Kuolema
Kuuntele
Kuolema Soundcloudissa- Ulkoinen linkki - Ulkoinen linkkija Apple Podcastissa.- Ulkoinen linkki
Lue
[Alkutunnus alkaa, porinaa]
[Mies laulaen:] Dum-dum...
[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…
[Mies laulaen:] Dum…
[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.
[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?
[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…
[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.
[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…
[Alkutunnus päättyy.]
TW: Tervetuloa tähän Vesisoikioon ja me ollaan Harrin kanssa täällä, pohditaan tänään semmoista aihetta, kun kuolema ja meillä on tuottajalta semmoiset ohjeet, että tulee käsitellä tätä asiaa haudanvakavasti. Kuolemahan on semmoinen väistämättömyys, että se kohtaa meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin ja elämä on sitten sen syntymän ja kuoleman välistä aikaa, luonnon kiertokulkua mihkä perustuu esimerkiks tää todella komea myöhäinen kevät, joka nyt sitten kääntyy kesäks tässä ihan läpi käsien. Ja taas alkaa uusi elämä joka sitten hidastuu sinne syksyyn ja hiipuu sinne talveen ja sit aloittaa taas uudestaan. Ihmisen elämä on vähän toisenlaisis sykleissä. Mutta siihen liittyy tää sama luonnon säätely luonnonkierto. Haluatko tästä jotain sanoa Harri.
HI: Joo mä taas tällaisena tylsänä ihmisenä lähdin tutkailemaan netin syövereitä ja katsoin, että miten siellä esimerkiks Wikipedia kertoo kuolemasta. Ja siellä sanotaan, että kuolema on eliön täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen ja niinhän se varmasti on ja niinhän se varmasti on. Sitten katsoin myöskin sellaisia tylsiä speksejä esimerkiks siitä, että miten kuolleita oli tilastokeskusten mukaan viime vuonna 63219 joka on 5560 enemmän kuin edellisvuonna ja sitten kun näitä tilastoja seuraa enemmänkin niin siellä on aika huolestuttava piirre. Sillä eliniän odotteet ovat laskeneet niin pojilla, kun tytöillä. Pojilla sen on 76,8 vuotta ja tytöillä 83,8 ko toi oli toi vuotta. Elikkä tämä odote on laskenut imeväisyysikäisten kuolemat ovat nousseet ja tytöillä toi eliniän odote on laskenut imeväisyysikäisten kuolemat ovat nousseet ja tytöillä toi eliniän odote on laskenut ja toista vuotta. Ja mikä huolestuttavinta niin jos sitten laitetaan sinne vastakohtaan eli syntyneisyyteen niin se on suurimmillaan 150 vuoteen elikkä meillä on aikamoinen väärin, sanoo haaste vaan ongelma tulevaisuudessa näistä asioista. Että toi kuolleisuus on korkeimmillaan. Se viimeksi oli 1944 elikkä tässä sellaisia lukuja, joiden jälkeen me voidaan mennä itse asiaa mistä puhutaan kiitos Tuure ole hyvä.
TW: Kiitos joo toi on mielenkiintoinen ihan selviä merkkejä niin kun 1944 niin siellä on ihan selkeitä syitä minkä takia se kuolleisuus on noussut. Ja sitten toi, että kun mä ajattelen tota luonnon kiertokulkua niin mulla on ollu semmoinen ajatus tai kysymys semmoinen filosofinen kysymys, että sääteleekö luonto myöskin jotenkin ihmisen elinkaarta, et puhutaan kovasti liikakansoittumisesta ja tommosesta. Ja nyt on selviä merkkejä ilmassa, että muuallakin maailmassa se syntyvyys niin kun mulle tuntemattomista syistä on laskenut ja sitä kautta sitä väkilukua maailman väkilukua säädellään tai se säätyy. Ja mä ajattelen et kuinka paljon luonto itse vaikuttaa siihen, et tasapaino säilyy niin että eväät ja syöjät pysyy kaikki leivän kyljessä kiinni niin kuinka sitä luonto voi tasoitella. Siihen on varmaan hyviä selityksiä ja ne, jotka niitä työkseen miettii. Niin ne varmaan osaa niit selittää. Mut mua kiinnostaa siinä justiin se, että kuinka paljon luonto itsessään vaikuttaa ja sääntelee tähän luonnon omaan rytmiin, että se on mua aina kiinnostanu se. Kun joskus hyvin herkästi ruvetaan puhumaan, et nyt loppuu leipä ja onhan meillä kuivuusalueita tuolla Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ja koko Afrikassakin on ollut paljon semmoisia, että syötävä on loppu, mutta siellä on nälänhätä kohdannut kansaa. Ja sehän on yks tapa mikä verottaa sit vanhuksia, että ihmiset ei kasva kovin vanhoiksi ja elä kovin vanhoiksi siellä, koska siellä tulee semmoisia kaikkia muutoksia. Mut se on mua kiinnostanu aina se, että kuinka luonto hallitsee tätä ihmiskuntaa ja sitten, kuinka paljon me loppujen lopuks vaikutetaan siihen, että miten paljon tääl on väkee. Mutta palatakseni sinne kuolemaan niin toi määritelmä, että se keho jossain iässä. Ja mä voin sanoo nyt jo 75 vuotiaana, että kyl tää keho on aivan muuta, kun se oli 40 vuotiaana. Se solujen uusiutuminen ja solujen niinku kehittyminen niin se on hidastunu kaikin tavoin. Ja mä huomaan sen lihassoluista, et sitä katoaa kovasti. Tää kroppa rupee valmistautumaan siihen, että siitä on enää vähemmän otettavissa irti siitä kehosta ja tavallaan ajetaan loppuun ja sit toi justiin, että sitten kun elintoiminnot loppuu ja solut lakkaa kehittymästä. Niin se tavallaan se keho hiipuu sitten poies. Mitä siihen sanot?
HI: No mä haluun heti palata tuohon sinun ajatukseen, että miten luonto. Yrittääkö luonto pitää tavallaan asiat hallussa, vaikka ihminen mömmöilee nää asiat. Ja siellä tavallaan kaks asiaa, että johtuneeko sitten yleensäkin maapallon ja ilmaston kehityksestä niin selvästi tapahtuu siinä ilmastonmuutosta ja tutkimusten mukaan suurimmat järvet alkavat kuivumaan. Ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että vesi loppuu ja kun vesi alkaa loppumaan niin sit alkaa ruoka loppumaan ja sitten toinen missä on todettu niin tuolla väestöliitossa kuin muuallakin, että suomessa esimerkiksi naisten ensisynnyttäjät ovat noin 30 vuotiaita ja sen jälkeen sanotaanko 35 ikävuoden jälkeen luonto alkaa hoitaa sitä asiaa elikkä hedelmällisyys ei ole enää niin hyvä ja näin ollen luonto hoitaa tätä kautta sen. Ja tänäänkin uutisissa mainittiin elikkä tänään on toukokuun 19. päivä niin mainittiin se, että pitäisi antaa terveyskasvatusta. Ei syyllistämällä nuoria naisia eikä poikia tai miehiä eikä poikia eikä tyttöjä vaan kertomalla, että nimenomaan se on vaikeampaa ne. Eli hedelmällisyyshoidot eivät ratkaise sitä asiaa välttämättä noin sormia napsauttamalla, että tämä asiakin huomioitaisiin että. Sitten vielä tähän solujen katoamiseen niin sille taitaa olla hienompi nimi katabolia. Joka todella on sitä, että siellä tapahtuu ei solujen enää suurta kasvua, vaikka sanotaankin että iäkkäämpikin ihminen kuntosalilla saa sitä lihassoluja ja voimaa. Mutta ei se itsestään tule. Elikkä näin ollen tällainen tapahtuma tulee ja sen on vääjäämätön ja se kuuluu siihen varmastikin siihen elinkiertoon, että näin minäkin uskon. Vielä sanoisin sen, että tai kysyisin Tuure. Kun sinä olet näitä asioita tutkinut ja myöskin useamman vakavan sairauden omana ollut ja sen kanssa elänyt ja elät. Niin miten sinä valmistaudut siihen kuolemaan?
TW: Yks syy siitä, että ehdotin tätä aihetta, oli se, että mä oon sitä pohtinut. Mä olen 25 vuotta kärsinyt syövistä useammista syövistä. Ja joka kerta kun sitä syöpää on hoidettu niin eihän. Mä en tiedä yhtään tapausta, et syöpää ois parannettu, mutta niitä syöpäkasvaimiahan leikataan sitten missä niitä kulloinkin on niitä, leikataan kilvan pois sitten ja sillä tavalla siirretään sitä kuolinpäivää eteenpäin sitten ja. Mut sitten kun ajattelen niitä kertoja, et kaks suurta 10 tunnin leikkausta ja sitten niistä toipuminen niin 25 vuotta sitten mä toivuin kohtuullisen nopeasti ja mä toivuin vielä sillä tavalla. Multa leikattiin rakkosyöpä ja siitä mä toivuin niin, että tosiaan liikuin ja kuljin ihan normaalisti. Mut sitten täst toisesta peräsuolisyövästi niin tiitä toipuminen alko viis vuotta sitten tai se leikkaus oli viis vuotta sitten ja nyt vasta mä olen palannu niin kun osittain semmoiseen kuntoon, että mul on niin kun semmoinen olo, että kyllä tästä nyt vielä toivutaan. Ja mä olin niissä viimeisis tarkastuksis nyt viime viikolla tai viime kuussa ja siellä ei löytyny mitään niis kuvauksissa mitään jälkiä etäispesäkkeistä. Mut siin tulee se vaihe sitten silloin ensimmäisel kerralla, kun se sanoi et teillä on syöpä 25 vuotta sitten niin kyl se oli semmoinen kauhun paikka. Et aha tässäkö se oli nyt sitten kaikki. Se ensimmäinen päivä, kun mä olin siellä urologisella osastolla niin siellä se masennus oli aivan äärettömän suuri, että mä kelasin takaperin sitä elämääni ja lähdin siitä, että tonkin olis voinut tehdä toisin ja tonkin ois voinut tehdä toisin ja toikin ois saanut jäädä tekemättä. Ja sit et siellä illemmalla myöhään, kun mä pääsin siit tähystyksestä pois sieltä päivällä ja iltapäivällä sitten olin siellä osastolla ja sit tuli semmoinen tunne, että. Mut et kyllä tästä voi selvitä, et tää tie, että menee sinne tunneliin sinne semmoiseen pimeyteen, vaipuu sinne ja masennukseen. Niin tää ei helpota yhtään ei minua eikä ympärillä olevia, että mä haluan täältä pois ja tuli semmoinen, et kaikkeahan ei oo vielä menetetty tuli semmoinen tunne. Ja nyt näin 25 vuotta jälkeenpäin niin mä ajattelin, että se on se luottamus siihen, et kaikkee ei oo vielä menetetty. Mä aina kuvaankin sitä, että jokainen kortti pakassa pitää kääntää ja katsoa aina se uus kortti eikä heittää peliä kesken, et sitä kautta se tulee. Mut se kuoleman läheisyys niin se tuottaa paljon semmoista tietoisuuden laajentumista. Että silloin 25 vuotta sitten niin mä sain semmoisen. Nythän ne ei anna niitä enää. Mut silloin annettiin semmoisia eloonjäämisennusteita. Se tuota se syöpälääkäri tai se urologi se kirurgi niin se tota sano, että se on niin kun viis vuotta plus miinus yks kuukausi se eloonjääminen. Niin sit mä ajattelin, että sitä loppu viimeistä viittä vuotta niin mä en elä sitten samalla tavalla, kun mä oon eläny siihen asti. Et mä rupeen niinku tätä elämänlaatua nostamaan ja tein paljon semmoisia valintoja työn suhteen ja ihmissuhteiden suhteen, että muutan suhtautumista elämään ja ihmisiin ympärilläni ja se oli semmoinen suuri elämänmuutos mulle ja mä oonkin jälkeenpäin sanonu, että se syöpä silloin niin se oli niin kun siunaukseks siihen et mä rupesin tekemään jotain muuta ja tekemään asioita toisella tavalla. Tavallaan se suhde siihen kuolemaan. Siit tuli neutraali siin ei ollu pelkoo eikä kauhua. Enkä mä sitä tietysti vieläkään kauheesto odota. Mut ei se mua enää oo sen jälkeen koskaan pelottanu mutta. Et se tulee, kun se tulee ja niin kauan, kun on huominen päivä niin niin kauan kannattaa elää, et tää elämä on paljon tärkeempää, kun se kuolema. Et se kuolema tulee, kun se tulee. Sitten lähetään pois täältä ja kroppa pannaan niin kun tarpeeton pois heitetään ja haudataan se ruumis sitten ja se on niinku sillä selvä ja sit elämä jatkuu jossain toisessa muodossa jossain muualla. Kun mä mietin sitä elämän jatkumista, että aina tulee sitten noissa tommosissa muistotilaisuuksissa ja hautajaisissa tommosissa. Niin puhutaan sitten siit vainajasta. Ruvetaan muisteleen sen elämää ja mitä se teki. Mul on semmoinen mielikuva siitä, että se kun saattojoukko kerääntyy. E se saattojoukko vaan ne ihmiset, jotka mua tuntee, niin kerääntyy joskus sit sattumalta johonkin Nesteen baariin ja sit joku ottaa puheeksi, et se Tuurekin oli semmoinen sitten ja sekin nyt on menny ja rupee muisteleen mua siellä mielessään. Ja sitten joku sanoo, et joo et hän ei haluu sen nimee kuullakaan. Että se oli niin ikävä ihminen et hän ei haluu tietää siit yhtään mitään. Toinen saattaa sanoo, että hulluhan se oli mutta muuten se oli mukava ihminen ja. Sillä tavalla mä elän niin kun vielä sitä elämää muistoissa toisten ihmisten muistoissa, et siellä mun elämä niinku tavallaan jatkuu, et mä en oo sitä näkemässä enkä kuulemassa. Mutta et se varsinainen kuolinhetki lopettaa vaan sen ruumiin elämisen. Mutta, että ihmisil on muistoja musta joillain enemmän joillain vähemmän ja kun mä seuraan noita ekyptologien löydöksiä tuolla niin siel on ollu hirvee hinku. Ei antiikin vaan ennen antiikin aikaa siellä sivistyneissä maissa niin jättää joku jälki. Joku muisto jättää niin kun ihmiskunnalle. Ja nyt me sitten ihmetellään jotain Svingsiä tai pyramidia tai jotain muuta löydöstä. Jotain pyhäin kuvaa mikä on sieltä löytyny sielt Saharasta ja koitetaan selvittää, et mikähän tän tarkoitus oli ja mikähän tän viesti on meille tänä päivänä. Eli me jätetään niin kun sen kuoleman jälkeenkin me jätetään tänne ihmisille pohdittavaa, et ei meiän tarvi itte olla läsnä vaan ihmiset ajattelee asioita, joita me ollaan ajateltu joko niiden kanssa tai. Sit tuol on paljon kirjoja. Ihmiset kirjoittaa muistiin ajatuksia ja niitä me luetaan vanhoja kirjoja. Yritetään niistä selvittää, et mitä sen aikaiset ihmiset ajatteli. Et se jotenkin se ihmisen elämä keskittyy tietysti siihen kehoon ja kun se keho menettää voimansa ja merkityksensä niin sitten se keho hylätään ja sitten jää ne muistot ja mielikuvat ja semmoiset asiat, jotka siitä jää kuitenkin eloon niin kun lainausmerkeissä siit ihmisetä. Kuolema ei mua sillä tavalla pelota. Mut nää kokemukset tietysti toi sen, että kun niistä selvis ja huokas helpotuksesta niin olihan se helpotus sit, kun sanottiin, et nyt siel ei näy mitään. Ne on kaikki poies ennen, kun seuraavat tuli sit taas näkyviin.
HI: Toi laittaa laittoi minut ajattelemaan aika tavalla ja itte asias, jos mä lähtisin purkamaan sitä niin kun sillä tavalla, että no ensinnäkin se, että tietenkin on ihmisestä kovin kiinni se, että kykeneekö hän selättämään erilaiset sairaudet ja mä uskoon siihen, että hänellä jos on perusluonteessa ja geeneiltä jo saatu semmoinen positiivisuus ja optimismi, joka edesauttaa näitä asioita selvästi. Mutta minusta oli kiinnostavaa ja innostavaa se, että kun sulle tommonen tyly tuomio silloin annettiin niin sä halusit kuiteskin lähteä elämään niin kun ihminen. Kaikkihan todennäköisesti haluaa, koska elämästä pitää, pitää kiinni. Jukka Virtanen sanoi jo aikoinaan, joka sairasti monta syöpää ja tiesi, että hän oli jo yli 70 vahvasti. Mutta oliko 80. Niin sano, että se tässä harmittaa täältä lähteä, kun täällä on ollu niin pirun kivaa ja olis varmaan edelleenkin elikkä siinä tulee sitten se tuntemattomuus, että kun ei tiedetä, että onks sen kuoleman jälkeen enää jotain olemista ja elämistä. Siihen me voidaan mennä kohta, jos ajatellaan. Mä itse pelkään sillä tavalla kuolemaa ja ehkä mä en pelkää sitä omalta kohdaltani siten, että mä oon itelleni sen takonut, että se on niin sanotusti syvä uni ja se on semmoinen uni ensi alkuun, että on sekavia ajatuksia ja hyppäyksiä sinne tänne ja sen jälkeen se on semmoinen niin sanotusti tajuton tila, jossa ei enää mitään tapahdu, kun se elintoiminnot ovat todellakin loppuneet ja tuota. Mutta eniten mua surettaa siinä sitten mahdolliset ne läheiset ja heidän surunsa. Toisaalta ihmisen elämään kuuluu se syntyminen, eläminen ja kuoleminen. Niin näin ollen myöskin se sureminen kuuluu siihen asiaan ja tällaiseen. Sit mä uskon myöskin, että tätä kuolemaa voi ottaa ja ajatella sillä tavalla vastaan. Toiset uskovat siihen toispuoleiseen ja toiset uskovat uudelleen syntymiseen. Niin se suotakoon kaikille. Mutta myöskin sillä tavalla, että tämä vaan on elämä ja me mennään siihen jossain vaiheessa. Mutta tuo on lähinnä mua arveluttanut, että minkä surun mahdollisesti tuotan. Tuohon mä haluun ottaa vielä kiinni, että kun sä puhuit siitä, että meistä jää jälki sinne ihmisten mieliin. Elikkä siellä Nesteen tai Esson baarissa niin tuota porukka keskustelee ja se saavatkin olla eri mieltä siitä, että minkälainen se Harri oli ja se kuuluu asiaan. Eniten mua aina harmittaa se, että siellä hautajaisissa se pappi ja se väki niin kun sanoo, että kuinka hyvä ihminen oli ja se teki, vaikka kuinka hyvää ja teki sitä. Kyllä minusta ne huonotkin asiat voi siellä kertoo, koska ihminen ja se on uskovaisten mielestä aina syntinen, kunnes sinne kirkkauteen pääsee ja muiden mukaan se on todellakin syntinen. Mutta joskus myöskin jotain muuta. Ole hyvä Tuure.
TW: Kiitos joo ton kanssa mä olen myöskin ponnistellu tuota kirkon oppien. Mä oon saanu evankelisluterilaisen kasvatuksen ja perheeni oli evankelisluterilainen ei kovin kauaa. Isä eros kirkosta hyvin nuorena. Lapset oli jo syntyny mut isä eros kirjosta. Niil oli erimielisyyksii siitä, et kun hän teki paljon töitä ja hän piti kohtuuttomana sitä kirkollisveroa siihen mitä hän saa vastapalveluksia siltä kirkolta ja hän sitten meni ja eros kirjosta. Ja sitten mun välini kirkkoon meni sitten yhdes vaiheessa ja mä luovuin siitä jumalankuvasta mikä mulla oli. Siellä mä koin sitten kun mä olin villi ja vallaton. Niin mä olin siinä porukassa, joka ei pääse valoon, että siellä oli se pannuhuone oli lähinnä se mun osasto missä mun se tulevaisuus piti olla. Ja mä en sitä niin kun tavallaan hyväksyny sitten sitä pelottelua vaan mä nousin siihen vastarintaa, että se nyt on ihan sama kummalla puolella on. Pääasia kun on jossain ja nuoruusvuosina se pelko tuli sieltä justiin, että se kadotus on se mulle luvattu ja ennustettu paikka ja useasti sitä mulle sitten myöskin muistutettiin, että tolla tavalla, kun elää. Niin makaa, kun petaa oli se, miten mua ohjeistettiin. Ja se palko katos mulla niitten syöpien kanssa. Et jos näistä selvii niin ei täst enää tän pahempaa nyt enää voi tulla sitten. Ja mä näen sen kanssa pitkänä unena levollisena unena sitten kun se keho menettää voimansa ja jättää niin. Toi kuoleman pelko niin siitä mä pääsin eroon silloin niitten syöpien kanssa. Tietoisuus siitä, et joku syy on minkä takia mä saan vielä lisävuosia, se on olemassa. Mä oon sitä miettiny enkä oo vieläkään sitä saanu itelleni selville, että minkä takia mulle on aina uudestaan ja uudestaan pidennetty sitä elinaikaa. Mä niin kun oletan omissa ajatuksissani, että mul on joku tehtävä, joka mun pitää suorittaa loppuun, että se. Et mä olen syntynyt tänne niin sil on joku merkitys ja sitten tällä elämällä on joku merkitys ja mä en pääse täält lähteen ennen, kun mä oon suorittanu sen minkä takia mä oon tullu tänne, että tämmöinen teoria mul on jatkuvuudesta. Ja sit justiin se, kun joskus on ollu huonos kunnossa niin sitä kysyy niin kun, että mikähän ihme tässä nyt, ettei tästä se virta katkee. Mikä se on se mitä multa odotetaan. Ole hyvä.
HI: Minusta sillä ei ole mitään väliä mitkä on ne ajatukset tavallaan siihen, että onko tehtävä ja vai eikö ole tehtävä vaan itse ajattelen, että se on mainio ajatusmalli. Toisilla saattaa juuri olla se, että mun pitää olla täällä niin kauan kuin vaikka sairas vaimoni tai sairas mieheni on tuossa ja hoidan hänet tai tällaiseen mitkä onkaan. Elikkä ihminenhän takertuu siihen elämään. Mut mä näen myöskin sen, että sil on edelleenkin se positiivisuus ja optimismi ja sitten se, että on joku tehtävä. Niin se myöskin parantaa tai antaa sille ihmiselle voimia sieltä jotain kautta. Se saattaa hidastaa jotain itsellä olevaa vakavaa sairautta ja kaikkee tällaista. Esimerkiks itse, kun teen töitä hierojana ja yritän ihmisiä auttaa niin oon vasta tän 45 vuoden jälkeen sanoisinko 10 vuotta sitten ymmärtänyt sen, että en minä niin kun paranna niitä ihmisiä vaan mä autan niillä puheillani ja otteillani ja hieronnallani sitä ihmistä parantamaan itseään. Elikkä jos sille tulee siitä hyvä mieli se saa puhua. Hän saa kosketusta hän saa lihaksiin muokkausta. Hänelle tulee hyvä fiilis solutasolla alkaa toimia sillä tavalla, että tää elämähän on mukavaa. Näyttää aika mukavalta, vaikka vain tunnin verran ja niin poispäin. Niin samalla se ihminen niin kun itse itseään parantaa. Niin näin se on minusta myöskin näissä voimakkaissa sairauksissa, että jos sit näkee, että mulla on täällä joku tehtävä ja näemmä ei toi kuolema joka jossain kansanperinteessä, et se ratsastaa vitivalkoisella hevosella ja mikä mua hieman tässä haudanvakavassa podcastissa hymyilytti sen hevosin, nimi oli humma. Itse en ole vakavaa sairautta sairastanu, vaikka diagnooseja löytyy ja olen miettinyt sitä, että kuiteskin tahdon elää vaikka kivuliaana ihmisenä sitten. Mutta tahdon niin kun sellaisenkin kokea. Jotenkin koen sen, että jos se mulle tulee niin sitten se tehdään. Mutta voi olla, että sitten kun semmoinen kivulias tilanne tulee niin sitten saattaa olla, että haluan luovuttaakin siitä elämisestä ja elämästä. Vielä siihen, että tässä me ollaan sen ikäisiä Tuure, että minäkin täytän seuraavaksi 66 niin meidän ympärillä ihmiset alkavat lähteä sinne muihin hiippakuntiin ja tässä viimeisen vuoden aikana on lähtenyt neljä sellaista ihmistä, joista pari tunsin taannoin hyvinkin ja sitten pari sellaista. Viimeksi toissa päivänä kuulin kaverista joka 56 vuotiaana oli sitten kuullut kotiinsa ja. Kyl se aina laittaa sit niin kun hieman ajattelemaan ja varsinkin tässä tilanteessa, jossa voidaan vähän keskustella, mikäli on halua, että hänkin soitteli mulle, sanottaisko parin vuoden parin kolmen viime vuoden aikana oikeastaan koronasta lähtien niin aika usein. Mutta sitten mä aina koin joskus, että mä en vastaa ja viimeksi hän soitti noin runsas viikko sitten ja sama oli sitten yhden kaverin, joka kuoli viime vuonna niin en sitten vastaillut aina, koska koin että en viitsi olla puhelimessa. Ne oli niitä samoja juttuja. Mutta jälkeenpäin tulee syyllisyyden tunne, että olisi pitänyt vastata. Mitä nämä ajatukset Tuure sinussa herättää?
TW: Joo tossa mä mietin sitä justiin, että mä olen tavallaan palvelijan roolissa. Mä koen, että mun elämäntarkoitus on palvella ihmisiä ja mä oon pitkälti sitä ensin tiedostamattani ja nyt sitten jopa tietoisesti toteuttanut sitä, että mulla on semmoinen palvelutehtävä. Ja sitten toi just mikä on yks, liittyy siihen palvelutehtävään, on toi mielihyvän aiheuttaminen, että tehtäväni on aiheuttaa mielihyvää ja se on mulle helppo tehtävä. Mä otan sen mielelläni vastaan ja mä teen sitä mielelläni ihan pyyteettömästi. Niin mä haluan aiheuttaa mielihyvää ja tuolla työelämässä niin tein semmoista tuotehommaa, että mä kehittelin tuotetta semmoiseks, että se palvelis niitä tuotteen käyttäjiä niin se palvelis niitä mahdollisimman hyvin. Ja sit mä tunsin sen erittäin mielekkääks työks niin kun ihan työksi, että vaikka mä en suoraan niitä asiakkaan asiakkaita tavannut niin loin semmoisia järjestelmiä. Tommosia prosesseja, jotka palveli niitä ja mä tunsin sen omakseni sen homman. Ja sitten yhden asian mä oon ihan viime vuosina huomannu, että mä olen tehny vapaaehtoistyötä. Niin mä oon huomannut sen, et siitä saa semmoisen välittäjän palkkion. Että kun auttaa ihmisiä pyyteettömästi niin sit tuntee saaneensa sen jonkun palkinnon. Joku antaa, jossain tulee se palkinto semmoinen henkinen palkinto, että se henki rikastuu siinä, kun on mukana toiminnassa, jossa voi aiheuttaa mielihyvää ihmisille ja mä koen sen niin kun, et mä saan siitä itselleni voimaa siitä välittäjän palkkiosta, sillä tavalla, et mä jaksan paremmin ja mä jaksan tehdä semmoista työtä ja toi eläke riittää hyvin mun tuloikseni. Niin mä voin tehdä sitä niinku pyyteettömästi ja ilman korvausta ja. Mun mielest se välittäjän palkkio on merkittävä just siinä, että minkä takia mä olen tänne tullu niin mä saan nyt sitä palkkioo sit siitä et mä olen hoksannut sen minkä takia mä oon tullu tänne. Monethan ei tuu elämässään koskaan tietämään eikä tajuumaan sitä, et minkä takia ne on tänne tullu. Koska kun puhutaan siit elämäntarkoituksesta. Niin se olis liian vähän, jos me synnyttäis elettäis ja kuoltais. Et ei meiän tarkoitus oo tulla tänne kuolemaan. Meil on tarkoitus tulla tänne elämään. Niin sil on joku tarkoitus mitä me tehdään ja me voidaan itse siihen vaikuttaa joko tekemällä se mitä me ollaan tultu tekemään tai sitten jättämällä se tekemättä. Ne vaihtoehdot on meillä myöskin olemassa, että se elämän tarkoitus. Eikä se valkene sillai siinä ristiäispäivänä niin ei se varmaan siinä valkene. Jotkut voi sanoa, että hän tiesi ton syntymästä, et siit tulee pappi. Niin joku voi sen nähdä ja tietää. Mut yleensä itte, kun rupee aloittaan sen elämän niin ainakin 16 vuotiaana kun mä menin firmaan tsuppariksi. Niin ei mul ollu kyllä mitään käsitystä mikä siitä elämästä tulee. Nyt mul on käsitys mikä siit on tullu. Ja nyt mul tulee vähän se, että mä en mielelläni antais irti tästä. Tää on niin kivaa en mä vielä haluis lähtee. On niin paljon vielä kokematta ja monta asiaa ymmärtämättä, et mä en haluis lähteä. Sehän ei oo minun eikä se oo THL:n varassa vaan se tulee jostain muualta se päätös sit, että joku sanoo, että jaha. Nyt se on sulla tää aika täynnä. Olkaa hyvä pukekaa päällysvaatteet päälle ja poistukaa. Et se on niin kun valomerkit tulee sit jostain muualta. Mä yritän nyt pitää kauheesti kiinni täst elämästä, et mä tekisin kaikkee fiksua ja filmaattista ja olisin se palvelija, joka mä oon nähtävästi jokska mä oon tänne syntyny, kiitos.
HI: Filosofisia ja realistisia ajatuksia sieltä juuri tuli tuo, että kun sä tuotat palvelijan tehtävissä ja palvelutehtävässä sitä mielihyvää. Sä tuotat sitä toisille. Mutta samalla sä tuotat sitä itsellesi ja samalla parannat myös omaa elämääsi ja ympäristön elämää. Koska jos sulla on hyvä mieli. Sun ympäristöllä ja läheisillä on hyvä mieli ja vähän muuallakin on se hyvä mieli, et kyl tää tämmöinen kehätoiminta on siinä mielessä tää elämä on tosi jännittävää niin kun sä sanoit, että ei sitä silloin tiedä, kun saa sen kummilusikan mahdollisesti käteensä siinä kapaloissaan niin tiedä, että mitä sitten ennen käärinliinoja kädessään pitää. Että tän elämähän näkee vasta täällä loppu. Itse mä kutsun tätä elämää vähän urheilukentäksi elikkä meikäläinenkin alkaa oleen sillä tavalla jo se loppukaarre vedetty ja etusuora aukeaa, ellei jo sillä olla ja maaliin sitten päästään jossain vaiheessa. Ja siihen on enää se neljäsosa mahdollisesti, ellei viidesosa matkaa. Niin täällä vasta huomaa sen, että joitain asioita olis voinut tehdä jo vähän aiemmin. Vaikka juuri näitä bono tehtäviä vapaaehtoistehtäviä. Vaikka itse oon järjestötyössä ollut ties, kuinka kauan. Mut mä en oo koskaan miettiny sitä, että onhan sekin jonkinlaista vapaaehtoistyötä. Mutta myös toisenlaista vapaaehtoistyötä, et sanotaan, että se niin sanottu toimiva elämä kellä on uraa kellä on aktiivisia harrastuksia. Niin tavallaan, kun ne jäävät ja siirrytään toisiin asioihin niin silloin monesti vasta oivaltaa, että joitain asioita olis voinut varmaankin tehdä vähän aikaisemminkin, koska siitä se mielihyvä ja muu tavallaan tulee. Itse olen kuiteskin loppujen lopuksi sellainen, että en mä mitään päivää pois vaihtaisi, että mä olen töppäillyt ja ne on siellä mun rekisterissä varmastikin ylhäällä ja ne siellä saa olla. Niitä ei tarvi sieltä pyyhkiä pois niin kun luottotietoja, että viiden vuoden jälkeen vai miten niissä nykyisin tapahtuu. Ne saa siellä olla ja ne pitää olla, koska se sitten näyttää sen mun rosoisuuden. Mulla on mahdollista olla vielä ehkä vähän aikaa myös rosoinen. Mutta toivottavasti mä osaan sitten myöskin katsoa niin meiliin, kun sinne peilin taaksekin, että utelias ihminen kun oon niin, vaikka mielellään käyttäisin sanaa tiedonhaluinen niin se olkoon näin. Tuure mitä tästä ajattelisit?
TW: Joo näen asiaa samalla tavalla, kun sinäkin ja justiin se, että mehän joudutaan joskus ahtaalle johonkin tilanteeseen, jossa me tota ei todellakaan toivota olevamme. Mutta sit kun mitä ahtaampi se tilanne on niin sitä enemmän me siitä opitaan. Meiän täytyy elää niitä ahtaita paikkoja, jotta me ymmärrettäis jotain semmoista mitä me ei olla aikaisemmin oivallettu eli me ei olla ymmärretty sitä minkä taika me ollaan jouduttu sinne ahtaaseen paikkaan. Niin meiän täytyy se siellä ahtaassa paikassa oppia, et se tuntuu ihan keholla asti, että tää on muuten semmoinen asia joka mun kannattaa kerrasta oppia, et mä en uudestaan halua tähän tilanteeseen enää tulla. Ja sillä tavalla me opitaan että. Oli semmoisia koulukuntia, jotka lähtee siitä myönteinen tämmöinen ajattelu niin se vie ihmistä eteenpäin. Mutta musta myönteinen asenne niin se vie ihmistä eteenpäin, että tuli kuinka ahdas paikka hyvänsä. Niin jos myönteisellä asenteella sen ohittaa ja lävistää niin sieltä selviää poies ja oppii jotain siinä. Se oli joku tamperelainen ylipoiston opettaja, joka sanoi, että kun siltä kysyttiin, että mikä on elämän tarkoitus. Niin se pohti sitä jonkun aikaa ja sano, et hän on pohtinu tätä pitemmän aikaa ja hänen mielestään elämäntarkoitus on se, että elämä on tarkoitus elää. Ja se niin kun sitten eletään sillai, kun se eletään, että jonkun mittarin mukaan se on huonoa elämää. Jonkun mittarin mukaan se on tylsää ja jonkun mittarin mukaan se on hyvää elämää. Mut kun se eletään se elämä niin siinä sitten hoksataan, että oliks tää kuvaa vai oliks tää ikävää. Että vain tekemällä ja elämällä oppii sitä elämää. Ja kaikki mitä kerkii ennen kuolemaansa tekemään niin se on kaikki opiksi. Että ei kannata odottaa sitä kuolemaan sen takia, et sitten vasta kaikki valkenee. Et kyl kannattaa täs jo opetella hyvissä ajoin, että eläminen on. Kun sit tänne on niin vaikee päästä sit takaisin, jos tänne koskaan pääsee. Onks sulla Harri mitään mitä sä haluisit vielä lisätä.
HI: Ja lopuksi sanon, että kunnioitan noita Eteläpohjalaisia Alajärven kyläkuntaa, jotka ovat laittaneet kyläkuntansa nimeksi kuolema. Siellä ollaan mun mielestä ajan hermolla.
TW: Siellä ollaan vähän ehkä hiukan aikaa edellä.
HI: Kyllä näin kiitoksia Tuure omasta puolestani ja sano ne kuuluisat loppusanat.
TW: Kiitoksia Harri kiitoksia hyvät kuuntelijat Vesisoikio oli tänään tällaista. Se voi olla en tiiä mutta tästä saattaa ruveta meitä vielä joku asia kutkuttamaan. Me olemme toteuttaneet tämän tuottajan toiveen, että olemme keskustelleet aiheesta haudan vakavasti. Kiitos teille kaikille.
X: Mitä on puhelinrinkitoiminta. Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan. Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 4059057. Lämpimästä tervetuloa mukaan puhelinrinkitoimintaan.