Siirry pääsisältöön

Nä­kö­vam­mais­ba­ro­met­ri kertoo: Suuri osa nä­kö­vam­mai­sis­ta kokee elä­män­laa­tun­sa heikoksi

Näkövammaisten liitto on teettänyt historiansa ensimmäisen näkövammaisbarometrin, joka tarjoaa tilastotietoa Suomen näkövammaisten arjesta ja hyvinvoinnista.

Näkövammaisbarometri kertoo, että pistekirjoitusta käyttää joka viides näkövammainen, mutta lisäksi joka kymmenes haluaisi sitä osata. Saamiinsa vammaispalveluihin valtaosa on tyytyväisiä, mutta apuvälineiden osalta monet kokevat niiden hakemisen vaikeaksi ja tarjotut apuvälineet vanhentuneiksi.

Merkittäviä saavutettavuusongelmia digipalveluissa on kohdannut kaksi kolmesta näkövammaisesta. Vaikka valtaosa näkövammaisista käyttää kulttuuripalveluja ja osa myös käy kulttuuritapahtumissa, omaa osallistumista tapahtumiin rajoittavat etenkin vieraassa tilassa liikkumisen vaikeudet sekä ulkopuolisuuden tunne.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että ison osan näkövammaisista elämänlaatu on kokonaisuutena huolestuttavan heikko. Joka kymmenes näkövammainen arvioi nykyisen elämänlaatunsa huonoksi tai erittäin huonoksi ja lähes joka toinen uskoo arkensa kehittyvän lähivuosina huonompaan suuntaan. Tutkimuksen tehneen Suomen Kyselytutkimuksen mukaan tulokset ovat tältä osin jopa poikkeukselliset ja melko suurella osalla vastaajista on todellinen hätä.

Tavoitteena on, että näkövammaisbarometrin tuloksia voitaisiin hyödyntää Näkövammaisten liiton asiantuntijoiden, tutkijoiden ja päättäjien työn tukena.

Tutkimuksessa tavoitettiin 805 näkövammaista verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluin. Kysymyksiä tutkimuksessa oli vastauksista riippuen 25–35. 

Tutkimuksen toteutti Näkövammaisten liiton toimeksiannosta Suomen Kyselytutkimus Oy. 

 

Näkövammaisbarometrin tuloksia esitellään tarkemmin kaikille avoimessa webinaarissa 9.4. kello 13-14. Tilaisuus tallennetaan.

Teams-linkki näkövammaisbarometrin julkistamistilaisuuteen 9.4.- Ulkoinen linkki