottavien elinkeinojen harrastajille.

Työ teollisuudessa takaa kuten jo sanottu suuremmat edut kuin kori- ja harjatyö tahi nuoranpunonta. Palkka on keskimäärin 3 markkaa 50 penniä tunnilta, mutta monet ansaitsevat viisikin markkaa. Töistä jotka ovat mitä eri laatuisimpia, maksetaan kappaleittain.

Aluksi, kun työnantajat eivät oikein tunteneet sokeain kykyjä, oli heidän tehtävänään pahvin taivutteleminen laatikoiksi, sähkövarakappaleiden (saksaksi "csicherungen") tarkastaminen ja pakkaaminen sekä ruuvireikien tarkastaminen niihin kuuluvine ruuveineen. Koneellisuutensa vuoksi eivät nämä työt kauan tyydyttäneet sokeita, ja niin saivat he koettaa konetyötä, no mikä hyvin menestyikin.

Tänään työskentelevät useat meistä käyttäen automaattisia poraus- ja viilauskoneita toiset suurempia, toiset yksinkertaisempia ja pienempiä. Me koetamme nyt päästä siihen, että sokeilla olisi samat tulot kuin näkevilläkin. Sokeain tehdastyöntekijöiden yhdistys Helsingissä valitsi komitean järjestämään mielenosoitusta, joka toimeenpantiin sunnuntaina 17. p. lokak.. Meidän kolme vaatimustamme olivat: Tuottava työ valtioneläke ja enemmän myötätuntoa.

Kolmesataa sokeaa berliiniläistä marssi hallitusviraston eteen ja komitea, johon minäkin kuuluin, otettiin vastaan. Se esitti kirjallisesti vaatimukset selittävine teksteineen. Lyhyen keskustelun jälkeen palasi komitea, muassaan mitä parhaimmat lupaukset. Tämä ei kyllä kuulu aiheeseen mutta sillä, että sokeain köyhälistön harrastusten puolesta niin innokkaasti taistellaan, minä näen osan sosiaalisesta kehityksestä.(P Krger.)

(Johtaja hra Perls, josta edellisessä mainitsimme on lähettänyt "Esperanta Ligilon" toimitukseen luetteloita ja listoja ja muita julkaisuja, jotka vahvistavat yllä olevan artikkelin kirjoittajan tiedonannot, sekä antaa yksityiskohtaisempia tietoja sokeain työntekijöiden kyvyistä tuloista y.m..

Ensimäinen palkinto kymmenen shillinkiä, tuli hra Krgerille, hänen arvokkaiden ja mielenkiintoisten tietojensa vuoksi.)

Esp. Ligilon toimitus.

(suomentanut Laina Nieminen.)

Lumihiutaleiden karkelo

Jopa lentävät hiutaleet helmikuun, jo valkea hulmuu huntu; lumityttöset lähtivät karkeloon, on ilmassa riemun tuntu.

Lumihiutale hieno ja hentoinen, tuo pohjolan puhdas lapsi, yli niittyjen, kenttien, metsien käy tanssien vaaleahapsi.

Tule kanssani leikkihin yhdytään, kun hiutaleet karkeloivat; tule kiidämme tuiskuhun kiihkeimpään, kun viuluina tuulet soivat!

Olo täällä on raitista, mieluisaa yks hetkinen karkeloida, elo arkinen hetkeksi unohtaa ja riemua rinnan soida!

Kuni valkea tanner on Mielikin, niin pehmeä puhdas täällä; sinä tuntehin raittiin ja riemuisin voit tanssia tuiskusäällä. (Varma Järvenpää)

Rekiretki

Joudu armahin tyttösein, istu rekehen rinnallein; oottain orhini valjaissa seisoo siloissa parhaissa.

Kuules kulkuset kilkattaa; harja orhini hulmuaa; meill' on mieluisa matka eessä halki metsolan orhin reessä.

Käymme yhdessä kiitämään poikki kirkkahan peilijään tuolle puolelle järven selkää. -- Ethän vauhtia huimaa pelkää!

Kohta pääsemme järven taa: Siellä taaskin on metsämaa; hongat seisovat suuret, ylväät niinkuin korkeat temppelin pylväät.

Kuule, humina honkien on kuin rukous hiljainen; taivas kaartuvi päämme päällä, herran temppelissä oomme täällä.

Luonto täällä on aina uus. Rinnan täyttävi riemukkuus. Täällä ollessa ulkosalla luojan korkean taivaan alla.

Eikö olekin ihanaa! On kuin untemme ihmemaa! Katso taivahan tähtivyössä! Katso kirkasta kuudan yössä!

Metsä loppuvi. Hiljalleen annan liukua kuomireen kylän ohitse pienenlaisen, illan rauhassa uinuvaisen.

Liesivalkeat leimuaa, hohteen hangille heijastaa, kotein kertoen lämpimästä, äidin mielestä hellivästä.

Juokse, orhini uljahin, käydään kotihin takaisin! Liesi lämpöinen odottaa siellä; eipä viivytä enää tiellä.

Tullos tänne mun armahin; suojaan orhini kuljetan. Sitten kanssani tupaan juokse kahvipöydän ja lieden luokse.(Varma Järvenpää.)

Kun hävitys käy yli pyhän paikan. (jatk.)

Ennen kuin heinäsirkkalaumat hävisivät, olivat ne munineet munansa lukemattomiin miljooniin saakka yli koko maan. Heinäsirkkanaaras saattaa kaivaa monta senttimetriä syvän läven kovimpaankin maahan. Kun huomattiin, miten laajalti tämä oli tapahtunut, antoivat viranomaiset käskyn, että jokaisen 16 - 60 v:n olevan miehen tuli koota vähintäin viisi kiloa tällaisia munia on laskettu, että neliömetrin suuruisella maa-alueella voi löytyä aina 60:en jopa 70:een tuhanteen asti tällaisia munia. Tietenkään eivät kaikki kehity toukiksi, mutta kuitenkin voi näitä tuhoisia eläimiä tavata tuhansittain vain yhden neliömetrin alalla.

Tuskin oli ensi-innostus munien kokoamiseen ja hävittämiseen ehtinyt hieman lamautua, ennenkuin kaikilta tahoilta kuultiin, että koko maa vilisi heinäsirkan toukkia.

Valmistuttuaan nämä ensin pysyttelevät hiljaa paikallaan muutaman päivän muutellen nahkaa, mutta sitten lähtevät ne liikkeelle vaeltaen mahtavissa, suljetuissa rivimuodostuksissa. Ne kulkevat 120-180 metriä päivässä ja syövät kaiken kasvullisuuden matkallaan. Lukemattomia parvia tulvaili leveälle viertotielle, joka lännestäpäin johtaa Jerusalemiin, Amerikan konsoliviraston ohi Jaffaportille. Kolmen neljän päivän kuluessa näitä eläimiä vilisi taukoamatta, täyttäen tien koko sen leveydeltä, marssien kuten sotajoukot paraatikulkueessa, huolimatta siitä, että suurin kulku Jerusalemissa oli keksitty juuri sille tielle, tunkivat niiden joukot, vaikkakin harvenneina, kaupunkiin. Ne täyttivät vallihaudan "Davidin tornin" ympäri kunnes kuiva maa muuttui ainoaksi matelevaksi massaksi. Ne kiipesivät kaupungin muureja ja torneja myöten aivan korkeimmille kohdille saakka. Toukok. 28 päivänä saapui tulva Getsemanen puutarhaan, joka oli täydessä kukoistuksessa. Mutta tuskin oli päivä ehtinyt kulua loppuun, ennenkuin kaikki kasvullisuus oli kuin pois lakaistu maasta, olipa sypressien ja oliivienkin lehtiverho vahingoittunut. Koko Jerusalem vilisi näitä tuhoisia eläimiä, lukuunottamatta muutamia kaupungin muurien sisäpuolella olevia osia. Onneksi oli suuri osa vuoden ensimäisestä viljasadosta jo saatu korjatuksi. Mutta seuraava sato, samoin kuin kaikki viini ja viikunapuut, granaattiomenat ym. tulivat täysin tuhotuiksi. Ainoastaan oliivipuiden karvaat lehdet jättivät ne rauhaan. Viinipuista rehottavine köynnöksineen ei ollut muutaman päivän kuluttua jäljellä mitään muuta kuin paljaat rungot mustine kuorineen, muistuttaen käärmeitä, maaten maassa. Viikunapuihin kiipesivät nämäkin niin suurissa parvissa, että ainoastaan osa niistä saattoi pysyä siinä; muut peittivät puiden ympärillä olevan maan aivan paksulti, monta kerrosta. Yhtä vahingollisiksi kuin nämä heinäsirkat tulivat kasvikunnalle yhtä inhottaviksi tulivat ne ihmisille, jotka saivat niitä asuntoihinsa, vieläpä vaatteihinsakin. Eräs nainen, joka muutamia tunteja oli ollut ulkona, löysi puvustaan 110 kappaletta. --Ennen kuin näiden siivet olivat ehtineet valmistua, oli verrattain helppoa asettaa niille pyydyksiä niiden marssiessa loppumattomissa rivistöissään. Kaivettiin syviä ojia poikittain niiden tielle ja poispäin käännetty sivu päällystettiin kirkkaalla rautaläkillä jota myöten ne eivät voi kiivetä. sitten asetutaan pitkään riviin molemmin puolin pyydystä pystyttäen suuria tummanvärisiä lippuja jotka varjostivat hyvin synkästi heinäsirkkaparvi välttää varjoa ja marssii suoraa päätä pyydykseen, missä ne surmataan. Kesäkuun alkupuolella näyttäytyi taasen lentäviä heinäsirkkoja puiden latvoissa. Ne olivat väriltään punertavia ja erosivat entisistä heinäsirkkalaumoista niin huomattavasti, niin että oli vaikea uskoa niitä nuoremmaksi sukupolveksi. Ne hävittivät jäljelle jääneen kasvullisuuden. Nyt oli oliivipuiden vuoro tulla kuorituiksi; ne söivät joka ainoan lehden ja suuria osia kuorta, missä se ei ehtinyt aivan kovettua. Ainoastaan myrkyllinen mistelikasvi jäi koskematta. Yleisen hävityksen välttivät myöskin syreenit ja oljanterit. --Kuten tunnettu on vaeltava heinäsirkka kotiutunut Syyriassa ja Vähässä Aasiassa sekä koko Etelä-Euroopassa. Sen leviämisen pohjoisraja kulkee Espanjasta yli Etelä-Ranskan, Schweizin, Bayerin, Thyringin, Saksenin Posenin, Puolan, Volhynian, Etelävenäjän ja Eteläsiperian Pohjois-Kiinaan saakka. Joskus on yksityisiä parvia huomattu kauempanakin pohjoisessa, onpa niitä nähty Ruotsinkin rajojen sisäpuolella. Eteläisellä ja kaakkoisella leviämisalueella heinäsirkka tuottaa tuhoa melkein joka vuosi, mutta tämä kuulumaton lisääntyminen tapahtuu vain aikakausittain, pitäen pitkiä väliaikoja. Tiede ei ole vielä päässyt selville tämän tavattoman lisääntymisen syistä. --Sellainen hävitys kuin tässä kuvattu kuuluu tietenkin suuriin harvinaisuuksiin. Tämän tuo profeetta Joel ilmi huudahduslauselmassaan kuulijoilleen. Ei yksikään silloisesta sukupolvesta ollut kuullut puhuttavan mitään sellaisesta. Ja muisto siitä oli vielä kaukaistenkin sukupolvien kautta säilyvä jälkimaailmalle.

("Syskonpandet" nimisestä lehdestä suomentanut Ada Pynttö.)

Koiran kelpoisuus saattajana

Tämän otsakkeen alla kertoo Saksan sokeain opettajien aikakauslehti "der Blindefreund", että "Saksan liitto sanitäärikoiria varten" on suosittanut saattajiksi lukumäärän koiria, jotka se asettaa sotilassokeiden käytettäväksi, jotka niitä toivovat. Koiria harjoitetaan kuuden viikon ajan sokeain kanssa. Koirat tulevat liiton omaisuudeksi. Koira ja sotilassokea tulevat yleensä varsin hyviksi ystäviksi.

Mitä tulee koiran kelpoisuuteen saattajana, antaa aikakauslehden toimitus seuraavia tietoja:

Täysi-ikäinen näkevä on ihannesaattaja, näkevä lapsi käy sellaisesta, saattava koira on välttämätön apuväline, joka voi tehdä hyviä palveluksia. Lukemattomia kertoja kuljettuja teitä esim. asunnon ja työpaikan välisen tien, osaa sokea varsin hyvin käydä koiran kera; tämän hän voi myös tehdä ilman koiraa, jos tie ie ole vaarallinen. Teillä jotka ovat tuntemattomia sekä saattajalle että saatettavalle, ei koira kelpaa." Verratkaamme nämä tiedot sir Arthur Pearsonin lausuntoihin hänen kirjastaan "Victory over blindness;" "Voitto sokeuden yli". Sir Arthur oli lukenut kirjoituksen Ranskan saattajakoirista. "Kun luin kirjoituksen", hän kirjoittaa", "tuli mieleeni, että tarvittaisiin aivan erikoista koiran älyä, jotta koirasta todellakin tulisi luotettava saattaja. Muuten oli minulla sama tunne -- minkä s:t Dustans'in miehet varmaan tuntisivat minun kanssani-- että nuoran toiseen päähän kytketty koira melkein liiankin hyvin muistuttaa sokeaa kerjäläistä hänen kepillä lyömisestään ja hänen laahaavaa käyntiään." Sir Arthur kirjoitti kuitenkin Ranskaan saadakseen lähempiä selostuksia mutta sai vastaukseksi , ettei saattajakoira ollenkaan täyttänyt niitä toiveita, joita sen kelpoisuudesta oli, ja että kaikki kokeilut niillä on jätetty sikseen.

Elämän sointuja

Tääll' käyvät kansat kohtaloissa maan, yks voima ohjaa heidän vaiheitansa. On ihmisellä kenties hiven vaan iäisyyskaipausta sielussansa. Tääll' onnenkukka kylpee kyynelissä, ja riemunhohde virvaa olla voi; siks onkin kaipuu ihmissydämissä, mi onnen ikuisuutta unelmoi.

Vain hetki on tää elo ihmisen, se on kuin taivahalla tähdenlento. Hän syntyy, elää, kuolee kuihtuen kuin syksysäissä keväänkukka hento. Ah onko kangastusta mainen hurma, mi loihtii elon teille kukkiaan, oi, onko elonhurma onnen surma, sen onnen jonka kaipuu meill' on vaan?

Käy aikain myrskyt, aallot kohtalon niin usein viikko haahta vaiheittemme. Mut tarkoitus, mi määrämme on, se horju ei, jos kunne kulkenemme. Tääll' syntyy, kuolee aatteet inehmoisen, käy hautaan miehet työn ja toiminnan. On murheen mitta kukkurampi toisen;-- ah, murhekin on sisko onnelan.

Pois kiitää hetket jatkuu ajan rata, ja kansat käyvät kohden kutsuaan. Jää unhoon päivä, vuosi, vuosisata, tuo päivä uudet vaiheet tullessaan. Mutt suuret sävelsoinnut ikuisuuden ain' soivat kohtaloissa inehmon, soi elon kielet onnen, onnettomuuden, mut perussävel aina sama on. (J E Mikkola.)

Liljalle

Kuinka onkaan katsees puhdas, kuinka vieno hymyilys! Himmennä ei helosilmääs mainen murhe pettymys.

On kuin kuiskaisit sä mulle: ihminen miks suret noin? Miks et iloinen voi olla, niin kuin minä olla voin?

Miksi himmentää sun silmääs usein kyynel katkera? Miksi painaa elon murhe harteillasi raskaana?

Siksikö, että synkät varjot usein sielus peittelee, että usein kohtalosi toivees turhiks määräilee?--

Niin sä kysyt, lilja pieni; siihen sulle vastaan näin: Et voi menestyä kesken ohdakkeiden pistäväin.

Pian sammuu silmäs loiste, haihtuu vieno hymyilys. Kuvastuu jo katseestasi elon suurin pettymys.

Niin myös kuihtuu ihmislapsi kesken maisten murheiden; haihtuu hymy huuliltansa, sammuu loiste silmien. (J E Mikkola)

Kaihon sävel

Soi kaihon sävel ihmissydämessä, se kaipauksen kieltä kaiuttaa. Mit' kätketty on siinä sävelessä,-- oi ihminen, ken selväksi sen saa? --

Ken sopusoinnun kaihonsävelelle elämän soittimesta löytää, ken? Siit' kaipaavalle ihmissydämelle elämän arvoituksen ratkaisten.

Ken katkeematta kaipuun kultakielen sydämen soittimessa säilyttää? Ken tarkoin tutkinut on ihmismielen, mit' ei se voi, mit' voi se käsittää?

Ken sielun syvyydestä esiin tuonut on sydänsävelistä herkimmän? Ken pisaran on nektaria juonut, ymmärsi elon arvoituksen hän.

(J E Mikkola)

Rukous

Joka hetki kanssani ole Jeesukseni; parantele terveeksi haavat sydämeni.

Sinun olen iäti, vaikka maailma pauhaa; sinussa mun sieluni aina saapi rauhaa.

Johda mua, herrani, vaikealla tiellä, että viimein luonasi iloita saan siellä. (Tyyne Riekkola)

Jeesuksen rakkaus

Jeesus mulle rauhan tuo; hän myös mulle ilon suo; murheissan ja huolissan hän mua auttaa ainian.

Kun vaan häntä rukoilen, häntä avuks huutelen, niin hän kuulee alati minun huokaukseni.

Jeesus mulle rakkahin, ystävistä parahin; toista ei oo vertaistaan maailmassa ollenkaan. Rauha, jonka Jeesuksen antaa tahtoo minulen, on onni ihmeen suloinen, tuopi ilon sielullen. (Tyyne Riekkola)

Laulu

Sä Jeesus olet aina ystäväni; ei mikään luotas saa mua, elämäni; sun nimes olkoon aina huulillani, en silloin pelkää koskaan lankeevani.

Sun luonas olla tahdon, Jeesukseni, sinulle elää, kuolla, autuuteni; sun ristis olkoon mulle turva jalo ja sanas selvä sydämeni valo. (Tyyne Riekkola.)

Kuopion sokeainkoulun 50-vuotispäivänä

(1 p. maaliskuuta 1921)

Pimeyttä pohjatonta kohtaisitko elon tiellä? Näitkö vaeltajaa monta, kulkijata jyrkänteillä, joilta puuttui silmäin valo, lahja parhain helmi jalo?

Näitkö näitä? --näitkö ilmeen etsivissä kasvoissansa, joista lu'it: "Päivä pilveen peittyi multa kokonansa; kylmä, valoton on tieni-- pienimmistä olen pieni."

Näitkö silmän tuijottavan-- valoa ja voimaa vailla-- jotain sulta odottavan hukkuvaisen hengen lailla? Valo, valo, ihanainen, sua sielu janoo vainen!

Kaamea on yössä kuilu, rannaton on meri musta; säristen soi öinen huilu: Eikö missään lohdutusta!-- Koittaneeko päivä kerran, armon päivä luona herran!

* * *

Koitti päivä, valoi kultiansa yli seutukunnan pienoisen; pimeässä vaeltanut kansa kodin sai ja opinahjosen, jossa särkyi pimeyden valta-- henki nousi raskaan taakan alta.

Riemu suuri! valo virtanansa tunkee sydämien huoneeseen! Pimeässä hapuileva kansa tuntee ikivalon koittehen. Näkee kauneinta ja tuntee jalot aatteet povessaan kuin ihmisvalot.

Kulunut jo vuosisataa puoli on tuon valopäivän koitosta, jolloin pimeyden raskas huoli sydämmistä vieri toivossa, että hengen silmin nähdä saisi, opinahjo tietä osoittaisi.

Tietä näytti huomaamatta, hiljaa, pimeyteen valot sytytti; nousi vuosi vuodelta näin viljaa, hengen valo sitä idätti. väistyi yö nyt kuolon varjon mailla; päivä oli noussut ihmeen lailla! Polvi polvelta, vuodesta vuoteen, valon ahjolta nyt lähtivät pohjaan, länteen, itäisehen luoteen opin saaneet valon etsijät; ilme valoisa nyt kasvoillansa määränpäähän kulkee valon kansa. Uskollisna ajan vieriessä työssään toimi valon vartijat; ihana kylvö keväimessä, tätä koki uranuurtajat; vaan on raskastakin silloin raataa, uutisviljelystä perkaa, kaataa.

Valonkantajain näin tehneen työtä elonpäivät vinhaan kuluivat; valaista he saivat synkkää yötä, sitten sulolepoon vaipuivat. Uhraukset, työnsä seuraa heitä, niit' ei unhoon multa musta peitä. Kalmistohon rientää aatos varhain tänä valon muistopäivänä. Osa heillä autuas ja parhain, jotka saivat levon töistänsä! Rakkaus ja kiitos olkoon heille, jotka pienet johti valon teille!

* * *

Siunaa, valon herra, vielä vainen, tämä valonahjo vähäisten! Olkoon sulle kiitos ihanainen turvastasi kautta vaiheitten! Ole oppaanamme valon työssä, valosi suo kulkijoille yössä!

(Lyydia Lyytikäinen.)

--------

Mietelmä

Meidän tulee tyynesti, kärsivällisesti ja harkitsemalla suorittaa tehtävämme. Ainoastaan täten voimme saada työssämme hyviä tuloksia. Jos teemme työmme hutiloimalla ja ajattelemattomasti, niin rakennamme hiedalle, ja rakennuksemme sortuu. silloin meidän täytyy saadaksemme mallikelpoista aikaan, alkaa työmme kokonaan alusta. voipa käydä niinkin hullusti, että liian myöhään huomaamme erehdyksemme, emmekä voi sitä enää korjata. elämämme ilta on tullut, ja me olemme ainoastaan kuluttaneet, emmekä mitään tuottaneet. Jos taas tuhlaamme aikaamme miettimiseen, emmekä ryhdy tositoimeen, on elämämme yhtä turhaan mennyttä. "On paljon ihmisiä, jotka vain ajattelevat aikansa." Molemmissa tapauksissa olemme haudanneet "leiviskämme" maahan. Mitä silloin sanomme elämän herralle, suurelle työnantajallemme, kun hän vaatii meidät tilille teoistamme. siinä asemassa, jossa olemme, pitää meidän vilpittömästi ja tunnollisesti suorittaman tehtävämme. "Ei asemasi maailmassa eikä se, mitä olet, vaan kuinka sitä olet, määrää arvosi."(Jalmari Törmä)

Huomautus

Airuen vuosikerta 1921, samoin kuin vuosikerrat 1918 ja 1920, jaetaan ilmaiseksi kaikille sokeille tilaajille. Lehden saa tilata suoraan toimituksesta, siis ei postin kautta, osotteella: Jalmari Törmä, Helsinki, Armfeltintie viisi. V 1919 ei lehti ilmestynyt.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 4. Huhtikuu. 1921.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Kuopion sokeainkoulu 50-vuotias

Maaliskuun 1 p. 1921 täytti Kuopion sokeainkoulu 50:nnen ikävuotensa. Samana päivänä 1871 nim. aloitti koulu toimintansa koneenkäyttäjä Räsäsen omistamassa talossa nykyisen n. s. Piispan puiston reunassa 2:lla oppilaalla.

Marrask. 17 p. 1890 jo julkaistiin keis.julistus suomenkielisen sokeain oppilaitoksen perustamisesta Kuopion kaupunkiin. Ja muutaman kuukauden kuluttua avattiin uusi koulu, niin kuin alussa mainittiin, tosin väliaikaisena järjestelyltään, niinkuin julistuskirjakin määräsi, kunnes ennätettäisiin saada jotain kokemusta siitä, kuinka laajaksi laitos lopullisesti oli järjestettävä.

Ensi vuotena nousi koulun oppilasluku 10:een, Seuraavana vuonna otettiin lisää 9 oppilasta, sitä seuraavana 6, sen jälkeisenä 10, vaihdellen sitten uusien lukumäärä, nousten kuitenkin korkeintaan 10:een vuotta kohti, aina v:een 1890, jolloin ensi kerran otettiin yli 10 uutta oppilasta.

Koulun ylläpitoon tarvittavat varat saatiin aluksi säätyjen myöntämien kansakoulusuostuntojen säästöistä ja sittemminkin säätyjen myöntämistä suostuntavaroista aina v:een 1877, jolloin varain suoritus säätyjen päätöksellä siirrettiin valtion rahaston rasitukseksi. Ensimäinen vuosirahansääntö päättyi 16755:een markkaan.

Väliaikaisella kannallaan pysyi Kuopion sokeainkoulu aina vuoteen 1892 saakka, jolloin vihdoinkin maamme sokeainkoulut lopullisesti järjestettiin. Entisen kork. 5-vuotisen kouluajan sijaan saatiin nyt 10-vuotinen oppijakso. Kun luokkia ennen oli ollut 3, nim. 1 1-vuotinen ja 1 2-vuotinen koululuokka ja 1 korkeintaan 2-vuotinen työluokka, niin saatiin nyt luokkia 5, kukin 2-vuotisella oppikurssilla, ja kuului näistä alin valmistavaan eli koeopetuksen asteeseen, 2 keskimmäistä varsinaiseen kouluopetusasteeseen ja 2 ylintä parhaastaan käsityön opetukselle. Sanomattakin on selvää, että koulu näin laajennettuna voi tarjota oppilaalleen paljon kuin siihen saakka.

Asetuksella maalisk. 10 p. 1904 järjestettiin sitten kuuromykkäin ja sokeain oppilaitokset uudestaan ja täydennettiin sitä kehitystä, joka oli alkuunpantu vuonna 1892.

Jo tätä ennen oli Kuopion sokeainkoulu päässyt muuttamaan omaan taloon syksyllä v. 1900. Kaupungin pohjoislaidalle n. s. Flodbergin mäelle oli nim valtio rakennuttanut entisiin asunto-oloihin nähden tilavat ja muhkeat suojat, joiden ympärillä muutenkin oli liikunta-alaa enemmän kuin kaupungissa olleessa koulussa. Täällä korkeiden petäjien juurella on koulu siitä lähtien elänyt jo monet vaiheikkaat päivänsä ja vuotensa ja nyt saavuttanut 50:nnen syntymäpäivänsä.

Koulun opettajista, paitsi jo mainittua ensimäistä johtajaa maist. K M Steniusta, mainittakoon molemmat ensimäiset opettajat, pappismiehet, sittemmin rovastit William Weckman ja Mathias Hinkula, opiston toinen johtaja past. Kosti Lyytikäinen ja ensimäiset opettajattaret neidit Hanna Ingman, josta sittemmin tuli H:gin sokeainkoulun johtajatar, ja Frida Grahn.

Sen puolen vuosisadan kuluessa, jonka Kuopion sokeainkoulu nyt on ollut olemassa, ovat olot maassamme paljon muuttuneet. Edistys kaikilla aloilla on ollut tavaton. Aistiviallistenkin asemaan ei tämä seikka luonnollisesti ole voinut olla vaikuttamatta. Mutta mitä esim. sokeihin tulee, on kuitenkin kouluilla varmaan ollut aivan ratkaiseva osa. Niiden toimesta ja turvissa on sokeain elämä maassamme tähän saakka suureksi, ehkäpä suurimmaksi osaksi suuntautunut niille aloille, joilla se on liikkunut. Onhan kouluista päästetty jo satoja oppilaita -- Kuopion sokeainkoulukin on jo kirjoihinsa merkinnyt 372 oppilasta -- ja jos joitakin elämän merkkejä on ollut havaittavissa sokeain maailmassa, koulussa miltei varmuudella voi sanoa niiden saaneen ensimäiset itunsa. Ja tiedämmehän, kuinka suuri on ero siinä sokeassa, joka kouluun tuodaan, verrattuna siihen, joka koulun oppimäärän päätettyään sieltä poistuu. Ei ole aivan vähäiseksi arvattava sen kasvatuksen ja opetuksen merkitys, jonka sokeatkin kouluissansa saavat. Ja jos se ei aina ole mahdollisimman edullisesti rahaksi laskettavissa, niin merkitseehän ihminen, sokeakin sentään jotain sisällisestikin.

Uurasta työtä, uhrautuvaa työtä on tehty niin tällä kuin monella muullakin kansamme edistystä tarvittavalla alalla. Sen hedelmät eivät ole niitä, jotka etumaisina pistävät silmään. Mutta varmaa on, että, sikäli kuin tällaiselle työlle osataan arvoa antaa, sikäli, mutta myöskin vasta sikäli, kansamme sivistyksestä kuultaa todellinen täysiarvoisuus. . . .(W--la.)

--------

Maaliskuun 1:nen päivä

Maaliskuun 1 p. on ollut Etelä-Suomen sokeille suuriarvoinen. Hanna Ingman, Suomen sokeainasian kannattava voima,aloitti näet maalisk. 1 p. 1871 itsenäisesti raivaamistyönsä sokeain hyväksi. Tosin hän aluksi työskenteli Kuopiossa, mutta suurin osa hänen vaikuttavasta toiminnastaan on kuitenkin tapahtunut Helsingissä. H. Ingman antoi yllämainitulle suuremman arvon kuin syntymä- tai nimipäivälle. Kun tänä v. oli 50 v. kulunut umpeen hänen ensi työpäivästään, vietettiin t. k. 1 p. sok. miesten työkoululla H:gissä hänen muistokseen pieni juhla. Ensin laulettiin heng. laulu. Sitten past. Koivisto puhui päivän merkityksestä painostaen sitä tosiseikkaa, ettei ihmisen todellinen onni niin paljon riipu ulkonaisista olosuhteista, vaikkakin niillä on suuri merkityksensä, vaan ennenkaikkea hänen suhteestaan Jumalaan sekä siitä herruudesta, minkä hän Jumalallisen voiman kautta on saavuttanut sekä ulkonaisten olosuhteiden että itsensä yli. Tämän totuuden todistamiseksi puhuja mainitsi Bethovenin ja maamme tunnetuimman kanteleensoittajan Greta Haapasalon, jotka kärsimyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta, tunsivat sanomatonta sisäistä iloa. Edellinen oli pitkät ajat elämästään kuuro, jälkimmäinen elämänsä viime vuosina aivan sokea. -- Puheen jälkeen neiti Hyvönen lauloi joitakin mieltäylentäviä lauluja, ja sitten neiti Olga Grönlund, H:gin sokeainkoulun ensimäinen oppilas, luki ruotsiksi allekirjoittaneen sepittämän pienen kyhäelmän joka puhe käsittelee päivän merkitystä ja joka on painettuna tässä numerossa. Saman allek. luki suomeksi. tämän jälkeen seurasi neiti Oksasen yksinlaulu ja erään työkoulun oppilaan lukema lyhyt kertomus suomeksi. Herra Pietarinen esitti kaksi urkukappaletta ja lopuksi laulettiin yksiäänisesti maan kummallakin kielellä Liina Sandellin laulu "Kiitos sulle Jumalani. Tämä vaatimaton juhlallisuus päättyi kahvinjuontiin.(Ada Pynttö)

--------

"Äidin päivänä"

Euroopan sivistysmaissa on vuosittain alettu viettää "äidin päivää", päivää, jolloin äiti, vapaana kaikista vaivoista ja huolista, on perheen kunniavieraana. Kun tämä kaunis ajatus sanomalehdistön kautta löysi tiensä myöskin meidän maahamme, tehtiin päätös, että niille sokeille, jotka, vaikkapa vähässäkin määrässä, ovat nauttineet Hanna Ingmanin suuren elämäntyön hedelmiä, tulisi maalisk. 1 p. äidin päiväksi, päiväksi, jolloin he kiitollisuudella häntä muistelisivat. Tänään on meillä erikoissyy rakkaudella muistaa H. Ingmania, sillä nyt on kulunut 50 v. siitä kuin H. Ingman Kuopion sokeainkoulun opettajattarena aloitti siumausrikkaan toimintansa sokeain hyväksi, joka koulu sinä päivänä sai ensimäiset 2 oppilastaan. Olihan muutamia vuosia sitten H:gin sokeain koulu perustettu, joka toimi hiljaisuudessa. Mutta työ sokeain hyväksi Suomessa oli kuitenkin vielä kapaloissaan. Saattaakseen tämän järkiperäisesti kehittymään tarvittiin tarmokas, lannistumaton, aloitteista rikas, järjestävä kyky, mitkä ominaisuudet H. Ingman runsaimmassa määrin omisti. Ja hänen ansiokkaan työnsä tuloksena on se tosiseikka, että sokeain asia Suomessa on tätä nykyä melkein samalla tasolla kuin Skandinaavian maissa. Hänen johtava kykynsä ja käytännöllinen silmänsä ovat olleet tärkeinä tekijöinä H:gin sokeainkoulun järjestämisessä semmoiseksi, että se nyt voi vetää vertoja mille pohjoismaiden aistivialliskoululle tahansa. -- Sokeainkodissa, perustettu H Ingmanin aloitteesta lukuisan ystäväpiirin avulla, on vähäinen joukko kodittomia sokeita naisia 29:n v:n aikana saanut kodin ja hoidon; myöskin on siellä annettu opetusta 41:lle sokealle naisoppilaalle. Sokeain miesten työkoulussa, yksinomaan H Ingmanin aikaansaama, on 15:n v:n kuluessa opetettu 118 oppilasta. -- Sokeissa koetti H Ingman aina herättää ja vahvistaa velvollisuuden tuntoa kehottaen heitä uskollisuuteen vähässä, sekä kohottaa heidän sielunsa katseen korkeita, siveellisiä ihanteita kohti. Me puolestamme annamme parhaimman tunnustuksen H Ingmanin työlle kiittämällä Jumalaa siitä, mitä hän H Ingmanin kautta on tehnyt Suomen sokeain hyväksi, sekä kätkemällä hänen opetuksensa sydämiimme ja toteuttamalla niitä jokapäiväisessä elämässä. (Ada Pynttö.)

--------

Lukijat!

Avustakaa kirjoituksilla omaa lehteänne! Sekä sokeain omat kaunokirjalliset että asialliset tekeleet ovat tervetulleita.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 5. Toukokuu. 1921.

H:gin Sokeainyhdistyksen toimintaa

H:gin Sokeainyhdistys, ollen näihin asti Suomen Sokeain Liiton paikallisyhdistyksenä, erosi liitosta maalisk. 20 p. pitämässään vuosikokouksessa tullen siis itsenäiseksi. Sen toiminnasta mainittakoon: Oman talon osto huomattiin mahdottomaksi, vuokrataan ensi syysk. 1 p:stä huone kuuromykkäin yhdistykseltä; y:n valitsema kauppakomitea, saaden sosiaaliministeriöltä rautatielippuihin 1500 mk, otti kauppamatkustajakseen hra A. Mattssonin, joka on tehnyt 2 matkaa keräten työtilauksia, mitkä kauppakomitea on jakanut jäsenille; sokeain kesäkodin hankkimiseksi on saatu varoja noin 5000 mk; sokeain työskentelyn helpottamiseksi tulee Helsingin kaupungin valtuusto myöntämään y:lle 4000 tai 5000 mk; ensi syksynä koetetaan panna toimeen n. s. "sokeain päivät"; H:gin s.y., samoin kuin melkein kaikki muutkin maamme sokeainyhdistykset, valitsi n. s. "Suomen sokeainyhdistysten neuvottelukuntaan" 2 edustajaa; vuosikokouksen ja jatkovuosikokouksen ohella on näihin asti pidetty 5 toimikunta- ja 2 kuukausikokousta tämän vuoden aikana; toukok. 29 p. pidetään kevätjuhla; y:n ohjelmallisesta puolesta huolehtimaan on valittu erityinen ohjelmatoimikunta.

--------

Sokeain konekutomisesta

(Kirje Ruotsista.)

Minua suuresti ilahduttaa, että kysymys sokeain konekutomisesta on teille mielenkiintoinen, ja mielelläni annan valaisevia tietoja asiasta kokemukseni perusteella. Se kutomakone, jota minä käytän, on aivan samanlainen kuin näkevien kutomakoneet, ainoastaan sillä erotuksella, että tavallisten numeroiden tilalle on pantu pisteitä ja viivoja kohokirjaimilla. Yleensä ei ole mitään muutoksia. Olen vakuutettu, että, kaikki, jotka omaavat tarkan tunto- ja ajatuskyvyn, voivat oppia koneella kutomaan. Ja tämä työ on tuottavampaa kuin muut käsityöt, joita sokeat tytöt tähän asti ovat saaneet oppia. Missä määrin he tällä voivat täysin itsensä elättää, on vaikea sanoa, mutta luulen että ainakin muutamat sen voivat.

Olen aivan sokea, eikä minulla ole minkäänlaista näkevän apua, ja kudon kaikenlaista, pienimmistä vaatekappaleista muhkeimpiin naisten päällysnuttuihin asti. Itse kutominen ei ole vaikeinta, mutta kun työ otetaan pois koneesta ja kaikki silmukat ovat irrallaan, silloin on pulmallisinta pujottaa ja päätellä silmukat sekä ommella kappaleet yhteen yhtä taitavasti kuin näkevätkin. Ennenkuin käy käsiksi konekutomiseen, täytyy olla käsin kutomisessa ja ompelussa täysin perehtynyt. Ompelen koneella myöskin kaikenlaisia vaatteita, paitsi päällystakkeja ja miespukuja. En kuitenkaan ompele muuta kuin kotitarpeiksi. En ollut milloinkaan ennen käsitellyt kutomakonetta, mutta minulla oli suuri halu siihen. Niinpä matkustin tukholmaan ja sain haluamani opin sikäläisessä sokeainkoulussa. Lyhyt oppiaikani -- 11 tuntia -- oli tietysti poikkeus. Sen jälkeen olen harjoitellut omin päin.

Kone, jota käytän, on valmistettu Person'in kutomakonetehtaassa Tukholmassa ja maksaa 600 kruunua. Tätä konelajia pidetään parhaana. On myös n. s. ympäryksissä kutovia koneita, joilla kudotaan sukkia ja paitoja. ne maksavat ainoastaan 300 kruunua ja ovat helpommin hoidettavia.

Monta vuotta olen tehnyt kori ja harjatyötä ja olen saavuttanut sellaiset tulokset kuin sokeille naisille yleensä on mahdollista, mutta en pidä näitä ammatteja sokeille tytöille täysin sopivina, menekkikysymys on niin vaikea. Hartain toivomukseni on, että kaikki sokeainkoulut ottaisivat konekutomiskysymyksen vakavan harkinnan alaiseksi. Sokea tyttö tulisi tämän ammatin kautta enemmän huomatuksi ja tasa-arvoisemmaksi näkevien kanssa. Siten hän myöskin voittaisi enemmän ystäviä näkeväin joukossa, Englannissa ja Amerikassa on jo sokeita opettajattariakin konekutomisalalla, ja minusta se on käytännöllistä.(Anna Berglund, lehtemme ruotsinmaalainen lukija.)

--------

Ilmoitus

Suomen Sokeain Liiton vuosikokous pidetään Helsingin sokeainkoululla 29 p. elokuuta kello 12 päivällä. Esillä kysymys yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta yhdistyslakia vastaavaksi.

--------

Soittimesi

On saanut kantelon jokainen,

se piilee syvällä sydämessä;

sait kerran sinäkin soittimen

niin herkän hienossa virehessä .

Se kerran lapsena ollessas

niin helläsointuisena helkähteli;

se kertoi hentoja tunteitas,

sun joista syömesi sykähteli.

Sen kuulit kuiskivan hiljalleen:

"On armas luojasi taivahassa;

hän sun on ottanut lapsekseen

ja hoitaa hellimmin maailmassa.

Ja katso herras on luontokin,

on ympärilläsi ihanuutta,

on koti sinulla kaunoisin

ja äiti, tunnethan onnekkuutta!"

Näin onnentunnetta tulvihin

se sai sun hentoisen sydämesi;

sai siitä riemua toisetkin,

tai ystäväsi ja omaisesi.

Ah soiko vielä sun soittimes

kuin ennen lapsena ollessasi!

Se tuoko kiitosta herralles

ja soiko armosta Jumalasi!

Vai onko vaihtunut ääni sen

ja kieli katkennut hopeinen!

Ken virittääpi sen jällehen,

taas että elpyisi soitto vainen!

Varma Järvenpää

--------

Hääpuhe

Arvoisat vastavihityt.

Elämän polku on mutkainen ja vaihteleva. Tämän polun vaeltajilla on mitä erilaisimpia harrastuksia pyrkiessään itse kukin siihen päämäärään minkä hän luulee onnea antavan. Käsitykset elämän onnesta, jota me kaikki ilman poikkeusta kiihkeästi pavotamme, ovat monenlaiset. Toiset etsivät sitä nautinnoista ja seikkailuista, toiset taas työstä ja rauhallisen kodin piiristä. Kieltämätön tosiasia on kuitenkin, että vain aatteellinen työ, joka antaa elämälle sen varsinaisen, sen arvokkaamman sisällön, ja rauhaisa koti, jonka suojissa rakkaus ja yhteisymmärtämys ovat päätekijöinä, ovat onnen parhaimpia edellytyksiä ja perusteita. Sempätähden kukin meistä, ryhtyessään takomaan elämäänsä kestäväksi ja kauniiksi pyrkiikin saavuttamaan juuri nämä onnen edellytykset: Ihanteellisen työn ja ihanteellisen kodin. -- Mutta nämä todellisesti saavuttaaksemme ja voidaksemme niitä jatkuvasti toteuttaa on ehdottomana vaatimuksena se, että täysipainoisella elämän kokemuksella ja esimerkeillä koulutamme ennenkaikkea oman henkemme, oman keskeisimmän olemuksemme. Vain täten ja ainoastaan täten kirkastamme sielumme elämän parhaimpia aatearvoja vastaavaksi. Ja mitä paremmin me tässä onnistumme, sitä paremmat tulokset me myöskin saamme suorittaessamme elämämme kutsumusta. Mutta kokemus on osottanut, että voidaksemme muovailla omaa itseämme todellisten kauneuslakien mukaan täytyy meidän omata usko ikuisen hyvän lopulliseen voittoon, jonka hyvän voittokulkua johtaa isällinen kaitselmus, eikä suinkaan mikään säälimätön, sokea sattuma. Vain tämä usko luo elämämme oleellisen, sen kallioperustan, mutta ilman sitä olemme perustaneet hiedalle.Elämä voi usein näyttää ihanalta ja lupaavalta. Parhaina päivinämme myötäkäymisen aikoina, nuorina ja terveinä ollessamme olemme niin taipuvaiset uskomaan siitä vain pelkkää hyvää ja pidämme itsemme voimakkaina vastuksiakin kärsimään. Mutta vailla horjumatonta luottamusta Jumalan rakkaustahdon lopulliseen toteutumiseen olemme useinkin elämämme taistelussa sortumaisillamme raskaan ristimme alle, kun emme ole olemuksemme oikeaan maaperään Jumalaan syvälle juurtuneet. "Kun myrsky nousee ja aallokko käy, kestää kamppailun vain usko, jonka juuret ovat syvällä", usko, joka erottamattomasti kiinnittää ihmisen hänen jumalalliseen alkuperustaansa. Kun tämän aarteen omistatte, niin silloin voitte tekin päivienne lopulla sanoa hyvän kilvoituksen kilvoitelleenne, kilvoituksen, jonka palkkana on elämän kruunu, lakastumaton seppele.

Arvoisat vastavihityt, muodostukoon elämänne, vastuksistakin huolimatta, "yhdeksi ainoaksi valoisaksi päiväksi". Olkoon kotinne pyhättö, jossa rauha ja rakkaus kukoistavat; painakoon elämäntyönne ei ainoastaan teihin itseenne, vaan myös kaikkiin niihin joiden kanssa tulette kosketuksiin, hengen ylevän aatelisleiman. Olkoot onni ja siunaus uskollisimmat seuralaisenne, ja täyttäkööt ilo ja kiitollisuus kaiken hyvän antajaa kohtaan mielenne koko elämänne ajan. Sydämellisimmät onnitteluni nuorelle parille.

Jalmari Törmä.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 6. Syyskuu. 1921.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Suomen Sokeain Liiton vuosikokous

pidettiin 29 p. elok. Helsingin sokeainkoululla. Pastori Sipilän avattua kokouksen valittiin puheenjohtajaksi herra Mustonen ja sihteeriksi herra Törmä; esitettiin ja hyväksyttiin liiton tilit ja vuosikertomus; erovuorossa olevat johtokunnan vakinaiset jäsenet nti von Collan ja herrat Bergh ja Strömberg ja varajäsen nti Ganszauge valittiin uudelleen; tilintarkastajiksi valittiin nti A Johansson ja hra Kivialho; varalle nti Federley ja hra Vepsäläinen; hyväksyttiin liiton sääntöihin sosiaalihallituksen vaatimat muutokset ja lisäykset, jotta liitto voitaisiin rekisteröidä; esitettiin kokoukselle hra Matssonin jättämä kirje koskien liiton toiminnan lakkauttamista, liiton nimen muutosta, jos sen toiminta edelleen jatkuu, ja liiton sairaus- ja hautajaisapukassan muodostamista itsenäiseksi; kokous katsoi, ettei kirjelmä tällä koertaa anna aihetta mihinkään toimenpiteeseen; keskusteltiin, voisiko liitto ruveta välittämään sokeille työaineita ja toivottiin että liitto rupeaisi tätä asiaa pontevasti ajamaan.

--------

Juhani Ahon kuolinpäivänä

Kuinka tuskallista onkaan tottua ajatukseen, että Juhani Aho on kuollut! Kuinka vaikeaa onkaan olla kapinoimatta tätä tylyä tietoa vastaan!

Ja kuitenkaan emme vielä, hänen tuore kuolemansa kädessämme, aavista, kuinka paljon hänen mukanaan on todella maassa mykistynyt! Hän joka oli vuosikymmeniä meidän tunteittemme kirkkain ja kaunopuheisin ääni, hän joka oli säveltänyt meidän metsäpolkujemme salaperäisen huminan ja laineiden iloisen laulun Suomen järvillä, hän joka oli lainannut kielensä kansan kärsimyksille tuskan aikana ja sen toiveille onnen päivinä -- hän on poissa. Myöhemmin, ehkä viikkojen, ehkä kuukausien perästä, kun olemme ehtineet mitata sitä hiljaisuutta, joka on jäänyt hänen jälkeensä, tiedämme enemmän kuin tällä hetkellä siitä, kuinka paljon hän on meille merkinnyt.

Hän ei ollut taiteilija ja kuitenkin hän valloitti maan, hän ei ollut puhuja ja kuitenkin hänen äänensä kantoi yli päivän äänien, hän ei ollut ajattelija tämän sanan tavallisessa mielessä ja kuitenkin painoi hän maailmankatsomuksensa harmoonisen kuvan koko sivistyneen Suomen tietoisuuteen -- hän oli runoilija, kuolemattomien muusain lemmikki, runoilija ensimäiseksi ja viimeiseksi. En tiedä, onko tätä koskaan tarpeeksi selvästi sanottu. Ei Aho ollut niinkuin useimmat realismin ammattikirjailijoista, joiden piiriin hän toisinaan todella luuli kuuluvansa, kylmäverinen elämäntarkastaja ja yhteiskunnanparantaja -- Aho oli alkuperäinen runoilija, joka lämpimänä luonnon povelta ammensi viisautensa ja jonka näkemykset eivät mahtuneet minkään kirjallisen ohjelman puitteihin. Pohjimmiltaan ei Aho ollut Maupassant'in ja Kieland'in heimoa, vaan Gotfried Kellerin ja Tolstoin.

Juhani Ahon runoilijalaadun syvin salaisuus on epäilemättä kätkettynä hänen suhteessaan luontoon. Kaikkeen, mikä hänen tuotannossaan on persoonallisinta ja syvintä, sekaantuu metsien pihkantuoksua, kesäaamun kirpeää kastetta ja salojen moniäänistä lintujen laulua. Hän asetti mielellään luonnon kulttuuria vastaan, puolustaen aina edellisen oikeuksia. Siinä missä hänen runomaailmassaan luonto ja kulttuuri iskevät yhteen, saattoi syntyä joko tragiikkaa, (kuten "Maailmanmurjomassa") tai komiikkaa (kuten Rautatiessä"), mutta molemmissa tapauksissa oli hänen myötätuntonsa sillä puolella, missä alkuperäinen luonto oli. Hänen rakkautensa luontoon oli sukua hänen rakkautensa kanssa kaikkeen yksinkertaiseen, väärentämättömään, idylliseen ja uneksivaan. Se antoi hänelle avaimen m. m. lapsisielun salaperäiseen maailmaan sellaisena kuin se esiintyy hänen viimeisessä kirjassaan "Muistatko?".

Sama keskeinen asema, mikä Aholla oli elävien kirjailijain joukossa, tulee hänellä epäilemättä arvaamattomiin aikoihin saakka olemaan kirjallisuudenhistoriassamme. Hän oli tavallaan välittäjä kahden sukupolven välillä, hän oli viimeinen runebergiaani, mutta hän oli samalla uuden kirjallisuuden alkaja. Hän oli ensimäinen suuri, tietoinen taiteilija suomenkielisessä kirjallisuudessa, eurooppalaisen koulun käynyt ja kuitenkin samalla hengeltään täysin suomalainen. Hän on elämäntyöllään kohottanut kirjailija-ammatin kunniaan suuren yleisön keskuudessa ja hän on vihdoinkin ulkomaillakin teoksillaan kääntänyt huomiota Suomen kulttuuri-elämään.

Mutta kaiken sen lisäksi, mitä Suomen kansa on Juhani Ahossa menettänyt, on jokainen meistä, jotka olemme kasvaneet hänen kirjojensa ilmapiirissä, menettänyt jotakin persoonallista, intiimiä, sanoin kuvaamatonta.

Suomen metsät, Iisalmelta Lappiin ja Lapista Hankoniemeen soittavat tänä päivänä hänen kuolinlauluaan, papin tytär itkee runoilijaansa, salokylän Matit ja Liisat, kun surusanoma ehti heidän luokseen, murehtivat kuvaajaansa, koko Suomi suree ja jokaisen surussa on jotain jota ei toinen voi pukea sanoiksi. Niille, jotka ovat mieskohtaisesti tunteneet Ahon, on menetys ehkä kipein. Kaikkien niiden kuvien keskeltä, joita surusanoma herättää heidän sielussaan, näkevät he ehkä -- niinkuin näiden rivien kirjoittaja kiitollisuudella ja kaipauksella sen hienon, suruvoittoisen, viisaan hymyn, joka niin usein väreili hänen kasvoillaan ja jonka takana aavisti huimaavan perspektiivin inhimillisesti elettyä, kaunista elämää. (V A Koskenniemi)

Ahon teokset: "Siihen aikaan kun isä lampun osti"; "Muuan markkinamies"; "Rautatie"; "Papin tytär"; "Papin rouva"; "Hellmanin herra"; "Esimerkin vuoksi"; "Helsinkiin"; " Yksin"; "Maailman murjoma"; "Lastuja"; "Uusia lastuja"; "Lastuja 3"; "Lastuja 4"; "Tyven meri"; "Lastuja 6"; "Heränneitä"; "Katajainen kansani"; "Matkailulastuja"; "Kalastuslastuja"; "Panu"; "Kevät ja takatalvi"; "Juha"; "Omatunto"; "Rauhan erakko"; "Tuomio"; "Muistatko?"; "Muistelmalastuja".

--------

Lukeva optofoni

"Esperanta Ligion" kesäk. numerossa oli uutinen, missä kerrottiin eräästä hyvin mielenkiintoisesta keksinnöstä. Englannissa on nimittäin tohtori Fournier D'albe keksinyt optofoni nimisen koneen jolla voi lukea mitä mustalla painettua tekstiä tahansa. Lontoossa sokeain kansallisopistossa on sillä kokeiltu 8:n lukukauden ajan, ja on todettu, että sokea todellakin voi lukea tämän ihmeellisen koneen avulla. Tähän asti saavutettu lukemisnopeus ei tosin vielä ole tyydyttävä -- keskimäärin noin 3 sanaa minuutissa -- mutta jotkut asiantuntijat arvelevat, että on mahdollista lukea 30:kin sanaa minuutissa; ja keksijä itse pitää varmana, että voidaan saavuttaa vieläkin suurempi nopeus, jopa 200 sanaa minuutissa.

Saadakseen tarkempia tietoja tuosta uudesta keksinnöstä on herra Thilander kääntynyt erään neiti Greenin puoleen joka on keksijän johdolla oppinut käyttämään optofonia. Neiti Greenin vastaus herra Thilanderille on myös julkaistu "Esperanta Ligilossa" ja kuuluu se seuraavasti: "Arvoisa herra Thilander! Sain kirjeenne tänä aamuna, kun tulin kansallis-opistoon. Mielelläni annan teille ne tiedot mitkä voin antaa.

Optofonista kuuluvat äänet kulkevat telefonin kautta, jonka lukija asettaa päänsä päälle pannen kuulotorven kumpaankin korvaan. Nämä äänet muistuttavat pehmeää, vienoa urkujen ääntä. Ainoastaan 5:tä säveltä käytetään tai toisin sanoen tavallista kolmisointua, jossa on lisä-ääni d. On kaksi eri lukemistapaa. T:ri Fournier D'alben alkuperäinen metodi on n. s. "valkealla soiva" lukeminen. Tämän mukaan, kun valo sattuu valkealle painamattomalle paperille, soivat kaikki 5 ääntä yhtä aikaa. Kun taas valo sattuu mustalla painetuille kirjaimille, jää soinnusta pois milloin yksi, milloin toinen sävel. Lukijan on tarkoin huomattava nämä muutokset jatkuvassa soimisessa. Kirjaimissa olevat pitkät kohtisuorat viivat vaientavat optofonin kokonaan. Lyhyemmät kohtisuorat viivat eivät saa aikaan täydellistä vaikenemista, koska viiva ei ulotu ylimpään ääneen. Mahdotonta on tässä selittää kirjaimiston kaikkia kirjaimia. Saadakseen niistä oikean käsityksen täytyy kuulla optofonia. Lyhyesti sanoen: "Valkealla soivassa" metodissa valkea paperi saa aikaan täyden soinnun, ja musta sitävastoin poistaa äänet.

Toinen lukemistapa on "mustalla soiva lukeminen. Sen on ottanut käytäntöön t:ri Barr, joka on johtaja konetehtaassa, missä optofoneja nykyään valmistetaan. Tässä metodissa mustat kirjaimet muodostavat sointuja, mutta painamaton paperi saa aikaan vaikenemisen. Viimemainitusta lukemistavasta en voi paljoa sanoa,sillä minua on opettanut keksijä itse, jonka mielestä alkuperäinen järjestelmä on parempi, koska jälkimmäinen vaatii vielä herkempää koneen paikoilleen asettamista. Vielä ei voi sanoa, kumpiko näistä järjestelmistä on parempi. Teille on mielenkiintoista kuulla, että optofonilla voi lukea erisuuruisilla kirjaimilla painettuja tekstejä. Minä olen lukenut monenlaista kirjoitusta, lasten aapiskirjasta aina "Daily telegraph"'in pääkirjoituksiin asti. Voi myös lukea koneella kirjotettuja kirjeitä. Jokunen päivä sitten oli minulla siinä suhteessa varsin mielenkiintoinen kokemus: Luin muutamia rivejä eräästä sir Arthur Pearsonin kirjasta. Luettuani yhden rivin kirjotin lukemani sanat koneella toiselle paperille. Sitten panin kirjottamani paperin optofonille, nähdäkseni olinko tehnyt virheitä. Luulin että olin kirjottanut oikein, mutta huomasinkin että sanassa "advantage" oli kaksi d:tä.

Lopuksi tahtoisin ilmilalusua suuren kunnioitukseni ja kiitollisuuteni tri Fournier D'albelle, joka on osoittanut sellaista myötätuntoa ja ymmärrystä sokeain vaikeuksissa sinä aikana, jolloin hän opetti minua käyttämään optofonia. Hän huomasi, että kirjan kiinnittäminen laitteeseen oli epämukavasti järjestetty, ja että rivin vaihtaminen oli vaikeaa. Koneen näitä osia hän on jo paljon parantanut. Kansallisopistossa käytettävässä koneessa on tehty vielä muitakin korjauksia.

Minun olisi aikaisemmin pitänyt sanoa, ettei suinkaan ole välttämätöntä ennestään tuntea painettuja kirjaimia voidakseen oppia käyttämään optofonia. Sanon tämän siksi, että monet luulevat ainoastaan niiden, jotka ennen ovat nähneet, voivan oppia tämän taidon. Minä olen syntymästä sokea, mikä todistaa, että ennen saatu tieto painetuista kirjaimista ei ole välttämätön. Suuri vaikeus nykyään on se, että tällä alalla on vain harvoja päteviä opettajia, ja optofonin käytössä on juuri kokeneen opetus kovin tärkeää.

Jos on vielä muita kysymyksiä, joita haluaisitte tehdä tässä asiassa, vastaan mielelläni kykyni mukaan. Vilpittömästi teidän

K M Green."

--------

Avustakaa kirjoituksilla lehteä.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:ot 7 ja 8. Lokakuu ja marraskuu. 1921.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Tietoja ensimäisestä kansainvälisestä

Tietoja Ensimäisestä kansainvälisestä sokeain esperantistien kongressista Pragista 1921.

Useimmille lukijoistamme on varmaan tunnettua, että tämä vuosi on sokeainasian kehityksessä ollut merkkivuosi, sen vuoksi, että sokeat esperantistit monesta eri maasta ensi kerran ovat nyt kokoontuneet yleiseen kongressiin neuvottelemaan yhteisistä tärkeistä kysymyksistä. Se tapahtui Tshekkkoslovakian pääkaupungissa Pragissa heinä- ja elokuun vaihteessa. Mutta mitä kaikki kenties eivät vielä tiedä, ja mikä meille suomalaisille on aivan erikoista, on se, että samanlainen kongressi, siis toinen järjestyksessä, pidetään ensi kesänä Helsingissä; päivät eivät vielä ole tarkemmin määrätyt.

Me suomalaiset olemme kaikkina aikoina olleet ikäänkuin syrjässä suuresta valtatiestä, ja olemme senvuoksi oppineet ajattelemaan suurta niistä kansoista, jotka ovat sen varrella, ja pitämään itseämme halpoina heidän rinnallaan. Niinhän itseasiassa pitää ollakin, mutta, meissä sokeissa, tämä halpuuden tunne menee joskus niin pitkälle, että pidämme toisarvoisina omat kykymme ja voimamme vieläpä saatamme kykenemättömyydessämme valittaa, "mitä voimme me, kourallinen sokeita, saada aikaan? Me joiden täytyy ankarasti taistella hankkiaksemme niukan toimeentulomme, voimatta työntää syrjään jokapäiväisiä huoliamme ihanteellisempien päämäärien vuoksi, ja meidän esperantistit sitten? Kuka heistä edes auttavasti hallitsee kansainvälistä kieltä? On kyllä totta, että olemme sen maan lapsia, jossa jäittenlähdöt, nuo suurenmoiset luonnonnäytelmät, muutamassa tunnissa muuttavat talven kevääksi, mutta sittenkin, -- eikö ole liian uskallettua kutsua luoksemme kansainvälistä kongressia?" -- Niin kuulen monen kysyvän, eikä syyttä. Ja vastaukseksi en voi antaa mitään suuremmoisia vakuutuksia tulevista hyvistä tuloksista. Voin vain sanoa: Koettakaamme täyttää velvollisuutemme vanhalla, rehellisellä suomalaisella uskollisuudella, ja: "Onni rohkean myötä." --

Niin, kun nyt maailman valtatie lähettää yhden mahtavan haaran myöskin tänne meille, Suomen sokeille, on ehkä parasta, että alamme alusta oikein kotiutuaksemme, siinä, mikä oikeastaan kuuluu meidän tehtäviimme.

Kansainvälisen kielen merkitystä sokeainasiaan nähden ei tarvitse sen enempää selostaa, sillä sen me kaikki jo tiedämme, mutta meille, Suomen sokeille, on tärkeintä tietää, voidaanko jo nyt huomata valon pilkahdusta meidän polttavimmissa kysymyksissämme: Sokeain ammattiasioissa. Niin, minä tiedän -- jos esperanto ei voi palvella niin sanoaksemme avaimena tämän probleemin ratkaisemisessa, niin käytännöllisessä kuin älyllisessäkin suhteessa, silloin on sen viehätys mennyttä, ainakin suurelle osalle Suomen sokeita. -- Mutta käykäämme nyt katselemaan, mitä tehtiin Pragissa, älkäämmekä pahaksuko, jos meillekin tulee hiukan työtä. -- Avajaiset juhlallisuuksineen voimme sivuuttaa ja pitäytyä itse kysymyksissä.

Ensimäinen kansainvälinen sokeain esperantistien kongressi, joka kokoontui Pragissa, heinäk. 31:sen ja elok. 6:nnen päiväin välisenä aikana 1921, päätti yksimielisesti, että se kaikissa neuvottelukokouksissaan poikkeuksetta käyttää ainoastaan kansainvälistä apukieltä esperantoa. Kaikki olivat vakuutetut siitä että tämä kieli on ainoa ja samalla täysin kelpaava ymmärtämisväline tällaisissa kokouksissa. Erikoisesti painostettiin sitä, että esperanto otettaisiin pakolliseksi oppiaineeksi kaikkiin sokeainkouluihin. Tärkeinpien kysymysten käsittelemistä varten valittiin 12-jäseninen työvaliokunta. Puheenjohtajaksi tuli hra I. Krieger Wienistä. Tämän työvaliokunnan pöytäkirja sisältää seuraavaa:

1 Päätettiin muodostaa komitea, jonka jäseninä tulisivat olemaan kaikki sokeain esperantokonsulit eri kansoista ja valtioista tahi muut asiaan perehtyneet henkilöt. Sen tarkoituksena on: Antaa tiedoksi kongressin päätökset, ehdotukset ja toivomukset kaikille sokeainkoulujen johtajille ja opettajille sekä sokeain ystäville eri maissa, siten, että kukin konsuli omassa maassaan koettaa löytää sopivimman keinon ja tavan lähestyä kaikkia sokeainopistojen johtajia. Kongressi pyytää sydämellisesti, mutta hellittämättä konsuleita ottamaan vastaan mainitun tehtävän.

2 Kongressi julkaisee esperantolehdessä päätöslauselmat esperanton yleisestä käytäntöön ottamisesta kaikkien maiden sokeainkouluissa.

3 Koko maailmaa käsittävän sokeain esperantistien järjestön perustaminen. Tätä tarkoitusta varten valittiin 8:henkinen komitea, joka laatii säännöt järjestölle. Kukin komitean jäsen tekee oman sääntöehdotuksensa. Puheenjohtaja tekee yhteenvedon kaikista ehdotuksista ja lähettää sen sitten muille jäsenille äänestettäväksi. Sen jälkeen kuin komitea on hyväksynyt säännöt, julkaistaan ne esperantolehdessä yleistä hyväksymistä, toisin sanoen toteuttamista varten.

4 Kansainvälinen työainekeskus. Tätä liian jättiläismäistä suunnitelmaa emme todennäköisesti nykypäivinä voi toteuttaa. Päätettiin seuraavaa: Pyydetään englantilaisen konsulimme W. Percy Merrickin kautta ja avulla, että sokeainopisto Lontoossa ostaisi tukuttain kaikki valtameren takaa sokeille ammattilaisille tulevat työaineet ja möisi ne eurooppalaisille tarvitsijoille. Sitäpaitsi käännymme Genevessä olevan "kansainvälisen työtoimiston" johtajan Albert Thomas'in puoleen pyynnöllä, että siellä tehtäisiin jotakin sokeain ammattilaisten hyväksi huolehtimalla heidän työaineistaan. Lopuksi ehdotimme, että kaikki jo olemassaolevat kansalliset työainesten välitystoimistot kykynsä mukaan auttaisivat myös muiden maiden sokeita.

5 Kansainvälinen tiedonantotoimisto. Tämän kysymyksen koetamme ratkaista seuraavasti: a= Julkaisemme esperantolehdissä yksityiskohdat kaikista jo nykyään eri maissa olevista sokeain tietotoimistoista. b= "Vapaata kirjeenvaihtoa" (kysymyksiä ja vastauksia varten varattu osasto Esperanta Ligilossa) olisi mahdollisuuden mukaan laajennettava mitä innokkaimman, tietoja haluavien ja -antavien, myötävaikutuksen kautta. c= Kaikki konsulit tai heidän sijaisensa ottakoot velvollisuudekseen toimia tiedonantajina kaikissa sokeainasioissa, kukin omassa maassaan,aivan samalla tavalla kuin koko maailmaa käsittävän esperantoyhdistyksen näkevät edustajat Genevessä. Tätä tarkoitusta varten pyydetään edellämainitun yhdistyksen johtokuntaa vuosikertomuksiinsa rekisteröimään kaikki sokeain tiedonantajien osotteet.

6 Kansainvälinen kirjasto. Suunnitelman mukaan sijoitamme kansainvälisen esperantokirjastomme suuremmoiseen sokeain keskuskirjastoon Leipzigissä. Tämän kirjaston johtajatar ilmoitti olevansa valmis kykynsä mukaan toteuttamaan ja johtamaan sokeain kansainvälistä kirjastoa. Siellä on jo olemassa erinomainen tietokirja kaikista sokeainkirjastoa koskevista asioista. Eri maiden esperantokirjastot lähettävät konsulien välityksellä Leipzigiin luetteloita esperanto-teoksistaan. Leipzigin kirjasto, jos mahdollista, ottaa myös tehtäväkseen antaa tietoja kaikissa kirjastokysymyksissä.(Anna Friman. Suoment Laina Nieminen.)

--------

Valkea kyyhky

Samoili saloa metsämies etsien riistoa siellä; saalihin löytävi, sen hän ties, varmana, ylväällä miellä.

Kaukana keskellä salomaan kuusessa kauniimmassa istuvi kyyhkynen oksallaan onnessa huolettavassa:

Kuoloa pikaista aavista ei, rinta on riemua täysi, siksi kun nuoli sen hengen vei, ruumihin pikkuisen jäysi. --

Ampuja näkevi kyyhkyn vaan nummelle putoovan puusta -- enää nyt kuulu ei milloinkaan kuherrus sulo sen suusta.

Ihminen katsovi uhriaan; oi, mikä katsetta kohtaa: Kyyhky se nummella nukkuu vaan, valkeat siivet hohtaa.

Sillä on tahraunut kuitenkin verestä valkea rinta; mies sitä katsoissa tuntevi syytöstä tuskallisinta.

Nyyhkytys nousevi rinnastaan, itkuksi jääsydän suli. Kyyhkyn on kysymys katseessaan polttava niinkuin tuli.

Miks sinä, säälitön ihminen, rintani nuolella viistit? Sinulle pahaa mä tehnyt en! Kuitenkin elämän riistit? --(Varma Järvenpää)

--------

Unelma

Jos omakseni saisin viulun vienon tai kultakielöisen kanteleen, niin hälle helkyttäisin laulun hienon, min kaiku loihtis onnen sydämeen.

Niin sävelillä linnan lumoaisin niin suuren, ihanaisen, loistavan ja hänet sinne soinnuin kuljettaisin ja viihdyttäisin herkuin laulelman. --

Mut soittajaksi en mä ole luotu, ei mulla kannelta, ei viulua, vaan aarteita on mulle sentään suotu: Niin paljon unelmia kauniita.

Siis ihmelinnan laadin sydämeeni ja sinne kutsun hänet armahan. Saa virehelle sydänkanteleeni; sen kielistä mä onnen kaiutan.

(Varma Järvenpää.)

--------

"Sokeain päivät"

Tämän kuun yhdeksäs, kymmenes ja yhdestoista päivä pidettiin Helsingissä Helsingin Sokeainyhdistyksen toimeenpanemat ja ylitarkastaja Kuoppamäen johdolla järjestetyt "sokeainpäivät". Vuorikadulla 17 olevaan n. m. k. y:n talon juhlasaliin oli nimittäin näiksi päiviksi hommattu sokeain töiden näyttely ja myyjäiset. Ensi näyttelypäivän edellisenä iltana kävi valmisteluihimme ja työskentelytapoihimme tutustumassa pääkaupungin sanomalehdistön edustajia, jotka seuraavan päivän lehdessä ystävällisessä kirjoituksessaan huomauttivat niistä yleisölle, sekä tehtailivat von Wright ja Ekström määräämässä palkinnot kori ja harjatöille. Näyttelypäivät tekivät varsin juhlallisen vaikutuksen. Esineet olivat aistikkaasti ja hauskasti järjestetyt, ja näinä päivinä oli siellä myöskin kuusi sokeata yleisölle henkilökohtaisesti näyttämässä, miten meikäläiset eri ammattialoillaan työskentelevät. Herra Rökman sitoi harjoja pienen harjapöydän ääressä tasoittaen mukana olevilla pöytään kiinnitetyillä harjasaksilla; herra Lindell teki pienen korituolin; rouva Kuitunen ja neiti Oksanen tekivät naisten käsitöitä, neiti Sahala kirjotti näkevien kirjotuskoneella ja allekirjottanut koetti siellä parhaansa mukaan pitää melua jyskyttämällä meikäläisten painokonetta niin että lattia tärisi. Sokeainkoululta oli sinne tuotu meikäläisten maapallo ja pieniä paperikarttoja sekä lasku- että erilaisia kirjotustauluja ja pistekirjotuskirjoja. Myöskin näihin opetusvälineihin koettivat siellä työskentelevät sokeat tutustuttaa yleisöä parhaansa mukaan. Näyttelyssämme kävi koko runsaasti väkeä, muunmuassa presidentin rouva, vapaaherratar Mannerheim sekä vapaaherra ja vapaaherratar Langhoff. Yleisö oli varsin innostunut katselemaan sekä työskentelyämme että valmiita töitämme, joita myytiinkin koko paljon. Erittäin hauskaa oli nähdä pienten koululaisten innostusta, varsinkin silloin kuin näytimme heille maantiedettä maapallolta, laskentoa laskutaulullamme ja kirjojen painamista; maapalloa ja painokonetta tutkittiin suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Yleisöllä oli tilaisuus saada siellä myöskin suunkostuketta,sillä ystävälliset ja toimeliaat "emäntämme" olivat järjestäneet sinne kahvitarjoilun, ja kaikki toimihenkilöt saivat kahvin ohella myöskin voileipiä ja lämmintä ruokaa. Kolmannen näyttelypäivän aamuna otettiin näyttelystämme toimihenkilöineen ja esineineen "Suomen Kuvalehteen" valokuvia. Saman päivän illalla oli samassa juhlasalissa asiamme hyväksi vielä juhla-iltama. Herra Pietarinen esitti alkusoittoa; herra Matsson piti tervehdyspuheen missä painosti sitä, että sokeitakin pitää mikäli mahdollista autettaman siihen asemaan maailmassa,että he tulevat toimeen omalla työllään; neiti Hyvönen lauloi suomalaisen, ruotsalaisen ja saksalaisen laulun; sitten tohtori Hyvönen, joka työskentelee sosiaalihallituksessa, piti juhlapuheen painostaen siinä samaa kuin herra Matsson ja vakuuttaen, että sokeain auttaminen itsenäisiksi, omalla työllään toimeentuleviksi kansalaisiksi tulee valtiolle ja kunnille paljon halvemmaksi kuin mikään muu, yleensä sokeain ihmisarvoa alentava, avustamistapa; herra Suomalainen esitti viulunsoittoa ja näyttelijätär rouva Suonio lausui "Vänrikki Stoolin tarinain" "Viaporin"; väliajan jälkeen neiti Nieminen esitti pianonsoittoa ja ylitarkastaja Kuoppamäki piti esitelmän selostaen siinä lyhyesti yleisölle sokeainasian kehitystä ja painostaen sitä, että valtio entistä tarmokkaammin alkaa kiinnittää huomiota sokeain asiaan; herra Suomalainen esitti vielä viulunsoittoa ja neiti Hyvönen laulua. Jonka jälkeen Helsingin Sokeainyhdistyksen johtokunnan jäsen valtion tehtaiden toimitusjohtaja Almqvist lopettajaissanoissaan pyysi yleisöä auttamaan avuntarpeessa olevia varsinkin kadulla kulkevia sokeita etenkin vilkasliikenteisissä paikoissa. Iltamassakin oli koko paljon väkeä.

"Sokeain päivien" pääasiallisin merkitys on,ainakin allekirjottaneen ja luullakseni muidenkin mielestä, se, että näkevät ihmiset, varsinkin hallituksen vaikutusvaltaiset henkilöt, saivat tilaisuuden omin silmin nähdä, että sokeatkin tahtovat tehdä työtä ja myöskin pystyvät näkevien rinnalla tekemään hyvää ja täysiarvoista työtä, kun vaan yhteiskunta tahtoo poistaa ne poistettavissa olevat vaikeudet, joita sokeilla heidän työskentelyssäänkin on. Näkevät saivat nähdä, etteivät sokeatkaan ole vain pelkkiä avuttomia raukkoja, joina heitä yleensä pidetään. Näin ollen meillä sokeilla, kun näyttää siltä, että hallituspiireissäkin ruvetaan kiinnittämään asemaamme enemmän huomiota,on parempi mahdollisuus saada vaikutusvaltaiset toimimaan siihen suuntaan, että valtio ja kunnat alkavat asiaamme tarmokkaammin ajaa.

Lopuksi näiden päivien johdosta kauniit kiitokset herra Almqvistille, näiden "päivien" alkuunpanevalle voimalle, herra Matssonille ja kaikille muille toimihenkilöille, joilla asian avustamisessa on ollut paljon vaivannäköä ja uhrautuvaa työtä. T. k. 13 p. pidettiin näiden "päivien" päättäjäisinä vielä perhe-iltama, johon oli Helsingin Sokeainyhdistyksen jäsenten ohella kutsuttu näiden "päivien" toimihenkilöt. Kahvinjuonnin jälkeen jaettiin palkituista näyttelytöistä palkinnot. Palkintotuomareina olivat, paitsi edellämainitut kunnallisneuvos von Wright ja tehtailija A. Ekström, opettajatar I. Hirn, tarkastajat Anna Henriksson ja A. Ketola. Töistä jaettiin kolme palkintoa. Pajutöistä, nimittäin korihuonekalustosta, sai ensimäisen palkinnon ja kunniakirjan herra Aug. Vasama, toisen palkinnon herra Heikki Pukki ja kolmannen herra Aug. Lindell, harjatöistä 1:sen palkinnon herra Kustaa Hartikainen, 2:sen herra Hugo Rökman ja 3:nnen herra Alarik Vesterberg, ja kunniakirjan herra Kustaa Valden, naisten käsitöistä 1:sen palkinnon neiti Signe Rosenström, 2:sen neiti Margit Veurlander ja 3:nnen neiti Signe Kuusikko. Iltaa vietettiin vapaalla ohjelmalla. (Jalmari Törmä).

--------

Sevillan torilla

Tomaatit, ja vain tomaatit, täyttivät punaisina ja värikkäinä useimmat Sevillan vihannestorilla olevat korit, loistaen voimakkaassa valossa, joka heijastui kalkituista rakennusten seinistä. Näitä myöskin ahkerimmin tarjoiltiin ja myytiin ja niitä vieritettiin suuremmista pienempiin, mahtavia veripisaroita muistuttaviin koreihin, Mutta siellä oli myöskin jättiläismäisiä sipulipyramiideja ja vuorenkorkuisia meloonikasoja. Ilma oli täynnä niiden tuoksua, johon sekoittui aasinlannan haju omituiseksi tuoksuksi, jota en koskaan voi unohtaa. Hedelmät olivat niin halpoja, että täytyi hillitä itseään, jottei olisi syönyt itseään kipeäksi hehkuvassa auringonpaahteessa, jota kevyt aurinko savu tuskin vaimensi. Aprikoosit pienine lapsellisine hienoine piirteineen, persikat muistuttaen nuorten tyttöjen poskia, mehukkaat luumut ja kirsikat, mutta ennenkaikkea viinirypäleet, joissa oli maustimien tapainen suloinen makeus, aavistamaton sille, joka on syönyt vain pohjolan rypäleitä, kaikki ne kiusasivat janoavaa kulkijaa. Vain appelsiineja puuttui. Ne riippuivat vielä vihertävinä ja kypsymättöminä maalaistalojen puutarhojen puissa kaupungin ulkopuolella.

-- Tomaatteja, tomaatteja-- ja ostajat sorisivat ja lainehtivat kuin käyvä meri, yli sorinan kaikui aasien huuto muistuttaen ihmeellisten merilintujen huutoa. Mutta yli koko taulun valautui valkea auringonvalon virta, ja kivitys poltti jalkojen alla. Pölyiset palmut jalkakäytävillä näyttivät huokaavan jokapäiväistä vesisuihkuaan, ja haikarat kiljuivat räikeästi lähellä olevan pitkänpuiston varjoisissa puissa.

Olin aprikoosipusseineni pysähtynyt eräälle kojulle, missä myytiin koreita värikkäitä espanjalaisia viuhkoja, mitkä näyttivät nekin kuuluvan maisemaan. Niitähän näkyi kaikkialla, niin hyvin likaisissa kujissa kuin puistojen vihannassa, loistaen kuin kukkaset käsissä naisten ja pikkutyttöjen, jotka itse muistuttivat etelän loistokukkia.

Valikoin ja valikoin. Tahdoinhan saada jotain aito espanjalaista pohjolaan kotiintulijaisiksi. Ei ollut niinkään helppoa tehdä päätöstään, ja ympäröivä eloisa taulu vaikeutti minua.

Silloin kosketti joku hiljaa käsivarttani. -- Muukalainen, muukalainen -- kuiskasi se innokkaasti sivullani, ja kun katsahdin sivulleni, seisoi käsivarteeni painautuneena pikkuinen tyttö katsellen minua rukoillen suurilla lapsensilmillään, joista jo aavisti tulevan hehkun. Hänen poskensa olivat ruskeat, jommoisiksi niiden täytyi tullakin, kun hän ei luultavasti milloinkaan käyttänyt hattua sysimustan itsepäisen tukkansa suojana. Siinä hän nyt seisoi ja viittasi paljonpuhuvalla pyynnöllä viuhkaan, joka oli hänen edessään pöydällä.

-- Ahaa,-- naurahdin --tahtoisitko saada tuon?

-- Si, si, senor, se on niin kaunis, -- hän sanoi,ja koko hänen ruskeat kasvonsa hymyilivät loistavina.

Katselin viuhkaa. Siinä oli kuvattuna härkätaistelu, jonka niin usein näkee piirrettynä espanjalaisissa viuhkoissa. Tavattoman suuri ruskean- ja valkeankirjava eläin puskee sarvillaan sivulla olevaa hevosta joka kamppailee kuolontuskissaan, peooonijoukon hyppiessä sen ympärillä heiluttaen punaisia iinojaan, ja ratsastaja syöksee pitkän keihäänsä eläimen kurkkuun.

-- Pidätkö juuri tätä kauniina, -- kysyin kummeksien. -- Etkö halua mielummin tuota?

Otin esille viuhkan, johon oli kuvattuna kauniissa kansallispuvuissa karkeloivia pareja.

-- En, en, -- sanoi tyttö kärsimättömänä. -- Tahdon tuon suuren eläimen Katsohan tuota taistelijaa, kuinka hän onkaan rohkea. Hän muistuttaa täysin Pepeä.

-- Kuka on Pepe, -- kysyin tietämättömänä.

-- Sehän on minun serkkuni, -- hän vastasi vielä hermostuneemmalla niskan nakkelulla. -- Hän on oikea sankari. Hän on taistelija ja on monasti ollut lähellä kuolemaa.

Katsahdin taas tuota kaivattua viuhkaa, ja minulle selvisi, itse puolestani voisin ostaa jotain kansallisempaa espanjalaisaihetta muistuttavaa kuin tuo. Olinhan monasti nähnyt pikkupoikain puistikoissa eläintaistelua ja kuullut heidän kiihkoisat huutonsa. Miksikä siis pitäisin tuolle pikkutytölle siveyssaarnan ja riistäisin häneltä hänen elämänkuvansa. Ostin hänelle sen pienen viuhkan ja vastaanotin vaihteeksi hänen ilonsa loistavan kiitoksen.

Samassa kiintyi huomieni huopahattuiseen mieheen, joka myi eläimiä. Vesiämpärin reunan ympärillä riippui parittain purjelangan pätkissä pieniä kilpikonnia, epätoivoisesti ojentaen pieniä kavioisia jalkojaan ja potkien niillä ilmassa. Nuorat olivat pujotetut läpi niiden päässä olevien reikien. Pienissä teräslankahäkeissä kiipeili perin ihmeellisiä kameleontteja kömpelöine liikkeineen, tarttuen kiinni milloin jaloillaan, milloin hännällään, ja pyörittäen suuria silmiään, ollen toinen silmä toisesta täysin riippumaton. Toisgssa suuremmissa häkeissä lauloi ja viserteli kaikenlaisia pikkulintuja, kanarialintuja, viheriävarpusia ja minulle tuntemattomia kuuman ilmaston lintuja.

Puhuttelin miestä hänen julmuutensa takia kilpikonnia kohtaan, mutta sain vastaukseksi saman käsittämättömän irvistyksen, jonka saa nuhdellessaan aasinajajaa sen takia, että hän lyö rääkättyä, haavoitettua aasia.

Kyselin hänen viheriävarpustensa hintoja ja kummeksin niiden mielestäni tavatonta hintaa. Rupesin tinkimään totutun tavan mukaan, johon olin oppinut etelässä, mutta hän nain puisti päätään.

Silloin sain käteeni pienen pehmeän kätösen ja kuulin jo ennestään varsin tutun tytönäänen: -- Senor, senor, ei sinun tarvitse tuota ostaa. Doloreksella on paljon parempi viheriävarpunen, jonka hän tahtoo myydä voidakseen ostaa leipää.

Siinä hän seisoi sivullani heiluttaen kiemailevasti pientä viuhkaansa.

-- Kuka Dolores on, -- kysyin, tietämättömänä niinkuin tavallisesti.

-- Hän on sisareni, -- hän vastasi.

-- Ja mikä on sinun nimesi, -- kysyin.

-- Clarita, -- vastasi hän samalla ihmettelynsävyisellä äänellä, niinkuin minun jo olisi pitänyt se tietää.

-- No voitko opastaa minut Doloreksen luo, -- kysyin edelleen. Vastaamatta tarttui hän käteeni ja johti minua välitse tömistelevien pienten aasien ja lehmäin, jotka siinä seisoivat, valmiina käteistä korvausta vastaan vieressä seisovalle omistajalleen antamaan maitonsa suoraan täyteläisistä utareistaan. Tulimme pian holvattuun porttikäytävään, missä pieni tyttö seisoi varjostaen kädellä silmiään ikäänkuin tähystäen jotakin väentungoksessa. (Jatk.).

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 9. Joulukuu. 1921.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-----------

Tule lapsen kaltaiseksi

Olemme liian suuret, se on vikamme. Ja tämä vika on onnettomuutemme. Vikamme ovat aina onnettomuuksia. Katkerimpia tuskia meille tuottavat omat vikamme. Mutta varsinkin on onnettomuutemme se, että olemme liian suuret. Se näkyy joka päivä suhteessamme toisiimme. Meidän on vaikea sopia tilasta. Meidän on vaikeata saada tilaa meidän suurelle, leveälle itsellemme. Kuinka autioksi tämä suuruutemme tekeekään elämämme. Sillä tavoin katkeroitamme elämän toisiltamme ja itseltämme. Kuinka onnellisia olisimmekaan, jos olisimme vähän pienemmät, ja kohtelisimme toisiamme lapsina.

Mutta emme ole liian suuret ainoastaan toistemme suhteen. Semmoiset olemme niinikään suhteessamme Jumalaan. Jumala taivaassa saa todellakin tuta, että olemme suuret. Olemme liian älykkäät, paljoa älykkäämmät kuin hän. Kuinka usein saakaan hän kuulla, että hallitsee aivan liian huonosti. Ja maailma on liian huonosti järjestetty. Ja sitäpaitsi, kuinka järjetön onkaan hänen tahtonsa! Hänhän tahtoo toista, ja ne tahdomme toista; ja se mitä me tahdomme, on tietysti paras. Siten sallimme meidän tahtomme nousta hänen tahtoansa vastaan ja teemme, mitä me tahdomme, emmekä sitä, mitä hän tahtoo. Meillä on oikeus tehdä oman tahtomme mukaan; meillä on oikeus noudattaa sitä. Sepä vasta onkin mielestämme oikein. Vasta silloin olemme oikein ihmisiä, kun uskallamme polkea kaikkea siveellisyyttä ja noudattaa omia halujamme.

Emme laisinkaan kelpaa Jumalan valtakunnalle, niin kauan kuin olemme noin suuret. Jumalan valtakunta on sopusoinnun valtakunta. Kaikki toiveet, kaikki halut, kaikki tahdot sulautuvat yhteen: Ne sointuvat Jumalan tahdon kanssa. On kuin suuri laulukuoro: Itsekukin laulaa säveltänsä, mutta kaikki sävelet sulautuvat yhdeksi täysiääniseksi, sointuvaksi lauluksi. Ajattelehan, että laulukuoroon astuisi joku henkilö, isona ja leveänä ja työntäen toisia tieltänsä, ja ryhtyisi laula maan niinkuin häntä miellyttää välittämättä siitä, mitä muut laulavat, eikä ottaisi talttuakseen, vaan antaisi tietää, että hänellä on laulusta omat mielipiteensä ja arvelunsa, joita hän tahtoo noudattaa. Hänhän tekisi lopun kaikesta soinnusta ja hänet ajettaisiin pois.

Sen tähden Jumalan toimi meihin nähden on suunnattu siihen että hän saisi meidät pieniksi. "Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. "Etkö ole ymmärtänyt, että kaikki mitä Jumala sinulle elämässäsi on lähettänyt,niin hyvät kuin pahatkin, kaikki tarkoittaa niiden höyhenten poisnyppimistä, joilla komeilet, tarkoittaa sinun pieneksi tekemistäsi.

Saadaksensa meidät ihmiset pieniksi Jumala itse on antautunut pieneksi -- vähäiseksi lapseksi, vaimon synnyttämäksi tallissa. "Mutta niin sinä olet suvainnut ilmoittaa minulle sen totuuden, että maailman suuruus ja komeus ja mahti eivät sinun edessäsi merkitse mitään. "Kaikki meidän suuret mietteemme omasta itsestämme, itseviisaudestamme ja omavaltaisuutemme, turhuutemme ja kunnianhimomme ja kaiken mitä olemme suuruutena palvelleet ja jumaloineet, kuinka perinjuurin Jumala sen kaiken saattaakaan häpeään, kun hän maailmalle esiintyy vähäisenä lapsena, tallissa syntyneenä. Hän puhuu ystävällisesti ja rakastavaisesti sanoen: Oi sinä rakastettu, sinä ihmislapsi, älä tee itseäsi niin suureksi ja leveäksi, tule pieneksi, pieneksi niinkuin minä, sinun jumalasi. Tee niin, niin saat olla minun kanssani valtakunnassani!

Moni kysyy, kuinka voi nähdä Jumalan pienessä, vähäisessä lapsessa, joka makaa seimessä, ja väittää että se on mahdotonta. Miljoonat ovat kuitenkin sen nähneet ja sen kautta tulleet autuaiksi. Ja näiden miljoonien joukossa on ollut maailman loistavimpia henkiä. Ihmispovessa on tarve pelastua tuskasta ja viheliäisyydestä, synnistä ja syyllisyydestä kuolemasta ja tuomiosta. Ihmispovessa on iäisyydenjano, elämänjano, kaipuu elää valossa ja puhtaudessa ja rakkaudessa. Tähän pelastuksentarpeeseen ja elämänjanoon vetoaa seimen lapsi: Tule luokseni, sillä minä olen pelastaja, elämän antaja, Jumalasi. Tämän he kuulivat kaikki, jotka hänen luokseen tulivat. He kuulivat sen, se veti heitä, eivätkä he voineet sitä vastustaa. He kääntyivät ja tulivat niin kuin lapset ja ylistivät jumalaa. He olivat tulleet niin pieniksi, että saattoivat taas uskoa Jumalaan, saattoivat taas toivoa ja saattoivat taas rakastaa sekä Jumalaa että ihmisiä. Sentähden he olivat autuaat, sillä on ihanata voida uskoa ja toivoa ja rakastaa.

(THV. Klavenssin mukaan.)

--------

Aina Kynberg

täytti viime toukokuun 5:ntenä päivänä 50 vuotta. Käytyään Tammisaaren seminaarin ja seurattuaan opetusta Kuopion sokeainkoulussa lukuvuoden 1897--1898 sekä suoritettuaan mainitussa koulussa opettajannäytteet hän on syksystä 1899:stä asti yhtä mittaa toiminut apuopettajattarena Helsingin sokeainkoulussa. Hänen pääasiallisin työnsä mainitussa koulussa on tapahtunut sen ruotsalaisella osastolla, mutta on hän myös joutunut opettamaan suomenkielisiä oppilaita, varsinkin vasta-alkavia. Laululeikkien rasittava ja hermovoimia sekä kärsivällisyyttä kysyvä ohjaaminen on näet muun opetustoimen ohella ollut hänen tehtävänään. Mutta tämäkään ei ole saanut hänen kärsivällisyyttään loppumaan, vaikkakin on usein pannut sen kovalle koetukselle. Ja epäilemättä monet niistä pojista ja tytöistäkin, jotka leikkitunneilla liian suuren innostuksen vallatessa nuoren mielen, ovat viehättyneet antamaan vallattomuudelle ohjakset aina siihen määrin, että se on voinut synnyttää häiriötä, ovat jälkeenpäin ja ainakin isompina, opittuaan enemmän ymmärtämään, hävenneet ja katuneet sitä, että ovat mielipahaa opettajattarelleen tuottaneet. Taitavalla opetuskyvyllä varustetun, hyväntahtoisen opettajattaren työ ei ole voinut olla jälkiä jättämättä. Sillä hyvä kylvö, sydämen kylvö, tuottaa aina sadon, vaikka hedelmät eivät aivan heti tulisikaan näkyviin.

Ja kun hän toimenpiirissään liikkuu, ei kukaan voi olla antamatta arvoa hänen hienotunteiselle, sovittelevalle esiintymiselleen.

Tuottakoon työ hänelle edelleenkin tyydytystä. (K. S.).

--------

Sevillan torilla (jatk.)

Hänellä oli samanlainen kiiltävä musta tukka kuin sillä pikkutytölläkin, mutta se oli asetettu hienolle sykkyrälle ja mustiin kiharoihin oli pistetty kamelian punainen oksa. Kun hän laski varjostavan kätensä loistivat minulle aito andalusialaiset silmät.

-- Ahaa, siellähän sinä oletkin, Clarita, -- sanoi hän eloisasti.

Mutta pikkutyttö hyvin tärkeän näköisenä kuiskasi vain jotain hänen korvaansa. Silloin tämä heitti minuun tutkivan silmäyksen ja katosi porttikäytävään.

Hetken päästä hän tuli takaisin kädessään pieni lintuhäkki, jossa oli viheriävarpus-uros, erikoinen lajiansa. Hän nosti häkin, taivuttautui miellyttävällä liikkeellä eteenpäin, vei punaisen suunsa, joka näytti olevan erikoisesti luotu suutelemaan ja suuteloille, vasten häkin ristikkoa ja alkoi jutella hyväilevällä äänellä. Lintu pienallaan ojentautui innokkaasti häntä kohti, kunnes se sai nokkansa melkein hänen suuhunsa, ja niin he seisoivat siinä jutellen ja kuherrellen keskenään kuin rakastava pari, joka suutelee joka sanan välillä. Silloin tällöin hän heitti minuun yli häkin kiehtovan katseen kauniista andalusialaisista silmistään. Ja pikku tyttö seisoi vieressä, ihastuneena leikkiin yhtä suuresti kuin toinen. Ja minä, minä tein aito pohjolan huomioita koskien räikeätä vastakohtaa osata nauttia eläintaisteluista ja kuitenkin rakastaa lintuja ja kukkia. Muistin espanjalaiset talot pienine nelikulmaisine puutarhoineen, joista tuskin milloinkaan puuttui lintuhäkkiä ja joitakin kukkaruukkuja ja katselin sitten tuota nuorta tyttöä ja hänen viheriävarpustaan, jonka hän tarjosi minulle myytäväksi kolmesta duuroksesta. Minä jos olisin omistanut sen, en olisi myynyt sitä sadastakaan. Mutta hänhän oli köyhä; sen huomasi liiankin hyvin, huolimatta punaisesta kameliasta ja tukan taidokkaasta sykkyrälle panosta.

Annoin hänelle pyytämänsä kolme duurosta, ja huomasin ihmeekseni, että hänellä oli kyyneleitä silmissä. -- Olkaa hyvä, senorita, -- sanoin niin espanjalaisen juhlallisesti kuin mahdollista. -- Nyt lahjoitan teille linnun teidän kauniiden silmienne takia, mutta sillä ehdolla, ettette enää koeta sitä myydä.

Ja hymy, jolla hän minua kiitti, oli vielä loistavampi kuin pikku Claritaksen, hänen saadessaan viuhkan, ja tunsin itseni todellakin palkituksi kahden andalusialaisen silmäparin katseilla. Nauraen hän juoksi porttikäytävän pimentoon, ikäänkuin peläten että vielä katuisin ja Clarita seurasi häntä, kun taas minä uudelleen sukelsin myyjä- ja ostajamereen torilla hankkiakseni itselleni vielä joitakin persikoita.(John Bergh. (Suoment. Jalmari Törmä)

--------

Kuolonsanoma

Viime marraskuun 2:sena päivänä tempasi kuolema sangen surullisella tavalla elävien joukosta Vaasasta Lohjalta kotoisin olevan kohtalotoverimme Aina Nymannin, joka joutui junan alle kaupungin rautatien ylikäytävällä. Onnettomuudessa katkesi häneltä vasen käsivarsi olkanivelestä ja sai hän vaikeita vammoja päähänsä ynnä muuhun ruumiiseensa ja kuoli Vaasan kunnallissairaalassa 8 tuntia onnettomuuden jälkeen ollen loppuun asti täydessä tajunnassaan. Sinä päivänä piti hänen silmänsä Vaasassa leikattaman. -- Aina Nyman oli käynyt Helsingissä sekä vanhain sokeain naisten työkoulun että Hartean hieromaopiston. Hän teki naisten käsitöitä ja hieroi, ollen töissään taitava ja myöskin kyvykäs hankkimaan itselleen paljon töitä. -- Hänen maallinen tomunsa vietiin Lohjalle. Muutamat Vaasan sokeista olivat keränneet yhteisen seppeleen, jonka laskivat hänen arkullensa. Seppeleessä olivat ruotsiksi sanat: "Aina Nymannille! Viimeinen tervehdys Vaasan onnettomuustovereilta. Toiveesi eivät täyttyneet täällä. Lepää rauhassa!" (R. K.).

--------

Sokeille ammatinharjoittajille

Sen johdosta että puuttuu tarkkaa tilastoa sokeista ammatinharjoittajista, pyydetään, koska mainitulla seikalla on tärkeä merkitys sokeain työoloja järjestettäessä, jokaista ammattitaitoista sokeaa lähettämään allekirjoittaneelle, osotteena: Helsinki, 2:nen linja 2, seuraavat tiedot: Täydellinen nimi? -- Syntymäaika ja -paikka? -- Nykyinen asuinpaikka? -- Minkä koulun olette käynyt? -- Mitä töitä teette paljonko valmistatte kuukaudessa? -- Mitä eri työaineita tarvitsette ammattianne varten ja paljonko keskimäärin kuukaudessa? -- Onko ja missä määrin menekkiä valmisteillenne kotipaikkakunnallanne? Kyösti Sipilä.

--------

Huom.!

sok. kirjot. postitaksa on 15 p. kultakin 500:lta grammalta ja sen osalta.

Tiedonanto

Suomen Sokeain Liitto on onnistunut saamaan pienemmän määrän riisinjuuria, joita myydään käteismaksua tai jälkivaatimusta vastaan 33:sta markasta kilo, korkeintaan 25 kiloa samalle ostajalle. Ostajat maaseudulta voivat lähettää tilauksensa johtaja Kyösti Sipilälle, osotteena 2:nen linja 2, Helsinki. Helsingissä myydään juuria sokeainkoululla 1:nen linja 1 tiistaisin ja torstaisin kello 11-1 päivällä.

--------

Tiedonanto

Sokeain Airut ilmestyy edelleen vuonna 1922. Mutta kun me varat, joilla aikakauskirjaa viimevuosina on jaettu ilmaiseksi, ovat loppuunkäytetyt, tullaan lehti ensivuonna lähettämään vain niille, jotka sen tilaavat. Tilaushinta on 5 markkaa. Lehteä voidaan tilata joko päätoimittajalta, johtaja Kyösti Sipilältä, osotteena 2:nen linja 2, Helsinki, tai myös lähimmästä postitoimistosta, niin pian kuin tieto asiasta on postihallituksesta sinne saapunut. Painoksen suuruuden määräämisen takia olisi toivottava, että tilaus tehtäisiin mahdollisimman pian ilmottamalla tarkka osote.

Sitä, joka ei katso varansa riittävän lehden tilaamiseen, mutta mielellään kuitenkin haluaisi sen saada, kehotetaan asiasta ilmottamaan päätoimittajalle. Toimitus

--------

Oi haltiatar, sinä hellien...

Oi haltiatar, sinä hellien

helkytä kannelta meille;

oi luo'os kukkia riemujen

sä varjojen lasten teille.

Sun soittos niin meitä lämmittää,

antavi pyhäisen rauhan,

ja uskohon sulaa rinnan jää,

jo onnenhuomenen lauhan.

Jo onnenhuomen uusi kun koitollaan

meidätkin yhteen liittää,

niin varjojen lapset riemuissaan

vain siunaten sinua kiittää. Jalmari Törmä.

Sivu päivitetty29.04.2020

Sivun alkuun

Sokeain Airut. No:t 1 2 3.

Etusivu

Uudenvuoden mietteitä

Neiti Adele von Collan

Neiti Adele von Collanille.

Sokeat Saksan metalliteollisuudessa

Lumihiutaleiden karkelo

Rekiretki

Kun hävitys käy yli pyhän paikan. (jatk.)

Koiran kelpoisuus saattajana

Elämän sointuja

Liljalle

Kaihon sävel

Rukous

Jeesuksen rakkaus

Laulu

Kuopion sokeainkoulun 50-vuotispäivänä

(1 p. maaliskuuta 1921)

Mietelmä

Huomautus

Sokeain Airut. N:o 4. Huhtikuu. 1921.

Etusivu

Kuopion sokeainkoulu 50-vuotias

Maaliskuun 1:nen päivä

"Äidin päivänä"

Lukijat!

Sokeain Airut. N:o 5. toukokuu. 1921.

Etusivu

H:gin Sokeainyhdistyksen toimintaa

Sokeain konekutomisesta

Ilmoitus

Soittimesi

Hääpuhe

Sokeain Airut. N:o 6. syyskuu. 1921.

Etusivu

Suomen Sokeain Liiton vuosikokous

Juhani Ahon kuolinpäivänä

Lukeva optofoni

Sokeain Airut. N:ot 7 ja 8. lokakuu ja marraskuu. 1921

Etusivu

Tietoja ensimäisestä kansainvälisestä

Valkea kyyhky

Unelma

"Sokeain päivät"

Sevillan torilla

Sokeain Airut. N:o 9. joulukuu. 1921.

Etusivu

Tule lapsen kaltaiseksi

Aina Kynberg

Sevillan torilla (jatk.)

Kuolonsanoma

Sokeille ammatinharjoittajille

Huom.!

Tiedonanto

Tiedonanto

Oi haltiatar, sinä hellien...

Jaa sivu