”Kun silmälasit eivät riitä” -esite on saatavilla kolmella saamen kielellä
Näkövammaisten liitto on julkaissut tietoa näkövammautumisesta kolmella saamen kielellä: pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Materiaalit muistuttavat, ettei heikentyneen näön kanssa kannata jäädä yksin.
- Kun näkö heikkenee, on apua ja tukea on tarjolla, mutta aina sitä ei tiedon puutteen vuoksi osata hakea. Siksi on tärkeää, että me ammattilaiset levitämme tietoa siitä, millaisiin yhteiskunnan tarjoamiin tukipalveluihin näkövammaisella ihmisellä on oikeus, kertoo vanhustyön asiantuntija Sanna Piuva Näkövammaisten liitosta.
Näkövammaisille tarjottavat tuet ja palvelut parantavat ja ylläpitävät elämänlaatua silloinkin, kun silmäsairauteen ei ole varsinaista hoitokeinoa.
Saamenkieliset Kun silmälasit eivät riitä -esitteet kertovat miten toimia, kun näkö heikkenee näkövammatasolle. Esitteisiin on koottu tietoa keskeisistä palveluista ja tukitoimista.
Näkövammaisen ihmisen arkea helpottavat apuvälineet ja henkilökohtainen avustaja voi auttaa esimerkiksi postin lukemisessa ja kaupassa käymisessä. Lisäksi Näkövammaisyhdistykset ympäri Suomen tarjoavat vertaistukea: on kullanarvoista tietää, ettei ole elämäntilanteensa kanssa yksin.
- Palveluvalikoimaa ei onneksi tarvitse opetella ulkoa. Me Näkövammaisten liitossa autamme löytämään kullekin yksilöllisesti sopivat palvelut ja tuet, lupaa Piuva.
Palveluita saamenkielisille kehitetään Lapissa yhteistyöllä
Lapin hyvinvointialueella on käynnissä kaksi hanketta, joissa kehitetään saamenkielisiä ja saamelaisen kulttuurin mukaisia perhe-, mielenterveys- ja päihdepalveluja. Tavoitteena on, että saamenkielisiin palveluihin ohjautuminen paranee.
Näkövammaisten liitto tuo palveluohjausmalliin tietoa siitä miten toimia, kun näkö heikkenee näkövammatasolle ja siitä millaisia palveluita liitto tarjoaa.
- Esitteet ovat meille ensiarvoisen tärkeä työväline, jonka avulla jaamme tietoa näkövammaisuudesta saamenkielisille ihmisille, Sanna Piuva toteaa.
Suomenkielinen Kun silmälasit eivät riitä -esite julkaistiin Maailman näköpäivänä 14.10.2022. Saamenkieliset esitteet ovat sen käännöksiä.
Tutustu esitteisin kolmella saamen kielellä liiton verkkosivuilla.
Lisätietoa:
vanhustyön asiantuntija Sanna Piuva
Näkövammaisten liitto
p. 0500 210 568
sanna.piuva@nkl.fi