Siirry pääsisältöön

Naiset

Tältä sivulta voit lukea Minun näköinen elämä -toiminnan Naiset-tallenteen tekstivastineen.

Tällä sivulla

Kuuntele

Naiset Soundcloudissa- Ulkoinen linkki

Lue

[Alkutunnus alkaa, porinaa]

 

[Mies laulaen:] Dum-dum...

 

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…

 

[Mies laulaen:] Dum…

 

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.

 

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?

 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

 

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto. 

 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

 

[Alkutunnus päättyy.]

 

 

TW:            Tervetuloa kaikki Vesisoikion kuulijat. Me ollaan Harrin kans tänään pohditaan semmoista asiaa, kun nainen. Me ollaan valittu semmoinen. Niin päivää Harri kanssa.

HI:              Hyvää päivää.

TW:            Niin me ollaan valittu tällainen, joskus jopa tuntuu, että kun tätä. Mä ajattelin niin tuntu et tää on uhkarohkea aihe. Mutta se on kuitenkin niin tärkee, et me puhutaan naisesta, sillä tavalla, että se nainen on niin kun liittolainen ja kumppani. Ei mitään vastakkain asettelua vaan on olemassa miehiä ja on olemassa naisia. Ja tää aihe on sen takia nyt ajankohtainen koska tää uusi laki astuu voimaan ja me puhutaan sen vanhan lain hengessä sen, mikä on ollu viimeiset 60 vuotta voimassa. Me puhutaan niin kun siitä vanhanaikaisesta naisesta, joka me ollaan tunnettu ja joka m tunnetaan niin me puhutaan siitä naisesta. Ensimmäinen nainenhan on äiti, johonka me tutustutaan kaikki siinä ensimmäisten elinvuosien aikana. Ja siinä vaiheessa se nainen tulee ensimmäisen kerran meiän kaikkien elämään. Isästä joskus kiistellään. Mutta äiti on aina varmasti se nainen, joka me ekaks tavataan. Onks sulla tähän alustukseen jotain Harri semmoista mitä sä haluisit sanoo?

HI:              Mullahan on tietenkin heti. Juuri tuo sun ajattelutapa ensinnäkin, että me ei nyt laiteta niin kun naisia mihkään looraan. Me voidaan vähän niinku tai boksiin. Me voidaan vähän täs sparrata, että miten se on. Mutta mä oon tässä semmoinen omanlainen ihmiseni elikkä, että mun isäni ja äitini on eronneet, kun mä olin kolme vuotias ja vuoden vanhempi siskoni ja minä määrättiin niin sanotusti isälleni elikkä mulla ei äidistäni oo minkäänlaista mielikuvaa. Mutta allekirjoitan tuon, että totta kai hän on se ensimmäinen nainen.

TW:            Ai sulla oli sillä tavalla, että sä se. Sä jäit niinku puoliks orvoksi niin sitten heti?

HI:              Tavallaan joo, että mä muistan äitini ainoastaan jostain valokuvasta, joita muutenkin oli vähän, koska selvästi on ollu sitten se aika dramaattinen ja muu ero elikkä että siellä on poltettu valokuvia, vaikka niitä on otettukin, niin muistan isäni ja äitini sellaisesta mustavalkoisesta kuvasta missä molemmat oli hiihtoasuissa ja jossain lumella suksilla. Molemmilla isot aurinkolasit ja vastaavaa, että mä en ees osaa sanoo, että minkä näköinen mun äitini on ollut6kaan. Että mulla ei oo minkäänlaista mielikuvaa tai sitten hänen sylistäänkään mulla ei oo minkäänlaista mielikuvaa?

TW:            Aivan mulla tota äiti eli semmoiseen asti, että mä olin 40 vuotias kun mun äiti kuoli. Mun äitikuvani on semmoinen, että äiti piti huolta. Mulla oli aina ruokaa ja puhtaita vaatteita ja tämmöinen hygienia oli aina hyvässä hoidossa ja puhtaat vaatteet ja. Mut äiti jäi mulle aina etäiseks sillä tavalla. Mä en muista koskaan olleeni hänen sylissään. Olen mä varmaan ollu tietysti, kun mä oon ollu aivan pieni. Mutta myöhemmin mä en muista semmoista. Et en mä myöskään muista semmoista, että isä ois ottanu syliin. Mulla oli sit semmoinen elämäni nainen oli se äidinäiti se mummu. Se mummu oli semmoinen, joka paikkas kaikki ne tarpeet mitä multa jäi puuttumaan siitä vanhempien hoidossa tai vanhempien rakkaudessa niin se mummu ylenpalttisesti hoiti sit sen asian. Faija sano siitä mummusta, et mummu on semmoinen neliskulmainen, että se mahtuu piirongin alle seisoon mut ei maate. Nyt oli ympärysmittaa niin kun yhtä paljon, kun pituuttakin. Ja se oli semmoinen syli johka sitten uppouduttiin niin et vähän nenä jäi näkyviin, kun se otti syliin. Niin siellä oli niinku turvallinen olla. Se oli tavallaan se mun äidinkin kuva tuli siitä mummusta. Se oman äidin kuva jäin niin kun semmoiseks laimeeks. Mä en tiedä mistä se johtuu enkä osaa sitä nyt täs enää näin monen vuoden jälkeen sanoo. Mut et se mummu paikkas sen ensimmäisen naisen mulle. Se oli todella, joka antoi mulle sitä rakkautta, jolla mä oon sit tullu elämäni lävitte myöhemmin.

HI:              Joo siis aivan samanlaisia tunteita, että mun äidinäidin puolelta niin hänen luonaan siskoni kanssa asuttiin vuosi siellä Helsingissä tarkka-ampujankadulla, vaikka hän oli aika erikoinen ihminen ja muuta. Mutta hänhän niin kun kyllä paikkasi tavallaan sitä äidin ja elikkä tyttärensä tilaa. Mutta silloin itse koin sen joskus sellaiseks 10, 11 vuotiaana vähän raskaaksi jollain tavalla ja varsinkin sitten, että kun isäni ja äidinäitini suhde oli vähän huono. Mutta tää on ihan totta ja sitten taas isäni äiti Aune muori ja Niilo vaari niin myös sielläkin asuimme. Ja he olivat vähän erilaisia ihmisiä. Mutta Aune muori kuoli jo 60-luvulla ja sitten siihen tuli semmoinen Olga mamma vähän myöhemmin ja Olga mamma oli semmoinen ehkä vähän kovempi ihminen. Naisellinen ja pullaa ja leipää kyllä leipova jopa leipomossa työskentelevä ihminen niin tuli siihen vaarini kanssa, että tota. Kyl ne on ollu näitä yli-ikäisiä äitejä sanoisinko niin. Elikkä mummut, isoäidit millä nimellä sanotaankaan niin sieltä se naisten malli. Tosin olihan mulla nyt sitten vuoden vanhempi sisko. Mutta en oo koskaan ajatellu häntä niin kun tällaisena asiana, että sitten mentiin sinne puberteetti-ikään ja tavattiin sitten joitain naisia. Tavattiinhan sitä jo 11, 12-vuotiaanakin. Mutta ei siinä ymmärretty, että ne oli mitenkään naisia ne oli vaan tyttöjä.

TW:            Ja vaan siskoja joo se on totta. Mulla oli se isän sisko se täti niin Helmi oli semmoinen, joka ei voinu saada lapsia ja ihan pikkupoikana sitten hän otti mut yökylään ja kuljetti mua eri paikoissa ja hänestä tuli mun hyvä ystävä, et kuolemaansa asti mä autoin häntä. Me kerran viikossa käytiin kaupassa, sillä tavalla, et mä olin kuskina ja se oli aina se torstaipäivä. Sovittiin, että kun mä tuun töistä niin mä ajan heidän kautta ja otettiin se hänen miehensä ja se täti mukaan ja käytiin eri kaupoilla sitten mitä kulloinkin tarvittiin, niin käytiin ne kaupat siinä torstaina sitten läpitte ja mä kuskasin häntä tommosiin poliklinikkakäynteihin sitten joskus, kun hän tartti niitä. Kerran hän loukkas jalkansa ja mä oli joka päivä vähän kuskina siinä, et pääsi liikkumaan. Hän oli semmoinen, joka siis aivan lelli mut aivan pilalle siis siinä että. Kun hänel ei ollu omia lapsia niin hän sitten kaiken sen hoivan mikä hänellä oli varastossa niin hän ohjas sen minuun sitten. Ja myöhemmin mun poikaani vielä sitten siinä että. Hänen naisen mallinsa oli semmoinen hoiva ja huolenpito ja kun mä sairastin syöpääkin niin en mä sitten kauheesti kertonu sitten huolestuttanu ihmisiä. Niin hän suuttui mulle sitten kun mä olin sairaalassa sen syöpäleikkauksen jälkeen. Niin hän suuttu mulle sit ja sano, että kun et sä tommosta asiaa voinu hänelle sanoa, että hän on hyvin vihainen nyt sitten ja. No ei se mitään siihen auttanu se oli hoidettu jo se asia. Mut että hänen se huolehtivuus meni aivan ylenpalttiseks ja se tuntu tietysti hyvältä. Se oli sitä mitä mä tarvin.

HI:              Aivan näyttää taas siltä, että aivan selvästi sulla sit ne naiset ylöspäin katsottavat naiset. Siltähän ne näyttää tavallaan tässä ovat tai samoilla silmillä tai niinku Kalle Päätalo sano jossain hienosti, että miten ihmiset kasvaa niin niillä on korvat samalla tasolla. Elikkä se on mun mielestä se on loistava löytää näihin asioihin. Mutta mä vähän kaivelin, kun tää nainen asia on itselleni aika vaikea niin kun sä sanoit, että tästä voi tulla älyttömän vaikea. Mutta onneks mä sanoin, että kyllä me nyt tästä puhutaan, kun me ollaan puhuttu ja. Kansainvälisten naistenpäivähän oli juuri tässä maaliskuussa muutama päivä sitten se on kahdeksas kolmatta. Ja YK:n sen tavallaan niin kun julkistanu vasta 1975 elikkä aika. Nyt en oo muuten varma et onks tää kansainvälist naistenpäivä vai naistenpäivä noin yleensä. Nää termit tavallaan muuttuu. Mutta jo 1900-luvullahan oli ajatuksia tähän naistenpäivään ja se on minusta mielenkiintoista se, että sitä mainitaan uutisissa ja siit varmaan tehdään jotain juttuja. Mutta se etenee yhtä hitaasti kuin tasapalkkaisuus. Sit Suomessa on 2,8 miljoonaa naista ja prosentit ovat sillä tavalla, että nää on tän vuoden tuloksia että 50,6 prosenttia on suomessa naisia enemmän, kun miehiä. Naisten keski-ikä tällä hetkellä on 44,8 vuotta ja eniten on 73-vuotiaita naisia tällä hetkellä. Ja jos mennään vielä mennään sellaiseen knoppitietoon, että yleisin ykkösetunimi on Anne. Mutta kaikista etunimistä se olisi Maria elikkä siellä nyt sitten tulee myös tää raamattu asia, joka on hyvä asia neitsyt Maria ja neitsyt Marian äiti ja niin eteenpäin niin on semmoinen tavallaan hyvä asia, että niitäkin pidetään. Sit tähän viimeiseen, joka minua ehkä hämmästytti. Täysi-ikäisistä 30-vuotiaista naisista keskipituus on 163 ja sitten se ilmeisesti joillekin vaikea asia paino on 73. Ja tässähän mä sitten mietin, että onkohan tässä joku painovirhe paholainen. Mutta minä en ota tähän asiaan kantaa elikkä tällaisia tavallaan faktoja, joita sitten tilastokeskus ja muu laittaa niin tämä vois olla se seuraava sun ajatusmalli siitä, että miltä noi luvut kuulosti. Oliks ne sulle arvattavissa?

TW:            No yllättäviä kyllä, koska se pituus. Olisin odottanu et se keskiarvo on pitempi, suurempi.

HI:              Sama juttu sama.

TW:            Toinen on sitten toi paino niin, vaikka se on niin kiistanalainen niin ei toikaan mun mielikuvaan sovi toi painokaan keskiarvo.

HI:              Niin toisaaltahan se on myös sitä, että toivottavasti mennään sellaiseen tilanteeseen, että ne ei oo 180 senttisiä ja 50 kiloisia naisia. Vaan että siellä on sitä järkevyyttä ja kyllähän tää lihavuusongelma. Miehissä se on 70 prosenttia miehistä on liikapainoisia ja naisissa alkoko se kutosella sitten se 60 prosenttia ja muuta, että tollaisia lukuja itse aina tietysti, kun ottaa niitä vaan tuolta yhdestä kohteesta niin aina hämmentyy asiaan mutta.

TW:            Toi taipumus siihen ylipainoon niin se on varmaan kovin kotimainen. Ruokatottumukset on tuolta metsuriajoilta ja eväät on niin kun aika tommoseen havupuumaisemaan sopivat ne menut, et siel on varmaan semmoista perimää, että kun on nytten tultu ja opittu laittaan ruokaa vähän eri tavalla ja käytetty noita aasialaisia reseptejä niin se rupee varmaan helpottaan toi ruuan monipuolisuus niin et se rupee näkymään kansan painossakin sitten että. Sen takii toi voi olla toi tuntu vaan niin oudolta toi.

HI:              Joo itse asiassa mä uskon samaan asiaan, että kyllähän ihmiset tiedostaa tän asian ja niin kun evoluution tuotehan on se, että ihmisen pitää kerätä itseensä sitä vararavintoa ja muuta. Mutta meillä on nyt sitten ylen määrin se sokeri ja rasva, josta tehdään sitten. Kyllähän ennenkin syötiin rasvaa. Sokeriakin oltais syöty, jos sitä ois saanu. Ja puhun taas sieltä kaks 30-luvunta ja siitä eteenpäin. Mutta palataan siihen naisasiaan vielä sillä tavalla, että me tunnemme tämän Giuseppe Verdin ooperan Rigoletto joka Rigoletto on tämmöinen kyttyräselkäinen hovinarri. Tää ooppera perustuu Victor Ygon vai Hugo vai miten se nyt sanotaankaan hänen tekstiinsä ja sen on sitten. Librettoa en muista joku Francesco Maria Bione oli sen tavallaan tehny ja siitähän on tuttuna se laulu La Donna E Mobilen ja se on suomennettuna siitä italiankielestä, että nainen on häilyväinen se on kuin sulka tuulessa ja kun mulle on vaan joskus jäi tämä mieleen. Sittenhän M A Numminen teki siitä oman versionsa ja sit mä ihmettelin aina, et miks tää on semmoinen, että siinä niin kun kerrotaan tästä naisesta, et miks se on häilyväinen ja se valehtelee ja sillä on kauniit kasvot ja kauniit ajatukset. Mutta kuiteskin sillä on joku jättämisen meininki ja se hakee jotain uutta ja nyt sitten kun tehtiin tää päätös, että pidämme tota tän podcastin tästä naisesta. Niin kävin sitten sen libreton sillä tavalla läpi ja juonen. Niin kyllähän siinä olikin sitten se herra herttua, jonka nimeä en tiedä, joka oli niin kun halus hypätä vähän joka oksalle niin hän laulaa siinä tenorina tätä asiaa, koska hän oli kovin ylimielinen ja pettynyt siitä, että hän en saanut niitä naisia ketä hän halusi ja tää lohduttaa mua tavallaan sillä tavalla, koska mä jo joskus aikoinaan kuvittelin, että tässä on joku lääketieteellinen tausta. Mut ei se olekaan hyvät naiset ei se ole niin.

TW:            Aivan mä joskus. Mä oon ollu kaks kertaa avioliitossa ja seurustellu useaan eri otteeseen ja mä joskus koitin sitä naisen logiikkaa ymmärtää. Mutta sitten mä jätin sen silleen, koska se on ihan omanlaisensa ja se on ihan oikein ja se on hyvin miellyttävä ja sitten jotain semmoisia mysteereitä pitää olla elämässä ja mulle se nainen on aina se mysteeri. Mä seuraan mielenkiinnolla ja katson sivusta ja yllätyn niistä erilaisista tapahtumista joka siin tapahtuu. Ja sitten mua viehättää se ennalta arvaamattomuus, et mä en voi. Mun logiikalla mä en voi rakentaa semmoista polkua, et seuraavaks tapahtuu tota ja seuraavaks tota vaan nainen aina yllättää mut siinä, et se tekee jotain ihan muuta, kun mä oon osannu edes kuvitella. Se tekee siitä mielenkiintoisen ja mä oon lakannu tavallaan pohtimasta sitä, että mitähän seuraavaks tapahtuu silloin kun nainen on mukana, että se on paljon mielekkäämpää. Sitten kun se tapahtuu niin se yllätys on paljon yllätyksellisempi, kun se, että olis tehny jonkun ennakkokuvan ja pettyis siihen omaan kuvaan siihen itse tehtyyn kuvaan siitä, et aa. se reki noin. Vaan että ottaa sen niinku yllätyksenä, että ai se teki noin. Sillä tavalla pysyy mukana siinä elämässä, et kun rinnalla kulkee, niin saa sen nauttia siitä yllätyksellisyydestä ja se on musta. Se on naisille semmoinen. Mä en osaa analysoida miten se tehdään ja kuinka se, miten se tapahtuu. Mut mä sitten havainnoin se vaan havaitsen sen yllätyksen ja suhtaudun siihen myönteisesti, kun en mä mitenkään kaavoita sitä mikä on nainen.

HI:              Juuri noin se tavallaan tai ei tavallaan vaan minunkin mielestä menee. Varsinkin naisen semmoinen tunne-elämä ja tunteellisuus ja reagointi johonkin asioihin, että joskus ei tiedä, että nauretaanko siellä ilosta kyyneleet silmissä vai itketäänkö siellä surusta ja sitten nauretaan ja itketään ja muuta. Ja meikäläinen vaikka tunnistan itseni aika herkäksi ihmiseksi, että mulla kyllä luomet kostuu, johtunee roskista ja kaikesta sellaisesta allergiasta, että niitä pitää sitten vähän hieraista pois. Onneks en meikkaa, koska se varmaan näkyis ne raidat sitten noitten potkukelkan jälkien vieressä kulkien, niin se on totta. Mutta mä kyllä. Mun täytyy nostaa hattua sulle ja mä oon ostanu muuten itselleni knallihatun ja ajattelin että rupeen käyttämään sitä.

TW:            Oho.

HI:              Jopa julkisilla paikoilla en pelkästään täällä sisällä niin nostan hattua siitä, että sä osaat ottaa sen asian niin kun tollaisena. Kun itsellähän on vähän semmoinen ajattelumalli, että mulle tulee heti joku pakoreaktio ja paniikki siitä, jos ne tunteet niinku yhtäkkiä räpsähtää sillä naisella ja nyt puhutaan niinku kumppaninaisesta ja sitten varmaan tää liittolainen, joka voi olla myös kumppaninainen mutta myöskin työkaveri niin se ei sillä tavalla niin kun säväytä. Mutta nimenomaan sitten tää kumppani, että ku sieltä sitten yhtäkkiä räsähtää ne kyyneleet ja itku ja sitten ei oikein tiedä, et mitä tässä pitäis ja kun itse ei ole opetettu niihin halaamisasioihin kovinkaan hyvin. Sitä on vasta tässä harjoiteltu tosi vähän. Mietin juuri, että onko tässäkin se syliasia, joka meiltä molemmilta vähän puuttu. Niin onko siinä se joku ropleema. Me puhuttiin ystävyys podcastissa tästä myöskin halaamisesta ja syleilystä ja sellaisesta. Niin tää on meille hyvä asia, että otit sen asian noin ja jaksat sitten olla siinä mukana. Itse oon vähän kärsimätön siihen tunteiden tulvaan, joka sitten saattaa tulla. Mitä ajattelet tästä?

TW:            Mul oli vuosia semmoinen olemus, että pysytään vaan asiassa ja vain asiat riitelee ja kaikki on niin kun järjellä ymmärrettävää. Mä olin vuosikausia semmoinen, että mä vetosin aina vaikees paikas, et mutta järkihän sanoo tässä sitä ja tota ja tätä. Mut sitten mä opin siihen, että mä olen pantannu niitä tunteitani ihan penskasta lähtien. Niin sitten tuli semmoisia paikkoja, et ne niin kun tuli väkisin ulos. Mä olin tuolla erilaisissa koulutushommissa ja siellä mentiin syvälle välillä tonne menneisyyteen ja kateltiin niitä lapsuuden traumoja. Kun ne nousi mieleen, ne oli pakko käsitellä ja niihin liitty paljon surua ja semmoista ikävää. Kun ne tuli montakyt vuotta myöhemmin näkyviin se tunne mikä niihin oli latautunu. Niin se tuli sitten jossain tommosessa ryhmässä näkyviin, että niin sit vasta rupes ymmärtään ja mä olin hirveen tyytyväinen et ne tuli edes silloin näkyviin, koska nyt loppuelämässä on sit enemmän siellä värkissä varaa ja justiin toi mun heikkouteni olla ja elää naisen kanssa niin se on ollu sitä justiin, että siellä on ollu sitä mun omaa epävarmuutta ja sitten sitä harhakäsitystä, et naiset on erittäin kestäviä ja sitten ne kestää sen totuuden kanssa. Että kun nostetaan kissa pöydälle ja puhutaan sen niin se ei aiheuta välirikkoa vaan se parantaa sitä suhdetta, että voidaan puhua asiat halki ja sitten ne on käsitelty ja siirrytään seuraavaan aiheeseen, et se on ollu paljon sitä, kun mä olen omia tunteitani piilotellu justiin sen takia, että niihin liittyy kyyneleitä ja purskahduksia. Niin mä oon siinä tietysti semmoises tilassa missä mul on turvallista olla eikä siinä tarvi olla kovin isoo joukkoa. Niin mun on helpompi sitten avautua ja sitten on luotettavia ihmisiä, jotka hyväksyy mut siinä sitten liikuttuneena ja tunteiden sekamelskassa, että tää on semmoinen ikä nyt, että on hyvä aika näitä käydä lävitte semmoisia asioita, jotka tuntuu et ne jäi vähän vähälle silloin kun niitä ois pitäny enemmän käsitellä.

HI:              Eli parempi myöhään, kun ei silloinkaan juuri noin. Jos mennään siihen nainen kumppanina, on minusta nivoutunut ihan hyvin ja sitten nainen liittolaisena ja nyt ajattelen niin kun tavallaan myöskin työkaverina tai vastaavana liittolaisena. Siis naisen kanssahan on helppo ja hyvä työskennellä sillä tavalla, että hänellä on erilainen ajattelutapa ehkä kuin monella muulla. Sinä ja esimerkiksi Jutta olette tällaisessa ennegrammi asioissa aika hyviin varmastikin käyneet näitä läpi ja se on osa sitä tavallaan navigointia niissä asioissa. Mutta mä mietin sillä tavalla tässä, keskustelin eilen Pirhan elikkä Pirkanmaan alueen vammaisneuvoston varapuheenjohtajan kanssa siitä, että miten hän kokee, että esimerkiksi naisten kanssa ketkä on johtotehtävissä ja muuta niin on paljon helpompi keskustella erilaisista asioista missä huomioitaisiin vammaisia ihmisiä. Toisaalta siinä on varmaan se, että tämä henkilö osaa miehenä myöskin keskustella niistä asioista. Mutta selvästihän on näkyvissä myöskin se, että kun nainen. Ja tää on nyt aivan minun mielipiteeni. Niin kauan, kun nainen on nainen eikä halua muuttua mieheksi sillä liituraitapuvullaan ja vetää yhtä kovaa roolia päättäjänä niin, niin kauan nainen on erilainen ja tasoittava puoli. Mutta kakkosena sanon sen, että kunnallisissa viroissa ja toimissa niin siellä alkaa oleen jo yli 70 prosenttia naisia. Papeissa on ylitetty jo se 50 prosenttia vai onko enemmänkin, opettajissa. Elikkä alkaa mennä se sinne toiselle puolelle ja sitten onko enää tasapainoa.

TW:            Joo toi pitää paikkansa, että niitä miesopettajia niitä kaivataan, että sinne tulis sitä miehen mallia. Se on varmaan tahatonta, että se sukupuolijakautumat vaikuttais siihen opetuksen. Mulla harvemmin ollu naista esimiehenä, mutta mulla on ollu naisia paljon työtovereina. Ja yks asia ihan tässä muutama vuosi sitten mä sain jonkun. Mä oon ollu nyt 15, 16 vuotta eläkkeellä. Mä sain semmoisen sähköpostin, jossa mun yks työtoveri, kun mä olin päällikkö niin hän oli sitten tämmöinen varapäällikkö ja hän kerto semmoisen vaan semmoisen tapauksen, et hän oli ollu jossain koulutuksen nykyisessä työssään ja siellä oli ruvettu pohtimaan sit, että nimeä joku ja miksi joku sun entisistä esimiehistä niin nimeä se ja kerro miksi sä nimeät sen. Ja hän lähetti mulle sitten semmoisen viestin, jossa hän sanoi, et hän oli esitelly mutsille sille ryhmälle, jossa sitä asiaa oli pohdittu. Ja hän sanoi et mä olen hänelle paras malli ollu esimiehestä siihen, että mä luotin häneen. Kun tehtiin jotain niin mä annoin hänelle sen vastuualueen, joka hänelle muutenkin ois kuulunu ja luotin siihen et hän suoriutuu siitä. Kuitenkin niin, että mä olin aina saatavilla, jos oli joku semmoinen mitä hän ei halunnu itse päättää niin hän tuli mun kans jutteleen sit et, miten se päätetään ja mä liikutuin kovasti siitä viestistä, koska mä en ymmärtäny silloin tehdessäni sitä, kuinka tärkeetä se on, että luotetaan. Ja sitten se, että naisten ei tarttis kilpailla miesten kanssa vaan ne ois just niin hyviä naisena siinä mitä ne tekee ja saisi sen arvostuksen siinä mitä ne tekee naisena että. Mä olen huomannu sen saman, et tuolla, kun oli noita hallitustyöskentelijöitä semmoisia ammattilaisia, joita tuli eri firmojen hallituksiin niin se naiseus ja naisellisuus niin se niinku hämärtyi siinä. Me ruvettiin kulkeen tosiaan tiukassa valkoises paidassa ja oleen miehen näköisiä ja miehen tapaisia. Mut silloin oli menty harhaan oli menty hukkaan, koska silloin kun nainen vie sen oman naiseutensa sen feminiinisyytensä vie siihen tehtävään mitä se tekee niin se tuo siihen paljon rauhaa ja myötätuntoa ja semmoista uhkaamattomuutta. Et sitten kun nainenkin kun se rupee oleen samanlainen, kun mies niin siihen tulee se uhka ja semmoinen lainausmerkeis väkivalta ja silloin nainen epäonnistuu siinä tehtävässään, koska se nimenomaan onnistuu parhaiten silloin kun se tekee sen sieltä naisen sielusta sen työn mitä se tekee.

HI:              Mä oon samaa mieltä tuosta asiasta, että nainen olkoon nainen. Mies oppikoot joskus naisesta jotain ja nainen oppikoot miehestä jotain ja niin kuin hyvät kuulijat me emme puutu nyt muihin kuin tähän naisasiaan ja siinä sitten väkisin tulee tää mies, koska me emme sinne naisen päähän pääse. Mutta nopeasti vanhemmalta valtiomieheltä Tuurelta niin puhutaan, että nainen on toiselle naiselle susi. Kerropa mielipiteesi?

TW:            Se lähtee siitä oikeastaan et ihminen on ihmiselle susi ja se on hyviin persoonallista kuka kellekin on susi ja siihen liittyy paljon niitä ihmisen omaa elämänhistoriaa, että miten sitä on kohdeltu. Miten hän on tullu kohdelluks ja se toimii yhtä hyvin miehessä, kun naisessa, et on toinen toiselle susi. Sekin on semmoinen, joka on sitten kasvualusta. Sille sudellekin löytyy sitten kasvualusta, että tulee niitä kokemuksia joka sitä susimaisuutta sitten tuo näkyviin ja sitten saa valita et haluanko olla susi vai haluanko olla minä toimii sillä tavoin siinä. Kiitoksia kaikille kuulijoille. Me tehtiin tää vesisoikio nytten ja meillä on varmaan tuolla vielä plakkarissa aiheita ja me palataan niihin sitten kun sen aika tulee. Kiitos kaikille ja toivotan teille hyvää keväänjatkoa ja Harrille myös kaikkee hyvää keväänjatkoa ja me palataan asiaan.

 

HI:              Ja sen verran sanon, että tämä oli taas punnittua puhetta tai sitten punnitsematonta Kiitos Tuure hei, hei.

 

TW:            Hei, hei kiitos.

 

                  Mitä on puhelinrinkitoiminta. Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamulsellisessa ilmapiirissa. Voidaan jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinki toimintaan. Lisätietoa saat soittamalla 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan puhelinrinkitoimintaan.

[Lopputunnari]