Vuosikerta 1925

Sokeain Airut. N:o 1. tammikuu. 1925.
Sokeain Airut. N:o 2 ja 3. helmikuu ja maaliskuu 1925.
Sokeain Airut. N:o 4. huhtikuu. 1925.
Sokeain Airut. N:o 5. toukokuu. 1925.
Sokeain Airut. N:o 6. Syyskuu. 1925.
Sokeain Airut. N:o 7. lokakuu 1925.
Sokeain Airut. N:o 8. marraskuu. 1925.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 1.

Tammikuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Uutta taivalta

alottaa Sokeain Airut jälleen. Suunnilleen samankokoisena ja yleensä samaan suuntaan toimitetna se ilmestyy kuin tähänkin asti. Se pyrkii olemaan edes jonkunlaisena yhdyssiteenä sokeain kesken ja edes jonlunkaan virkistyshetken tuojana lukijoilleen. On niitä, joille se tällaisena heikkona ja vähäisenäkin, on tervetullut vieras. Mutta on niitäkin, joita Airut ei ensinkään tyydyttäne. Se ei vastaa heidän toivomuksiaan, se ei ole sellainen kuin tulisi, sanottanee. Totta on, että Airuella on puutteita, huomattaviakin. Mutta niitä ei paranneta vain syrjästä katsomalla, arvostelemalla ja moittimalla. Niiden poistamiseksi tarvitaan työtä. Onhan selvää, että yhteisen äänenkannattajamme saamiseksi tyydyttävämmäksi ja kohtuullisia vaatimuksia vastaavammaksi kuin tähän asti on tarpeen apu ja tuki lukijakunnankin taholta.' Tiedonannot sokeain, niin yhdistysten kuin yksityisten, pyrkimyksistä ja saavutuksista ovat tervetulleita, samoin kuin muutkin kirjoitukset, jotka alaamme koskevat. Onhan monia kysymyksiä, joita yhteisessä äänenkannattajassamme voidaan pohtia. Muillekin, paitsi sokeainasiaa koskeville kirjoituksille avataan lehden palstoja mahdollisuuden mukaan mielellään. Rajoitettu tila kuitenkin tekee toivottavaksi, että kirjoitukset eivät olisi liian laajasanaisia.'

Missä määrässä lehti kuluvana vuonna tehtävässään onnistuu, sen tulevaisuus näyttää.

Toimitus.

Vilho Räsäsen muistoksi.

Kuten Airuen lukijat jo ehkä ovat kuulleet, nukkui kuolon uneen Tampereen kunnallis-sairaalassa 20 p:nä elok. 1924 pajutyöntekijä Vilho Räsänen.' R. oli syntynyt Kuopion maaseurakunnan Puutosmäen kylässä 2 p. heinäk. 1875, tuli oppilaaksi Kuopion sokeainkouluun 1885, saaden päästötodistuksen 1893. Näkönsä hän menetti 15 kuukauden ikäisenä sairastettuaan ankaran tulirokon. Koulusta päästyään tuli R. Tampereelle, alkaen täällä omintakeisen, vaatimattoman elämänsä. Räsäsen elämä, jos kenen, oli jo alusta lähtien täynnä vaikeuksia. Päästyään kovilla ponnistuksilla jonkunlaisen elämän alkuun, kohtasi häntä ja paria muuta sikäläisistä onnettomuustovereista kaamea onnettomuus. Elokuulla 1897 oli tuntemattomalla tavalla päässyt tuli irti heidän asuntonsa uunin edustalta. Kukaan heistä ei ollut kotvaan aikaan tulta käsitellyt, joten tulen irtipääsy oli kovin salaperäinen. Valloilleen päästyä tuli hävitti heidän pienen omaisuutensa. Jotkut ihmisystävälliset henkilöt toimittivat heidän avustamiseksensa täkäläisen verkatehtaan ja Finlaussonin puuvillatehtaan työväen keskuudessa rahankeräyksen, joka silloisiin työpalkkoihin nähden oli melkoisen suuri. Tämä toimenpide teki mahdolliseksi heidän elämänsä uudelleen alkamisen.' Seuraavana vuonna meni R. naimisiin.

Monelle Airuen lukijoista oli Räsäsen vaimo Pauliina hyvin tuttu. Pauliina Räsänen kuoli maaliskuussa 1916. Hänet vei uhrinaan Tampereella silloin raivoava lavantauti.' Tarkoitukseni ei ole lähemmin tehdä selvää Räsäsen elämän yksityiskohtaisista vaiheista, mutta lienee paikallaan sanoa sananen hänen yhteistoiminnallisista pyrkimyksistään.' R. oli yksi lahjakkaimmista ja samalla henkisesti kehittyneistä sokeista. Hänellä oli täysin selvillä se vaikea erikoisasema, jossa sokeat, sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, elävät. Hänen henkiset kykynsä tunsi m. m. yksi hänen ystävistään, Tuomo Paukkio; Hän esittikin Räsäselle, että eikö voitaisi perustaa Tampereelle sokeainyhdistys taloudelliseksi ja henkiseksi tueksi sokeille.' 20 p. toukok. 1909 pidetyssä kansalaiskokouksessa, johon oli saapunut 20 osanottajaa, perustettiinkin Tampereen sokeainyhdistys, jonka toiminnan tämän lehden lukijat jossain määrin tuntevatkin.'

Kuten sanottu, tunsi Räsänen varsin selvästi sen lapsipuolen aseman, jossa sokeat yhteiskunnallisestikin ovat. Niinpä hänen aikanaan, hän nimittäin toimi edellä mainitun yhdistyksen puheenjohtajana elokuulta 1909 vuoden 1916 loppuun, tekikin T. s. y. useita kauaksi kantavia alotteita sokeain yhteiskunnallisen aseman kohottamiseksi. Totta on, että ne ovat jääneet vain alotteiksi, mutta miksi, on syynä viimeisen vuosikymmenen historialliset tapaukset, joilla meidänkin maamme historiassa on tärkeä merkitys. Näiden tapausten rinnalla sai sokeain asia ja heidän pyrkimyksensä toistaiseksi jäädä syrjään. Ollaksemme paremmin selvillä Räsäsen suurista pyrkimyksistä, palauttakaamme mieliimme sokeain yleisiä kokouksia vuosina 1911 ja 1913, joissa kokouksissa esillä olevista kysymyksistä, toiset hyvinkin laajakantoisia, oli suurin osa Vilho Räsäsen alustamia.' Vilho Räsänen on keskuudestamme poissa, poissa hyveineen ja heikkouksineen. Muisto hänestä ei ole vielä poissa, ja tuo muisto kehoittakoon ja velvoittakoon jokaista meistä: työhön ja toimintaan paremman tulevaisuuden aikaansaamiseksi.

Kohtalotoveri.

Joukolla tukemaan omaa sairasapurahastoamme.

Tarkastellessamme asioita oikeassa ja todellisessa valossaan, havaitsemme piankin, että elämässä on paljon sellaista, josta emme milloinkaan voi olla täysin varmoja. Tänään omistamme kodin ja asunnon, huomenna se voi olla tuhkaläjänä. Tänään iloitsemme hyvästä terveydestä, huomenna voimme virua tautivuoteella. Tänään tunnemme uhkuvaa elämänhalua, huomenna voimme levätä kylminä paarilla. Tämä ainainen epävarmuus on luonnollisesti osaltaan antanut aihetta palo- ja henkivakuutusyhtiöiden, sairasapurahastojen, hautausapurenkaiden sekä muiden samantapaisten yhtymäin perustamiseen. Tuskinpa tarvinnee tämän lehden lukijoille korostaa sitä tosiseikkaa, että sokeain elämä niin monessa suhteessa on vieläkin epävarmempaa kuin täysiaististen, sillä siitähän meillä jokaisella on omat henkilökohtaiset, usein hyvinkin katkerat kokemuksemme. Tämän on myös "Suomen sokeain liitto" osoittanut oivaltavansa, perustaessaan sairasapurahaston sokeiden jäsentensä turvaamiseksi. Mainittu rahasto on nyt kohonnut 10000 markan suuruiseksi ja voisi siis sääntöjen mukaan alottaa toimintansa. Ainoastaan harvat sokeat ovat siinä asemassa, että voivat tehdä säästöjä mahdollisen sairauden varalle. Hyvinkin monelta menevät ansiot niin sanoakseni kädestä suuhun. Liittymällä tämän sairasapurahaston jäseniksi voimme kuitenkin tehdä jotain oman itsemme ja kohtalotoveriemme turvaamiseksi tässäkin suhteessa. Siskot ja veikot! Yhtykäämme siis joukolla tukemaan omaa sairasapurahastoamme, varsinkin kun vuosimaksukaan ei ole kovin peljättävä! "Auta itseäsi niin Jumala sinua auttaa".

Fredrik von Zansen.

Selonteko ja kiitos.

Marrask. lopulla 1924 järjestettiin Helsingissä ja muutamissa maaseutukaupungeissa sokeain päivät myyjäisineen ja kirkkokonsertteineen. Useissa kaupungeissa ja tehdaspaikoissakin myytiin samana päivänä sokeain kukkaa. Tulokset koko puuhasta nähdään allaolevista tileistä:

Tulot:

kirkkokonsertista Turussa.......................4720,65 s:n Kuopiossa...................................3761, s:n Helsingissä.................................2500, maaseudulla myydyistä kukista..................51146,82 Helsingissä s:n................................27218,48 kahvitarjoilusta myyjäisissä....................1502,10 sokeain liiton kautta saatu valtion apu.........2500, korko säästökassatilistä.........................262,26

summa 93611,31

Menot.

120000 kukan valmistus ynnä 1320 pahvilaatikkoa..........................22200, muita menoja....................................3370,42 säästö.........................................68040,84

summa Smk. 93611,31

Lisäksi myytiin töitä (sokeiden ja heidän hyväkseen toimivie ompeluseurain) Helsingissä noin 35000 mk arvosta ja Kuopiossa lähes 6000 mk arvosta.

Tästä odottamattoman hyvästä tuloksesta, jonka saavuttamiseen tarvittiin monen kymmenen lämminsydämisen kansalaisen uhrautuvaa työtä, pyydämme saada lausua hartaat kiitoksemme kaikille, jotka tavalla tai toisella ovat siihen kortensa kantaneet.

Sokeain päiväin toimikunta.

Jäsemaksusta

Niitä, jotka eivät vielä ole maksaneet v:n 1925 jäsenmaksua, ja jotka haluavat saada Airuen keskeytymättä, kehoitetaan viipymättä lähettämään jäsenmaksunsa.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 2 ja 3. Helmikuu ja maaliskuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Suurempaa työtaitoa.

On ilahuttavaa että myöskin sokeain keskuudessa on yhä enemmän käynyt selväksi se tosiasia, että välttämättä tarvitaan suurempaa ammattitaitoa jotta sen kautta voitaisiin helpoittaa ja lisätä menestyksellisen työn mahdollisuuksia itsensä elättämiseksi. Eri tilaisuuksissa ja kokouksissa ovat sokeat keskustelleet tästä kysymyksestä. Se oli käsiteltävänä myöskin liiton viime vuosikokouksessa, jossa lausuttiin yleinen toivomus, että liiton johtokunta ottaisi tämän asian harkitakseen ja ryhtyisi niihin toimenpiteisiin, jotka nykyisissä olosuhteissa voivat edistää asian kehitystä. Johtokunta o sen vuoksi, valmistaviin toimenpiteisiin ryhtyen, päättänyt kirjelmien kautta esittää kouluhallitukselle ja sokeainkoulun johtajalle mielipiteensä kysymyksestä, sellaisena miksi se tarkan harkinnan jälkeen muodostui.' Työtaidon edistämiseksi on johtokunta niin ikään päättänyt ensi heinäkuulla pidettävien messujen yhteydessä panna toimeen sokeain töiden näyttelyn, josta kiertokirjeellä on ilmoitettu etupäässä niille, joitten luona liiton konsulentti on käynyt viime kesänä, ja joiden työkyky niinmuodoin osaksi on tunnettu. Kuten kysymyksessäolevasta kiertokirjeestä käy ilmi, on pääehto näyttelyn osanottajalle, että työ tehdään mitä suurimmalla huolella ja tarkkuudella, jotta näyttely niin edullisesti kuin mahdollista todistaisi sokeiden työkykyä.' Useimmat myöntänevät, ettei työtä aina tehdä sillä huolella, mikä olisi välttämätöntä. Jos tunnustetaan tämä totuus, mikä allekirjoittaneelle hänen yllämainittujen käyntiensä aikana on esiintuotu, nimittäin, että tekemällä kelvollista työtä sokeat parhaiten voivat kilpailla näkevien ammattilaisten kanssa, silloin käy selväksi että on välttämätöntä huomattavassa määrin kohottaa sokeitten työtaitoa. Mutta nykyisissäkin olosuhteissa voi jokainen tunnontarkalla ja huolellisella työllä saada parempia tuloksia. Yksi tärkeimpiä edellytyksiä työn menestymiseen on että valitaan ja käytetään sopivia ja kunnollisia työaineita, erittäinkin korityöhön nähden on se välttämätöntä. Muutoksia opituissa malleissa tehtäköön ainoastaan tarkan harkinnan jälkeen. On myöskin tärkeätä, että muodot ja oikeat suhteet otetaan tarkoin huomioon, ja huonekalutyössä esim. on itse runko tehtävä mitä suurimmalla huolella.' Ylläesitetyt seikat huomioon ottaen on liiton johtokunta koettanut jossain määrin helpoittaa ja parantaa työn tuloksia hankkimalla ja myymällä kelvollisia korityöaineita, koettaen siten korjata yhden tuntuvan puutteen.

Väinö Illman.

Isän rukous.

Filip Spencerillä, suurella kirjailijalla, oli poika, joka oli erittäin lahjakas, mutta kevytmielinen, ja vajosi pian syntiin ja häpeään. Isän kehoitukset eivät vaikuttaneet häneen laisinkaan. Hän ei voinut tehdä muuta kuin rukoilla poikansa puolesta, ja sen hän tekikin. Silloin sattui, että nuorukainen sairastui. Nyt hän joutui hätään, niin suureen, ettei osannut siitä edes puhua. Eräänä päivänä hän äkkiä nousi vuoteessaan ja huudahti: "isäni rukoukset, isäni rukoukset, ne ympäröivät minua kuin vuori joka puolella." Hetkisen kuluttua laskeutui hän hiljaa pitkäkseen ja suloisen rauhan ilme levisi hänen kasvoilleen. Taudissa tapahtui käänne ja nuori mies pelastui sekä sielun että ruumiin puolesta.

Kiertokirje 2.

Sen johdosta, että S. s. l:n johtokunta on päättänyt ensi kesänä pidettävien messujen yhteydessä panna toimeen sokeain töiden (kori- ja harjatöiden, naisten käsitöiden ja korihuonekalujen) näyttelyn, pyydetään täten niitä, jotka töitään lähettämällä haluavat ottaa osaa messunäyttelyyn, ilmoittamaan siitä allekirjoittaneelle mikäli mahdollista ennen maaliskuun 15 päivää, sillä lopullinen ratkaisu näyttelyn toimeenpanemisesta riippuu osanottajien riittävästä lukumäärästä. Näyttelyn päätarkoituksena on antaa näytteitä sokeiden työtaidosta, ja sen vuoksi on ensimäinen ehto jokaiselle osanottajalle, että hän tekee hyvää työtä. Muut ehdot ovat: osanottaja maksaa itse rahdin Helsinkiin ja takaisin; liitto suorittaa kaikki kustannukset Helsingissä; työt ovat varustettavat myyntihinnoilla; jos työt eivät tule myydyiksi, lähetetään ne takaisin, ellei asiaa voida toisin järjestää; karkeatekoisempia harjoja, kuten kuuruu-, pesu-, pata- ja meijeriharjoja voidaan ottaa ainoastaan yksi tusina kutakin lajia sekä muita harjoja enintään puoli tusinaa; harjat täytyy olla huolellisesti niputetut ja sisäänpakatut.' Jotta näyttely tulisi niin monipuoliseksi kuin mahdollista, tullaan antamaan tarpeellisia ohjeita siitä, minkälaisia töitä olisi lähetettävä, sitten kun osanottajat ovat ilmoittaneet, mitä he mieluimmin haluaisivat panna näytteille. Samassa tarkoituksessa tullaan lähettämään valokuvia muutamista korituoleista niille, jotka voivat niitä hyväksensä käyttää, sekä ohjeita tuolien valmistamista varten, kuitenkin vain sillä ehdolla, että työt lähetetään messunäyttelyyn. Tarpeellisia työaineita hankitaan ja lähetetään jälkivaatimusta vastaan.

Helsingissä, helmikuussa 1925. Toimeksi saanut

Väinö Illman.

Mitä saavat Suomen sokeat kirjoittaa oman

Mitä saavat Suomen sokeat kirjoittaa oman äänenkannattajaansa?

Moinen kysymys voi ehkä monen mielestä tuntua aiheettomalta, sillä olemmehan kaikki vapaita kansalaisia vapaassa Suomen tasavallassa, jossa sana- ja painovapaus vallitsee. Nämät seikat ovat selvillä jo aikamme koulunuorisollekin, mutta eräällä taholla näyttää hyvin oudot käsitteet tässä suhteessa vielä vallitsevan. Kaksi kertaa on esim. tähän lehteen lähettämiäni kirjoituksia jätetty julkaisematta, vaikka eilät luullakseni ole olleet huonompia kuin monet muut Airueessa julkaistut tekeleet. Tällainen menettely tuntuu kovin epäjohdonmukaiselta, varsinkin kun Airueessa usein olemme saaneet lukea kehoituksen: "avustakaa omaa lehteänne kirjoituksilla!" Aikani on yleensä hyvin rajoitettu, ja laatiessani kirjoituksia Airutta varten, on se tapahtunut puhtaasta aatteen harrastuksesta ja sillä edellytyksellä, että ne myöskin julkaistaan. Olisinhan voinut jättää tämän asian sikseen ja kääntyä muille, kiitollisemmille työmaille, mutta koska eräs Suomen sokeain liiton johtohenkilöistä on kääntynyt puoleeni pyytäen kirjoituksia Airutta varten, lienee paikallaan, että ylläoleva kysymys tulee julkisen keskustelun ja pohdinnan alaiseksi Airueen palstoilla. Suotavaa olisi, että kerrankin päästäisiin selvyyteen siitä, onko "Sokeain Airut" todellakin Suomen sokeain vaiko vainen arvoisan toimituksen äänenkannattaja. Edellisessä tapauksessa on ilmenneestä mielivallasta viipymättä tehtävä loppu, ja painovapauden korkeita aatteita toteutettava Sokeain Airueessakin. (Fredrik von Zansen.) V a s t a u s.

Arv. kirjoittajan mielestä on kysymyksessä sana- ja painovapauden loukkaus, ellei kaikkia kirjoituksia, jotka Airueeseen lähetetään, siihen paineta, ja että, jos joku kirjoitus jätetään julkaisematta, siinä ilmenee epäjohdonmukaisuutta ja mielivaltaa. Kaksi eri kertaa sanoo hän kirjoituksiaan jätetyn julkaisematta.' Mitä ensinnäkin tulee kirjoitusten julkaisemiseen, niin tuskin lienee sitä sanomalehteä tai aikakauskirjaa, joka julkaisisi kaikki kirjoitukset, mitä niille lähetetään. Ne voivat jättää kokonaan julkaisematta kirjoituksia tai ne voivat niitä lyhennellä taikka vain lyhyesti mainita asian, sen mukaan kuin tarkoituksenmukaiseksi katsovat. Tämän kirjoittaja ei voisi pitää itseään eikä sana- ja painovapautta loukkaavana, jos häntä pyydettäisiin kirjoitustansa jossain suhteessa uudelleen muovailemaan tai jos siihen tehtäisiin muutoksia, jotka muodollisesti sitä parantaisivat taikka jos sitä lyhennettäisiin. Painovapaushan merkitsee sitä, että valtiovallan edeltäpäin estämättä saa esim. jonkun sanomalehden toimitus painattaa lehteensä mitä se sopivaksi katsoo, mutta se ei merkitse sitä, että toimituksen pitäisi painattaa kaikki kirjoitukset, jotka sille lähetetään.' Mitä taas tulee hra von Zansenin mainitsemiin tapauksiin hänen kirjoitustensa pois jättämisestä niin, jos allekirjoittanut oikein muistaa, lienee ensimäinen kerta jo kauan aikaa sitten tapahtunut. Silloin pyydettiin kirjoittajaa muuttamaan jotakin tai joitakin lähettämänsä kirjoituksen kohtia, kun siten muutettuina olisivat asiallisesti voittaneet. Mutta siitä pahastui kirjoittaja, ja kirjoitus jäi julkaisematta. Toinen hra von Zansenin mainitsemista tapauksista koskenee kirjoitusta lainojen myöntämisestä liiton varoista ja liiton toimintaa. Asiasta oli ollut kirjoitus sekä hra von Zansenin että johtokunnan taholta ja kun katsottiin sen puolelta ja toiselta tulleen valaistuksi, ei pidetty tarpeellisena väittelyn jatkamista.

Sokeain Airut mainitaan Suomen sokeain äänenkannattajaksi, koska se on ainoa pistekirjoituksella julkaistu lehti meillä, mutta sen julkaisija ja kustantaja on Suomen sokeain liitto, ja toivottavasti on herra von Zansen kanssamme yhtä mieltä, ettei toimitus voisi siinä ryhtyä antamaan julkisuutta esim. kirjoituksille, jotka vain vastustaisivat liiton ajamia aatteita. Siinäkin lienemme yhtä mieltä, että kirjoitusten tulee olla asiallisesti oikeita ja että olemme kiitolliset, jos asiallinen erehdys tulee oikaistuksi. Tällä en sano, että hra von Zansen vastustaisi liiton aatteita, vaan olen tahtonut mainita tämän ainoastaan esimerkkinä asian periaatteelliseksi valaisemiseksi yleensä.' Kirjoituksia otetaan tietysti kiitollisuudella vastaan, mutta Airuenkin toimituksella täytyy olla sama valta, kuin jokaisella toimituksella, nim. valta päättää lehteen otettavista kirjoituksista. Mutta valta samalla velvoittaa, se ei saa olla menettelemistä mielivallan ja oikkujen mukaan, vaan toimintaa asiallisen harkinnan perusteella. Asioistahan voidaan luonnollisesti olla eri mieltä, ja tulee erilaisten mielipiteiden päästä julkisuuteen, kunhan ne asiallisesti ja muodollisesti ovat hyväksyttävään asuun laadittuja.' Olemme kiitolliset hra von Zansenille kirjoituksistaan ja toivomme, että hän vastakin Airutta muistaa. Kuta useammat lehteen kirjoittavat, sitä monipuolisemmaksi se saadaan ja sen valitettu yksipuolisuus siten korjatuksi.

Päätoimittaja. Jalokivet. (itämainen kertomus).

Eräällä rabbiinilla oli kaksi poikaa, joita hän ja hänen vaimonsa hellästi rakastivat. Mutta kerran kun isä oli matkalla, sairastuivat ja kuolivat nuo molemmat rakkaat lapset. Murheellinen äiti laski heidät samalle vuoteelle, veti esiripun eteen ja odotteli levottomana miehensä paluuta. -- Hän tuli -- oli yö. "Kuinka poikani voivat?" oli hänen ensimäinen kysymyksensä, "haluan nähdä heitä."' "Odota hetkinen", pyyteli vaimo, "eräs asia tekee minut kovin levottomaksi ja tarvitsen siinä neuvoasi. Muutamia vuosia sitte lainasi eräs ystäväni minulle pari jalokiveä. Olen säilytellyt niitä niin hyvin kuin ikinä olen voinut ja lopulta olen alkanut ajatella niitä ominani. Sinun matkalla ollessasi on ystäväni lähettänyt noutamaan jalokivensä takaisin, mutta minä en tahtoisi erota niistä. Onko minun todella luovutettava ne?"'

"Vaimo, mikä kummallinen kysymys! Luovuta ne aivan heti, jo tänä yönä. Mutta näytäpäs minulle jalokivesi!" -- Vaimo vei miehensä pienen vuoteen luo, veti syrjään esiripun ja sanoi: "rakas mieheni, tuossa ovat jalokiveni." Rabbiini kumarsi päänsä ja itki.

Joukkokääntymys.

Kerran sattui Pohjois-Atlannilla ihmeellinen tapaus. Kaljaasi Helmi viiletti täysin purjein kohden Etelä-Ranskaa. Koko tuon pikku aluksen miehistö, kapteenista kokkipoikaan asti, piti pilkkanaan Jumalan pyhää sanaa ja nauroi kaikkia, jotka siihen uskoivat. Erittäin innokas tässä halpamaisessa suun soitossa oli matruusi Tammi, jonka puheita kuunneltiin halukkaasti.' Sattui kumminkin niin, että Tammen kädet luiskahtivat hänen ollessaan päämaston ensimäisellä raakapuulla ja hän putosi kannelle seljälleen. Isku oli ollut ankara, joten hän menetti tajuntansa ja toverit kantoivat hänet vuoteeseen. Kun Tammi vihdoin heräsi, ähki hän tuskissaan, mutta ei voinut puhua mitään. Ilmeisesti hän oli lähellä kuolemaa.'

Illalla, kun merimiehet kokoontuivat hiljaisina toverinsa vuoteen ääneen uskaltamatta ääneen keskustella, rupesikin Tammi äkkiä puhumaan: "toverit, olemme pilkanneet Jumalaa, ja se on suurin synti, minkä koskaan olemme tehneet! Minä kärsin nyt, kun tiedän kuolevani, omantunnon tuskia. Selvästi kuulen äänen sisälläni puhuvan ja todistavan Jumalan herruutta. Kuinka minun nyt käy, kun on myöhäistä katua?"' Hän vaikeni ja tuijotteli epätoivoisena kattoon. Kaikkien miesten kasvoilla näkyi synkkä, juhlallinen ilme. "Tuokaa Raamattu", voihki sairas äkkiä. Kauhistuneina katsoivat merimiehet toisiinsa. Sitä ei ollut kellään.' Niin kului tunti tunnin jälkeen, ja tuli keskiyö. Silloin Tammi kuoli. Henki oli lähtenyt melkeinpä huomaamatta. Merimiehet nousivat, vilkaisivat toisiinsa kysyvästi, mutta kukaan ei virkkanut mitään. Vihdoin alkoi perämies laulaa syvällä, voimakkaalla bassollaan: "Kaikk' kaataa, tempaa kuolema". Häneen yhdyttiin hartaasti, ja kannella kävelevä kapteeni pysähtyi hämmästyneenä kuuntelemaan. Laulun loputtua nousivat miehet kannelle, mutta he eivät olleetkaan enää sama remuava joukko kuin ennen, vaan heränneitä miehiä, jotka tekivät ankaraa tiliä entisestä elämästään. Synkistä kasvoista voi nähdä heidän kovan kamppailunsa.' Kun tuli aterian aika, ei kukaan istunutkaan ilman muuta syömään kuten ennen, vaan jäivät seisoman, kunnes perämies kuin yhteisestä äänettömästä sopimuksesta luki Isä meidän rukouksen. Senjälkeen he vasta aterioivat, ja siinä syödessään sanoi muuan vanha merikarhu: "meidän pitää saada Raamattu laivaan".' "Niin", vastasivat toiset, "se on välttämätöntä, koska nyt olemme heränneet näkemään totuuden".

Arvo Virtasalo.

Liiton johtokunta

Liiton johtokunta on asettanut komitean, jonka tehtävänä on huolehtia messunäyttelyn järjestämisestä sekä harkintansa mukaan määrätä mitä töitä kukin osanottaja näyttelyä varten tekee, sillä mahdollisuuden mukaan koetetaan välttää ettei useammat tekisi samanlaisia töitä. Niin ikään on komitealla oikeus tarkastaa ja arvostella töiden kelpoisuutta ennenkuin ne pannaan näytteelle. Mainittakoon vielä, että jo tähän mennessä on melkoisen suuri lukumäärä osanottajia ilmoittautunut. Siinä tapauksessa että joku, joka vasta tämän numeron kautta saa tiedon näyttelyä koskevasta kiertokirjeestä, olisi halukas ottamaan osaa näyttelyyn, on siitä viipymättä ilmoitettava allekirjoittaneelle.' Komiteaan kuuluvat neiti M. Ganszauge, herrat O. Jokinen ja O. Allonen. Sitä paitsi on liiton puheenjohtaja suostunut myötä"aikuttamaan mahdollisimman hyvien tulosten saavuttamiseen.' 20 päivän seudulla huhtikuussa tulee komitea ilmoittamaan osanottajille, mitä töitä heidän olisi tehtävä. Töitä määrätessä otetaan mahdollisuutta myöten huomioon kirjeissä lausutut toivomukset ja ehdotukset. Väinö Illman.

Myytävänä

hyvää kotimaista kutomapajua 5 mk kg; hyviä ulkolaisia pajukeppejä, eri paksuisia, 5 mk kg; prima ulkolaista pajua, 120, 150, 180 ja 210 sentim., 7 mk kg; prima kuorittua rottinkia ja nauhaa korihuonekaluja varten entisillä hinnoilla; prima rottinkia mattopiiskoja varten 4-7 millim. 21 mk kg; hyvää kuorimatonta rottinkia 9-14 mm 12 mk kg; meriruohonauhaa korihuonekaluihin 15,50 kg; sekä siihen tarvittavaa rottinkia 3-6 mm 13 mk kg. Paperimattoa pöytälevyjä varten, 120 sentim. leveää, 10 mk metri.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 4. Huhtikuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Jesus ristillä.

Pitkäperjantai-mietteitä.

"Oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda meitä! Anna meille rauhasi ja siunauksesi!"' Jesus ristillä -- se on synnin ja synnintekijän työ. "Meidän syntiemme tähden..." Mutta tässä verisessä teossa me kohtaamme Jumalan rakkauden työn. "Jumala sovitti Kristuksessa maailman itsensä kanssa". Ihmisten synti ja Jumalan rakkaus taistelevat tässä keskenään. Ihmiset tahtoivat ristiinnaulita ja surmata rakkauden. Mutta Jumalan rakkaus voitti. Kaikki mahti, joka sotii Jumalan rakkauden mahtia vastaan, on tuomittu häviöön, kuinka suurelta ja voimakkaalta se näyttäneekin. Niin suuri on Jumalan rakkaus, että se voi käydä kuolemankärsimystenkin raskasta ja vaikeata tietä voittaakseen pahan maailmassa.' Jos pysähdymme Jesuksen ristin eteen, täyty meidän murtuneina ja nöyrinä kysyä itseltämme mitä se on, joka tänä hetkenä tapahtuu Golgatan kukkulalla? Mitä ovat ne kärsimykset, ja mikä on se taistelun tuska, jonka vapahtajamme siellä kärsii? Mikä on se kalkki, jonka hän tyhjentää ja se voitto, jonka hän voittaa?' Etkö aavista sitä? Eikö sielussasi ole kaikunut tuo tuskanhuuto, joka salaman tavoin valaisee pimeän seudun? Etkö ole tarkannut sitä sanaa, joka kuin halki ijankaikkisuuksien ijankaikkisuuden kaikuva ukkosenjyrinä katkaisee kaamean hiljaisuuden? Tätä sanaa: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut???' Näissä sanoissa on selvitys siihen arvoitukseen, joka sinulla on edessäsi tuossa ristiin naulitussa, vanhurskaassa ja rakkautta uhkuvassa miehessä. Niissä löydät avaimen siihen oveen, jonka takana on kestetty suurimmat tuskat maan päällä. Niihin kätkeytyy sen voiton suuruus, joka nyt on voitettu.' Me olemme hyljänneet Jumalan ja kulkeneet omia teitämme ollaksemme jotain itsessämme ilman Jumalaa. Me olemme kieltäneet ikuisen totuuden Jumalan isyydestä ja meidän lapseudestamme. Väärä itsenäisyys on astunut sijalle, niin että koko meidän elämämme kantaa nyt enemmän tai vähemmän ilman Jumalaa eletyn elämän leimaa. Sen vuoksi on se elämää valheessa sen sijaan että se olisi elämää totuudessa. Mutta elämä ilman Jumalaa on kuollut. Sinä hetkenä, jolloin ihminen lankeaa kiusaukseen ja erkanee Jumalasta, kaiken elämän lähteestä, on hänen kohtalonsa ratkaistu. Hän on suljettu siihen pimeyteen, josta ei voi nähdä mitään ulospääsyä. Se on epätoivo. Se on olla eksyksissä ja kadotettu.' Mutta yksi on itsensäuhraavassa rakkaudessa astunut meidän sukumme epätoivoisiin olosuhteisiin -- yksi, joka ei silmänräpäykseksikään irtautunut Jumalasta tahtonut olla jotain itsessään ilman häntä. Siksi täytti hänen elämänsä aina autuas tietoisuus Jumalan läsnäolosta, ja hän saattoi tunnustaa: "tämän maailman ruhtinas tulee, minussa ei hänellä ole mitään osaa."' Koska tämä yksi on ihmiskunnan pää, saattaa hän keskeytymättömän yhteytensä kautta Jumalaan johtaa meidät jälleen valoon ja elämään. Ja kun hän rakkaudesta meihin tahtoi tulla osalliseksi meidän elämäämme auttaakseen ja pelastaakseen meidät, sai hän myöskin kokea kaiken sen, mikä saattaa rikkirepiä ja haavoittaa ihmissydäntä. Hän sai tuntea kaiken tämän Jumalan-hylkäämisen rajaan asti, mutta ei myöskään pidemmälle, sillä juuri sillä kohdalla hän saavutti voiton. Hän ei hellittänyt yhdyssidettä hänen ja meidän elämämme Jumalan ja isän välillä, vaan säilytti sen. "Isä sinun käsiisi minä annan henkeni."' Ihminen ei voi tuntea tuskaa, joka ei sinä hetkenä olisi tuhatkertaisena lävistänyt vapahtajamme sielua. Ja kuitenkin oli ja pysyy Jumala hänen jumalanaan. Side Jumalan ja ihmisen välillä ei katkennut. Se säilyi eheänä ja kokonaisena Jesuksessa Kristuksessa, meidän välimiehessämme. Tämä oli ratkaisu. Tämä oli se, mikä noina pyhinä hetkinä tapahtui näiden kahden: Jumalan ja ihmisen välillä. Niin oli siis kaikki sinä hetkenä täytetty ja täydelliseksi tehty. Rakkaus oli voittanut kuolemaan asti. Tästä rakkaudesta vuotaa maailmaan tosi elämä; Kristuksen risti on tullut siunauksen puuksi, josta saamme poimia elämän rikkaimpia hedelmiä: me tulemme tosi ihmisiksi, Jumalan ihmisiksi, ja me saamme jälleen tosi ihmisarvon persoonallisessa elämänyhteydessä elämän Herraan ja kuninkaaseen.'

Ristin salaisuus on se uusi elämä, joka vuotaa ristiinnaulitusta kaikille niille, jotka avaavat sille sydämensä. Se tuli ryövärille ja antoi hänelle elämän lupauksen. Se tulee kaikille, jotka ristin juurella ovat eläytyneet ryövärin rukoukieen "Herra, muista minua!"

Saako tämän uuden katoamattoman elämän virtaa vuotaa meidänkin ylitsemme? Vai olemmeko kokoontuneet ristin ympärille vain saadaksemme lyhyen hetken nähdä elämänvirran mutta mennäksemme sitten jälleen pois ja antaaksemme mustan virran, kuoleman virran tuhota elämämme?' Sinulla ei ehkä ole mitään kauniita ;ano:a sanottavana, mutta kuiskaa masentuneen sydämesi syvyydestä ryövärin rukous "Herra, muista minua!" Enempää ei tarvita ja sinä saat kokea samaa kuin ryöväri ristillä, sinä saat tuntea ristin salaisuuden ja elää siinä päivästä päivään.' "Kuolema on nielty ja voitto saatu, kiitetty olkoon Jumala, joka antaa meille voiton vapahtajamme Jesuksen Kristuksen kautta." K. Th. Grönstrand.

Ensikerran tavatessa.

Sinä vierasko oisit ja tuntematon! Enskerrako kohtaamme vasta? Kuka tuttuna luokseni tullut on tuosta oudosta maailmasta?

Niin tuttu on kaiunta askeltes, sinun äänesi tunnen ma armaan, olen hymysi nähnyt ja kätehes olen ennenkin tarttunut varmaan.--

Sinä seisoitko ääressä kätkyein ja haastelit lapselle hetken? Tai myöhemmin kulkenut ohitsein olet varrella elämän retken?--

Sua nähnytkö lien? Sitä muista en, mutta tunnen sun tuttavaksi, ja jälleennäkemys sydämen saa riemusta rikkahaksi--

Minä tunnen, kuin kanssasi kauankin käsikädessä käynyt jo oisin ja niin kuni vieläkin kauemmin sun seurassas viihtyä voisin.--

Varma Järvenpää.

Miten hierojaksi aikovia sokeita

Miten hierojaksi aikovia sokeita parhaiten valmistettaisiin tehtäväänsä?

Olen aikaisemmin verrattain laajasti kirjoittanut aineesta, sokeat hierojina, mutta koska Suomen sokeain liiton johtokunta on ottanut ylläolevan kysymyksen keskustelun ja pohdinnan alaiseksi, joka mahdollisesti tulee antamaan aihetta laajakantoisiin toimenpiteisiin, lienee syytä uudelleen palata asiaan. Niistä harvoista työaloista, jotka sokeille soveltuvat ja ovat heille avoinna, omistaa hierojan ammatti hyvinkin tärkeän sijan. Maassamme työskentelee jo nykyään verrattain suuri joukko sokeita ammattihierojia, useat hyvinkin suurella menestyksellä. Löytyypä joukossa niitäkin, jotka ovat saaneet osakseen erikoista tunnustusta ja luottamusta sekä yleisön että lääkärienkin taholta. Nämät seikat eivät ensinkään ole omiaan herättämään kummastusta, sillä tuskinpa löytynee tointa, joka sokealle niin soveltuu, kuin juuri hierojan ammatti. Tämän on Jaappanin järkevä kansa jo aikoja sitten oivaltanut. Sokeat hierojat eivät Jaappanissa ole mikään uutuus, vaan ovat siellä jo kauan olleet toiminnassa, ja mikäli kerrotaan, ovat he hyvinkin eteviä alallaan.-- Kyky tunnustelemalla ottaa selkoa sairaloisista muutoksista on tärkeä ominaisuus hierojalle. Omaamatta tätä kykyä on suuremman menestyksen saavuttaminen alalla mahdoton. Tunnustelemalla ottaa hieroja selkoa sairaan tilasta, tunnustelemalla etsii hän taudin tyyssijat ja kivun pesäpaikat potilaansa ruumiissa. Hivutellen, puristellen, pyyhkäillen ja taputellen poistetaan ruumiin eri osiin kerääntyneitä kuona-aineita, ja sairaloiset häiriöt joko lievennetään tai karkoitetaan. Voimmepa syyllä sanoa, että koko hoitotapa ensisijassa perustuu tunnustelemiseen.-- Kuten kaikki tiedämme, on tuntoaisti meillä sokeilla erikoisesti kehittynyt. Toisilla meistä on tämä kehitys kärjistynyt aivan äärimmäisyyteen asti. Eikö siis hierojan ammatti, jossa tuntohermojen herkkyys on niin perin tärkeä tekijä, ole aivan kuin luotu juuri sokeille. En suinkaan tarkoita, että kaikilla sokeilla olisi menestyksen mahdollisuuksia hierojina, sillä jokaisella alallahan vaaditaan erikoistaipumuksia, niin hierojan ammatissakin. Olen ainoastaan tahtonut osoittaa, että sokeus ei täällä ole esteenä, jos vaan on luontaisia taipumuksia alalle ja rakkautta kärsiviä kohtaan. Valitettavasti kyllä ovat useat sellaisetkin sokeat hierojiksi pyrkineet, jotka eivät omaa ylläesittämiäni ominaisuuksia. He eivät milloinkaan saavuta menestystä alalla, mutta ei siinä kyllä, he ovat sitäpaitsi vahingoksi ja haitaksi eteville ammattitovereilleen, pilaten heidänkin mainettaan. Olisi senvuoksi suotavaa, että päästäisiin selvyyteen siitä, omaako hierojaksi aikova sokea taipumuksia alalle jo ennen hänen lähtöään hieromaopistoon. Suomen sokeain liiton johtokunta on senvuoksi ehdottanut, että alkeisopetusta hieronnassa alettaisiin antaa maamme sokeainkouluissa. Tällainen toimenpide on kyllä omiaan herättämään tyydytystä ammattilaispiireissä, sillä edellytyksellä, että hierojaksi aikovien taipumukset täysin puolueettomasti punnitaan. Allekirjoittaneen mielestä olisi opettajaksi alkeiskursseille saatava sokea ammattihieroja, sillä sellainen henkilö voi varmaan parhaiten ja oikeudenmukaisemmin ratkaista kenellä on todellisia taipumuksia alalle. Tärkeätä olisi myöskin, että toimesta maksetaan riittävä palkka, niin että todella pätevien henkilöiden kannattaa tointa hakea.

Fredrik von Zansen.

Mielivaltaa vaiko asiallista harkintaa.

Vastineessaan kirjoitukseeni "Mitä saavat Suomen sokeat kirjoittaa omaan äänenkannattajaansa" väittää arv. herra päätoimittaja, että allekirjoittanut muka olisi sitä mieltä, että sana- ja painovapautta loukataan ellei kaikkia lehteen lähetettyjä kirjoituksia julkaista. Olen suuresti hämmästynyt jos kirjoitukseni on voinut antaa aihetta moiseen käsitykseen. Tiedän varsin hyvin, että lehtien toimituksiin usein lähetetään sepustuksia, jotka sekä asunsa että sisältönsä puolesta ovat niin ala-arvoista laatua, että niiden julkaiseminen ei voi tulla kysymykseen. Tällaisten tuotteiden oikea paikka on luonnollisesti paperikori. Että toimitukset usein lyhentelevät ja muodostelevat kirjoituksia, on myös tunnettua.-- Vastineessa mainitaan edelleen, että ensimäisen kirjoitukseni hylkääminen tapahtui jo kauan aikaa sitten. Mitä tällä seikalla on itse asian kanssa tekemistä, jää kuitenkin hämäräksi. Silloin ei meillä tosin ollut painovapautta, vaan maassamme vallitsi venäläinen sortovalta, mutta tuskinpa tahtoo herra päätoimittaja sentään puolustaa menettelyään tällä seikalla, varsinkin kun kirjoituksella ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. Vastineessa lausutaan, että minua silloin pyydettiin muuttamaan jotakin tai joitakin lähettämäni kirjoituksen kohtia, kun siten muutettuina olisivat asiallisesti voittaneet. Mutta että tämän johdosta pahastuin ja kirjoitus jäi julkaisematta. Tästä voi helposti tulla siihen käsitykseen, että kysymyksessä oli vain muutamia pieniä muodollisia muutoksia, jonkatähden moni voi pitää jyrkkyyttäni tässä suhteessa tarpeettomana. Lienee senvuoksi syytä mainita, että kirjoitus muun muassa sisälsi vähän arvostelua maamme sokeainkoulujen toiminnasta ja se oli tämä kohta, joka oli lehden toimitukselle niin vaikea pala sulattaa. Että tuo kohta ei tuntunut mieluisalta herra päätoimittajan asemassa olevalle henkilölle on helposti ymmärrettävissä, mutta eiköhän olisi ollut miehekkäämpää julkaista kirjoitus ja torjua aiheettomat syytökset, jos sellaisia oli olemassa, vaan jos ne olivat oikeutettuja, rehellisesti myöntää sekin. Silloin olisi todella toimittu sana- ja painovapauden hengessä. Arvostelua ei nykyään enää kukaan voi välttää, niin epämieluiselta kuin se tuntuneekin. Joku on sanonut: "sanomalehdet ovat olemassa meidän syntiemme tähden", ja tässä lauseessa on varmaankin paljon perää. Että mitään pätevää syytä muutosten tekemiseen kyseenalaisessa kirjoituksessa ei ollut, todistanee parhaiten se seikka, että mainittu kirjoitus kokonaisuudessaan ja muutoksitta ilmestyi eräässä toisessa julkaisussa, niinkuin sekin, että mainittu kirjoitus vielä tänä päivänä säilytetään Suomen hierojaseuran arkistossa. Mitä toiseen kirjoitukseen tulee, ei mielestäni pitänyt olla mitään päteviä syitä jättää se julkaisematta. Kirjoitus sisälsi päinvastoin useita näkökohtia, jotka olisivat voineet olla asialle eduksi jos olisivat tulleet julkisuuteen. "Puhuen asiat paranevat", sanoo vanha sananlasku. Vastineessa sanotaan edelleen, että "Sokeain Airut" mainitaan Suomen sokeain äänenkannattajaksi, koska se on ainoa pistekirjoituksella julkaistu lehti meillä. Mutta siinä tapauksessahan on nimi aivan harhaan johtava ja olisi viipymättä muutettava. On oleva mielenkiintoista nähdä, jos herra päätoimittajan selitys tulee tyydyttämään "Suomen sokeain liittoa", joka lehteä kustantaa. Vastineessa sanotaan edelleen, että kirjoitusten tulee olla asiallisesti oikeita. Missä määrin lähettämäni kirjoitukset eivät ole vastanneet näitä vaatimuksia, jätetään kuitenkin mainitsematta. Olen valmis tarmokkaasti avustamaan Airutta kirjoituksilla, mutta ainoastaan sillä edellytyksellä, että toimitus noudattaa vapaamielisiä periaatteita, eikä menettelytapoja, jotka niin ikävällä tavalla muistuttavat venäläistä sortovaltaa ja on omiaan vieroittamaan lehden muutenkin vähäisiä avustajavoimia. Lopuksi jätän tämän lehden arvoisan lukijakunnan ratkaistavaksi josko toimituksen menettely ylläesitetyissä tapauksissa on ollut mielivaltaa vai toimintaa asiallisen harkinnan perusteella.

Fredrik von Zansen.

Ylläolevan hra von Zansenin kirjoituksen johdosta katsoo allekirjoittanut velvollisuudekseen --tahtomatta ottaa vanha kysymystä uudelleen keskustelun alaiseksi-- vielä lausua jonkun sanan, erittäinkin, koska se oli hänen pyynnöstään kun hra von Zansenin myöhempi liiton johtokunnan päätöksiä ja toimenpiteitä arvosteleva kirjoitus jätettiin julkaisematta. Ja syy tähän oli, sen voin vakuuttaa hra von Zansenille, ei mielivalta tai halu loukata sanavapautta, vaan se, että minä ja muut minun kanssani pidimme hra von Zansenin arvostelua johtokunnasta ennenaikaisena. Sillä johtokunnalla, johon oli valittu useita uusia jäseniä, ei ollut vielä ollut aikaa aloittaa niiden suunnitelmien toteuttamista, joita kouluneuvos Forsius pöytäkirjassa mainitussa lausunnossaan esitti. Varma vakaumukseni on myös, että jos ne pöytäkirjat, jotka antoivat aihetta arvosteluun, olisivat sisältäneet eri kysymyksistä keskusteltaessa esiintulleet lausunnot, olisi myöskin arvostelu ollut toisenlainen, erittäinkin, koska hra von Zansen hyvin tiesi, että johtokunnassa oli ainakin kaksi henkilöä, jotka ovat siihen kuuluneet liiton perustamisesta asti, ja joiden myötätunto ja ymmärtämys liittoa kohtaan on yleisesti tunnettu. Myöskin muut johtokunnan jäsenet ovat tunnollisia ja arvostelukykyisiä henkilöitä, jotka ovat tähänkin tehtäväänsä ryhtyneet harrastuksella ja edesvastuunsa tuntien. Se oli tietoisuus tästä, joka antoi minulle oikeuden ja myöskin velvoitti minua pyytämään, että väittelyä ei enää jatkettaisi eikä myiskään vastattaisi arvoiteluun, joka lievimmin sanottuna oli ennenaikainen. Aikomukseni ei siis ole ottaa vanhaa kysymystä keskusteltavaksi, vaan tarkoitukseni on, että lausuttu arvostelu, oikeutettu tai epäoikeutettu, olisi selvä ja oikeinymmärrettävä jokaiselle lukijalle. Ja minä olen varma siitä, ettei tosi miehekkyyden myöskään tarvitse tuntea itseään loukatuksi kun on rehellinen tahto tehdä parhaansa hyvän ja oikean asian puolesta.

Väinö Illman.

Edelläolevan hra von Zansenin kirjoituksen johdosta allekirjoittanut, viitaten aikaisempaan vastaukseensa, vain huomauttaa että, kun hra von Zansen arvaillessaan syitä häntä tyydyttämättömään tapaukseen Airuen toimitustyössä on katsonut sopivaksi tehdä viittailuja venäläiseen sortovaltaan ja arvostelun pelkoon, se saa puolestamme jäädä omaan arvoonsa osotteena laatijansa kirjoitustavasta. Sanottakoon kuitenkin lisäksi, että jonkun kirjoituksen ilmestyminen jossakin julkaisussa ja julkaisun säilyttäminen arkistossa ei sellaisenaan ensinkään todista sitä, ettei jonkun toisen julkaisun toimituksella ole "päteviä syitä muutosten tekemiseen." Ehkä hra von Zansen voi käsittää, että Airuen toimitus on puheenalaisessa asiassa saattanut ottaa huomioon muitakin näkökohtia kuin niitä, joita hän otaksuu epämieluisiksi "hra päätoimittajan asemassa olevalle henkilölle."

Päätoimittaja.

Surun helmi.

Minä helmenä suruni kätken, sitä vaalien varjelen ain', sen Luojalta laupiaalta minä lahjaksi kerran sain.

Se on aukonut avarat alat minun sieluni sisimpiin. Se on kantanut kauas, kauas mua elämän syvyyksiin.

En henno mä helmeä antaa käsin karkehin koskettaa. On kallista, kallista kaikki min' ihminen Luojalta saa.

Siks vaieten suruni kätken kunnes Herralle viedä ne saan, kunnes ruumiini multahan vaipuu ja henkeni jättävi maan.

Katri Mustonen.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 5. Toukokuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Kouluhallitukselle.

Jo pitkät ajat on sokeainkoulujen tehtäviin kuulunut antaa tietopuolisen opetuksen ohella sokeille lapsille myöskin mahdollisimman laajaa ammattiopetusta. Tämä eri ammateissa annettu käytännöllinen opetus, jonka tarkoituksena on valmistaa sokeille mahdollisuus saada itsenäisellä työllä itselleen varman toimeentulon, näyttää kuitenkin vaativan osakseen paljoa suurempaa huomiota kuin tähän asti, sitä suuremmalla syyllä kun meillä toistaiseksi ei ole mahdollisuuksia siihen, että sokeat koulun päätettyään voisivat hankkia ammatissaan lisäoppia taitavilta opettajilta.

Maassamme nykyään toimivan työkoulun on nimittäin vaikea valmistaa tilaa edes kaikille niille, jotka myöhemmällä iällä ovat menettäneet näkönsä, tai sellaisille, joiden lähettäminen sokeainkouluihin on laiminlyöty vahvistetun määräajan kuluessa.'

Kaikesta päättäen on meidänkin maassamme välttämätöntä ryhtyä toimenpiteisiin sokeainkoulujen opetuksen järjestämiseksi siihen suuntaan, että oppilaat koulun päättäessään omaavat sellaisen ammattitaidon, että se antaa suuremmat mahdollisuudet itsensä elättämiseen.' Tässä kysymyksessä teki kouluneuvos V. Forsius viime aistivialliskoulujen opettajien kokouksessa ehdotuksen, jonka mainittu kokous hyväksyi.' Myöskin sokeain omassa keskuudessa on kysymystä käsitelty eri tilaisuuksissa, niin myöskin liiton viime vuosikokouksessa, jolloin kokous lausui toivomuksenaan, että liiton johtokunta kiinnittäisi huomiota tähän kysymykseen.' Kun kuitenkin todennäköisesti ehtii kulua pitkän aikaa ennenkun mainittu ehdotus sokeainkoulujen opetusohjelman laajaksi uudelleenjärjestelyksi tulee hyväksyttäväksi ja toteutettavaksi, olisi oppilaiden kouluttaminen itseään elättäväksi yhteiskunnan jäseneksi siihen mennessä järjestettävä parhaalla tavalla ja käyttäen hyväksi kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka nykyisen opetussuunnitelman puitteissa saattaa olla tarjolla.' Tämän johdosta sekä niiden ammattitaitoa koskevien kokemusten nojalla, joita on saavutettu liiton toimenpiteistä viime kesänä toimitetussa alustavassa tarkastus- ja neuvontatoiminnassa sokeain ammattityön harjoittajain keskuudessa maan länsi osassa, haluaa liiton johtokunta ensi kädessä selvittää, mitä sen mielestä voitaisiin nykyoloissa tehdä tarkoituksella saattaa sokeainkoulussa annettava ammattiopetus tuottamaan mahdollisimman suurta hyötyä.' Tässä yhteydessä on johtokunta katsonut tarpeelliseksi että myöskin kysymys hierontaopetuksen antamisesta sokeille olisi otettava huomioon.' Ylläesitetyn nojalla Suomen sokeain liiton johtokunta kääntyy kunnioittavimmin kouluhallituksen puoleen pyynnöllä että tarpeellisiin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin mainitun maamme sokeainkoulujen opetusohjelman uudelleenjärjestelyn jouduttamiseksi, ja että kouluhallitus vahvistettaessa työjärjestystä tuleville kouluille hyväntahtoisesti ottaisi huomioon alla mainitut tarkemmat näkökohdat.' Liiton johtokunta on sitä mieltä, että jo nykyoloissa voisivat seuraavat toimenpiteet tehdä sokeainkoulujen mainitun opetuksen paljoa tehokkaammaksi:

1: työ- ja ammattiopetus olisi järjestettävä siten, että oppilaat saisivat niin monena peräkkäisenä tuntina kuin mahdollista suorittaa työtään, jolla tavalla epäilemättä saavutettaisiin parempi tulos opetuksesta, samalla kun oppilaat jo koulussa saavuttavat tottumusta jatkuvaan työhön. Tätä vaatii epäämättömästi korityö jo aineiden käsittelyn johdosta.' 2: oppilaiden ahkeruuden ja työinnon kohottamiseksi olisi heille, samoinkuin muissa kouluissa on tapana, palkintojen muodossa annettava määrätty prosentti työansiosta, tullen nämä palkinnot vuosittain sijoitettavaksi säästöpankkiin opettajakunnan harkinnan mukaan, ottaen huomioon yleiset arvosanat, sekä annettavaksi oppilaille heidän päätettyään koulukurssin.' 3: ahkerille ja tunnollisille oppilaille olisi määrätyissä tapauksissa, jos hänen koulutuksensa sitä vaatii, säädetyn kymmenen vuoden kurssin lisäksi valmistettava yhden tai kahden vuoden jatkettu ammattiopetus. Tämä erittäinkin sellaisissa tapauksissa, kun oppilas on alottanut koulunkäyntinsä kahdeksan vuoden ikäisenä, mutta hänen ruumiilliset voimansa ovat vasta viimeisinä vuosina tehneet mahdolliseksi menestyksellisemmän käytännöllisen työskentelyn.' 4: alottava hierontaopetus olisi järjestettävä jo koulussa, niin että saataisiin selville, kenellä mahdollisesti on edellytyksiä voida menestyksellä omistautua jatkokoulutukseen tässä ammatissa. Näin voitaisiin jatko-opetukseen menevää kallista aikaa ja tuntuvat määrät valtion varoja säästää sellaisissa tapauksissa, joissa riittävää taitoa ammatin harjoittamista varten ei ole odotettavissa, tai joissa ammattitaito jostain muusta syystä ei tulisi vastaamaan koulutuksen saajan toimeentuloa.

Suomen sokeain liiton johtokunnan puolesta.

Toimituksen huomautus.

Ylläolevan kirjelmän johdosta, jonka liiton johtokunta on jättänyt myös sokeainkoulujen johtajille, tulevat mainittujen koulujen johtajat ja opettajakunnat kouluhallituksen kehoituksesta antamaan lausuntonsa. Siitä lienemme tilaisuudessa selostamaan syys puolella ja tulee kysymys silloin epäilemättä eri puolilta asiallisesti valaistuksi.

Paavo Lyytikäinen kuollut.

Sunnuntaina helmikuun 22 p:nä vaipui kuolemaan Toivalassa, Kuopion lähellä sokeainkoulun entinen käsityön opettaja 68 vuoden vanhana. Hän oli lähtenyt pyhäkoulutilaisuuteen ja perille päästyään oli sydänhalvaus äkkiä elämän päättänyt. Useita kymmeniä vuosia toimi hän uutterasti ja uskollisesti erikoistyösarallaan, käsitöiden opettajana täkäläisessä sokeainkoulussa, josta toimestaan hän sitten täysinpalvelleena sai eläkkeen ja siirtyi Toivalan pientä maataloutta pitämään.'- Heikkonäköisenä oli hän kasvavana läpikäynyt Kuopion sokeainkoulun, joten hän hyvin oppi käsittämään sokeain sielunelämää ja siksi myös opetuksessaan voi asettua heidän kannalleen, ja onnistui täten hyvin tärkeässä tehtävässään, jossa hän alati osoitti mitä suurinta uskollisuutta ja uhrautuvaisuuta, kokonaan antautuen tähän mielitehtäväänsä, kohtalotoveriensa johtamiseen kunnollisiksi työntekijöiksi. Tästä vaatimattomasta, nöyrästä, itsensä unhottavasta työntekijästä huokui ympäristöön alati jotakin hyvää, jaloa, aatteellista, joten hän kaikessa pienuudessaan vaikutti aatteellisesti kohottavasti varsinkin auliissa uhrautumisessaan, johon nähden oi johtua mieleen suuren Pestalozzin sanat: "muille kaikki, minulle ei mitään". "Sokeain ystävät" yhdistyksen johtokunnan varajäsenenä ja "Sokeain osuuskunnan" kaupanhoitajana edisti vainaja myös useita vuosia sokeain pyrintöjä.' Paavo Lyytikäisen oppilaat olivat hänen isällisen hyväntahtoisuutensa vuoksi häneen hyvin kiintyneet, ja lukuisat ovat ne sokeat, jotka syvästi kaipaavat tätä lempeätä, sokeain parasta syvästi harrastavaa opettajaa, jonka tomulle ja hengelle he yhdessä vainajan entisten opettajatoverien kanssa siunausta ja ijäistä rauhaa toivovat.' Sunnuntaina maaliskuun 1 p:nä siunattiin Paavo Lyytikäisen ruumis haudan lepoon Kuopion hautausmaalla. Kiitollisuuden seppeleitä laskettiin väsyneen vaeltajan tomulle m. m. Kuopion sokeainkoulun opettajiston, entisten oppilasten ja nykyisten oppilasten puolesta sekä "Sokeain ystävät" yhdistyksen Kuopion haaraosaston ja Kuopion sokeain käsityö- ja ammattiosuuskunnan r. l. puolesta. Monta lämminhenkistä muistopuhetta kuunneltiin liikutettuina haudan ääressä ja sokeainkoulun entiset ja nykyiset oppilaat lauloivat ihania säveleitä kaihomielin ja kiitollisina muistaen tuota helläsydämistä, jaloa opettajaa, jonka viime leposijan ihanine kukkineen hiljalleen putoileva valkolumi vähitellen valkovaippaansa alkoi peittää. Levätköön rauhassa uuras uurtaja!

Lyydia Lyytikäinen.

Käy ristin luo!

Ihminen, ken oletkaan,# tomun lapsi tullos vaan,# jos sua synti rasittaa# Jesus voi sun puhdistaa.# Riennä, joudu ristin luo,# vielä virtaa verivuo,# vaikka syntis suuri ois# veri kaikki huuhtoo pois.

Miksi kannat kahleitas,# synnin orja, murheissas?# Jesus voi sun vapahtaa,# siteet, kahleet kirpoaa.# Riennä, joudu ristin luo j. n. e.

Kolkko ompi korpimaa,# ällös viivy kauempaa,# ken sä lienet, tullos vaan,# armo sulle tarjotaan!# Riennä, joudu ristin luo j. n. e. Fredrik von Zansen.

Ystävän haudalla.

Ma mitä sinus omistin# oi armas ystävä,# sen vasta täysin tajusin,# kun olit kylmänä.

Nyt murhemielin muistelen# mennyttä onneain,# sit' kaihomielin kaipailen# ja itken, itken vain.

Fredrik von Zansen

Sokeille esperantisteille.

Iloinen yllätys.

Steleton vuosikokouksessa 29 p:nä maaliskuuta saimme vastaanottaa odottamattoman lahjan. T:ri Bano Budapestista oli leikkauttanut puusta Helsingin kartan, siten että koettelemalla voi tutustua kaupungin kaikkiin nähtävyyksiin, joiden joukossa sokeainkoululle on annettu huomattava sija. Kartta on kaunotaijeen ja luonnonkuvaustaidon mestarinäyte, joka hämmästyttää kokenuttakin asiantuntija. Tämän taideteoksen on t:ri Bano kunnialahjana lähettänyt Suomen sokeille esperantisteille, tai oikeammin niille meistä, jotka otimme osaa toiseen kansainväliseen sokeain esperantistien kongressiin Helsingissä 8-16 elokuuta 1922. Lahjaa, joka oli osoitettu sokeainkoulun nykyiselle johtajattarelle neiti Märta Ganszaugelle, seurasi sydämellinen kirje, jossa erikseen mainittiin opettajattaret neiti Märta Ganszauge ja neiti Aina Kynberg sekä useimmat sokeat kongressilaiset. Lahja oli aiottu jouluksi 1924, mutta jonkun epäkohdan johdosta täkäläisessä toimistossa tuli perille vasta 24 p. maaliskuuta. Kirje oli tietysti sovitettu siihen vuodenaikaan, jolloin lahjan piti saapua perille, ja me olimme pahoillamme siitä, että t:ri Banon niin kauan täytyi odottaa vastausta ja kiitosta arvokkaasta lähetyksestään. Mutta toiselta puolen se ei olisi voinut tulla sopivammalla hetkellä, sillä Steleto, jonka säännöt äskettäin olivat laillisesti vahvistetut, valmistautui 6:teen vuosikokoukseensa maaliskuun 29 p:nä.' Kun vuosikokouksen ohjelman virallinen puoli oli suoritettu ja kahvit juotu torvi- ja pianonsoiton juhlallisella säestyksellä, kokoonnuttiin jälleen sokeainkoulun opettajahuoneeseen. Suurelle pöydälle oli siellä nyt asetettu t:ri Banon lähettämä lahja kaikkien nähtäväksi, jolloin neiti Hilja Oksanen luki miellyttävällä tavallaan oheen liitetyn kirjeen.'

Kirjeestä kävi ilmi, kuinka hyvin t:ri Bano muisti kaiken täällä, pikku seikkoja myöten. Hurmaantuneena hän näkee "Suomen" kaikessa, mikä häntä täällä kohtasi, runoissa, lauluissa, soitossa ja keskusteluissa. Suomi oli hänelle uusi käsite, sellainen, jonka kanssa hän ei ennen ollut tullut kosketuksiin, ja joka nyt täytti hänet ilolla ja ihailulla ja lämpimällä sympatialla.-- Sen vaikutelman on hän vienyt mukanaan ja siellä kaukana kotimaassaan istuttanut sen ympäristöönsä, erittäinkin unkarilaisten sokeain esperantoyhdistykseen "Belhoroon", jonka nimessä mainittu kallisarvoinen lahja oli lähetetty.' Me, Suomen sokeat esperantistit, säilytämme kohtalotoverimme t:ri Banon vierailun kunnioittavassa muistossa. Eläköön ystävyytemme!

Anna Friman.

Kauppa- ja teollisuushallitukselle.

Suomen sokeain liiton määräyksestä kesällä 1924 alottamansa maamme sokeain käsityöläisten työ- ja asunto-oloja koskevan tutkimustyön johdosta, johon tarkoitukseen valtioneuvosto kirjelmässään n:o 441 19 p:ltä maaliskuuta on myöntänyt Smk. 7000- saa allekirjoittanut täten aluksi lähettää selostuksen mukaan liitetyn laskun muodossa yllämainituista matkaa varten käytetyistä varoista, viitaten samalla valtioneuvostolle jättämääni väliaikaiseen raporttiin 5 p:ltä elokuuta 1924, joka tarkoituksella mukaan liitetään.' Täydellistä selontekoa toiminnastani en vielä ole ennättänyt loppuunkirjoittaa, osaksi kootun aineiston suuren laajuuden vuoksi, osaksi siitä syystä, että opettajatoimeni ja ne toimenpiteet, joihin tutkimustyö on antanut aihetta, ovat vaatineet paljon aikaa, sekä osaksi sen vuoksi, että työkykyni on pitemmän aikaa ollut rajoitettu loukattuani pääni matkoilla ollessani sattuneessa tapaturmassa 12 p:nä elokuuta, sekä silmäsairauden vuoksi loukattuani silmäni koulutyössä 3 p:nä syyskuuta.'

Yllämainittu, maamme länsi osia käsittävä tutkimus on kuitenkin täysin selvästi osoittanut, että kiireelliset toimenpiteet sokeain käsityöläisten itsehuolenpidon turvaamiseksi ovat välttämättömät. Suuria vaikeuksia nimittäin näytti heille tuottavan työaineiden hankinta ja valmiiden töiden myynti.' Liitto on sen vuoksi kokeeksi ryhtynyt tarpeelliseksi huomattuun työaineiden, etupäässä korityöaineiden hankintaan ulkomailta. Viime kuluneen vuoden syyskuun lopusta tähän päivään nousevat liiton korityöaineiden ostoon käyttämät varat Smk. 59'732,84, sekä myydyistä aineksista saatu Smk. 44'307,45, ja on tämän aikaa kysyvän työn suorittanut allekirjoittanut yksin.' Tutkimustyössä esille tulleiden seikkojen johdosta Suomen sokeain liitto kääntyi valtioneuvoston puoleen pyytäen avustusta järkiperäisen työainehankinnan järjestämiseksi se- erikoisten päivien järjestämiseksi sokeain töiden myyntiä varten, ja on valtioneuvosto kirjelmän n:o 1408 mukaan 4 p:ltä lokakuuta 1924 myöntänytkin edelleen tähän tarkoitukseen Smk. 7'000-. Eri sokeainyhdistysten yhteistoiminnan kautta järjestettiin 22-24 marraskuussa kuluneena vuonna eri paikoissa maata myyntitilaisuuksia, n. s. sokeain päiviä, ja antoi liitto mainitusta määrärahasta Smk. 2'500,- Helsingissä olevan toimeenpanevan komitean käytettäväksi sekä suoranaisiin sokeain päiväin kustannuksiin Smk. 313,-.'

Allekirjoittaneen matkoihin maaseudulla samaa tarkoitusta varten on liitto myöntänyt Smk. 1099,- sekä sijaisen palkkaamiseen osittaisen virkavapauden aikana --202 opetustuntia-- syksyllä 1924, jolloin työskentelin työaineiden hankinnassa, valmistelin ja liiton puolesta järjestin sokeain päiviä sekä hoidin jatkuvasti konsulenttitointani, Smk. 2'020,-.' Jälelläolevan summan Smk. 1'168,- on liitto myöntänyt myötäliitetyn matkalaskun mukaan huomattavasti yli Smk. 7'000,- nousevien viime kesänä toimitetun tarkastus- ja neuvontatyön aiheuttamien matkakustannusten peittämiseen.' Ylläoleva on siis tarkoitettu selostukseksi myöskin myöhemmän määrärahan Smk. 7'000,- käyttämisestä, joka summa niinmuodoin kokonaisuudessaan on käytetty sille määrättyyn tarkoitukseen.' Lopuksi mainittakoon, että liitto edelleen, tarkoituksella tehdä sokeain työkyky tunnetuksi, tulee ensi kesän messuilla järjestämään oman osaston sokeain töitä varten, etupäässä maaseudulta.

Helsingissä 13 p. huhtik. 1925.

Väinö Illman.

Yhteenveto yllämainitusta matkalaskusta.

Käynnit 145 sokean henkilön luona. 81 matkapäivää a 75

................................................6'075,

620 km. hevoskyytiä..............................1'209,20 721 km. autokyytiä.................................663, 7 kp. makuuvaunupilettiä a 35......................245, höyrylaiva- ja yksityisratapilettiä................183,75

summa Smk. 8'375,95

Helsingissä 13 p. huhtik. 1925.

Väinö Illman.

Messunäyttely.

(kiertokirje 3.)

Liiton johtokunta on päättänyt ostaa ne työt, jotka lähetetään messunäyttelyyn ja jotka näyttelykomitea hyväksyy, seuraavilla ehdoilla: 1: niistä töistä, jotka tulevat myydyiksi messuilla, maksetaan heti messujen päätyttyä se myyntihinta minkä kukin määrää, kuitenkin pidättää komitea itsellään oikeuden harkintansa perusteella lopullisesti määrätä myyntihinnat. Niistä töistä, joita ei voida myydä messuilla, maksaa liitto yllämainittuna aikana kolme neljäsosaa myyntihinnasta sekä lopun sen jälkeen ku työt ovat myydyt, kuitenkin viimeistään heti sokeain päivien jälkeen ensi syksynä. Johtokunta pitää oikeutenaan yleisten messunäyttelykustannusten peittämiseksi vähentää myyntihinnoista korkeintaan muutamia prosentteja, jos se nähdään välttämättömäksi.'

2: aikaisemmin mainittuja valokuvia korihuonekaluista sekä tarpeellisia mittoja ja työohjeita lähetetään erikoisesta pyynnöstä niille, jotka sitoutuvat tekemään työn messunäyttelyä varten sanottujen valokuvien mukaan. Jokainen kuva sisältää useampia esineitä, ja maksaa yksi tällainen kortti 25 markkaa. Jos osanottajat niin haluavat, saavat he ostaa kortin; muussa tapauksessa ovat ne palautettavat samalla kun työt lähetetään näyttelyyn.' 3: esineet, jotka komitea määrää maalattavaksi tai päällystettäväksi, ovat lähetettävät niin että ne ovat Helsingissä viimeistään 9 p:nä kesäkuuta, jotta ajoissa ennätettäisiin saada ne kuntoon. Tämä siitä syystä, että komitea tahtoo määrätä värin sekä kankaan mallin ja laadun. Muiden näyttelyesineiden pitää olla Helsingissä viimeistään 20 p:nä kesäkuuta. Samoin määrää komitea mitkä korit värjätään ja lakataan valmiina, sillä tämä työ suoritetaan Helsingissä.' 4: tarvittavia pöytälevyjä lähetetään samalla kertaa kun lopulliset määräykset työhön nähden annetaan kullekin osanottajalle, mikä tapahtuu viimeistään 28 p:nä huhtikuuta, siinä tapauksessa että näytteellepanijain toivomukset niihin töihin nähden, joita he haluavat tehdä, ovat tunnetut. Muussa tapauksessa annetaan määräykset kohta kun allekirjoittanut on saanut tiedon siitä, mitä asianomainen henkilö mieluimmin haluaa tehdä. Jos on tarpeellista, annetaan kirjeiden kautta edelleen lähempiä ohjeita.' Tarvittavat työaineet ovat tilattavat kohta kun yllämainitut kopulliset määräykset on saatu. Työaineita lähetetään ainoastaan jälkivaatimusta vastaan.

Helsingissä 22 p. huhtik. 1925.

Toimeksi saanut

Väinö Illman.

"Sokeain päiviä" järjestäneiden yhdistysten

"Sokeain päiviä" järjestäneiden yhdistysten edustajakokous.

Maanantaina toukokuun 11 p:nä klo 7 i. pidettiin Helsingin sokeainkoululla kokous, johon ottivat osaa erinäiset viime "sokeain päiviä" järjestämässä olleet henkilöt. Tarkoitus nim. oli päättää "sokeain päivillä" koottujen rahojen käyttämisestä.' Ensiksi katsottiin periaatteellisesti hyväksyttäväksi ajatus, että rahat käytettäisiin sokeain sairasapukassan aikaansaamiseksi. Tällöin nim. parhaiten arveltiin voitavan hyödyttää rahoilla koko maan sokeita.' Kun ei vielä lopullisesti kuitenkaan tahdottu tehdä päätöstä rahain luovuttamisesta jo olemassa olevalle "Suomen sokeain liiton" sairas- ja hautausapukassalle, ennenkuin saataisiin luoduksi keskuselin, joka edustaisi kaikkia maassamme sokeain hyväksi toimivia järjestöjä, päätettiin, että rahat väliaikaisesti kuitenkin ainoastaan kuluvaksi vuodeksi luovutetaan liiton sairas- ja hautaus-apukassa/ käytettäväksi, siten että pääomaan ei saa koskea, mutta korkoja on lupa käyttää vapaasti kassan hyväksi.'

Vielä päätettiin, että kehoitetaan aikaisemmin valittua kolmimiehistä komiteaa, jonka toimeksi oli annettu sääntöehdotuksen laatiminen maamme sokeain hyväksi toimivien järjestöjen yhtymää varten, ensi syyskuun loppuun mennessä.

Ketkä hierojiksi?

Silloin tällöin on Airuessa julkaistu kirjoituksia, jotka käsittelevät hieroma-alan sopivaisuutta sokeiden ammatiksi. Ne ovat herättäneet minussa aina hiukan ihmettelyä eräässä suhteessa. Luulin sen johtuvan kokemuksen puutteesta, mutta työskenneltyäni alalla jo yli kymmenen vuoden ajan, luulen sitä tuntevani sikäli että voin esittää mielipiteeni minäkin. Koska mielipiteeni eroaa vahvasti edellisistä, pyydän Airuessa tilaa seuraavalle: mainitsemani kirjoitukset kvat joka suhteessa yhtä pitäviä, niinpä siinäkin, että kiitoksen ohella varoittavat, vaikkakin peitetyin sanoin, alalle pyrkimästä. Tämä, sekä eräät kohdat Airuen viime numerossa julkaistussa hra von Zansenin kirjoituksessa, saattoivat minut ryhtymään asiaan. Hra von Zansenille ja muillekin hänen kanssaan yhtä mieltä oleville pyydän asettaa eräitä kysymyksiä. 1. Onko meillä sokeilla varaa valita alaa taipumustemme mukaan. 2. Valitaanko kouluissamme, kenestä tehdään korin- kenestä harjantekijä. 3. Onko hieromaopistosta lähetetty pois joku oppilaaksi pyrkijä siitä syystä, että häneltä puuttuu "rakkaus kärsiviin?" Luullakseni on riittävä edellytys, että kykenee suorittamaan oppilasmaksunsa. Koska kysymys hieromaopetuksen järjestämisestä sokeinkouluihimme on parastaikaa virallisesti käsiteltävänä, toivoisin, että se järjestettäisiin aivan samoin kuin muidenkin ammattien opetus, että siitä tulisivat osallisiksi kaikki, jotka suinkin ruumiillisesti siihen kykenevät. "Rakkaus kärsiviin" kelpaa juhlapuheissa ja runoissa, todellisuudessa se riippuu siitä, kuinka nuo "kärsivät" osoittavat "kontanttia kiitollisuutta", (kuten eräällä hoidokillani on tapa sanoa), se on, kuinka hyvillä mielin he maksavat määräämämme palkan vaivoistamme. Mielestäni ei opetusta millään muotoa pitäisi ajatella ainoastaan valmistavaksi, vaan olisi se oleva niin täydellinen kuin olosuhteet suinkin sallivat. Eihän ensiksikään ole sanottu, tuleeko olemaan laitosta missä jatkaa, nykyään avoinna oleva ei ole ikuinen, ja toiseksi, minä olen aivan varma siitä, että suurin osa oppilaista tulee lähtemään maailmalle koulussa saamallaan taidolla. Koulujemme opetus ei tule parhaimmassakaan tapauksessa vastaamaan sitä opetusta, mitä osalla meistä on ollut onni saada "Suomen kansanomaisessa hieromaopistossa", kiitos siitä maisteri Hartealle, tuolle jalomieliselle ihmisystävälle, joka on auttanut useita kymmeniä meistä asemaan, joka tuskin muuten olisi ollut saavutettavissa. Mutta koulussa saatu opetushan tulee ilmaiseksi, ja, kuten sanotaan, "lahjalampaan suuhun ei katsota." Opetuksen voisi antaa voimistelun opettajat, hehän ovat kurssin suorittaneet. Jos onnistutaan löytämään tehtävään innostuneita henkilöitä, olen vakuutettu siitä, että sokeat tulevat menestyksellä kilpailemaan "nälänneuvomien" sekä jonkun viikon kurssin suorittaneiden kanssa. Joskaan kaikki eivät onnistuisi siinämäärin, että jäisivät varsinaisiksi ammattilaisiksi, tulisi siitä erinomaisen virkistävä sivutoimi, ja ainahan, kuten sanotaan, "ammatti kapan antaa". -- Hra von Zansenilta tahtoisin kuiskaten kysyä, tarvitseeko vahvemman pelätä heikompaa, etevän vähemmän kykenevää? Jos niin on laita, silloin luulisin, ettei tuo etevämmyys ole aivan eittämätön, ja elämähän on kilpailua. A. Itkonen.

Ilmoituksia.

Niitä, jotka haluavat ostaa korityöaineita, kehoitetaan lähettämään tilauksensa ennen heinäkuun kymmenettä päivää, sillä myynti keskeytetään sanotusta päiväst lähtien elokuun ensimäiseen päivään, jolloin tilauksia jälleen otetaan vastaan.

Liiton vuosikokous pidetään Helsingin sokeainkoululla lauvantaina elok. 29 p:nä klo 11 e. p. p.' Johtokunta en jättänyt vuosikokouksen ratkaistavaksi ehdotuksen jäsenmaksujen korottamisesta 10 markaksi näkeville, jota vastoin sokeat jäsenet edelleen maksaisivat 5 markkaa.' Samoin ehdottaa johtokunta, että vuosikokous päättäisi siitä, kuinka suuren summan johtokunta harkintansa mukaan saisi jakaa avustuksena niille, jotka sitä pyytävät.' Johtokunnasta ovat tänä vuonna erovuorossa vakinaiset jäsenet: kouluneuvos V. Forsius, nti E. Hyvönen ja hra A. Matsson, joka viimeksi mainittu jo syksyllä erosi johtokunnasta, sekä varajäsen hra H. Lehtinen.' Liiton jäsenet, jotka eivät voi olla läsnä vuosikokouksessa, voivat valtakirjojen kautta ottaa osaa vaaleihin.' Mahdollisesti tulee johtokunta esittämään vuosikokoukselle ehdotuksen muutosten tekemisestä sairaskassan ohjesääntöihin.

Toim,tukselle on senjälkeen kun tämän numeron sisältö oli määrätty ja se jo oli painossa, saapunut hra von Zansenilta kirjoitus, jossa hän vielä jatkaa aikasempaa väittelyä, samoinkuin hra V. Haapasalolta kirjoitus, joka käsittelee m. m. johtokunnan lainojen antamista liiton varoista koskevaa päätöstä. Yllämainitusta syystä niitä ei ole voitu ottaa tähän numeroon.

Oikaisu. Sivulla 74 (rivi 23) erehdyksessä kesken jäänyt lause jatkuu seuraavasti: ensi syyskuun loppuun mennessä toimittamaan ehdotuksensa niin valmiiksi, että se vielä tämän v.n aikana voitaisiin ottaa käsiteltäväksi yhtymää haluavien järjestöjen edustajain kokouksessa, jossa myös suunniteltiin valistettavaksi keskushallitus, joka tulisi hoitamaan koko maan sokeille yhteisiä asioita.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen Sokeain äänenkannattaja.

N:o 6. Syyskuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokea,n liitto.

Tietoja S. s. liiton toiminnasta.

Vuosikertomus 1.1.1924-28.8.1925.

Viime toimintakauden aikana on johtokunta alati koettanut noudattaa niitä suuntaviivoja, jotka se itselleen asetti senjälkeen kun se oli jälleen kokoonpantu liiton ylimääräisessä kokouksessa 12 p:nä tammik. 1924.' Johtokunta, joka on koettanut vaikuttaa yhteistoiminnan aikaansaamiseksi eri sokeainyhdistysten välillä, teki viime syksynä tässä tarkoituksessa aloitteen koko maata käsittävien n. k. "sokeain päivien" järjestämiseksi.' Tässä tilaisuudessa tuotti myynti liiton osastolla Smk. 7'302,50, jota paitsi saatiin tilauksia Smk. 7'100,- arvosta.' Näiden "päivien" järjestämisen, samoinkuin kesällä 1924 suoritetun neuvontatyön kautta sekä lisäksi järjestämällä viime kesän messuilla oman osaston sokeain töitä varten o johtokunta tahtonut tehdä tunnetuksi sokeain &yrkimyksiä itsensä elättämiseksi omalla työllään, sekä jossain määrin helpoittaa heidän töittensä myyntiä.' Sokeiden työainetarpeen tyydyttämiseksi edullisilla hinnoilla on johtokunta ostanut korityöaineita Smk. 66'844,19 joista on sisäänostohinnoilla myyty Smk. 54'562,25 arvosta.' Messunäyttelyyn lähetetyistä töistä on ostettu myytäväksi korihuonekaluja Smk. 15'497,- sekä naisten käsitöitä Smk.1'000,- arvosta.' Viime vuosikokouksessa lausutun toivomuksen mukaan koskien ammattiopetuksen järjestämistä sokeainkouluissamme nykyisen opetussuunnitelman puitteissa on johtokunta kirjelmillä kääntynyt kouluhallituksen ja sokeainkoulujen johtajien puoleen tässä asiassa.' Samoinkuin aikaisemmin ovat aikakauslehdet "Sokeain Airut" ja "Tidning för Finlands Blinda" ilmestyneet viime toimintakaudella. Liiton sokeat jäsenet ovat saaneet lehden ilmaiseksi.' Liiton pääoma ja rahastot ovat huomattavasti kasvaneet kuluneen tilikauden aikana. Liiton tulot ovat lisääntyneet Smk:sta 38'884,99 Smk:aan 60'483,43 eli Smk:lla 21'598,44.' Jäsenmaksuja on kerääntynyt Smk. 10'345,58, korkoja on kannettu Smk. 11'316,04.

Liiton sokeista jäsenistä on 208 maksanut jäsenmaksunsa tältä vuodelta; näkeviä jäseniä on noin 750, yhteensä yli 950.'

Valjionkannatusta on, kuten aikaisemmin, saatu Smk. 7'000,- vuodessa.' Avustuksina on jaettu Smk. 4'961,-, josta summasta Smk. 1'861,- sokeain esperantoyhdistykselle, jouluavustuksina Smk. 1'900,- sekä loput Smk. 1'200,- sairas- ja hautausapuina.'

Lyhytaikaisia kuoletuslainoja on myönnetty kaikkiaan Smk. 3'300,-.' Liito sairaskassa, jota hoidetaan erityisenä rahastona, on lisääntynyt Smk:sta 8'521,63 Smk:aan 13'624,62 eli niinmuodoin Smk:lla 5'102,99.' Sairaskassaan on tähän asti liittynyt ainoastaan 31 sokeaa jäsentä, sitä paitsi on noin 90 näkevää sitoutunut vuosittain kannattamaan sitä.' Johtokunta on tänä aikana kokoontunut 14 kertaa.' Johtokunnasta ovat erovuorossa seuraavat vakinaiset jäsenet: kouluneuvos V. Forsius, hra A. Matsson, nti E. Hyvönen, sekä varajäsen hra H. Lehtinen.' Sihteereinä ovat toimineet neljä osaksi johtokunnan ulkopuolella olevaa henkilöä: rva T. Tallberg, hra E. Hausen, nti H. Lappalainen sekä allekirjoittanut, jonka osalle on langennut tämä vaikea tehtävä laatia tämä lyhyt selostus, jolle ei senvuoksi suurempia vaatimuksia asetettane.

Helsingissä 28 p. elok. 1925.

H. Schwela.

Tilintarkastajien lausunto.

Valittuina tarkastamaan S. s. liiton tilejä vuosilta 1924--31.7.1925 olemme tämän tehtävämme tänään suorittaneet ja havainneet 1. kassan laskettuamme että päivän saldo oli yhtäpitävä kassakirjan kanssa, 2. että viennit kassakirjaan oli suoritettu huolellisesti ja oikein ja että ne olivat tarkastamiemme tositteiden mukaiset, 3. että kirjojen avaukset vastasivat edellisen vuoden päätöksiä.' Liiton pääoma on kuluneen tilikauden aikana huomattavasti kasvanut, m. m. liiton sairaskassa, joka vuoden 1923 tilinpäätöksessä oli 8'521 mk 23 p., esiintyy nyt tilinpäätöksessä 13'624 markan 62 pennin suuruisena, joten sen kasvu on 5'102 mk 99 p.' Liiton varat oli sijoitettu edullisesti.

Liiton arvopaperit ja velkakirjat olivat asianomaisessa k-nnossa.' Edellä olevan perusteella toteamme, että liiton asioita on hoidettu huolella ja tarkkuudella. Ehdotamme näin ollen johtokunnalle ja rahastonhoitajalle täydellistä tilivapautta.

Helsingissä elok. 26 p. 1925.

Arturi Kivialho. Arvo Sipilä.

Liiton vuosikokous

Liiton vuosikokous pidettiin Helsingin sokeainkoululla 29 elokuuta klo 11 e. p. p..' Kokous valitsi puheenjohtajaksi hra V. Illmanin ja sihteeriksi hra H. Schwelan. Ensiksi luettiin selostus liiton toiminnasta sekä tilintarkastajien antama lausunto liiton tileistä. Kokous myönsi johtokunnalle ja rahastonhoitajalle täyden tilivapauden.' Johtokunnan ehdotus jäsenmaksun korottamisesta 10 markkaan näkeville jäsenille antoi aihetta vilkkaaseen keskusteluun; useimmat sokeista jäsenistä ehdottivat että jos jäsenmaksu korotetaan, se korotettaisiin kaikille jäsenille, sillä ainoastaan sokeillahan on etua siitä, että kuuluvat liittoon, jo senvuoksi, että he saavat Airuen ilmaiseksi. Äänestettäessä kannatti enimmistö jäsenmaksun korottamista myöskin sokeille jäsenille, joten siis päätökseksi tuli että kaikki jäsenet maksavat tästä lähtien 10 markkaa.' Pitkän keskustelun jälkeen päätti kokous, että johtokunta harkintansa mukaan kuluvan toimintakauden aikana käyttäisi korkeintaan 2000 markkaa avustuksiksi niille sokeille jäsenille, jotka sellaista tarvitsevat ja kirjeellisesti sit/ pyytävät; samoin päätettiin, että johtokunta myöntäisi 2000 markkaa myöskin jouluavustuksiin.' Erovuorossa olevista vakinaisista johtokunnan jäsenistä valittiin yksimielisesti uudelleen kouluneuvos V. Forsius ja nti E. Hyvönen, sekä hra A. Matssonin tilalle hra K. J. Harinen, samoin varajäsen hra H. Lehtinen valittiin uudelleen. Myöskin entiset tilintarkastajat ja varatilintarkastajat valittiin uudelleen. Pöytäkirjaa tarkastamaan valittiin neidit L. Federley ja M. Ganszauge.

Messunäyttely.

Liiton toimeenpanemaan messunäyttelyyn otti osaa kaikkiaan 21 sokeaa, joista 12 koreilla ja korihuonekaluilla sekä 9 naisten käsitöillä. Harjatöitä ei, ikävä kyllä, vuoitu panna näytteelle, sillä ne, jotka olivat luvanneet ottaa osaa lähettämällä harjoja, eivät sitä tehneet. Liitto otti näyttelyllään osaa myös yleiseen lajikilpailuun, joka oli järjestetty kaikille messunäyttelyn osanottajille. Liitto sai tässä kilpailussa palkinnon koreista ja korihuonekaluista, sekä hra A. Kälviäinen (Lahti) erikseen korituoleistaan. Naisten käsitöistä saivat palkintoja neidit S. Borg, J. Kolin, H. Laurila, H. Sahala (Helsinki), R. Roth (Raahe) sekä E. Korpela (Nakkila). Ainoastaan pieni osa näyttelytöistä myytiin, mutta voimme kuitenkin toivoa, että näyttely oli hyödyksi sokeille, sillä paljon yleisöä kävi sitä katsomassa, varsinkin maaseutulaisia. Monet kävijöistä lupasivat myös kääntyä sokeiden puoleen tilauksilla.

Maisteri Mauri Hartea,

kansanomaisen hieromataidon luoja, "Suomen kansanomaisen hieromaopiston" perustaja täytti viime heinäkuun 12 päivä 60 vuotta.' Tultuansa ylioppilaaksi Turun yksityislyseosta v. 1887 jatkoi hän opinnoitaan Helsingin yliopistossa. Aikomuksensa oli lukea lääkäriksi, mutta se jyrkkä vastoinkäyminen, mikä häntä tällä tiellä kohtasi sai hänet jättämään lääkärin uran. Hän olisi halunnut suorittaa anatomian tutkinnon suomen kielellä, mutta sitä ei sallittu, jonka vuoksi hän jätti yliopiston suoritettuaan filosofian maisterin tutkinnon v. 1890. Nyt antautui hän täydellä nuoruuden innolla ja lämmöllä hierojaksi. Tutustuakseen ja syventyäkseen tosi suomalaisiin kansaä keskuudessa käytettyihin hieromatapoihin teki hän laajan tutkimusmatkan v. 1897 Itä Suomeen ja Pohjanmaalle. Niinikään on hän myös tehnyt useita matkoja eri vuosina Europan kaikkiin maihin tutustuakseen sikäläisiin kansojen terveydellisiin hoitotapoihin. Kotimaisia kokemuksia hyväkseen käyttäen on maisteri Mauri Hartea luonut kansamme keskuudessa jo vuosisatoja käytettyjen hieromatapojen pohjalle teorian, mikä tulee aina säilyttämään pysyvän ja ansaitun paikkansa sivistyskentällä. Se tuhansiin nouseva oppilasjoukko, joka hänen perusteellista opetustansa nauttien on lähtenyt "Suomen kansanomaisesta hieromaopistosta", nyt työskennellen hyvällä menestyksellä ja yleisön suosiota nauttien maamme kaikilla kulmilla, vieläpä sen rajojen ulkopuolellakin, selvästi osoittaa, että työ, minkä maisteri Hartea on opettajana suorittanut, on kantanut runsaita hedelmiä. Varsinaisen opettaja-uransa alkoi hän v. 1893, jolloin perusti "Suomen kansanomaisen hieromaopiston". Tähän saakka on hänen opistostaan tullut valmiita ammattilaisia 1100, joista 109 sokeata. Opetustyönsä ohella on hän myös kirjoittanut ammattiin kuuluvia kirjoja ynnä sanomalehtikirjoituksia. Sitäpaitsi toimii hän väsymättä edelleenkin "Suomen hierojaseuran" puheenjohtajana, sen perustamisesta v. 1906.' Erikoisesti meillä sokeilla on syytä palauttaa muistiimme, mistä merkityksestä maisteri Hartea on meille. Olemme enemmän kuin kiitollisia hänelle, ei ainoastaan siitä, että hän on meille uuden ammatin avannut, sillä ilman häntä emme olisi hierojia, mutta myös siitä, että hän on niin monet kymmenet meistä nostanut omille jaloillemme, tehden meistä ammattitaitoisia, itsehuolehtivia, riippumattomia kansalaisia. Niin monelle kuin mahdollista on hän koettanut antaa opistossaan vapaaoppilas paikkoja ja muutenkin avustaen meitä opisto-aikanamme. Kaikesta tästä saamatta mitään kiitosta tai kunniaa, ei edes ole ansaitua tunnustusta hän siitä saanut. Kuitenkin on hän ainoa meille ulkopuolella varsinaisia sokeain kasvattajia, joka on tehnyt niin paljon sokeain hyväksi. Sitäpaitsi on hänen kotinsa aina avoin meille niinkuin muillekin. Ei tarvitse tuntea olevansa siellä rasitukseksi. Unohtaapa vielä raskaan sokeuden painostuksenkin hänen seurassaan.

Toivomme hänelle paljon terveitä työkykyisiä vuosia sekä uskomme, että Korkein hänelle sen kaiken palkitsee, mitä me emme voi tehdä.

R. Kaila.

Allaolevat kirjoitukset, jotka tilanpuutteen takia jäivät pois viime numerosta, julkaistaan nyt. Mutta katsoo toimitus, että jatkuva väittely niissä kosketelluista asioista on turha. Toimitus on aikaisemmin lausunut kantansa, jossa edelleenkin pysyy, eikä katso olevan syytä enempää lausua.

Suoria teitä vaiko koukertelevia karjapolkuja.

Sokeain Airueen huhtikuun numerossa koettaa lehden arvoisa toimitus edelleen puolustaa sanavapautta loukkaavaa menettelyään, tällä kertaa kahdessa eri kirjoituksessa. Ensimäinen näistä on herra V. Illmanin laatima ja käy siitä selville, että herra Illman on katsonut sen olevan sopusoinnussa asemansa kanssa Suomen sokeain liiton puheenjohtajana estää toisen kirjoitukseni julkaisemista, sillä perusteella, että siinä oleva arvostelu liiton johtokunnan toimenpiteistä ja päätöksistä sekä hänen ja muutamien toistenkin mielestä oli "lievimmin sanoen ennenaikainen". Mutta tämänhän seikan olisi johtokunta voinut vastineessa osoittaa ja ennen kaikkea työssä ja toiminnassa. Arvostelua ei kukaan kuolevainen nykyään voi välttää, niin ennenaikaiselta kuin se toisinaan voi tuntuakin, mutta jos lehden toimitus valonarasti sulkee sille palstansa on se varmaan etsivä muita ilmaisumuotoja. Lehden ja sokeainasian oman edun vuoksi olisi moisia menettelytapoja vältettävä, ja Airutta avustaville kynäilijöille tarjottava riittäviä takeita siitä, että sanan vapauta ei ainakaan tulevaisuudessa loukata.' Toinen yllämainituista kirjoituksista on Airueen herra päätoimittajan kynästä lähtenyt. Annettuaan kirjoitustavalleni pienen sivuletkauksen väittää herra päätoimittaja, että jonkun kirjoituksen ilmestyminen jossakin julkaisussa ja sen säilyttäminen arkistossa ei sellaisenaan ensinkään todista sitä, ettei jonkun toisen lehden toimituksella ole päteviä syitä muutosten tekemiseen. Voin kuitenkin vakuuttaa että "Suomen hierojaseura" ei arkistossaan säilytä mitä tahansa, ja eiköhän kirjoituksia sentään muuallakin kyetä pätevästi arvostelemaan kuin Airueen toimituksessa. Lopuksi otaksuu herra päätoimittaja allekirjoittaneen voivan käsittää, että Airueen toimitus on voinut ottaa huomioon muitakin näkökohtia kuin ne, joita kirjoituksessani olen maininnut. Mitkä nämät näkökohdat ovat olleet ei kuitenkaan katsota sopivaksi mainita. Mutta eiköhän jo olisi aika että arvoisa toimitus alkaisi kulkea vapaamielisyyden suoria valtateitä ja luopuisi koukertelevilta karjapoluiltaan ennenkuin se käy liian myöhäiseksi. Fredrik von Zansen.

Vähän toiminnasta ja arvostelustakin.

Olen mielenkiinnolla seurannut herra von Zansenin ja Airueen toimituksen välistä kinastelua. Tahtoisin vaan sanoa herra von Zansenille että on turhaa ryhtyä väittelyyn sanomalehtien toimitusten kanssa. Olkoot ne sitten oikeassa tai väärässä, niin viimeisen sanan ne kuitenkin sanovat.' En tahdo lähemmin puuttua tähän riitajuttuun, mutta seuratessani sen kehitystä, on herännyt minussa ajatuksia, joille pyydän tilaa lehtemme palstoilla. Pyydän, ettei tätä kirjoitustani käsitettäisi miksikään hyökkäykseksi tai arvosteluksi, ei myöskään tarkoitukseni ole jatkaa jo päättyvää riitajuttua, vaikka tulenkin näitä asioita käsittelemään.'

Lukiessani tuon, jo niin usein minitun liiton johtokunnan kokouksen pöytäkirjan, käsitin kouluneuvos Forsiuksen ehdoituksen jonkinlaiseksi suunnitelmaksi liiton vastaista toimintaa varten, myöskin, mikäli se koski avustuksien lakkauttamista ja lainojen irtisanomista. Uskon, ettei hänen tarkoituksensa ollut, että nämä päätökset tuli käsittää kirjaimellisesti, eikä panna käytäntöön niitä kaikessa ankaruudessa, kuten sittemmin tapahtui.' Herra V. Illman on lehdessämme sekä yksityiskeskustelussa lausunut että meillä liiton jäsenillä on kokoaan väärä käsitys johtokunnan tarkoituksesta, että me olemme kokonaan erehtyneet kouluneuvos Forsiuksen ehdoituksen hengestä. Katsoen siihen tapaan, millä varsinkin lainat perittiin takaisin, luulen, että se oli juuri liiton johtokunta, joka tässä asiassa enimmän erehtyi, sekä, että tämä erehdys alkoi johtokunnalle selvitä vasta sen jälkeen, kun herra von Zansenin kirjoitus tuli lehteen. Vastauksessaan herra von Zansenin viimeiseen kirjoitukseen lausuu herra Illman muun muassa "myöskin muut johtokunnan jäsenet ovat tunnollisia ja arvostelukykyisiä henkilöitä". Tätä en suinkaan tahdo epäillä, mutta ajatelkaammehan kuitenkin, että 12 päivä tammikuuta on liiton ylimääräinen kokous, missä ratkaistaan kysymys liiton olemassaolosta, eikä suinkaan voida sanoa, että se äänimäärä, jolla päätettiin liiton toimintaa jatkaa, oli musertavan ylivoimainen, ja joka lähemmin tuntee asiaa, tietää, millä ponnistuksilla tämäkin äänimäärä saatiin kokoon. 16 päivä tammikuuta, siis neljä päivää myöhemmin uudistunut johtokunta ensi työkseen päättää lakkauttaa avustukset ja sanoa irti kaikki liiton johtokunnan aikaisemmin myöntämät lainat, sydän talvella, keskellä ankaraa työttömyyttä, sekä saattaa tämän päätöksen voimaan tavalla, joka ei tuottaisi kunniaa yksityisellekään rahan lainaajalle, mikä syystä kyllä herätti monessa sokeassa oikeutettua katkeruutta sekä monessa näkevässä, jotka myöskin harrastuksesta työskentelevät sokeain asiassa, mitä syvintä paheksumista.' Minkä verrattoman tilaisuuden johtokunta antoikaan niille, jotka ajoivat liiton lakkauttamiskysymystä. Jos nämä olisivat halunneet käyttää tätä tilaisuutta johdonmukaisesti hyväkseen, olisi liiton olemassaolo nyt kyseenalaista. Ketä olisi tällöin voitu syytää? Epäilemättä olisi sanottu: "liiton hajoamisen sai aikaan sen johtokunnan harkitsemiskyvyn puute. Se oli taktillinen virhe, ja sellaisena pysyy, selitettäköönpä sitä sitten miten tahansa. En kuitenkaan väitä, että suurin erehdys tehtiin, kun päätettiin näin menetellä, vaan tapahtui se siinä, ettei kyetty tilannetta oikein arvioimaan, jolloin nämä päätökset toimeenpantiin. Yksityisinä ihmisinä me olemme erehtyväisiä, miksi siis emme myöskin ryhminä, ja varsinkin tämän käsittää hyvin, kun muistamme, että sanotussa tammikuun kokouksessa johtokunta uudistui melkein kokonaan, ja tuli siihen useita henkilöitä, jotka, luulen tulivat ensi kerran lähempään kosketukseen sokeainasian kanssa. Jos tämä erehdys olisi myönnetty silloin kun se tuli julkisen käsittelyn alaiseksi, ja johtokunta olisi vastaisella toiminnallaan voinut osoittaa, että sillä on tosi tarkoitus ryhtyä korjaaman sokeain tukalaa asemaa, minkä se sittemmin on tehnytkin, olisi varmaan voitettu paljon enemmän, kun sen sijaan on annettu selitys toisensa jälkeen, jotka tosi asiassa eivät juuri ole mitään selittäneet, vaan ovat antaneet aihetta yhä jatkuvaan kinasteluun.' Mitä taas tulee arvosteluun, niin sitä ei kylläkään voi enää millään julkisen toiminnan alalla välttää, eikä mielestäni pitäisi koettaakaan välttää, sillä asiallisella arvostelulla on terveellinen vaikutus. Kokemuksestani voinkin sanoa, että olen paljon hyötynyt asiallisesta arvostelusta. Arvostelua voi johtokunta pitää verrattain varmana oppaana. Sillä siitähän aina tietää, milloin sen toiminta tyydyttää tai ei tyydytä yhdistyksen jäseniä. Herra Illman selityksessään lausuu m. m. että jos tunnettaisiin lausunnot, mitä eri asiain käsittelyssä lausuttiin, niin arvostelut olisivat aivan toiset. Mahdollista kyllä! Mutta eikö kuitenkin ole niin, että julkista toimintaa arvostellessa nojaudutaan siihen, mitä siitä julkisuudessa tiedetään. Missä määrin tämä arvostelu on ollut ennenaikaista, selviää kyllä aikanaan. Mutta milloin me sokeat ryhdymmekään arvostelemaan olevia oloja, herättää se pahennusta. Sillä kieltämätön tosiasia on, että meillä n. s. iokeain piirissä ollaan kovin arkoja arvostelulle. Johtuuko tämä tuosta ikivanhasta käsitteestä, ettei meillä, sokeina, olisi oikeuttakaan ryhtyä arvostelemaan, en tiedä. Myöskin sanotaan, että keskuudessamme työskentelee näkeviä, jotka ovat liittyneet mukaan puhtaasti ihmisyys-syistä, mikä onkin totta, että heidän toimintansa siis pitäisi olla arvostelun ulkopuolella. Minun on vaikea uskoa, että tällä vuosisadalla kukaan ajatteleva, sivistynyt ihminen tahtoo kieltää sokealta sitä oikeutta, mikä jokaiselle näkevälle kansalaiselle myönnetään. Kuten jo kirjoitukseni alkupuolella huomautin, ei tarkoitukseni ole jatkaa tuota kiistajuttua, enempää kuin uuttakaan herättää, tahdoin vaan kaikessa vaatimattomuudessa tuoda nämä ajatukseni esille. Tarkoitukseni oli myöskin lausua sananen itse Airueesta ja sen toimittamisesta, mutta on tämä tekeleeni venynyt jo niin pitkäksi, että en tällä kertaa tahdo enempää rasittaa sen muutenkin ahdasta tilaa. V. Haapasalo.

Simo Hietamies.

Elokuun 8-na päivänä kuoli täällä Viipurissa kohtalotoverimme, harjantekijä Simo Hietamies 51 vuoden ikäisenä.' Noin kymmenen vuotta sitten menetti hän näkönsä hermohalvauksen kautta. Tuli vähän myöhemmin "Sokeain ystäväin" työkouluun, jossa suoritti harjantekokurssin. Sen jälkeen siirtyi hän kotikaupunkiinsa Viipuriin ammattiaan harjoittamaan.-- Ankara sairaus hänet kuitenkin yllätti, niin ettei hän enää pitempään aikaan voinut työskennellä, sekä katkaisi vihdoin kovien tuskien jälkeen hänen elämänsä.' Vainaja oli tunnettu ahkeraksi ja luonteeltaan hiljaiseksi ihmiseksi. Häntä muistelemaan jäivät lähinnä puoliso ja kolme lasta, sekä Viipurin sokeainyhdistyksen jäsenet, johon yhdistykseen vainaja myös kuului. Hänen maallinen majansa kätkettiin elok. 16 päivänä "Tammiston" hautausmaahan.

E. J.

"Sokeain päivät".

Samaan tapaan kuin edellisenäkin vuonna ovat erinäiset sokeain elinkeinojen hyväksi toimivat järjestöt päättäneet järjestää eri osissa maata "sokeain päiviä", jolloin myydään tämän asian hyväksi valmistettua kukkamerkkiä sekä järjestetään myyjäisiä ja ohjelmallisia juhlatilaisuuksia. Tänä vuonna tulee tämä kannatettava hanke järjestettäväksi marraskuun 15-22 päivien välisenä aikana, luultavasti Helsingissä marrask. 19-22 päivinä. Näyttelyyn aiotuista töistä on ilmoitettava lokakuun kuluessa "sokeain päivien" keskustoimikunnalle osoitteella Ratakatu 1. Tämän keskustoimikunnan puheenjohtajana on ylitarkastaja Lauri Kuoppamäki ja sihteerinä tarkastaja Anna Henrikson. Kukkamerkkiä, joitten myyntiin on saatu sisäministeriön lupa, voivat sokeain asialle suosiolliset tunnetut kansalaiset tilata neiti Milma Pelkoselta "Sokeain ystävien" työlaitokselta Helsingissä.' Niitten, jotka lähettävät töitä myyjäisiin, on itse maksettava rahtikustannukset. Työt, jotka eivät tule myydyiksi, lähetetään takaisin ellei asiaa voida toisin järjestää. Kuten aikaisemmin, otetaan tänäkin vuonna vastaan ainoastaan hyvin tehtyjä töitä. Ilmoituksia osanososta "sokeain päivien" myyjäisiin voidaan lähettää myöskin Helsingin sokeainkoululle.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 7. Lokakuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Helsingin sokeainkoulu 60-vuotias.

Käsikirjeellä kesäkuun 15 päivältä 1865 määrättiin, että lokakuun 1 päivänä samana vuonna oli Helsingissä avattava väliaikainen sokeainkoulu kuudelle ruotsia puhuvalle lapselle. Kun vuonna 1862 koko maassa toimitettu tiedustelu oli osoittanut, että Suomessa oli 4591 sokeaa, joista kouluiässä olevia, 7-18 vuotiaita, 255, sai se "kansakoulujen isän" Uno Cygnaeuksen ajattelemaan, että tämäkin osa Suomen lapsista oli saatava opetuksesta osalliseksi, ja hän ryhtyi asiassa toimenpiteisiin. Hän sai asiaan innostumaan sopivan henkilön. Se oli professorin tytär Matilda Linsen. Tämä sai valtiolta apurahan tutustuakseen ulkomailla sokeain opetukseen ja kasvatukseen, ja teki kesäkuun alusta 1863 syksyyn 1864 kestävän oppimatkan. Kun hän palasi kotimaahan, tehtiin ehdotus sokeainopiston järjestämiseksi. Sopivimmaksi opiston paikaksi ajateltiin pääkaupunkia. Mutta kun tämä opetusala oli aivan uusi, ehdotettiin, että opisto aluksi olisi oleva väliaikainen. Myös esitettiin, että toistaiseksi ja kunnes saataisiin enemmän opettajavoimia, opetuskieli olisi ruotsi, koska neiti Linsen oli vain sillä ehdolla suostunut rupeamaan opettajatoimeen, että hän saisi opettaa ruotsin kielellä. Nämä seikat olikin asiasta annetussa käsikirjeessä otettu huomioon. Pääasia on, että sokeain opetuksen syntysanat oli lausuttu, ja se oli tulos niistä toimenpiteistä, joihin Uno Cygnaeus oli ryhtynyt.' Mutta sokeain opetusasia, joka muissakin maissa oli vielä verrattain nuori, oli meidän maassamme aivan outo. Sokeitahan oli vuosisatoja pidetty siinä määrässä mahdottomina oppimaan, että kerjääminenkin oli heille sallittu elatustapa. Olipa vanhempiakin, jotka pitivät sopivana käyttää sokeaa lastaan almujen hankkimisen välikappaleena. Eikä ollutkaan helppoa saada vanhempia ja huoltajia liikkeelle. Vaikka sanomalehdissä julkaistiin kehoituksia ja tiedonantoja ja vaikka opetus ja ylläpito tarjottiin ilmaiseksi, ilmoitettiin koko syksyn 1865 kuluessa vain yksi ainoa oppilas. Hän on oppilasluetteloon merkitty kouluun kirjoitetuksi lokakuun 12 p. 1865. Seuraavana keväänä tuli kolme uutta oppilasta ja vasta v. 1867 oli koulussa käskykirjeen edellyttämä täysi oppilasmäärä eli kuusi oppilasta.' Alkuvaikeudet voitettiin vähitellen ja asia edistyi hiljalleen. Kuitenkaan ei laitos saanut kauan hyväkseen käyttää koko tarmollaan työhön antautuneen, tunnontarkan järjestäjänsä johto. Matilda Linsen kuoli jo helmikuun 5 päivänä 1872. Mutta hän oli kuitenkin ehtinyt huomata, ettei ollut turhaan työtä tehnyt, sillä ilmeistä oli, että sokeainasia oli menevä eteenpäin ja että Suomen sokeille oli koittava uusi aika.'

Matilda Linsenin kuoleman jälkeen oli Helsingin sokeainkoulu vailla vakinaista johtajaa viiden vuoden ajan. Vasta vuoden 1877 alussa nimitettiin virkaan v. 1870 perustetun Kuopion sokeainkoulun opettajatar Hanna Ingman. Väliaikana oli tointa hoitanut ensin yhden vuoden ajan vastamainittu Ingman ja sen jälkeen kuuromykkäin opettajatar Amalia Ros, kunnes vuonna 1876 meni naimisiin pastori G. Grönbergin kanssa, ja yhden lukukauden ajan neiti M. Ellinen.' Hanna Ingmanin johtaja-aika vuoden 1877 alusta syyskuun 1 päivään 1903, jolloin hän omasta pyynnöstään sai eron toimestaan, on merkittävä Helsingin sokeainkoulun historiassa. Sinä aikana laitos kehittyi edelleen, ja oli koulu johtaja Ingmanin erotessa sellaisessa kunnossa, että sen hyvin voi asettaa samanlaatuisten ulkomaalaisten laitosten rinnalle.' Helsingin sokeainkoulu oli väliaikaisella kannalla vuoteen 1892 asti, jolloin se kesäkuun 30 päivänä annetulla asetuksella asetettiin vakinaiselle kannalle, samalla kuin muutkin aistivialliskoulut. Tämä toimenpide oli seurauksena sen komitean esityksestä, joka oli asetettu tarkastamaan fil. maist. nyk. kouluneuvoksen Valteh Forsiuksen laatimaa suunnitelmaa aistivialliskoulujen järjestämiseksi ja tekemään ehdotuksia asian johdosta. Asetuksen mukaan muodostettiin väliaikainen sokeainopisto "täydelliseksi sokeainkouluksi sisäoppilaslaitos järjestelmän mukaan 45 a 50 oppilasta varten, jossa koulussa on valmistava osasto kaksivuotisella oppijaksolla sekä yksi kouluosasto ja yksi työosasto, kumpikin neljävuotisilla oppijaksoilla." Kouluun oli otettava "sekä suomea että ruotsia puhuvia oppilaita, ja ovat sekä sisäoppilaslaitos että työopetus yhteiset, jota vastoin valmistavassa ja kouluopetuksessa noudatetaan oppilasten puhekieltä." Sittemmin määrättiin maaliskuun 29 päivänä 1904 julaistulla asetuksella, että Helsingin, samoinkuin Kuopionkin koulu oli aiottu lasten opettamista varten suomen kielellä, "mutta Helsingin sokeainkoulussa järjestetään väliaikainen osasto ruotsia puhuville lapsille", jotka saavat kouluopetusta ruotsin kielellä.' Niinkauan kun koulu työskenteli väliaikaisena, oli luonnollista, ettei sille ajateltukaan omaa vakinaista huoneustoa. Ensin se oli Melinin huvilassa itäisessä Kaivopuistossa, kauniilla paikalla meren rannalla. Käytännöllisistä ja taloudellisista syistä täytyi kuitenkin paikasta luopua, ja laitos muutettiin kesäkuun 1 p:nä 1872 Konstantininkadun 22:een ja siitä taas kesäkuun 1 p:nä 1886 Maneesinkadun 5:een. Mutta sitä mukaa kuin oppilasluku lisääntyi, kasvoivat myös vaikeudet opiston työskentelyn järjestelyssä. Kuinka hankalissa oloissa oli työtä tehtävä vuokrahuoneissa, selviää, kun mainitsemme, että koulun täytyi olla yhdessä talossa, korityöhuoneen toisessa j. n. e.. Yhä tuntuvammaksi kävi oman koulutalon tarve, ja kun senaattori Y. S. Yrjökoskinen, ollessaan kirkollisasiaintoimikunnan päällikkönä, ryhtyi asiaa senaatissa ajamaan, saatiin se onnelliseen päätökseen. Varat myönnettiin, marraskuussa 1896 alkoi rakennustyö, ja kesäkuun 1 p:nä 1898 sai koulu siirtyä omaan tilavaan taloonsa Kallion 1 linjan 1:een.' 60 vuotta on sokeainkoulu jo työskennellyt Suomen sokeain hyväksi. On ilahuttavaa, että aistivialliskoulujen edustaja kouluhallituksessa samoinkuin kouluhallitus ja maan hallituskin ovat ymmärtämyksellä ja suopeudella harrastaneet koulun vaurastumista sen nykyiselle kehityskannalle. Suuri ansio on siinä myös koulun opettajistolla, joka vaivojaan säästämättä on työskennellyt harrastuksella ja antaumuksella.' Sadoissa luetaan jo ne sokeat, jotka Helsingin sokeainkoulussa ovat kansalaissivistystä saaneet ja työtaitoa oppineet turvatakseen toimeentulonsa ja hyödyttääkseen lähimmäistänsä. Mutta tehty työ velvoittaa pyrkimään eteenpäin. Lasketulle perustukselle on edelleen rakennettava. Yhä parempien tulosten saavuttamiseksi ovat jo olemassa olevat opetusasteet yhä täydellisemmiksi kehitettävät. Suunnitelmia siinä suhteessa onkin jo olemassa ja odottavat ne vain sopivaa ajanhetkeä, jolloin ne voidaan toteuttaa.' Kuluneitten 60 vuoden aikana on sokeainkoulu saanut asiaaharrastavilta kansalaisilta ja sokeainystäviltä sekä opettajakuntaan kuuluneilta henkilöiltä vastaanottaa useita eri lahjoituksia ja testamentteja eri tavoin sokeain hyväksi käytettäviksi, mistä asiasta sokeainkoulu on suuresti kiitollinen hyväntahtoisille lahjoittajille.' Opettajakunnan keskuudessa oli ajateltu, että lokakuun 1 päivänä vietettäisiin vaatimaton juhlahetki koulun merkkipäivän johdosta, johon tilaisuuteen kutsuttaisiin myös koulun entisiä oppilaita. Mutta kun lämmityslaitoksen uudistamistyöt, jotka eivät ehtineet valmiiksi syyskuun 1 päivään, aiheuttivat sen, että koulun alkaminen myöhästyi puoli kuukautta, eikä tarpeellisia valmistuksia sentähden voitu tehdä, täytyi muistohetki siirtää tuonnemmaksi. Kuitenkin on aikomus, jos tarpeelliset edellytykset ovat olemassa --jos saadaan esim. vapaat rautatiematkat maaseudulla asuville entisille oppilaille-- edellämainittu pieni juhlatilaisuus toimeenpannaan mahdollisesti ennen joulua. Mutta kuten sanottu, ajatuksen toteuttaminen riippuu erinäisistä seikoista, jotka ovat saatavat järjestykseen ennenkuin asiasta voi tulla tosi. Merkkipäivä vietettiin koulun omassa keskuudessa pienellä juhlatilaisuudella.

Koko mailma Jesukselle.

(omistettu pelastusarmeijalle.)

Käymme taistoon nimeen Herran,# liput liehuu, torvet soi,# voiton saamme kyllä kerran,# vaikka mailma ilkamoi:# armoa on syntiselle,# kaikuu suloviestimme,# koko mailma Jesukselle!# Se on tunnussanamme.

Vangituille vapahdusta# kahlehista syntien,# langenneille lohdutusta# veressä o Jesuksen.# Viesti kallis, kauas kaiju# kautta aavan maailman,# yli maiden, vetten raiju,# armon viesti Jumalan!

Nouskaa orjat ikeen alta,# koittanut on vapaus,# särjety on synnin valta,# tarjona on pelastus!# Varjon lapset, juuri teille sarastaapi päivän koi,# kauas korpeen eksyneille# taivaan suloviestit soi.

Ei voi pahan valta kestää,# vaan sen täytyy murtua,# kenpä meiltä voiton estää?# Kanssamme on Jumala.# Eespäin, eespäin siskot, veikot,# Luojahamme luottaen,# emme silloin ole heikot,# voiman suo hän ihmeisen.

Eespäin, rohkealla miellä# rientäkäämme taistohon!# Ällös sorru, vaivu tiellä,# sillä voitto varma on.# Nosta lippu korkealle,# se on käsky kuninkaan,# pelastusta kurjimmalle# yhä vielä tarjotaan.

Fredrik von Zansen

<to3<

Säkeitä pelastusarmeijan vuosikongressiin.

Säkeitä pelastusarmeijan vuosikongressiin. Kesäkuussa 1925.

Sokeain ja kuuromykkätyön puolesta.

Yöhyen maasta.

Meit' öiset usvat ympäröi ja varjoo,# niin pimeä on polku sokeain,# niin vähän elämämme meille tarjoo,# onnesta saimme sirpaleita vain.

Niin suuret ovat meillä huolet, surut,# mi meitä tahtoo maahan masentaa,# niin pieniä ne ilon, onnen murut,# mi mieliämme yössä nostattaa.

Kun toiset käyvät päivänpaistehessa# ja sinitaivas heille hymyilee,# me käydä saamme yössä ainaisessa,# siell' synkät varjot vainen vallitsee.

Vaan Kristus-valo yöhömme kun koittaa,# se toivon tulta myötään meille tuo,# se valo synkimmätkin varjot voittaa# ja elon uuden sydämiimme luo.

Ja katse sammunut se kohoaapi,# ja uudet aatteet mieless' ailahtaa,# ja yössä kulkija jo aavistaapi,# ett' myöskin hälle päivyt sarastaa.

2. Hiljaisuuden maasta.

Me käydä saamme hiljaisia teitä,# niin ani harvat ymmärtävät meitä,# suljettuun maahan kuuromykkien# ei tunge laulun, soiton säveleitä.

Me emme kuule lintuin lauleloita,# ei luonto meille kanneltansa soita,# niin monet mietteet nousee mielehen# kun aprikoimme elon ongelmoita.

On painostavaa hiljaisuuden mailla,# niin paljoa on elämämme vailla,# ja sydämemme tunteet syvimmät# me emme ilmaista voi muiden lailla.

Vaan viestit Jesuksesta elon uuden# ne elvyttävät maassa hiljaisuuden,# ne huuhtovat kuin laineet lämpimät# pois sydämistä surun, onnettuuden.

3. Tervehdys yöhyen ja hiljaisuuden mailta.

Oi ystävä, joll' kaikki aistit luotu,# sull' armas aurinkoinen säteilee,# niin paljon hyvää ompi sulle suotu,# sun tietäs päivyt kirkas valaisee.

Sä laulun, soiton säveleitä kuulet# ja liverrystä taivaan lintujen,# ja monet soinnut luonnon äänien.

Sä kuulet äänen ystäväsi armaan,# voit silmin nähdä hänen kasvojaan,# tää Luojan suuri lahja ompi varmaan,# min sulle antoi aivan armostaan.

Vaan mahtanetko kädet ristiin liittää# ja ylistätkö lahjan antajaa,# oi muistanetko Jumalaasi kiittää# niin paljon hyvää kun saat omistaa?

Sä osoitatko toimessa ja työssä,# ett' lahjojansa voit sä arvostaa,# ja kulkijoille ainaisessa yössä# sä ojennatko kättä auttavaa?

Hyväksi ihmiskunnan lapsipuolten# sä mitä teit, tai tehdä aikonet?# Niin moni sortuu alla tuskain, huolten,# vain Herra tuntee taistot sisäiset.

Vaan miten keventäisin tuskan yötä? Näin ehkä moni miettii mielessään,# pelastusarmeijan sä tue työtä,# se valoa vie yöhön synkimpään.

Luo niiden, joilla lohduttomat päivät,# se kiidättääpi lohdun sanomaa# ja niille, jotka muilta unhoon jäivät,# se käden auttavaisen ojentaa.

Myös maassa varjojen ja hiljaisuuden# se tarttunut on työhön, toimintaan,# eest aarteet aukeaisi ikuisuuden# ja sielut vapautuisi kahleistaan.

Oi, päivyt ihanainen koittaa kerran# ett' mykän kieli aukee kiitokseen,# ja sokea saa silmin nähdä Herran,# saa täyden tyydytyksen sielulleen.

Fredrik von Zansen.

Vähän vastinetta kirjoitukseen "Ketkä hierojiksi?"

Tämän lehden toukokuunumerossa on herra A. Itkonen nähnyt hyväksi arvostella allekirjoittaneen lausuntoa hierojiksi aikovien sokeiden ammattikasvatusta koskevassa kysymyksessä, tavalla, joka tuskin koitunee hänelle kunniaksi.-- On totta, että ei meillä sokeilla ole suurta valitsemisen varaa ammattiin nähden. Väitteessä, että maamme sokeainkouluissa ei valita kenestä tehdään harja-, kenestä korityön tekijä, on myöskin perää. Josko oppilaita on lähetetty pois hieromaopistoista sillä perusteella että heiltä on puuttunut rakkautta kärsiviä kohtaan en tosin tiedä, mutta sen tiedän ainakin, että eivät kaikki oppilaat ole voineet saada päästötodistusta vaikka ovatkin suorittaneet säädetyn kurssimaksun. Tiedän myös, että rakas, kunnioitettu opettajamme, ainakin minun oppiaikanani, useassa eri tilanteessa vakavasti teroitti meille rakkautta kärsiviä kohtaan. Että hän sittemmin olisi havainnut tämän ominaisuuden tarpeettomaksi on tuskin luultavaa. Parhaamman kykyni mukaan olen tässäkin suhteessa koettanut käytännössä toteuttaa saamiani neuvoja ja opetuksia. Nyt saan kuitenkin kuulla, että rakkaus kärsiviin voi olla paikallaan runoissa ja juhlapuheissa, mutta ei käytännöllisessä elämässä. Tyhjää ja sisällyksetöntä on kuitenkin sen hierojan elämä, jolla ei ole myötätuntoa kärsiviä kohtaan, hän on kuni leipäpappi, jolta puuttuu rakkautta sieluihin.-- Usein tulee hieroja kosketukseen henkilöiden kanssa, jotka eivät parhaammallakaan tahdolla voi osoittaa kontantia kiitollisuuttaan", ei ainakaan riittävissä määrin. Tällaiset potilaat pitäisi kait harra Itkosen mielipiteen mukaan jättää oman onnensa nojaan mutta saanee kuitenkin olettaa, että hänellä ei liene montaakaan hengenheimolaista maamme ammattihierojain joukossa.-- Kirjoituksessa tehdyt viittaukset ja kuiskaavat kysymykset saattaisi huoletta sivuuttaa, ne kun vain osoittavat kynäilijän kykenemättömyyttä lausua mielipiteensä tyynellä objektiivisella tavalla. Voin kuitenkin ohimennen mainita, että olen toiminut hierojana jo useita vuosia ja tunnollisella työllä saavuttanut luottamusta sekä yleisön että lääkäreidenkin taholta. Että siitä olisi allekirjoittaneelle henkilökohtaista haittaa, jos alalle tunkeutuu sellaisiakin sokeita, joilta puuttuu luontaisia taipumuksia ammattiio, on senvuoksi tuskin luultavaa. Ei sittenkään, vaikka sokeiden tusinahierojain joukkokasvatusta toimeenpantaisiin oikein valtion kustannuksella, kuten arvoisa kynäilijä näyttää haluavan. Mutta monelle alottelijalle, joka ei vielä ole ehtinyt tehdä itsensä tunnetuksi, voisi siitä olla suurtakin hankaluutta, ja itse asialle kokonaisuudessaan olisi siitä ehdotonta vahinkoa. Monet ja syvälle juurtuneet ovat ennakkoluulot meitä sokeita kohtaan, mutta älkäämme epäviisaalla menettelyllä antako tukea näille ennakkoluuloille. Väite, että opetus hieronnassa ja sairasvoimistelussa maamme sokeainkouluissa ei parhaammassakaan tapauksessa voi vetää vertoja sille opetukselle, jota niin moni sokea on saanu! oauttia "Suomen kansanomaisessa hieromaopistossa", saattaa olla täysin oikea, mutta miksi kadehtia toisilta sitä hyvää, jota itse olemme saaneet osaksemme? Juuri tehdäkseni jatkuvan opiskelun mainitussa laitoksessa välttämättömäksi olen ehdottanut että hieromaopetus maamme sokeainkouluissa ainakin toistaiseksi tulisi olemaan valmistavaa laatua. Että moni sokea voi olla virkistävän sivutulon tarpeessa myönnän mielelläni, mutta älköön näitä sivutuloja sittenkään hankittako hieromataidon ja kärsivän ihmiskunnan kustannuksella. Lopuksi lienee syytä mainita, että pyynnöstä olen lausunut mielipiteeni asiassa. Kilpailun pelko ei ole ollut syynä, kuten herra Itkonen näyttää tahtovan olettaa. Hierojana olen toiminut noin 18 vuotta, jonkatähden luulisin hiukan tuntevani alaa.

F. v. Zansen.

Ilmoituksia.

Tammikuussa 1926 alkaa Italiassa ilmestyä musiikkilehti pistekirjoituksella "la Voce della musica"(Musiikin ääni) viisi osaisena: 1. huvittavaa musiikkia; 2. tanssimusiikkia; 3. klassillista musiikkia; 4. opettavaa musiikkia; 5. kirkkomusiikkia (katoolista liturgiaa varten).' Lehti ilmestyy kerran kuussa ja tulee kukin osa käsittämään 8 sivua. Tilausmaksut ovat seuraavat: yksi osa 20 liirac; kaksi osaa 38 liiraa; kolme osaa 54 liiraa; neljä osaa 68 liiraa; viisi osaa 75 liiraa. Tilausmaksut ovat lähetettävät osoitteella: herra Giovanni Coppola, via Santa Maura 39, Rooma, Italia.

Liitolla on myytävänä seuraavia työaineita: kuorittua rottinkia 2 mm 40 mk kg, 3 mm 37 mk kg, 5 mm 33 mk kg; nauhaa 3 mm 37 mk kg, 10, 11 ja 15 mm 30 mk kg; mattopiiska rottinkia 4, 7 mm 21 mk kg; kuorimatonta rottinkia 8, 14 mm 13 mk, 3, 6 mm 15 mk; meriruohonarua 16 mk; paperimattoa 10 mk m..' Aineksia myydään maaseudulle ainoastaan jälkivaatimusta vastaan.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 8. Marraskuu. 1925.

Julkaisija Suomen sokeain liitto.

Sokeain hoidosta

Vuonna 1920 kutsui kirkollisdepartementin päällikkö Ruotsissa, kuninkaan valtuuttamana, viisi asiantuntijaa laatimaan selontekoa ja tekemään ehdotusta sokeain hoidosta. Sihteerinä toimi yksi asiantuntijoista rehtori Gustav Åstrand, ja asiaintuntijain mietintö valmistui v. 1922. Airuessa tullaan julkaisemaan yhtä ja toista mainitusta mielenkiintoisesta mietinnöstä, alkaen sokeain opetuksen ja hoidon historiasta kappaleittain.

Aika ennen Haya.

Kristityissä maissa olivat sokeat aina samassa määrin ja samalla tavoin kuin muutkin tarvitsevat saaneet nauttia apua ja hoitoa esim. luostareissa, sairaanhoitolaitoksissa ja köyhäintaloissa, mutta ainoastaan yksi tapaus varsinaisesta sokeainhoidosta mainitaan keskiajalta, nimittäin Ludvig 9:nnen "Hospital des quinze-vingts" (1260), joka tiedonannon mukaan oli erikoisesti varattu kotiinpalanneille sotilaille, jotka olivat menettäneet näkönsä kuninkaan ristiretkien aikana Egyptiin. Laitos on vielä olemassa, joskin paljon muuttuneena. Suurin piirtein katsottuna oli tämä aikaisempi sokeainhoito rajoittunut yksinomaan siihen, että sokeita suojeltiin kylmältä ja nälältä sekä jossain määrin koetettiin uskonnollisesti vaikuttaa häneen.' Jo uudemman ajan alusta tunnemme kuitenkin tapauksia, jotka osoittavat, että yksi ja toinen rupesi ajattelemaan, että sokeilla voisi olla edellytyksiä sivistykseen. Erasmus rotterdamilainen ehdottaa 1528, että heitä varten koetettaisiin aikaansaada syvennyskirjoitus, jota sokea lukisi seuraamalla sitä kynällä, ja espanjalainen pedagogi Luis Vives, joka toimi enimmäkseen Alankomaissa, huomauttaa eräässä köyhäinhoitoa koskevassa kirjoituksessa (1530) että sokeille olisi valmistettava työskentelymahdollisuuksia. Yhä useammin mainitaan sittemmin sokeista, jotka saavuttavat korkeamman henkisen sivistystason. Niin Lutz, joka 1587 vihittiin fil. maisteriksi Tbingenissä, ja Saunderson, joka 1711 tuli matematiikan professoriksi Cambridgessa. Myöskin meillä Ruotsissa on ollut sellainen ihmeellinen mies, Jakob von Ackern, joka tuli sokeaksi puolen vuoden ikäisenä, oli 1631 Göteborgin kimnaasissa, opiskeli Leydenissä 1692 ja väitteli Riddermarckille Lundissa 1694 "de Erroribus visus sen de oculo errante" ja "Oculo sen instrumento visorio". Hän oli kotiopettajana piispa Carlbergilla Göteborgissa ja sai piispan suotuisan arvolauseen perusteella 1700 valtuudet historian ja siveysopin lehtorin virkaan mainitussa kaupungissa. Tässä virassa hän oli kuolemaansa asti 1710.' Tällaiset huomatut sokeat eivät ole vain herättäneet huomiota erikoisuudellaan, heillä on myös ollut merkityksensä sokeainhoidon kehityksessä sen kautta, että he ovat osoittaneet, ettei sokeuden välttämättä tarvitse tehdä mahdottomaksi korkeampaa henkistä toimintaa, sekä sen kautta, että he itse tai muut heitä varten ovat rakentaneet aparaatteja ynnä muuta heidän työnsä helpoittamiseksi. Niin käytti Saunderson laskutaulua, jonka saksalainen Niesen paransi, ja erään itävaltalaisen sokean laulajattaren välityksellä tutustui siihen ranskalainen Valentin Hay, jota pidetään varsinaisena sokeain kouluopetuksen perustajana. Varsin omituinen "Sokeain runoilijain ja musiikkerien akatemia", joka vielä kuuluu toimivan kirkon suojeluksen alaisena, perustettiin luultavasti jo 1661 Palermossa; mutta se ei ole vaikuttanut sokeainasian yleiseen kehitykseen, jotavastoin Hayn toiminta antoi sille voimakkaan sysäyksen.

Sokeain opetus.

Aikaisimmat sokeainkoulut.

Erään filantroopisen seuran avulla, joka oli ottanut tehtäväkseen muutamien sokeiden avustamisen, perusti Hay 1785 Pariisissa ensimäisen sokeainkoulun, ja samanlainen koulu Pietarissa (1807) perustettiin myös hänen toimestaan. Sokeain turvakoti Edinburgissa 1793) oli alusta lähtien yhteydessä H.;n kanssa, ja sokeainkoulu, jonka Zeune perusti 1806, samoinkuin monet saksalaiset oppilaitokset saivat alkunsa hänen vaikutuksestaan. Vuotta myöhemmin alkoi ruotsalainen P. A. Borg, samoin ranskalaisesta vaikutuksesta, opettaa sokeaa; ja se oli alkuna sokeain ja kuuromykkäin opistolle, joka avattiin 1808 Tukholmassa ja siirrettiin sitten 1812 Manillaan. Tähän opistoon ei kyllä vuoden 1816 jälkeen enää otettu sokeita oppilaita, mutta P. A. Borgin poika O. E. Borg, joka tuli isänsä jälkeen johtajaksi kuuromykkäin kouluun, järjesti siinä osaston sokeita varten 1846.' Osa sokeainkouluista perustettiin kuitenkin ilman minkäänlaista vaikutusta Hayn puolelta. Simsonin hospitaalia Dublinissa (1779), johon otettiin kihdin murtamia sokeita ja joka omituiseen kokoonpanoonsa nähden pikemminkin oli hoitola kuin koulu, voidaan tuskin laskea näihin kuuluviksi, eikä myöskään Rasdalen "Charity for blind women" nimistä laitosta Lontoossa (1797), mutta laitokset Liverpoolissa (1791), Bristolissa (1793) ja Lontoossa (1799) näyttävät olleen pääkouluja, ja itävaltalaisen Kleinin "Blindenerziehungsinstitut" Wienissä (1808) oli tyypillinen sokeainopisto. (jatk.)

Alla oleva lausunto on otettu edellämainitusta ruotsalaisten asiantuntijain mietinnöstä.

Hieroma- ja sairasvoimisteluopetus.

Monet pitävät hierojan ammattia aivan erikoisen sopivana sokeille. Japanissa ovat sokeat joukoittain antautuneet tälle alalle, ja heillä on suuri potilaspiiri. Ylläolevista sokeain oloja koskevista tiedonannoista käy ilmi, että sokeille monin paikoin annetaan hieromaopetusta, ja varsinkin ovat sotilassokeat ruvenneet tätä ammattia harjoittamaan. Myöskin meillä Ruotsissa on sokeita hierojia; jotkut heistä ovat saaneet ammattiopetuksensa Arvedsonin opistossa Tukholmassa, mutta suurin osa, noin 20, Kjellbergin opistossa samassa kaupungissa. Eläkehallituksella on ollut ajatus edistää sokeiden hierojiksi valmistamista ja on se siinä tarkoituksessa toimittanut selvittelyn, mikä on johtanut siihen lopputulokseen, että valmistavaa opetusta olisi annettava jo sokeainkouluissa oppilaille, joilla huomataan olevan edellytyksiä hierojan ammattiin, ja olisi opetusta sitten jatkettava voimistelulaitoksessa. Aikaisempi opetus ei aiheuttaisi mitään erikoisia menoja, koska oppilas vielä koulussa ollen saisi siellä täysihoidon; kurssin voimistelulaitoksessa voisivat maksaa eläkehallitus sekä sokeain yhdistys ja kunta. Opintojen päätyttyä voisivat sokeat hierojat --toivomuksen mukaan-- saada varman paikan sairaskassoissa ja sairashuoneissa ja eläkehallituksen välityksellä myöskin kylpypaikoissa. Koska meillä ja muualla on suuria toiveita kiinnitetty sokeiden menestymiseen hieroma-alalla, olemme koettaneet saada selvyyttä asiassa, ensiksikin, onko mahdollista valmistaa suurempaa määrää täysikelpoisia sokeita sairasvoimistelijoita ja hierojia, ja toiseksi, voivatko sokeat tässä ammatissa saada toimeentulonsa. Johtaja H. Bergqvist Werishofenissa, joka kirjeessä asiantuntijalle on ilmoittanut antaneensa neljälle sotilassokealle opetusta sairasvoimistelussa, ei suosittele sitä muille kuin yliopistosivistyksen saaneille sokeille siitä syystä, että hierojiksi pyrkijöitä on liian paljon. Professori Lanz, joka Amsterdamin sokeainopistossa on antanut mainittua opetusta, on sitä mieltä, että sokeista voi hyvin tulla hierojia, mutta ei sairasvoimistelijoita. Tohtori A. Kjellberg sanoo kirjelmässä eläkehallitukselle 15 p:ltä maaliskuuta 1916, että sokeat oppilaat hänen opistossaan ovat oppineet tärkeimmän anatomian kurssista, joskaan ei yhtä hyvin kuin näkevät, ja muissa teoreettisissa aineissa ovat he oppineet hyvin läpikäydyn. "Sairasvoimistelu on ollut vaikeampaa, sillä heidän ei ole helppo valvoa liikkeiden suorittamista. Niin on sokean vaikea antaa esim. seläntaivutusliikkeitä. Hieronnassa, mitä meidän työmme enimmäkseen onkin, onnistuvat he paljon paremmin. Niin voivat sokeat erinomaisen hyvin suoriutua tavallisessa hieronnassa varsin usein esiintyvissä lihasreumatismitapauksissa ja muissa tavallisimmissa tapauksissa. Sitävastoin vaikeammissa kirurgisissa tapauksissa on se epäkohta, jos hieroja ei voi tarkata ja seurata muutoksia ihon värissä, muodoissa ja nivelten asennossa y. m.. Myöskin se on puute, ettei voi nähdä potilaan kasvoja eikä senvuoksi tarkoin tietää mitä potilas sietää y. m.. Minun kokemukseni on, että sokeat voivat vähemmän vaikeissa tapauksissa suorittaa työnsä erinomaisen hyvin. Että heistä ylipäänsä tulisi täysin näkevien veroisia, ei voida vaatiakaan." Professori Krckmann, joka on johtanut sotilassokeiden opetusta Berliinissä, myöntää, että heistä hyvin voi tulla hierojia, mutta hylkää kuitenkin tämän opetuksen, koska he pääasiallisesti sopivat antamaan dietetistä hierontaa, ja neurasteniset potilaat, jotka eniten sellaista tarvitsevat, usein eivät salli sokean käsitellä itseään. Kun mielipiteet selvästi ovat hyvin vaihtelevat siitä, onko, ja missä määrin sokeita johdettava kysymyksessäolevalle uralle, emme ole tyytyneet esittämiimme vanhempiin lausuntoihin, vaan olemme lisäksi kääntyneet herrojen J. Arvedsonin ja D. Bur‚nin puoleen, jotka ovat ottaneet osaa eläkehallituksen tutkimustyöhön, kuullaksemme heidän mielipiteensä asiassa. Viimemainittu, vaikka sokea, on harjoittanut ammattia laajassa piirissä Tukholmassa enemmän kuin 25 vuotta. Hänen mielestään voivat sokeat menestyä sekä hierojina että sairasvoimistelijoina. Opetus on aloitettava jo kouluaikana 17-18 vuoden iässä ja jatkettava sitten voimisteluopistossa pidemmällä kurssilla kuin mitä tähän asti on ollut tapana. Sen lisäksi olisi heille vielä hankittava laillinen lupa ammattien harjoittamiseen. Valinnassa pitäisi olla ankara, niin että ainoastaan yksi tai kaksi oppilasta koulusta vuosittain eroitettaisiin tälle alalle. Valinnassa on huomiota kiinnitettävä fyysillisiin, älyllisiin ja moraalisiin ominaisuuksiin. Kirjallisuutta opiskelua varten on jo saatavissa, josta kiitos Sokeain kirjayhdistykselle. T:ri Arvedson arvelee sokeiden, joilla on jonkun verran kätevyyttä, voivan oppia yleistä hierontaa, koska siinä ei vaadita niin perusteellisia tietoja anatomiassa. Muta erikoistapauksissa, jolloin tulee kysymykseen perusteellisemmat tiedot, käy se vaikeaksi, ja tutkimiseen, mikä kuuluu hierojan tehtäviin, sokea tuskin pystyy. Erikoiset kyvyt kuitenkin voisivat tälläkin alalla päästä pitkälle. Tullakseen hierojaksi täytyy kaikkien kuitenkin jonkun verran saada opetusta sairasvoimistelussa. Sokeainkoulussa olisi tarkan valinnan jälkeen vain pienelle osalle oppilaita annettava opetusta siinä erityisen opettajattaren johdolla, ja alkeiskurssin päätyttyä pitäisi näiden jatkaa voimisteluopistossa. Erikoisluvan saamista hän pitää tuskin luultavana. Sopivimpia paikkoja ammattiin valmistuneille olisivat sellaiset kuin asistenttien toimet sairashuoneissa, missä tulee kysymykseen yleinen ja cellulidihieronta, reumaattisten vammojen käsittely j. n. p.'

Asiantuntijat, jotka ajattelevat, että sokeain hieromaopetus Ruotsissa olisi saatava järjestelmällisemmäksi ja perusteellisemmaksi kuin tähän asti, pitävät kuitenkin monesta syystä viisaampana aloittaa jokseenkin pienessä mittakaavassa. Osaksi, koska emme varmuudella tiedä, onko ammatti todellakin sopiva suuremmalle osalle sokeita tai edellyttävätkö ne harvat, huomattavampaa menestystä osoittavat tapaukset meidän maassamme kenties aivan poikkeuksellisia kykyjä, toisaalta on otettava huomioon, että näkeviä hierojia nykyään valmistuu enemmän kuin riittävästi, joten sokean, joka tahtoo päästä eteenpäin alalla, täytyy kestää ankara kilpailu näkevien ammattitoverien kanssa, jotka ovat monipuolisemmin kehittyneet kuin hän itse. Me ajattelemme että kokeet, joita me puollamme, voitaisiin parhaiten tehdä sokeainopiston taholta sillä tavoin, että kahdelle tai kolmelle sen vanhimmista oppilaista, jotka omaavat parhaat edellytykset, annettaisiin hieromaopetusta, jolloin ensi kädessä olisi ajateltava tyttö-oppilaita. Koska ei kukaan opiston toimihenkilöistä ole pätevä antamaan sellaista valmistavaa opetusta, jota näiden tyttöjen pitäisi saada viimeisinä kouluvuosinaan, on tähän toimeen otettava voimistelunopettajatar jostakin pääkaupungin opistosta. Tätä tarkoitusta varten tulisi sokeainopiston pyytää erikoista määrärahaa. Kun opetus on järjestettävä opistossa, joka sijaitsee jokseenkin etäällä pääkaupungin keskuksesta, aiheuttaa se suurta ajan hukkaa opettajattarelle. Senvuoksi on, pitäen lähtökohtana sitä palkkiota, mikä hierojalle tavallisesti maksetaan, hänelle korvaukseksi ajateltava kr. 7,50 tunnilta. Jos otaksutaan, että hän opettaa yhden tunnin päivässä lukuvuoden aikana, nousee hänen palkkansa 1700 kruunuun vuodessa. Päättyneen koulukurssin jälkeen pitäisi oppilaiden jatkuvasti saada opetusta voimisteluopistossa opintostipendien avulla, mistä toisessa yhteydessä puhutaan. Jotta nämä täydellisen oppikurssin suorittaneet sokeat voisivat saada paikkoja sairashuoneissa, tarvitaan siihen eläkehallituksen ja asialle myötätuntoisten lääkärien myötävaikutusta.

Waldemar Nordbäck kuollut.

Yllämainittu nimi lienee outo sangen monelle Sokeain Airuen lukijoista, mutta sitä tutumpi se on niille, jotka 1890 luvun lopulta noin vuoteen 1916 ovat hänen ohjaaminaan Helsingin sokeainkoulussa saaneet urkujen- ja pianonsoiton opetusta. Kaikki ne epäilemättä rakkaudella muistelevat poismennyttä.' Urkuri

Nordbäck suoritti ensin Helsingin lukkari-urkurikoulun kurssin ja täydensi senjälkeen musikaalisia opintojaan vuosina 1893 ja 1900 Saksassa ja Ruotsissa m. m. Leipzigissä, Dresdenissä ja Berlinissä. Vuosina 1890-1895 hän oli urkurina ruotsalaisessa ev-lut. seurakunnassa Pietarissa, mistä hän tuli opettajaksi Helsingin lukkari-urkurikouluun, vaikuttaen siinä parinkymmenen vuoden ajan. Helsingin saksalaisen seurakunnan urkurina toimi Nordbäck vv. 1910-1913, kunnes viimemainittuna vuonna tuli Helsingin etel. ruots. seurakunnan urkuriksi Johanneksen kirkkoon. Elämänsä loppuajan työskenteli vainaja liikealalla, viimeksi o. y. Merkuriuksen toimitusjohtajana. Johtaja Nordbäck, joka oli syntynyt syysk. 9 p:nä 1870 ja kuoli lokak. 6 p:nä 1925, oli hyvä, erinomaisen hienotunteinen ihminen, aina yhtä tyyni, yhtä tasainen, yhtä kärsivällinen. Ken hänen opetettavanaan on ollut samoinkuin jokainen, joka hänen kanssaan on muutoin tekemisiin tullut, säilyttää varmaan hänestä kauniin kuvan, kiitollisena muistellen vaatimatonta, sävyisää sydämen ihmistä, jollaisia ei kovinkaan usein tapaa.

K. S-lä.

Ellen Back.

Erilaiset ovat ihmiskohtalot: kauan saavat toiset kärsiä ja taistella vaikeuksia vastaan, ennenkuin vapautuksen hetki lyö-- toiset taas pian ja verrattain helposti irroitetaan maisen elämän kahleista.' Nuoruuden keväässä ja lyhyen sairauden jälkeen sai Ellen Erika Back jättää tämän maallisen.-- Syntyneenä 24 p. tammik. 1902 Böle By'ssä Mustasaaren pitäjässä kirjoitettiin hänet 1911 oppilaaksi Helsingin sokeainkouluun, missä hän päätti oppikurssinsa keväällä 1923. Senjälkeen tuli Ellen B. oppilaaksi maisteri Mauri Hartean hieromaopistoon ja sai sieltä 1924 1-vuotisen kurssin jälkeen päästötodistuksen. Viimeisen vuoden vietti hän Tuovilan kunnalliskodissa.' Ellen B. ei ollut saanut kasvaa onnellisissa kotioloissa. Äiti kuoli varhain ja isä oleskeli Amerikassa olematta yhteydessä tyttärensä kanssa. Kuitenkin oli hänellä, paitsi ystävällisiä serkkuja, muutamia hyviä ystäviä, jotka häntä ymmärsivät. Mutta heistäkin täytyi hänen erota: yksi kuoli, toinen meni naimisiin ja muutti Ruotsiin ja rakas koulutoveri ja ystävä asui kaukana, kaukana poissa.' Vähää ennen poislähdön hetkeä kohtasi Elleniä kuitenkin suuri ilo. Erään serkun välityksellä oli isä Amerikasta lähettänyt hänelle rahasumman. Nyt suunniteltiin juuri, millä tavoin parhaiten voitaisiin järjestää niin että Ellen voisi omin neuvoin ruveta tekemään työtä. Kaikki näytti niin toivorikkaalta ja lupaavalta. Mutta Korkein oli päättänyt toisin: ainoastaan yhden viikon sairauden jälkeen kuoli Ellen Back 27 p. lokak. 1925. Hautaus tapahtui vanhassa Vaasassa 1 p. marraskuuta.' Ellenin poislähdön johdosta kirjoittaa hänen ystävänsä: hän on nyt onnelliäen, paljon kärsinyt ystäväni! Jumala ei pane päällemme raskaampaa kuormaa kuin mitä kantaa jaksamme. Hän näki Ellenin kärsimykset ja siksi hän korjasi hänet sinne, mihin eivät maiset taistot ulotu-- luokseen, taivaan kirkkauteen."

A. K.

Sokeain päivät Helsingissä

alkoivat musikaalisella iltamalla Vanhassa kirkossa. Ohjelma oli seuraava: urkusolo (hra John Sundberg), yksinlaulua (nti E. Hyvönen), ruots. puhe (kirkkoherra M. Mellberg), viulunsoittoa (rva A. Suolahti), suom. puhe (kirkkoherra Pakkala), kuorolaulua ("Kalliolan kuoro"). Kirkko oli ääriään myöten täynnä yleisöä.' 19 ja 20 p:nä oli myyjäiset N. M. K. Y:n huoneustossa alkaen klo 10:stä aamulla klo 8:aan iltapäivällä. Kumpanakin päivänä oli järjestetty ohjelmaa klo 1-3 ja 6-8. Tällöin esittivät pianonsoittoa nti L. Nieminen ja hra M. Pietarinen sekä yksinlaulua neidit E. Hyvönen ja H. Oksanen. Myyjäisissä kävijöillä oli myös tilaisuus nähdä sokeiden työtä; sitä edustivat hra V. Rosenkvist, tehden tuolityötä sekä rva Aili Rosenkvist, joka teki niinityötä.'

Yhdistys "Kirjoja sokeille" järjesti myyjäisten yhteydessä näyttelyn, jossa oli nähtävänä sokeain kirjoja ja erilaisia pistekirjoitustauluja ja -aparaatteja. Helsingin sokeainyhdistyksellä oli näyttely omassa myymälässään.' Yleisö osoitti näinä päivinä suurta mielenkiintoa ja asianharrastusta. Myöskin tasavallan presidentti kunnioitti meitä käynnillään ensimäisenä myyjäispäivänä.' Tavaroilla oli hyvä menekki, joten kaikilla on syytä olla tyytyväisiä, jopa kiitollisia hyvästä tuloksesta. Eri yhdistysten osalle lankesivat tulot seuraavasti: liiton osastolla, jossa pääasiallisesti myytiin Helsingissä asuvien sokeiden töitä, oli myyntisumma Smk. 25600-, yhdistys "Sokeain ystävät", jolla oli myytävänä sokeain miesten työkoulussa ja sokeainkodissa valmistettuja töitä sai Smk. 24000,- yhdistys "Käsitysten" 9500- ja sokeain lasten esikoulun hyväksi toimiva ompeluseura Smk. 6300-; yhteinen summa tekee siis Smk. 65400-.

V. Illman.

Sokeain päivät Turussa.

Kuten kaikki tiedämme, on eri paikkakunnilla maassamme vietetty n. k. sokeain päiviä erikoisine käsityönäyttelyineen ja myyjäisineen. Mitään myyjäisiä ei täällä Turussa tosin tällä kertaa voitu aikaansaada, mutta myymällä sokeain kukkaa yritimme me turkulaisetkin vetää kortemme yhteiseen kekoon. "Turun sokeain ja heikkonäköisten kehitys- ja avustusyhdistys" oli marraskuun 22 päivä sitäpaitsi toimeenpannut pienen illanvieton "Kristillisen työväenyhdistyksen" huoneustossa. Tarkoituksena oli tutustuttaa turkulaista yleisöä sokeain asiaan. Ohjelma käsitti laulua, soittoa, puheita ja runolausuntoa. Laulua ja soittoa esitti Kristillisen työväenyhdistyksen kitarakuoro, yksinlaulua esittivät neidit Greta Ekholm ja Stenborg, kaksinlaulua neidit Hulda Männistö ja Greta Ekholm. Puhujina esiintyivät herra Stenborg, ylitarkastaja L. Kuoppamäki ja herra Antti Hellman. Runolausuntoa esitti allekirjoittanut. Herra Kuoppamäki puhui sokeainasian kehityksestä Ranskassa, Itävallassa ja Saksassa, siirtyen sitten meidän oloihimme. Puhuja piti tärkeänä, että meidänkin maassamme saadaan sokeille harja- ja pajutyön tekijöille ammattineuvoja, joka matkustaisi ympäri maata, käyden heidän luonaan ottamassa selkoa heidän tarpeistaan ja antaen heille neuvoja ja opastusta ammatteihin kuuluvissa asioissa. Puhuja piti myös välttämättömänä rahaston perustamista, jonka avulla voitaisiin helpoittaa raaka-aineiden saantia mainituille ammattilaisille. Hän mainitsi myöskin, että sokeain kukan myynnistä kertyneet varat tullaan käyttämään juuri tähän tarkoitukseen, koska ne siten parhaiten hyödyttävät kaikkia sokeita maassamme. Tämä tiedonanto herätti kummastustani, koska eräältä toiselta taholta oli minulle ilmoitettu, että maamme eri sokeainyhdistykset, jotka ottavat osaa kukan myyntiin, saavat valtuutettujensa kautta ottaa osaa kokoukseen, jossa päätetään miten kertyneet varat käytetään. Tällainen kokous on kuitenkin merkitystä vailla, jos päätös jo on ennakolta tehty. Herra Kuoppamäen esitelmästä voi henkilö, joka ei ole perehtynyt sokeain oloihin, helposti saada sen käsityksen, että milt'ei kaikki Suomen sokeat ovat joko harja- tai pajutyön tekijöitä. Kuten tunnettua työskentelee kuitenkin suuri joukko sokeita muillakin aloilla. Sitäpaitsi löytyy sokeita, jotka joko ruumiillisen sairauden tai henkisen heikkouden tähden ovat työhön kykenemättömiä. Mielestäni olisi kukasta kertyneet varat käytettävä niin, että niistä todella on hyötyä kaikille Suomen sokeille, eikä yksinomaan harja- ja pajutyön tekijöille. Tätä varmaan suuri yleisökin odottaa, joka on kannattanut asiaa kukkaa ostamalla.' Herra A. Hellman valitti puheessaan, että niin vähän yleisöä oli tilaisuuteen saapunut. Hän huomautti tämän osoittavan miten kovaa maaperä täällä Turussa on, mutta teroitti myöskin mieliin, että tämä seikka ei saa vaikuttaa lannistavasti toimintaan. Tilaisuus päättyi rukouksella ja virrellä, Sun haltuus rakas Isäni.' On todellakin valitettavaa, että turkulainen yleisö niin vähälukuisena oli saapunut tähän tilaisuuteen, vaikka sitä oli reklamoitu verrattain tarmokkaasti. Toimeenpanijoille koitui siitä monen sadan markan tappio, mikä on tuntuva kolaus pienelle vähävaraiselle yhdistykselle. Itse puolestani olen kylläkin sitä mieltä, että syy ei ollut yksinomaan sysissä vaan myöskin sepissä. Tuntien turkulaisten flegmaatisuuden olisi yhdistyksen jäsenten pitänyt harjoittaa henkilökohtaista propagandaa ja pääsylippujen ennakkomyyntiä mahdollisen suuressa mittakaavassa. Toinen virhe oli mielestäni se, että iltama ilmoitettiin alkavan klo viisi iltapäivällä, jolloin suuri joukko ihmisiä vielä syö päivällistään. Kolmas harha-askel oli se, että juhla vietettiin Kristillisen työväenyhdistyksen huoneustossa.-- Meidän olisi yleensä huolella vältettävä valtiollisten puolueiden huoneustoja, sillä siitä saa tilaisuus niin helposti puolueleiman ja asiamme kaipaa kipeästi koko Suomen kansan ymmärtämystä ja lämmintä myötätuntoa. Lopuksi pyydän lausua sen toivomuksen, että Turun sokeainyhdistys ei tapahtuman johdosta menettäisi rohkeuttaan, vaan vahingosta viisastuneena jonkun ajan kuluttua yrittäisi uudelleen paremmalla onnella.

Fredrik von Zansen.

Ilmoituksia.

Viime numerossa mainittu ajatus muistohetken viettämisestä Helsingin sokeainkoulun 60-vuotis päivän johdosta ei voi toteutua ainakaan ennen joulua. Aikomuksesta ei kuitenkaan ole vielä luovuttu, vaan on ajatellun juhlan toimeenpaneminen lykätty ensi kevätlukukauden loppuun, mikäli sen viettäminen silloin käy mahdolliseksi, s. o. jos asian toteuttamiselle välttämättömät erinäiset asiat voidaan saada järjestykseen.

Haluan kirjeenvaihtoa kohtalotoverieni kanssa, jotka ovat missä hyvänsä niin onnistuneet, että ovat saaneet täydellisen toimeentulonsa.' Onko joukossamme myös semmoisia, jotka ovat menestyksellä harjoittaneet jotakin maanviljelykseen kuuluvaa alaa tai karjanhoitoa? Antti Tikkanen, Pielavesi, Sulkava, Rajala.

Aikomus oli, että liitto viime keväänä olisi ostanut varastoon suuremman määrän ulkomaisia pajuja ja keppejä, joita silloin eräs aikaisempi myyjä tarjosi edullisilla hinnoilla, mutta erikoisista syistä ja varaston säilytyspaikan puutteessa ei kauppaa silloin voitu tehdä. Syksyllä näytti vaikealta hankkia pajuja sopivilla hinnoilla, nyt on kuitenkin monien ponnistusten jälkeen onnistuttu ostaa huomattava määrä ulkomaisia pajuja ja keppejä verrattain edullisilla hinnoilla. Liitolla on nykyisin varastossa seuraavia työaineita: prima kuorittua rottinkia (luonnonväristä) 3 mm 37 mk, 4 mm 35 mk, 5 mm 33 mk, 10-12-15 mm 30 mk kilolta sekä nauhaa (samaa lajia) 37 mk kg.; kuorittua valkaistua rottinkia 3 mm 35 mk, 4 mm 34 mk, 5 mm 33 mk ja nauhaa 36 mk kg.; prima mattopiiska rottinkia 4-7 20 mk, kuorimatonta rottinkia 8-14 mm 13 mk; kuorimatonta rottinkia meriruohonarutyötä varten 3-6 mm 15 mk; meriruohonarua 16 mk kg.; prima ulkolaisia pajuja nipuissa noin 12 kg. 10 mk kilolta; prima ulkolaisia pajukeppejä 5 mk kg.; paperimattoa 10 mk metri.

Aineksia myydään ainoastaan käteisellä tai jälkivaatimusta vastaan. Tilaukset lähetetään osoitteella V. Illman sekä jouluk. 17 p:stä tammik. 12 p:ään osoitteella O. Jokinen, sokeainkoulu.

Sivu päivitetty29.04.2020

Sivun alkuun

Sokeain Airut. N:o 1. tammikuu. 1925.

Etusivu

Uutta taivalta

Vilho Räsäsen muistoksi.

Kohtalotoveri.

Joukolla tukemaan omaa sairasapurahastoamme.

Selonteko ja kiitos.

Jäsemaksusta

Sokeain Airut. N:o 2 ja 3. helmikuu ja maaliskuu 1925.

Etusivu

Suurempaa työtaitoa.

Isän rukous.

Kiertokirje 2.

Mitä saavat Suomen sokeat kirjoittaa oman

Joukkokääntymys.

Liiton johtokunta

Myytävänä

Sokeain Airut. N:o 4. huhtikuu. 1925.

Etusivu

Jesus ristillä.

Pitkäperjantai-mietteitä.

Ensikerran tavatessa.

Miten hierojaksi aikovia sokeita

Mielivaltaa vaiko asiallista harkintaa.

Surun helmi.

Sokeain Airut. N:o 5. toukokuu. 1925.

Etusivu

Kouluhallitukselle.

Toimituksen huomautus.

Paavo Lyytikäinen kuollut.

Käy ristin luo!

Ystävän haudalla.

Sokeille esperantisteille.

Iloinen yllätys.

Kauppa- ja teollisuushallitukselle.

Yhteenveto yllämainitusta matkalaskusta.

Messunäyttely.

(kiertokirje 3.)

"Sokeain päiviä" järjestäneiden yhdistysten

Ketkä hierojiksi?

Ilmoituksia.

Sokeain Airut. N:o 6. Syyskuu. 1925.

Etusivu

Tietoja S. s. liiton toiminnasta.

Vuosikertomus 1.1.1924-28.8.1925.

Tilintarkastajien lausunto.

Liiton vuosikokous

Messunäyttely.

Maisteri Mauri Hartea,

Suoria teitä vaiko koukertelevia karjapolkuja.

Vähän toiminnasta ja arvostelustakin.

Simo Hietamies.

"Sokeain päivät".

Sokeain Airut. N:o 7. lokakuu 1925.

Etusivu

Helsingin sokeainkoulu 60-vuotias.

Koko mailma Jesukselle.

Yöhyen maasta.

2. Hiljaisuuden maasta.

3. Tervehdys yöhyen ja hiljaisuuden mailta.

Vähän vastinetta kirjoitukseen "Ketkä hierojiksi?"

Ilmoituksia.

Sokeain Airut. N:o 8. marraskuu. 1925.

Etusivu

Sokeain hoidosta

Aika ennen Haya.

Sokeain opetus.

Hieroma- ja sairasvoimisteluopetus.

Waldemar Nordbäck kuollut.

Ellen Back.

Sokeain päivät Helsingissä

Sokeain päivät Turussa.

Ilmoituksia.

Jaa sivu

Aika ennen Haya.