Vuosikerta 1923
Sokeain Airut. N:ot 1 ja 2. 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:ot 1 ja 2 1923.
Tammi- ja helmikuu.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
---------------------
Toista vuosikymmentä alettaessa.
Sokeain Airut alkaa nyt toisen vuosikymmenensä. Onko ja missä määrässä sillä ollut jotakin merkitystä sokeainasialle meillä, siitä antaa lehden leveneminen kuluneena kymmenvuotiskautena jonkinlaisen kuvan.' Kahtena ensi ilmestymisvuotena oli tilaajamäärä noin neljänneksen toista sataa, mutta aleni sen jälkeen alle sadan ollen alimmillaan v. 1915, jolloin tilaajia oli hiukan yli 60. Seuraavina vuosina niiden luku taas nousi, niin että se v. 1917 oli lähes sata. Vuodet 1918 ja 1919 olivat poikkeuksellisia. Silloin ei S. A. ensinkään päässyt julkisuuteen. V:n 1918 numerot jaettiin vasta 1920 samalla kertaa viime mainitun vuoden ensi numerojen kanssa. V:lta 1919 ei ole ilmestynyt yhtään numeroa. Vuosina 1918, 1920 ja 1921 jaettiin Sokeain Airut ilmaiseksi, kun eduskunta oli myöntänyt Längmannin testamenttivaroista avustusta sen julkaisemiseksi. Seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi saatiin avustusta edelleen, mutta alennettu määrä, niin että, painatuskustannusten samalla kohottua, ilmaiseksi jakaminen täytyi lopettaa. Tilaajamäärä ei kuitenkaan ole alentunut paljon alle siitä, mitä se oli ennen v. 1918. Viimeksi kuluneena vuonna oli se nim. noin 80. Niinä vuosina jolloin S. A:ta jaettiin ilmaiseksi, oli sen levikki 260--270 kappaletta. Kun siis tilaajaluku lähentelee kolmatta osaa siitä määrästä, jolle S. A. ilmaiseksi jaettiin --ja se jaettiin silloin kaikille koulun käyneille sokeille, mikäli ne tiedossa olivat, niin on katsottava, että S. A. on tarpeen vaatima.' Luonnollista on ettei A. ole voinut eikä voi kaikkia tyydyttää. Samalla kun toiset sitä ikävällä odottavat, on ainakin joku lausunut, ettei sitä tarvitse hänelle lähettää, ja on niitäkin, jotka eivät ole viitsineet siihen edes tutustua. Toimitus on hyvin tietoinen lehden puutteista. S. A. ei ole voinut korkeita vaatimuksia tyydyttää. Siihen ei ole ollut voimia eikä varoja. Tyydytyksenä kuitenkin on, että Airut on voinut olla pienen virkistyshetken tuojana edes joillekuille.' Mutta "eteenpäin on elävän mieli!" Eteenpäin on Airuenkin päästävä. Puutteitten poistaminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa kuin arvosteleminen. Kirjotuksista huolehtiminen on, niinkuin usein tällaisten julkaisujen toimittamisessa käy, jäänyt joittenkuitten, varsinkin eräitten toimitukseen kuuluvien huoleksi. Yhteinen äänenkannattajamme kaipaa laajempaa avustajapiiriä, voidakseen olla monipuolisempi. Lyhyet tiedonannot sokeain elämästä, heidän riennoistaan ja saavutuksistaan ovat tervetulleita, mutta myös muunlaiset lehteen sopivat kirjotukset. Lehden rajoitettu ala edellyttää, että kirjotukset ovat laaditut mahdollisimman lyhyeen muotoon.' Lehden suunta pysyy samana kuin tähänkin asti. Sokeain omana äänenkannattajana se olisi saatava niin tyydyttäväksi kuin mahdollista. Toteutukoon se alkavana toisena vuosikymmenenä paremmin kuin tähän asti.' On valitettavaa, ettei Sokeain Airut ole ilmestynyt säännöllisesti. Tässä suhteessa koetetaan parannus saada aikaan. Kuitenkin on mahdollista, että katsotaan joskus edulliseksi julkaista esim. kaksi numeroa yhdessä. Siten ilmestyvät nämä kuluvan vuoden ensi numerot nyt kaksoisnumerona, syystä että tammikuun numeroa ei katsottu voitavan päästää julkisuuteen ennen viime vuoden viime numeroiden ilmestymistä, mikä tapahtui helmikuussa, kun ne vasta silloin tulivat painetuiksi. S. A. ilmestyy edelleenkin vain talvikuukausina, kaikkiaan 9 numeroa vuodessa. Tilaushinta on 5 mk. ja voidaan lehteä tilata joko postitoimistoista tai suoraan toimitukselta, osotteena: 2 linja 2 Helsinki.' Lehden toimittamisessa on tapahtunut se muutos, että opettaja Jalmari Törmä, joka Airuen syntymästä asti on ollut sen toimitussihteerinä ja suorittanut painamisen, kuluvan vuoden alusta on luopunut näistä toimista. Toimitus pyytää tässä lausua hänelle alkuvaikeuksien ajalta asti työssä olleelle kiitokset tehdystä työstä.' Muuten on toimitus ennallaan. Siihen kuuluvat herrat Kyösti Sipilä pää- ja vastaavana toimittajana, sekä Rob. Bergh ynnä neidit Märta Ganszauge, Anna Friman ja Ada Pynttö.
--------
Hilja Sipilä kuollut.
Hän kuoli kotonaan Lähellä Turkua 1 p. joulukuuta 1922. Hän ei ollut täyttänyt kahtakymmentä ja kuitenkin oli hän harvinaisen suuressa määrin ennättänyt kokea kärsimysten tuskaa, ennenkuin kuolema, vapauttaja, tuli.'-- Kuka hän oli? Pieni kohtalotoveri, raikas lähteen suoni, joka virvoittaa ja elähyttää, missä se pulppuaa esiin. Kuka hän oli? Auringonsäde, joka valaisi ja lämmitti, sillä se rakkauden siemen, joka oli itänyt ja puhjennut kukkaan hänen sielussaan, tavotteli suuria aatteita: Kristillisyyttä, isänmaata, eteenpäin pyrkimistä tiedossa ja taidossa, mutta myöskin arkielämän pikku asioissa se parhaan kykynsä mukaan pyrki pääsemään esille. Hän lauloi kuin lintunen keväällä metsässä, lauloi täydestä sydämestä suurta elämäniloaan, rakkauttaan Jumalaan, hänen ihanaan luontoonsa ja kaikkeen mikä elää, lauloi vielä silloinkin: Kun sairaus jo oli tunkeutunut hänen hennon olentonsa sisimpään, selkäytimeen.' Hilja Johanna Sipilä syntyi 22 p. tammikuuta 1903. Hänen vanhempansa omistivat pienen maatalon, ja heillä oli useita lapsia,joista 2 poikaa, August ja Väinö, samoin kuin Hilja tytärkin, saivat osakseen sen kovan kohtalon, että jo varhaisina vuosinaan kadottivat näkönsä. Kahdeksan vuoden ikäisenä tuli Hilja S. oppilaaksi Helsingin sokeainkouluun, missä hän heti voitti kaikkien sydämet iloisella reippaudellaan ja oppivaisuudellaan, mutta myöskin, koska hänen aikaisemmin koulussa ollut vanhempi veljensä August oli jättänyt jälkeensä kauniin muiston itsestään. Sisar ei suinkaan himmentänyt tätä muistoa. Hän lauloi, soitti, teki työtä ja luki ja oli hyvä, iloinen ja pidetty toveri; hänellä oli myöskin voimaa taistella pahoja vaikutuksia vastaan. Hän oli yksi johtavista kyvyistä koulun konventeissa samoinkuin kaikenlaisissa muissakin kauniissa harrastuksissa toverien kesken. Jo aikaisin hän lainasi kirjoja kirjastostamme, ja yhtä suurella innolla hän luki opettavaisia ja uskonnollisia kirjoja kuin mielenkiintoisia romaanejakin, piirre, joka ei ole kovinkaan tavallinen.-- Hilja S. oli lopuksi yksi niistä, jotka pieninä vapaahetkinään, omilla varoillaan sekä ilman oppikirjoja, sillä sellaisia ei vielä tässä suhteessa ole pistekirjoituksella, opiskelivat Ruotsin kieltä.' Joulun tienoissa 1919-20 tuli onnettomuus harvinaisenlaatuisessa "espanjantaudin muodossa. Kaikki kolme sokeaa sisarusta Sipilän perheessä joutuivat vuoteen omiksi. August, vanhin heistä, joka ei aluksi pitänyt tautia niin vaarallisena, vaan askarteli hevosten luona tallissa ,(hänen mielipuuhiaan, missä hän muuten oli jo aika taitava), kunnes kuume puistatti hänen jäseniään ja voimat pettivät. Hän jäi sitten vuoteeseen ja halpautui vähitellen. Viime syyskuun 10 päivänä kuolema hänet vapautti, Mutta pieni Hiljamme nousi vielä täynnä tarmoa ja elämänhalua, lopetti oppikurssinsa sokeainkoulussa 1921 ja palasi sitten kotiinsa ollakseen siellä hyödyksi kykynsä mukaan. Mutta syksyllä sairaus pakotti hänet jälleen vuoteeseen, josta ei enää hellinkään vaalinta voinut saada häntä nousemaan. Liikuttavia olivat ne kirjeet, joita hän tältä tuskien sijalta kirjoitti opettajattarille ja ystäville. "Aika on pitkä sille", kirjoitti hän, Joka odottaa kevättä ja yksinäistä vuodetta." Tai myöskin: "Siinä ja siinä raamatunlauseessa on lohdutusta vain sielunsairaalle." Niin kauvan kuin Hilja vielä vähänkin saattoi liikuttaa käsiään, ryömi hän lattian poikki vieläkin kovaosaisemman veljensä luo lukeakseen hänelle ääneen lehteämme tai jotakin hyvää kirjaa. Kun hän ei enää jaksanut itse kirjoittaa, kertoi hänen sisarensa muun muassa: "Hiljan ajatukset ovat alituiseen ystävien luona Helsingissä. Itselleen hän ei toivo muuta kuin että pian saisi kuolla.On liikuttavaa kuulla, kuinka hän, tuskien kovimmillaan ollessa, huutaa ristiinnaulittua avukseen. Siinä rukouksessa on hartautta ja alistumista. Se saa kyyneleet nousemaan niiden silmiin, jotka ovat sitä näkemässä. Rukoilkaa tekin siellä, että Hilja pian pääsisi pois."' Vihdoin joulukuun 1 päivänä tuli ikävöity vapauttaja. On luonnollista, että tuntuu huojennukselta Kaikille Hiljan ystäville tietää, että hän nyt vapaana kaikista vaivoista on onnellinen Jumalan luona.-- Mutta se surun ja kaipauksen tunne, minkä hänen rakas muistonsa herättää, ei haihdu niinkauvan kuin joku hänen ystävistään elää. Miksi piti tuon viattoman, herttaisen ihmistaimen joutua ansaitsemattomien, julmien kärsimysten runneltavaksi?-- Me toivoimme, että pikku Hilja Sipilästä olisi tullut meidän tulevan sokeainmaailmamme kaunistus.-- Ja onhan hän sitä, vaikkakin kuin ihana nuppu, joka ei vielä ole kukkaan puhjennut. (Anna Friman).
--------
Lyhyt selostus Ranskan sokeainkongressista.
19 päivänä maaliskuuta 1922 oli kulunut sata vuotta Valentin Hayn kuolemasta. V. H. --syntyjään ranskalainen-- oli, kuten ehkä tunnettua, ensimäisen sokeainkoulun perustaja ja varsinainen tienraivaaja sokeain opetuksen ja kasvatuksen alalla. Yllämainitun satavuotisen merkkipäivän johdosta kutsuttiin Pariisiin yleinen sokeainkongressi neuvottelemaan sokeain olojen parantamisesta. Myöskin ulkomaitten sokeilla oli tilaisuus ottaa siihen osaa. Julkaisemme tässä "Esperanta Ligilossa" olleen lyhyen raportin niistä kysymyksistä, joita kongressissa käsiteltiin: Kongressi pidettiin Pariisissa heinäk. 17-22 kansanterveysministeriön suojeluksen alaisena, puheenjohtajana Ranskan akatemian jtsen hra Ren‚ Doumic.
Kasvatus. Kongressi lausui mielipiteen, että sokeain kasvatus, josta tähän asti on huolehtinut kansanterveysministeriö, tulisi sensijaan kansankasvatusvaltuuskunnan ynnä korkean tarkastus- ja neuvonanto-komissioonin huolenpidon alaiseksi; että valtion olisi taattava sokeain kasvatuskustannukset; että erikoista ammattiopetusta, esim. musiikissa ja pianonvirityksessä, olisi annettava joissakin määrätyissä sokeainkouluissa, joissa tulee olla kullakin alalla taitavia opettajia sekä kelvollisia opetusvälineitä; ja että vieraita kieliä, myöskin esperantoa, on opetettava, mutta ainoastaan vapaaehtoisesti.
Työ. Parempi järjestely sokeain töihin nähden on tarpeen. Erittäin tuottava olisi yhteistoiminta eri sokeainyhdistysten välillä raaka-aineiden hankkimista ja valmiiden töiden myyntiä varten.
Köyhien laki. On pyydettävä, että tämä laki sovellettaisiin auliimmaksi sokeihin nähden.
Sokeat naiset. Varsinkin on sokeain naisten tila avuton. Heille on pyydettävä erikoisia työtupia, sekä turvakoteja vanhoille ja heikoille sokeille naisille.
Sokeat sotilaat. Sokeitten sotilasten istunnossa esitettiin ehdotus koko Ranskaa käsittävän sokeainliiton perustamisesta, sillä tällainen liitto olisi hyvänä tukena pyrkimyksessä sokeainasian edistämiseksi. On kuitenkin varattava ja taattava erikoisoikeudet sotilassokeille. Kongressi hyväksyi ehdotuksen.
Ehdotus ranskalaisen pisteillä painetun poliittisen aikakauslehden perustamisesta hyväksyttiin.
Erikoinen laki sokeille. Pitkän keskustelun jälkeen hyväksyttiin ehdotus, jonka mukaan tullaan pyytämään, että sokeille myönnettäisiin opkeus matkustaa rauta- ja raitiotiellä puolella maksulla, heidän saattajiensa tarvitsematta maksaa mitään. Vastakkainen mielipide ehdotti puolta maksua sekä sokealle itselleen ja hänen saattajalleen. Kongressi pyytää myös sokeille alennusta veroissa ja muissa valtiolle tulevissa maksuissa.
Valittiin komitea huolehtimaan siitä että kongressin suositukset tulevat mahdollisuuden mukaan täytetyiksi.
--------
Kongressin yhteydessä oli myös järjestetty näyttely, missä oli nähtävänä sokeiden töitä, työkaluja, aparaatteja ja koneita. Myöskin optofoni oli nähtävänä, herättäen ihailua. Sokea ranskalainen sotilas näytti oman keksimänsä yhdistelmän tavallisesta näkevien kirjotuskoneesta ja tavallisesta pistekirjotuskoneesta. Kun kirjotetaan näkevien kirjotuskoneella, toimii pistekirjotuskone automaattisesti, kirjottaen pisteillä saman tekstin kuin mitä edellämainitulla koneella kirjotetaan, kirjottajan siitä ollenkaan huolehtimatta. Samoin tapahtuu rivien vaihto automaattisesti. Tämä keksintö, riippuen sähkötoiminnasta, tekee mahdolliseksi näkevälle konekirjottajalle, joka ei tunne Braille-järjestelmäää, kirjottaa pistekirjotusta virheettömästi. Sokea konekirjottaja taasen voi saada itselleen pisteillä täydellisen kopion siitä, mitä näkevien kirjotuksella on kirjottanut. Tällä yhdistetyllä koneella muuten voidaan kirjottaa sokeainkirjotusta nopeammin kuin millään pistekirjotuskoneella. Kumpaakin näistä yhdistetyistä koneista voidaan myös käyttää erikseen, toisistaan riippumatta.
--------
Sokea koruompelija.
Noin viisitoista vuotta sitten Karlo Eperjesi Wittich, unkarilainen taidemaalari, kadotti näkönsä. Tämä onnettomuus kohtasi häntä kuin salamanisku,murskaten kokonaan hänen sielunsa. Hänellä oli nyt vain yksi toivomus: Vapauttaa itsensä elämästä, joka oli käynyt hänelle arvottomaksi taakaksi.' Mutta Jumala voi suurimmankin onnettomuuden kääntää ihmiselle hyväksi. Niin tapahtui nytkin. Sokealla taiteilijalla oli läheinen ystävä, joka lakkaamatta koetti rauhottaa häntä, elvyttää hänen elämänhaluaan ja varsinkin herättää hänen sydämessään uskon Jumalaan. Uskollinen ystävä lopulta onnistuikin. Sokean mieli vähitellen kohosi ja samalla ihmeellinen usko heräsi hänen sielussaan. Niin, hän, joka kerran onnellisempina päivinään vain pilkkasi Jumalaa (kuten hän itse kertoi), oppi nyt kärsimysten keskellä uskomaan ja todella rakastamaan häntä. Myöhemmin hän usein sanoi, että hän piti sokeuttaan suurena siunauksena, sillä se oli kokonaan muuttanut hänet ja opettanut häntä oikeammin arvostamaan elämäänsä.' Kohta kun Eperjesi Wittich oli ennättänyt tottua uuteen tilanteeseen, alkoi hän työskennellä. En tahdo tässä mainita kaikkia hänen erilaisia töitään, puhun ainoastaan hänen keksinnöstään.' Sanotaan, että taidemaalarit elävät sielullisesti värien maailmassa. Meidän sokea taiteilijamme ei myöskään voinut poistua siitä maailmasta, sillä värit yhä elivät hänen mielessään, ja hän halusi hartaasti jollakin tavoin edelleen työskennellä niillä.' Kerran, kun hän tarkoin koetteli vaimonsa koruompelua, tuli hänelle mieleen koettaa kirjailutyötä. Mutta miten?-- Hän muisti, että seinämaalarit tavallisesti leikkauttivat maalausmallinsa läkkilevyistä. Samoin kuin he, leikkautti hänkin muutamia kirjailumalleja läkkilevystä. Yhden sellaisen mallin hän asetti kehyksiin pingotetulle liinakankaalle, ja kiinnitettyään sen hän koetti hitaasti ommella leikkauksen toisesta reunasta toiseen. Tätä tehdessään hän tarkkasi, että jokainen piste tuli aivan samanlainen. Sitkeän harjotuksen jälkeen hän saavutti suuren menestyksen. Sanomatonta iloa tuotti hänelle tämä saavutus.' Hän päätti nyt opettaa sokeille tytöille tätä kaunista käsityötä. Mutta ennenkun hän alkoi opetuksen,,laitatti hän käytännöllisen viivottimen, joka vieterin avulla liikkui säännöllisesti, ja jota käyttämällä on helpompi saada työ tasaiseksi. Edelleen hän teki --jotteivät sokeat oppilaat sekoittaisi eri värejä-- erikoisen lankapitimen: Alustalle hän kiinnitti puisia puikkoja, joihin asetetaan kerityt langat, eri väriset kuhunkin puikkoon. Jotta värien järjestys helpommin painuisi mieleen, kertoi hän seuraavan tarinan luumun kehityksestä, sen kukkaan puhkeamisesta hedelmän kypsymiseen asti: Ruskeasta nupusta tulee valkea kukka; kuihtuessaan se kellastuu ja muuttuu viheriäksi marjaksi, joka kasvaessaan punertuu ja saa sitten sinipunervan sireeninkukan värin, kunnes se lopuksi, täydelleen kypsyneenä, on tullut siniseksi. Järjestys on siis: Ruskea-valkoinen-keltainen-vihreäp-punainen-sinipunerva-sininen. Telineessä on myös alempi kerros, niin että jokaisen värin alapuolella on samanlainen vaaleampi väri.' Siten järjestettyään asian alkoi hän todella opettaa koruompelua kahdessa sokeainopistossa. Halukkaita olivat tytöt oppimaan tätä uutta käsityötä,ja kauniita tuloksia he saivatkin. Tehdyt korutyöt, tyynyt, pöytäliinat, pienet laukut, raha kukkarot j. n. e. olivat kaikki asiantuntijain arvostelun mukaan aivan oikein tehdyt, vieläpä kauniitkin.' Tämä työ edistyi hyvin, mutta sitten puhkesi maailmansota, ja tilanne opistoissa kävi yhä vaikeammaksi. Korutöitä ei enää ostettu eikä opistoilla ollut varoja tarvittavien työaineiden hankkimiseen. Niin oli koruompelun opetus vähitellen kokonaan lopetettava.' Sittemmin oli Eperjesi Wittich'illä vain muutamia oppilaita, joita hän opetti omassa asunnossaan, melkein kuolemaansa asti 1918.' Siitä lähtien on etevän kohtalotoverimme keksintö jäänyt unohduksiin. Mutta ehkä vielä koittaa aika, jolloin se tulee tuottamaan iloa ja siunausta monille sokeille tytöille.(Esperanta Ligilosta.)
--------
Henkilökohtainen kokemus.
Tunnettu vapaa-ajattelija oli kerran läsnä seurassa, jossa maailman kuulu kirjailijatar lausui ilmi lujan uskonsa Raamatun innoitukseen. Vapaa-ajattelija kääntyi silloin hämmästyneenä hänen puoleensa kysyen: "Uskotteko te todella Raamattuun?" -- "Kyllä." -- "Ja minkätähden sitten?" -- "Sentähden, että minä tunnen henkilökohtaisesti tekijän" kuului vastaus. Siinä oli kirjailijattaren todistus. Ja tämä hänen henkilökohtaisesta tuttavuudestaan Jumalan kanssa syntynyt varmuus vaimensi kaikki vapaa-ajattelijan puheet siitä, mitä hän ei tuntenut.
--------
Sokeain Airut. N:o 3. maaliskuu 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 3. Maaliskuu 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
Herra Väinö Illman 50-vuotias.
29 p. lokakuuta 1922 täytti Helsingin sokeainkoulun käsityönopettaja herra Väinö Illman viisikymmentä vuotta. Suomen sokeainasiaan nähden on herra Illman merkkimies monessa suhteessa ja ansaitsee senvuoksi erikoisesti tulla mainituksi lehdessämme. Herra Illman syntyi Turussa 29 p. lokakuuta 1872 varakkaista vanhemmista. Heikon näkönsä vuoksi hän tuli syksyllä 1884 oppilaaksi Helsingin sokeainkouluun, mistä hän sai päästötodistuksen keväällä 1892. Kohta sen jälkeen sai I. stipendin jatkokurssia varten sokeainammateissa, minkä hän suoritti Kristinehamnissa Ruotsissa. Kahden hyvinkäytetyn vuoden jälkeen palasi I. Helsinkiin, jossa hän heti syksyllä 1894 tuli käsityönopettajaksi sokeainkouluun. Tässä toimessa hän on ollut siitä lähtien, lukuunottamatta yhtä vuotta, jonka hän käytti opintomatkaan Saksassa ja hankkiakseen lisää ammattitietoja myöskin omassa maassa.' Voidaksemme oikein arvostella herra Väinö Illmanin elämäntyön merkitystä, on meidän tarkoin tunnettava minkälaisissa olosuhteissa Suomen sokeainmaailma oli silloin kun herra I. aloitti opettajantoimensa. Helsingin koulusta oli siihen aikaan päässyt useampia nais- kuin miesoppilaita. Ne ensiksi mainituista, joilla ei ollut kotia eikä omaisia, jotka olisivat pitäneet heistä huolta, saivat suojaa ja hoivaa äsken tarkoitusta varten perustetussa sokeain naisten työkodissa. Miesoppilaista yksi koetti hankkia toimeentulon itselleen ja perheelleen pianonvirityksellä sekä nuottikirjoituksen- ja harmoninsoiton opetuksella sokeainkoulussa. Joku heistä teki veistotyötä tai sitoi harjoja. Toiset taas olivat omaistensa hoidossa tai elivät pääomalla. Mutta nyt tuli käsityöliikkeeseen vauhtia. Opetusta laajennettiin niin että pojille opetettiin harja- ja korityötä sekä vähän veistoa ja tytöille harjatyötä. Yhdistys "Sokeain Ystävät" perusti työainemyymälän, jonka ensimäinen johtaja oli herra Väinö Illman. Tässä toimessaan vaikutti herra I. paljon sokeainasian kehitykseen maassamme. Opettajana hän jo herätti ja johti sokeain itsenäisyysajatuksia, Hän antoi heille luottamusta omaan kykyynsä, mutta hän teki myös voitavansa, jotta nämä itsenäisyysajatukset toteutuisivat käytännössä. Tarmokkaasti hän vei asianomaisten kuuluville sokeain asian. Tuloksena siitä oli työainemyymälä sekä ne edulliset ehdot, joilla sokeat alussa saivat ostaa työaineita. Sokeain työmyymälähanketta sitävastoin kovasti vastustettiin; yksi vaikeampia esteitä oli siinä pääoman puute. Vasta myöhempi aika on täysin käsittänyt, kuinka välttämätön yhteinen työmyymälä on sokeille. Aatteen yhteisestä työverstaasta koetti I. toteuttaa muodostamalla sokeain käsityöläisten osuuskunnan, joka kuitenkin lyhyen ajan vaivaloisen ponnistuksen jälkeen oli lakkautettava sekä riittämättömän pääoman että eri sokeainyhdistysten välillä puuttuvan yhteistoiminnan ja yhteisymmärryksen vuoksi. "Suomen Sokeain Liittoa" perustettaessa oli herra Illman päänä ja sieluna ja tuli myöskin sen ensimäiseksi puheenjohtajaksi.'
Paljon on herra I. tehnyt sokeainasian hyväksi, onnistunut paljossa, mutta myöskin epäonnistunut paljossa; sehän on aina uranuurtajan kova kohtalo. Mutta kaikessa mitä hän on tehnyt ja tahtonut tehdä, on hän tarkoittanut meidän sokeain parasta, ja siksi me kiitämme häntä täydestä sydämestä. On tuleva aika, jolloin herra I:lle ymmärretään antaa ansaittu tunnustus hänen työstään.
--------
Keskustelukysymyksistä esperantokongressista
Keskustelukysymyksistä esperantokongressista Helsingissä 1922.
Sokeain esperantistien toinen kansainvälinen kongressi, josta jo aikaisemmin on lehdessämme mainittu, käsitteli seuraavia kysymyksiä:
Kansainvälinen sokeainliitto. Jo ensimäisessä kongressissa Pragissa päätettiin perustaa kansainvälinen sokeainliitto, joka on mahdollinen esperanton avulla, ja valittiin komitea laatimaan liitolle sääntöehdotusta. Komitea, jonka jäsenet ovat hajallaan useissa eri maissa,ei kuitenkaan vielä ollut saanut työtänsä valmiiksi, jonka vuoksi kysymyksen ratkaisu jäi seuraavalle kongressille. Päätettiin kuitenkin kehoittaa sokeita esperantistia eri maissa liittymään yhdistyksiin, jotka sitten tulevat olemaan osina liitossa.
Työainekeskus sokeille käsityöläisille. Myöskin tämä kysymys oli jo Pragissa käsiteltävänä. Siellä oli päätetty kääntyä sokeain kansallisopiston puoleen Englannissa pyynnöllä, että se ottaisi tehtäväkseen ostaa suurempia määriä työaineita ja välittää niitä eri maitten sokeille. Englannin edustaja selitti nyt, että se nykyisissä oloissa on mahdotonta opistolle. Englantilaiset eivät nimittäin voi, korkean valuuttansa ja suuren rahallisuuden vuoksi, myydä työaineita sellaisilla hinnoilla,että esim. Unkarin, Itävallan ja Saksan sokeat voisivat niitä ostaa. Jotkut läsnäolevista olivat sitä mieltä, että työaineiden välittäminen olisi jätettävä jollekin kauppaliikkeelle, esim. Saksassa, toiset taas, että sokeat kukin omassa maassaan järjestäisivät työainekysymyksen. Valittiin komitea pohtimaan tätä kysymystä, mutta se ei voinut tyydyttävästi ratkaista asiaa.
Tiedonanto- ja tilastotoimisto sokeain ammateista ja - liikkeestä. Prof. Stejskal Pragista ehdotti, että sellainen toimisto perustettaisiin Pragissa, missä hän varmasti uskoo saavansa tarvittavaa apua hankkeen toteuttamiseksi. Tarjous otettiin kiitollisuudella vastaan.
Rautatiealennukset sokeille. Kongressi valitsi komitean, jonka on määrä asettua yhteyteen Genevessä olevan kansainvälisen työtoimiston kanssa, voidakseen sen myötävaikutuksella hankkia sokeille mahdollisimman suuria alennuksia kaikkien maiden rautateillä.
Eläkekysymys. Kongressi katsoi erittäin suotavaksi ja tarpeelliseksi eläkkeen myöntämisen kaikkien maiden sokeille ja päätti kehoittaa huomatuimpien maiden sokeainyhdistyksiä ryhtymään toimenpiteisiin asian perilleviemiseksi.
Säännöt kansainvälisille kongresseille. Tulevia kongresseja varten hyväksyttiin seuraavat säännöt: 1. Kongressi pidetään, jos mahdollista, joka vuosi. 2.Jokaisella, näkevällä tai sokealla, on oikeus ottaa osaa kongresseihin. 3. Myöskin ei esperantisteilla on sama oikeus, mutta yleisissä kokouksissa käytetään keskusteluissa yksinomaan esperantoa. Jos joku ei esperantisti haluaa esittää jotain kongressille, voi hjn tehdä sen erikoisen komitean välityksellä taikka myös jättää suoraan kongressille esperantonkielinen kirjelmä asiasta. 4. Poliittisia, kansallisia ja uskonnollisia kysymyksiä ei käsitellä. -- -- --
Kongressissa pidettiin myös useita mielenkiintoisia esitelmiä. Neiti Agnes Melchior Köpenhaminasta, piti esitelmän tanskalaisista puolisokeain kouluista. Näissä kouluissa käytetään näkevien kirjoituksella painettuja kirjoja, joissa kirjaimet ovat siksi suurta kokoa, että oppilaat voivat rasittumatta niitä lukea. Prof. Stejskal piti kaksi esitelmää, toisen aiheesta "sokea ja alkoholismi", toisen "avioliitosta sokeain kesken". Ensimäisessä hän toi esille, kuinka alkoholi vaikuttaa lamauttavasti ihmisen aisteihin. Sokealla, jolle jäljellä olevien aistien terävyys on niin tärkeä, on enemmän syytä kuin muilla karttaa alkoholipitoisia juomia. Jälkimmäisessä esitelmässään hän tuli siihen tulokseen, että avioliitot sokean miehen ja näkevän naisen välillä ovat käytännöllisistä syistä suositeltavia ja yleensä ovat onnellisia, sitävastoin ne näkevän miehen ja sokean naisen välillä --ollen muuten jokseenkin harvinaisia -- eivät ole onnellisia; avioliittoa kahden sokean välillä hän ei pitänyt suositeltavana, varsinkaan,jos he molemmat ovat varattomia. Herra Kurt Filss Erfurtista esitti ja teki selkoa eräästä Saksassa keksitystä näkevien kirjoitusaparaatista. Sitä paitsi jättivät ulkomaalaiset vieraamme joukon mielenkiintoisia, heidän maansa olosuhteita valaisevia tietoja.
Tästä lyhyestä selostuksesta saa lukija varmaan sen käsityksen, että käytännölliset tulokset sokeain toisesta kongressista olivat jokseenkin vähäiset. Sitä tuskin voidaan kieltääkään. Se riippui osaksi, kuten edellä on huomautettu, nykyään vallitsevista epäsuotuisista taloudellisista olosuhteista, mutta suureksi osaksi on siihen syynä se tosiasia, että niin suuri osa sokeista ja niin monet johtavista henkilöistä suurissa yhdistyksissä ovat vielä, omituista kyllä, aivan välinpitämättömiä sille pyrkimykselle, joka tarkoittaa kansainvälistä yhteenliittymistä. Meidän päivinämmehän muuten kaikki ihmiskunnan ryhmät, joilla on yhteisiä harrastuksia, koettavat järjestäytyä riippumatta kansallisuudesta ja kielestä. Voitanee tuskin epäillä, ettei sellaisella maailman sokeainjärjestöllä olisi niin hyvin moraalinen kuin käytännöllinenkin merkityksensä. Sananlasku "yksimielisyys antaa voimaa" voidaan yhtä suurella, jos ei suuremmallakin syyllä sovittaa koko sokeainmaailmaan kuin yksityisten kansakuntien sokeihin.
(R. B:h.)
--------
Herra Karl Hildebrandin jäähyväiset suomalaisille
Herra Karl Hildebrandin jäähyväiset suomalaisille ystäville
(Kuten useat lukijoista tietävät, jäi yksi saksalaisista aatetovereistamme, herra Karl Hildebrand, esperantokongressin jälkeen pidemmäksi aikaa Suomeen terveyttään hoitamaan. Alla olevan runon, jonka neiti Friman on suomentanut, hän omisti jäähyväistilaisuudessa suomalaisille ystävilleen.)
Adiaþo al finnoj.
Fartu bone gefrataro, vi, amika finna rond, kaj adiaþ plej belega lando en la tuta mond'! Adiaþo dolorigas, koron brulas larm' de þi; tial, kara gefrataro, venos baldaþ ree mi. En la pensoj ne forlasos via memoraþo min. Miaj kor'amataj finnoj, benu Dio þiam vin! Nun akceptu koran dankon, dankon pro la þio, vi! Fartu bone kaj adiaþ þis revido en la dia'!
--------
Jäähyväiset suomalaisille.
Voikaa hyvin, siskot, veikot, suomalaiset ystäväin! Hyvästi, oi, maista kaunein, maailmassa, mielestäin!
Hyvästely tuottaa tuskaa, syöntä polttaa kyynel sen; siksi, armaat siskot, veikot, saavun pian jällehen.
Muistonne ei konsaan häivy aatoksistain, rakkaani. Suo ain' suomalaisilleni, herra, siunauksesi!
Ja nyt: Sydänkiitokseni! Kiitos teille kaikesta! Hyvästi ja voikaa hyvin näkemiin, oi, herrassa.
--------
Sokeain Airut. N:o 4. huhtikuu 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 4. Huhtikuu. 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
---------------------
Silmäklinikan 50-vuotisjuhla.
Lauvantaina, helmikuun 17 p. vietettiin silmäklinikan 50-vuotisjuhlaa oftalmologisessa luentosalissa Mariankatu 14. Sisäänkäytävän oven yläpuolella liehui kaksi punaisen ristin lippua. Pieni sali oli täyttynyt vieraista.' Tervehdyspuheen piti suomeksi nykyinen johtaja prof. Grönholm, joka heti senjälkeen piti ruotsiksi esitelmän klinikan historiasta. Esitelmän jälkeen luki näyttelijätär nti Göta Grönholm, prof. G:n tytär, t:ri Ernst v. Knaben kirjoittaman juhlarunon: "Hymni valolle ja auringolle". Nti G. onnistui aivan erinomaisesti, esittäessään sokean toivotonta valitusta ja näkevän riemukasta palvontaa valon kuningattarelle.' Aploodien jälkeen nousi t:ri Varjovaara puhujalavalle ja jätti klinikalle lahjana eversti Hugo Backmanssonin taulun "Silmälääkärikokous. Prof. Grönholm kiitti klinikan puolesta sekä lahjoittajaa että ev. Backmanssonia.' Lääketieteellisen tiedekunnan dekanus prof. Hj. Grönroos piti puheen silmänparantamistaidon merkityksestä. Silmä, sanoi puhuja, on epäilemättä yksi ihmisruumiin hienoimpia elimiä. Sen muodostus on hyvin omituinen. Siinä on osia, jotka polveutuvat ihoaineesta, mutta ovat kehityksen alaisia, jonka kautta ne tulevat kristallinkirkkaiksi ja valoataittaviksi sekä kykenevät muuttamaan muotoansa ja välimatkaansa silmän pohjasta. Näköaisti on ehkä tärkein kaikista luonnonlahjoista. Wilhelm Tell'issä sanoo Schiller, että "jaloin taivaan lahja on silmän valo". Siksi on silmän-parantamistaidollakin niin suuri merkitys. Prof. Grönholmin selostuksesta oli käynyt ilmi, kuinka tärkeä osa silmäklinikalla on ollut taistelussa silmäsairauksia ja sokeutta vastaan meidän maailmassamme.
--------
Kaksi hautakiveä.
Hautausmaan portti on avoinna. Sen kautta tulee silloin tällöin joku kulkija koristamaan kukkasilla jonkun rakkaan ystävän tai sukulaisen hautaa tahi etsimään jonkun paikan, missä hän voi viettää hiljaisen hetken arkielämän levottoman hyörinän kestäessä. Näiden kulkijain joukossa tapaa myöskin muukalaisen, joka haluaa katsella paikkakunnan nähtävyyksiä.Ehdottomasti hänen huomionsa kiintyy kahteen hautakiveen, koska nämä niin suuresti eroavat kaikista muista senkaltaisista.Tuo tavallinen "tässä lepää" ei ole olemassakaan, ei niissä myöskään näy nimiä tai vuosilukuja, vielä vähemmin arvonimiä tai ansiotöitä, niinkuin muinoin oli tapana. Ainoastaan yksi sana on kaiverrettu kumpaankin hautakiveen, mutta ero näiden sanojen välillä on juuri se,mikä puhuu katselijalle liikuttavaa kieltänsä. Toiseen hautakiveen on hakattu sana "turhaan". Mikä surun, epätoivon ja pettyneiden toiveiden maailma onkaan kätkeytynyt tuohon ainoaan sanaan "turhaan". Ihmeissään kysyy muukalainen, kuinka sellainen sana on valittu hautakirjoitukseksi. Silloin saa hän saattajaltaan kuulla, että nainen, jonka tomumaja on tähän hautaan laskettu, oli eläissään saanut runsaasti kunnioitusta ja ylistystä osakseen. Mutta kun hän makasi kuolinvuoteellaan, tunsi hän eläneensä turhaan, ja hän pyysi ympärilläolevia, että nämä, jos aikovat pystyttää muistokiven hänen haudalleen, siihen hakkauttaisivat ainoastaan sanan "turhaan".' Toiseen hautakiveen on kaiverrettu sana "anteeksiannottu". Sillä naisella, joka nukkuu tämän hautakiven alla, oli ollut vaiherikas elämäntarina. Se kertoo hairahduksista ja lankeemuksesta, mutta myöskin elämästä nöyrässä palvelevassa rakkaudessa. Monta köyhää oli hän tavalla tai toisella auttanut ja useata harhaan joutunutta oli hän palauttanut oikealle tielle. Mutta kuolinvuoteellaan pyysi hän surevia ystäviään, etteivät he hänen haudallaan mitään mainitsisi hänen palveluksestaan seurakunnassa, vaan ainoastaan sitä, että hänen riemunsa lähde oli tietoisuus siitä, että hänen entisyytensä oli anteeksiannettu. Hänen pyyntönsä tuli täytetyksi. Ja, sadekuuroista, myrskyistä ja ajan kuluttavasta hampaasta huolimatta, saarnaa hautakivi vielä tänäänkin, että suurin ilosi kohdatessasi vapahtajaa suuren valkoisen valtaistuimen edessä on oleva tietoisuus siitä, että sinun koko entisyytesi on -- anteeksiannettu. (Ada Pynttö.)
--------
Löytyykö sokeainkin joukossa tarmon jättiläisiä.
Kuuromykkäin joululehdessä vastataan kysymykseen: Löytyykö kuuromykkäin joukossa tarmon jättiläisiä, myöntävästi; kyllä! Kyllä on kuuromykkäin joukossa tarmon, oikean todellisen ihmistarmon jättiläisiä, joiden työstä on kajastus levinnyt kautta sivistyneen maailman. Kerrotaan amerikkalaisesta kuuromykkäsokeasta Helena Kelleristä seuraavaa: Kuusikuukautisena menetti hän aisteista tärkeimmät, kuulon ja näön ja lisäksi puhelahjankin. Elämäkerta kaikessa kolkkoudessaan kuitenkin osoittaa tarmoa sellaista, jolle maailman historiassa aniharvat miehiset miehetkään ovat pystyneet verraksi. Avuton lapsi, joka vielä kymmenvuotiaana ryömi lattialla, näkemättä, kuulematta yhtään mitään, omaten vain tuntoaistin ja uinuvan ymmärryksen; hän suorittaa kolmikymmenvuotiaana viisaustieteen tohtorin tutkinnon ja vielä arvolausein, joita monet kuulevat kadehtivat. -- Suotta ei julkaisu"Nuori Voima", hänestä kirjoittaessaan ole pannut otsikkoon tuota ylvästä lausetta: Ihmistarmon suurin voitto!' Esimerkkinä hänen verrattoman hienosta luonteestaan mainittakoon, että hän on määrännyt suuren osan niistä tuloista, jotka kertyvät hänen oman, itsekirjoittamansa elämäkerran myynnistä,-- Saksan hädänalaisten lasten avustamiseksi.' Kuuromykkäin lehdessä kerrotaan vielä toisia esimerkkejä lähempänä meitä: Kuuromykkäsokea Frans Lejonista, Agneta Halosesta ja Niilo Tuppuraisesta, joista ensi lehdessä.'
Tarmon jättiläinen Norjassa. Erik Braatveit on ensimäinen sokea, norjalainen ylioppilas, joka viime kesänä suoritti Valdan gymnasiosta ylioppilastutkinnon. Melkein mahdotonta on kuvata itselleen niitä vaikeuksia, joita tällä kovin lukuhaluisella nuorukaisella on ollut korkokirjojen y. m. hankinnassa, ennenkuin näin pitkälle on päästy. On todellakin tässä kysytty tarmoa ja ahkeruutta, jolle on kunnia annettava! Erik Braatveit aikoo edelleen yliopistossa opiskella teologiaa.
--------
Renkipojan laulu.
Keskellä korven, suojassa salon pirttini hirsiä hakkaan. Alotan illoin sammuissa valon, aamulla varahin lakkaan. Nukkumisaikaa on harvoin vain--, mutta mä siitä en huolikaan-- laitanhan kotia omaa lämmintä, herttaista, somaa.
Usein mun valtaa onneni taika salveelle kulkeissa illoin: Syksyllä päättyy palvelusaika! Niin minä tuumailen silloin. Onneni lauluksi puhkeaa, metsä sen kaikua kuljettaa, aattelen toivoni aikaa, siksi mun lauluni kaikaa.
Syksyhyn pirtin valmiiksi joudan, sen minä tiedänkin varmaan! Sinnepä silloin Eevani noudan, toivojentyttöni armaan.-- Iloisna keralla armahan kotimme suojissa aherran. Tahdothan, tyttöni, tulla?-- Tahdot!-- se tieto on mulla... -- (Varma Järvenpää.)
--------
Etelää kohti.
Keskiaikaisten tunnelmien valloissa samoilin vanhaa Nyrnbergiä. Yltympäri menneisaikojen muistomerkkejä: Mustuneita rakennuksia, pyöreitä torneja, syviä vallihautoja. Poikkesin retkeilylläni Albrecht Dyrerin taloon, minne jälkimaailman taidekunnioitus on koonnut kaiken, mikä suinkin on ollut suuren kuvaamataiteilijan luomistyön yhteydessä, jopa hänen kyökkiastiansakin, jotka ovat todisteina sen ajan hienoaistisesta taideteollisuudesta.' Vastapäätä Dyrer-taloa kohoaa Nyrnbergin vanha kuninkaallinen linna, jonka tornit hallitsevat kaupunkia ja laajalti ympäristöä. Linnan opas johtaa minua läpi salien, poikki pihojen, näyttää minulle erityisenä merkillisyytenä linnan sisäpihalla kasvavaa kahdeksansataa vuotta vanhaa lehmusta,jota on huolellisesti pönkitetty, ja minä kuuntelen hajamielisenä hänen selittelevää ulkoläksyään, jota hän arvatenkin jo vuosikymmeniä on linnassakävijöille yhtä yksitoikkoisesti ladellut.' Aion jo lähteä pois, kun opas kysyy,enkö tahdo käydä katsomassa kidutustornia. Luonnollisesti tahdon sen nähdä. Siinä on eri kerroksiin järjestetty täydellinen kidutusaseiden museo: Koukkuja,pihtejä, piikkejä ja n. s. kehto, se on vuoteentapainen laitos, jonka pohjalla on rautanystyräiset poikkipuut. Kidutuksenalainen pantiin selälleen lepäämään tähän "kehtoon" ja nystyräisiä poikkipuita pyöritettiin nopeaan kätkyessä uinuvan selän alla. Miellyttävä patja!' Keskellä näitä kidutusvehkeitä pari koomillista ilmiötä: Puinen häkki, mihin suljettiin ne leipurit, jotka olivat leiponeet liian pieniä leipiä. Tämä häkki asetettiin vankineen päivineen nähtäväksi julkiselle torille, syyllisille rangaistukseksi, ja muille varoitukseksi. Toinen jotenkin samanlainen häkki niitä soittajia varten, jotka soittivat väärin tai epämusikaalisesti. (jatk.)
Sokeain Airut N:o 5. toukokuu. 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 5. Toukokuu. 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
---------------------
Neiti Milma Pelkonen neljäkymmentä vuotta.
8:s p. huhtikuuta toimeenpani Suomen sokeain ensimäinen toveriyhdistys "Käsitysten" pienen, mutta miellyttävän juhlan täkäläisessä sokeain miesten työkoulussa. Oli silloin nimittäin juhlimisen syytä, Koska neiti Milma Pelkonen, tämän laitoksen johtajatar ja johtokunnan yksi tärkeimmistä toimihenkilöistä,sekä yhdistyksen "Käsitysten" nykyinen puheenjohtaja, nyt täytti neljäkymmentä vuotta.-- Neiti Pelkonen on, niinkuin ehkä jo yleisesti tiedetään, sisarentytär neiti Hanna Ingmanille, joka niin monipuolisesti ja menestyksellisesti koko pitkän elämänsä ajan toimi Suomen sokeain asian johtajana. Tätinsä välityksellä perehtyi neiti P. jo varhaisella iällään sokeain oloihin, mutta aikuiseksi tultuaan hän valitsi itselleen aivan oman erikoisalan tästä jo melko laajasta ja ponnistuksia vaativasta työkentästä. Sokeain Ystäväin työkoululle hän omasi voimansa ja mielihyvällä voimme todeta, että hän on onnistunut toteuttamaan tällä alalla yhden periaatteistaan: "Jos mieli menestyä toimessaan, ei pidä jakaa voimiaan kovin monelle toiminta-alalle." Kuitenkin mainitsemme iloisella kiitollisuudella, että, tästä oikeutetusta periaatteesta huolimatta, on "Käsitysten" yhdistyksellä ollut onni omistaa neiti Milma Pelkosen jo kauvan johtokunnassaan, jossa hän aina on osoittanut kuuluvansa parhaimpien toimikykyjen joukkoon, ja viime vuosina on hän ollut mainitun yhdistyksen puheenjohtajana.' Tämän johdosta halusi yhdistys osoittaa neiti Milma Pelkoselle kiitollisuuttaan, joka oli todella lämmin ja vilpitön. Kukkaset, pienet lahjat, laulut, puheet, jopa pikkunen runokin, ilmoittivat nämä kiitollisuuden tunteet, niin hänen näkevien ystäviensä ja työtoveriensa, kuin sokeidenkin puolesta. Liikutettuna sydämen sisimpään asti kiitti neiti P. raikkaalla, puoleensa vetävällä tavallaan hänelle osoitetusta kunniasta, ystävällisyydestä, ja kaikesta "odottamattomasta yllätyksestä".
Anna Friman.
--------
Agneta Halonen Suomen Helena Keller.
Kuka saattoikaan uskoa, että tuo pieni tyttönen, joka puolentoista vuoden vanhana menetti näkönsä ja vuotta myöhemmin kuulonsa, ja jonka mukana tietenkin katosi lapsen vähäinen puhetaito, voisi kuitenkin omata äärettömiä henkisiä voimia ja lahjoja.-- Iloisen luonteensa hän säilytti yösynkässä onnettomuudessaankin. Kuka voisikaan aavistaa, mitä hänen sielussaan liikkui kantaessaan puita ja auttaessaan äitiään kodin siistimisessä ja astiain pesussa, lomahetkinä hankkiessaan virvoitusta lapsuusajan leikeistä.--- Agneta Halonen oli ja pysyi lapsena läpi lyhyen elämänsä. Hänellä oli siitä huolimatta tarmokas ja tahdonluja luonne. Opittuaan puhumaan ja sen kautta saatuaan osittaisen ajatusyhteyden ulkomaailman kanssa, hän innostui käsitöihin, tehden niitä mitä moninaisimpia ja sellaisella taidolla, että ne ulkomaisissa näyttelyissä herättivät erikoisen suurta huomiota. Herttaisella olennollaan ja lannistumattomalla tarmollaan olisi Agneta Halonen saavuttanut paljon huomiota osaltaan myös vaikuttanut maamme kuuromykkäliikkeen tunnetuksi tekemisessä, ellei säälimätön kuolema olisi katkaissut 20 vuotiaan neitosen mutkittelevaa ja vaivaloista, mutta aina ylöspäin viettävää polkua.
--------
Sokea koulumestari.
Kaksi penikulmaa Vaasasta pohjoiseen on Merenkurkussa Raippaluodon saaristokunta, jossa allekirjoittanut asuu. Siellä vaikutti 1870-luvulla kyläkoulumestari Syring, "sokea-ukko", joka, vaikka oli umpisokea, useilla seuduilla ruotsalaista pohjanmaata toimi koulumestarina. Syring oli kotoisin Mustasaaren Gerbystä, missä hän omisti pari tuulimyllyä, jotka tuottivat hänelle hyviä sivutuloja, sillä kuten tiedetään, oli koulumestarilla siihen aikaan aivan vaatimaton palkka. Ne vaatimukset, joita kirkollisen pikkukoulun opettajalle siihen aikaan asetettiin, kykeni Syring tyydyttävällä tavalla täyttämään. Ja pääasiallisin, mitä vaadittiin, oli oppia lukemaan sisältä ja ulkoa aapista,katekismusta ja eräitä virrenvärssyjä, jotka Syring oli uskollisesti muistissaan säilyttänyt. Toisinaan harjoitettiin virrenveisuuta koulumestarin viulunsoiton säestyksellä.' Yleensä oli ukko Syring hyvin lapsirakas, mutta hän osasi myös pitää ankaraa kuria. Milloin eivät puheet eivätkä kehoitukset auttaneet, otti ukko uppiniskaisen pojan polvilleen ja antoi hänelle kunnollisen selkäsaunan. Että Syring todella harrasti tietojen levittämistä, käy ilmi siitäkin, että hän oli useihin paikkoihin, missä oli opettajana vaikuttanut, testamenteerannut jälkeenjättämänsä omaisuuden sivistystarkoituksiin.Kun hänen kuolemansa jälkeen kunkin tuli esittää vaatimuksensa saadaksensa ne voimaan, esitettiin mainitunlaisia testamentteja useilta tahoilta, mutta tuomari päätti, että hän voi vahvistaa viimeksi tehdyn testamentin, ja se oli tehty Brändövikin koulun hyväksi Raippaluodon saaristossa. Siten on tämä mies liittänyt muistonsa mainittuun kouluun hänen nimeään kantavan rahaston kautta, joka nykyään on 800 markan suuruinen. Summa ei tosin ole suuri nykyisen rahanarvon mukaan, mutta se on todistuksena lahjoittajan hyvästä tarkoituksesta. H S.
--------
Etelää kohti. (jatk.)
Siinä lisäksi näppien puristin, joka kouraantuntuvasti rankaisi soittotaiteilijan esteettisen rikoksen. Ankara musiikkiarvostelu vanhassa Nyrnbergissä!' Tornin keskikerroksessa on "die Eiserne" Jungfrau" --Rautainen Neito-- naisen muotoinen ontto metallinen kone, joka avautuu kaapinovien tavoin, ja jonka sisäseinistä törröttää esiin kammottavia, teräviä rautapiikkejä. Kuolemaan tuomittu sullottiin sisälle tähän rautaiseen hirviöön.' Tuskin missään muualla olen ollut sellaisten tunnelmien valtaamana, kuin täällä ja seisoessani Veneziassa "Huokausten sillalla" tai istuessani Doogohien palatsin maanalaisissa vankiloissa.' Tuo raskas tunnelma tuntui nyt minua painavan, ja joutuisasti läksin matkaamaan Italiaa kohti, auringon ja taiteen luvattuun maahan.'
Tunsin itseni todella vapaaksi olennoksi sinä aamuna, jolloin junassa kiidin ulos Simplon-tunnelista ja lähestyin Lago Magioren rantoja. Hymyilevässä Aronan kaupungissa astuin höyrylaivaan ja kuljin Pohjois-Italian satumaiset järvet: Lago Magioren, Lago di Luganon ja Lago di Comon.
Sinivihreä, kuultava vedenpinta, pienet saaret somine valkomarmorisine rakennusryhmineen, rannoilla korkeat alpit ja niiden rinteillä pieniä valkoisia taloja, kyliä, kirkkoja, monet niin ylhäällä, niin jyrkän alppiseinän koloissa, ettei alhaalla liikkuja ymmärtänyt miten sinne pääsi. Tulin ajatelleeksi linnunpesiä, joihin pääsee ainoastaan lentäen.'
Luonto ja ihmiskäsi on tätä onnellista seutua kaunistanut, ja lumoutuneelle silmälle se tarjoaa keskeytymättömiä nautinnon hetkiä.'
Illanhämyssä alus lähenemistään lähenee Comon kaupunkia. Viimein laivan keula tunkeutuu Comolahden pohjukkaan, ja kodikkaat valot tuikkivat rannalta: Terve tuloa!' Varhain seuraavana aamuna minut herättää Comolahdelta puhaltava tuulenhenki. Se on puhdas ja virkistävä ja tuo huoneeseeni alppikukkien tuoksuja. Se houkuttelee ulos.' Noudatan sen kehoitusta, pukeudun ja riennän alas satamaan. Sieltä lähden sähkönostimella ylös, monen sadan metrin korkealle, Brunate-luostariin.'
Täällä ylhäällä avautuu mitä avarin näky yli Pohjois-Italian alppimaisemien. Seitsemän kaupunkia saattaa selkeällä säällä nähdä luostarikirkon tornista.' Ilma on harvinaisen puhdasta ja panee rinnan paisumaan terveyden ja tyytyväisyyden tunteesta. Taivas on melkein pilvetön, auringon säteily hurmaava. Sypressilehdossa riemuitsevat linnut. Minä, joka olen taipuvainen nurkumaan luonnon hävittävistä, raaoista ja järjettömistä voimista ja ihmisten häijyydestä, unhoitan kaiken tämän, luonto hyväilee minua nyt hellin käsin, nautin kiitollisena sen hyväätekevistä antimista, ja huudahdan itsekseni: Kuinka elämä sentään joskus on kaunis! Jalmari Jahl.
--------
Tyyne Peura kuollut.
Jälleen yksi kohtalosiskoistamme mennyt "kotiin", ikirauhan maalle.-- Seitsemäs p. toukokuuta kuoli 34 vuoden ikäisenä Halilan keuhkotautiparantolassa, hieroja Tyyne Peura. Hänen elämänsä kului hiljalleen useilta miltei huomaamatta. Mutta ne, joiden keskuudessa hän työnsä suoritti, tiesivät hänet ahkeraksi, tunnolliseksi ja työtänsä rakastavaksi. Hänen ystävällinen käytöksensä, tasainen iloisuutensa vaikuttivat rauhoittavasti niihin, joiden vaivojen vaimentajana hän oli, ja siksi hän myös voitti useita ystäviä potilaittensa joukossa.' Koulunkäyntinsä Tyyne P. suoritti Helsingin sokeainkoulussa, ollen pidetty tovereiltaan; ei erikoisten lahjojensa vuoksi, sillä niitä hän ei omannut, vaan hyväntahtoisuutensa tähden. Koulukurssin päätyttyä liittyi Tyyne P. oppilaaksi maisteri Mauri Hartean hieromaopistoon, minkä oppimäärän hän menestyksellä suoritti. Sen jälkeen hän jätti Helsingin siirtyen Jyväskylään, missä hän urhoollisesti ponnistellen voitti alkajan vaikeudet ja vähitellen raivasi itselleen työkentän. Hieromisen ohella hän teki myös paljon käsitöitä, ollen niissä hyvinkin taitava; hänen sormensa olivat aina liikkeessä, sillä työ oli hänen ilonsa, kuten hän itse sanoi.' Viime vuosina vallinnut asuntopula tuotti Tyyne P.llekin paljon vaikeuksia ja huolta; näistä vaikeuksista osaltaan voimme kenties lukea alun sille kauhealle taudille, joka hänessä todettiin olevan, viime syksystä lähtien. Heikoin voimin, mutta lujin tahdoin hän syksystä tammikuuhun töissänsä kulki. Viimein voimat kuitenkin pettivät-- ja hänen täytyi turvautua sairaalan hoitoon, ja niin hän matkusti Halilaan. Neljä kuukautta hän sitten taisteli siellä, kunnes vapauttaja tuli, päästäen hänen väsyneen henkensä lepoon, ijäiseen kotiin.-- (eräs koulutov.)
--------
Johannes Lamppu kuollut.
Taas on tuonen viikatemies korjannut keskuudestamme yhden kohtalotovereistamme. Johannes Lamppu on päättänyt maallisen vaelluksensa ja siirtynyt sinne, missä eivät myrskyt enää pauhaa, vaan missä lepo ja rauha vallitsevat.' Johannes Lamppu oli luonteeltaan kestävä ja tarmokas. Hän ei koskaan jättänyt kesken sitä minkä kerran oli alottanut, vaan suoritti sen aina täsmällisesti loppuun asti. Hänellä olikin kouluaikanaan paljon harrastuksia: Hän soitti pianoa ja torvea, luki ruotsia ja esperantoa. Sitäpaitsi hän otti osaa kaikkiin yhteisiin pyrintöihin toverien kesken. Ei ollut sitä juhlaa, missä hän ei olisi ollut mukana, toimimassa. Varsinkin näytelmäkappaleihin hän oli erittäin innostunut. Hän esitti osansa aina hyvin ja luonnollisesti, joten johtui ajattelemaan, että Johannes se saa kaikkein hauskimmat osat näyteltäväkseen.' Johannes Lamppu oli tosi ystävä kaikkia tovereitansa kohtaan. Hän omasi tyynen, tasaisen luonteen, joka ei koskaan vaipunut suruun ja epätoivoon, ei silloinkaan, kun hän sai tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Mutta ei hän myöskään ilojansa julki huhuillut, vaan kätki ne omaan sydämeensä. Hän oli todellinen "lamppu" keskuudessamme, joka valaisi elämäämme toveripiirissä. Hän oli hyväsydäminen ja auttavainen, antaen aina apuansa sille, joka sitä tarvitsi. Hänellä oli vain hyviä harrastuksia; ei mikään paha näyttänyt saavan sijaa hänen sydämessään.' Nyt on hän mennyt sisälle elämän portista.--Siunaten muistelemme hänen muistoaan.
Toverit koulussa.
--------
Kevät tunnelma.
Sinä tulit kuin keväinen tuulahdus eloon uutehen elvyttäin, kuni päivyen kirkkahan sarastus elähyttäin ja virkistäin.
Sinä tunteet ja haavehet hienoimmat sait henkihin heräämään ja sieluni kielet nuo vienoimmat sait hellästi väräjämään.
Sydän sortunut riemusta sykähtää kevättunteita tulvillaan, helokannelta soittaja helkyttää kun hän laulavi onnestaan.
Jo ne toipuvi toivehen kukkaset kevättaikoja aavistain. Ne kukkimaan lieneekö syntynehet vai hallanko uhriksi vain?
Fredrik von Zansen.
--------
Helsingin Sokeainyhdistyksen kesäkodin vihkiäiset
Helsingin Sokeainyhdistyksen kesäkodin vihkiäiset Käpylässä pidetään sunnuntaina 27 p:nä toukokuuta kello 12 päivällä.
Sokeain Airut. N:o 6 ja 7. syyskuu ja lokakuu. 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 6 ja 7. Syyskuu ja lokakuu. 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
---------------------
Kolmas kansainvälinen kongressi.
Toinen pidettiin suuren innostuksen vallitessa Suomen pääkaupungissa, kuten kaikki muistamme. Nyt oli tullut Nrnbergin vuoro, sillä siellä oli päätetty pitää kolmas sokeainkongressi. Oi, kuinka me Suomen sokeat esperantistit, ikävöimme päästä sinne. Yhdeksän meidän joukostamme saavuttikin tuon onnen. Neljä meistä sai viidensadan markan suuruisen matka-avustuksen toista kansainvälistä kongressia varten kootusta kassasta; kaikki saimme sitäpaitsi tuntuvan alennuksen Suomen laivaosakeyhtiöltä, mistä kiitos sille mielenkiinnolle, jonka asiamme herätti osakeyhtiön johtajassa, hyväntahtoisessa tohtori Ramsayssa. Myöskin voi-osakeyhtiö "Valio" johtaja tohtori Pitkäniemi, hyväntahtoisesti suostuen parin matkaan lähtevän toverimme pyyntöön, lahjoitti 25 kilon suuruisen voilähetyksen kongressillemme Nrnbergissä. Syvimmästä sydämestämme kiitollisina kaikesta avuliaisuudesta ja myötätunnosta, jota monet ystävämme ja suosijamme olivat meille osoittaneet, sekä pienessä että suuressa, aloitimme matkamme iloisin mielin, auringon paistaessa ja merituulen raikkaasti puhaltaessa.-- Mutta vähitellen nousi myrsky ja kääntyi pientä alustamme vastaan, myöhästyttäen matkamme 10, 12, tuntia. Useimmat taistelivat meritaudin kanssa, ainoastaan allekirjoittanut sekä eräs toinen matkatovereista istuivat kannella virkistäen itseään sillä hyvällä ruualla ja juomalla, jota pienelle karavaanillemme niin vieraanvaraisesti tarjottiin. Mutta ajatus,että meidän kenties nyt täytyy hukkua kaikkine "kauniine aatteinemme", ei ollut erikoisen rauhoittava, ja useammin kuin kerran nousi sydämestä huokaus, että Jumala säästäisi meitä ja auttaisi onnellisesti matkamme perille. Ja hän säästi. Aamulla, heinäkuun 24 p. saavuimme iloisina ja virkeinä Lbeckin satamaan, missä muutamat ystävälliset esperantistit jo koko edellisenpäivän olivat meitä odottaneet. Ilo oli suuri molemmin puolin. Tullitarkastuksen jälkeen, joka tapahtui hienotunteisesti, toimitimme tavaramme asemalle, mistä vielä samana päivänä oli määrä jatkaa matkaa. Sitten riensimme hankkimaan jotakin syötävää sekä itsellemme että avuliaille saksalaisille ystävillemme, kun sitten vielä olimme tehneet virkistävän kävelymatkan kauniissa kaupungissa, mikä tuntuikin tarpeen vaatimalta kolme vuorokautta kestäneen keinumisen jälkeen merellä, jätimme LBecin ja kiidimme pikajunalla Berliiniin, missä herra Hildebrand sekä hänen lähimmät sukulaisensa ottivat huostaansa koko meidän karavaanimme. Kaikki täällä sujui hyvin. Se oli saksalainen, tai oikeammin preussilainen, järjestyskyky, joka täällä pääsi kunniaan, sillä kummassakin seuraavassa pysähdyspaikassa Erfurtissa ja Nrnbergissä, emme sellaista järjestyskykyä tavanneet. Erfurtissa olivat herrat Fills ja Frischmoth valmistaneet lämminsydämisen ja juhlallisen vastaanoton "rakkaille suomalaisille kohtalo- ja aatetovereilleen". Jo kauan oli Erfurtin Sokeainyhdistyksen laulukuoro harjoitellut esperanton- ja saksankielisillä sanoilla suomalaisia lauluja, joitten joukossa "Suomen laulu" oli saanut kunniapaikan. Herra Fills oli kirjoittanut kaksi runoa: Tervehdys- ja juhlaruno, joissa väreili liikuttava sydämellisyys ja kunnioituksen tunne suomalaisia vieraita sekä heidän maatansa kohtaan. Yhdessäolo täällä oli todella jotain erikoista. Oli laulua, soittoa, lausuntoa, puheita, ja kaikki mitä annettiin, ja kaikki mitä vastaanotettiin, oli sellaisen sydämellisyyden läpitunkemaa, jollaista vain tosi veljesrakkaus voi esiin loihtia.-- 1 p. elokuuta, aamulla varhain, lähdimme sitten Nrnbergiin. Joukkomme oli nyt lisääntynyt kymmenellä. Tultuamme Nrnbergiin tervehdittiin laululla kongressin osaanottajia, joita samalla junalla oli saapunut noin sata; mutta ei mitään oltu tehty sokeain vastaanottamiseksi. Me pääsimme kuitenkin onnellisesti asemahuoneelle, missä toivoimme löytävämme jonkun meitä varten tulleen oppaan. Mutta turhaan odotimme, ei tullut ketään. Yksi saksalaisista ja yksi suomalaisista puolinäkevistä matkatovereistamme ottivat nyt selvittääkseen kaikkien meidän puolesta ennen sisäänpääsyä suoritettavat asiat, sillaikaa kun me muut levottomina ja jännityksellä odotimme enemmän kuin kaksi tuntia, koko ajan seisten samassa paikassa. "Deuschland, Deuschland ber alles", ivaili meidän mallikelpoinen berliiniläisemme. "Ja me kun aina olemme pitäneet Saksaa kaiken hyvän järjestyksen pääpaikkana", kuultiin erään suomalaisen masentuneena valittavan. "Mutta me emme olekaan nyt Preussissa vaan Baijerissa", huomautti lohduttaen kunnon magdeburgilainen "patromme". Vihdoinkin olivat paperit kunnossa ja me etsimme raitiovaunun, joka suorinta tietä vei meidät sokeainkoululle, missä ensimäinen vastaanotto oli vähällä tulla yhtä pitkäveteiseksi kuin asemalla. Mutta, Jumalan kiitos, kuulustelu keskeytyi ja meidät johdettiin makuuhuoneeseemme. Ja nyt tuli toinen ääni kelloon. "Suomalaiset ovat tulleet! Meidän rakkaat suomalaiset siskomme ovat tulleet!" Tähän tapaan huudahdellen ryntäsivät unkarilaiset, itävaltalaiset, saksalaiset ja ruotsalaiset iloisina meitä vastaan. Se tervehdys sai piankin meidät unohtamaan matkan varrella kestämämme vaivat. Mutta ruokaa! Sitä me myös kaipasimme, sillä kello läheni jo viittä iltapäivällä, ja me olimme lähteneet liikkeelle samaan aikaan aamulla. Ystävällinen ja reipas italiatar --tuleva huonetoverimme samoin kuin herttaiset unkarilaiset aate-siskomme -- riensi meidän puolestamme puhumaan johtajattarelle, joka kohta toimittikin meille ylimääräisen väliaterian. Ilta kului edelleen uusia tuttavuuksia solmiessa sekä entisiä elvytellessä. Jännityksellä jokainen koetti päästä selville siitä, oliko kirjeenvaihdon kautta saatu vaikutelma yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Joskus ei, mutta useinmiten kyllä. Iloisia oltiin niistä kaikista.' Varsinaisista kongressikysymyksistä tehdään selkoa seuraavassa numerossa muitten lehtien mukaan. Tässä tahtoisin vain vielä mainita, että me viihdyimme hyvin, saaden osaksemme ystävällistä ja kunnioittavaa kohtelua, ja että meillä oli hyvät ilmavat makuusuojat mainioine sänkyineen sekä runsaat ruoka-annokset, joskaan ei aina, meidän suomalaisten mielestä, erikoisen maukkaat, mitä ei voi ihmetelläkään, kun muistaa Saksan vaikeaa taloudellista asemaa. Rahan arvo laski päivittäin, ja oli usein vaikeata saada vaihdetuksi vierasta rahaa. Juuri tämän erilaisen rahan arvon vuoksi ei matka tullut meille kovinkaan kalliiksi; mutta meidän saksalaiset ystävämme, Jumala heitä auttakoon ja suojelkoon! Paluumatkalla poikkesimme Hallen suurenmoisessa ja mainehikkaassa sokeainkoulussa, jonka jälkeen suuntasimme matkamme, kahteen ryhmään jakautuneina, jälleen kotimaata kohti kiitollisina kaikesta, mitä olimme osaksemme saaneet.
Anna Friman.
--------
Helsingin Sokeainyhdistyksen kesäkoti Käpylässä.
Viime syksynä osti Helsingin S.y. kesäkodiksi sokeille huvilan kolmen km. päässä Käpylän asemalta. 27. p. toukokuuta oli kodin vihkiäiset. Tähän vaatimattomaan juhlatilaisuuteen oli kutsuttu noin kaksisataa vierasta. Erittäin mielenkiintoista oli läsnäolijoille tutustua kotiin. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa on kuusi ja yläkerrassa kaksi huonetta. Kuusi kesävierasta voi siellä oleskella samaan aikaan, maksaen 12 mk. päivältä.' Aatteen alkuunpanija, herra Axel Franstman esitti kesäkoti-kysymyksen vuosikokoukselle 30 p. maalisk. 1919, mutta asiaa ei silloin kannatettu. Kuitenkin on herra F., vastustuksesta ja vastoinkäymisistä huolimatta, työskennellyt sitkeällä uutteruudella, kooten varoja kotia varten, kunnes -- osalla sokeain päivien ja arpajaisten tuottamia tuloja-- voitiin toteuttaa tuo kauvan ajateltu suunnitelma. Ensi kädessä on se luettava puheenjohtaja Aksel Matssonin ja sihteerin, herra Grönholmin tarmokkuuden sekä useitten muiden väsymättömän ja uhrautuvan työn ansioksi, että siisti ja hauska koti nyt on valmis ja avoinna. Samoin myöskin useat liikkeet ovat tässä myötävaikuttaneet, lahjoittamalla kodille huonekaluja, taloustavaroita, sänkyjä, sänkyvaatteita, seinäkelloja y. m.' Itse vihkiminen tapahtui ulkosalla. Ohjelma alkoi laululla, jota esittivät oopperakuoron jäsenet. Tervehdyspuheen piti suomeksi yhdistyksen puheenjohtaja herra Matsson. Ilmaisten ilonsa sen johdosta, että monivuotinen unelma nyt oli toteutunut, kiitti herra M. kaikkia niitä, jotka lahjoituksilla tai omaa aikaansa ja harrastuksiansa uhraamalla olivat myötävaikuttaneet kodin kuntoon saamiseksi. Sillä ilman yleisön myötätuntoa ei hanke milloinkaan olisi toteutunut. Lopuksi lausui puhuja toivomuksen, että sokeat näiden seinien sisäpuolella tuntisivat olevansa kuin kotonaan ja saisivat levätä sekä sielun että ruumiin puolesta, ja että rauha ja sovinto vallitsisi kodissa. Ruotsalaisen puheen, suunnilleen samansisältöisen, piti herra R. Bergh. Neiti Hilja Oksanen lausui seuraavan, herra F. v. Zansenin kirjoittaman juhlarunon:
Me haparoiden harhailemme vallassa yön ja varjojen, oi, liekö meidän elämämme myös elämisen arvoinen.
Näin usein mielell' raskahalla kysymme lapset yöhyen, kun mittamme ol' kukkuralla, ja tiemme pitkä, mutkainen.
Kun väsyneinä määrää kohti pyrimme usein eksyen, kun kylmyys vastahamme hohti puolelta tylyin ihmisten.
On elo synkkä sokealla, ei kukat kasva polullaan, vaan yötä, yötä kaikkialla, jos vaikka kunne kulkeekaan.
Meill' kohtalomme soi niin hiukan, on ohdakkeinen meillä tie, ja taisto eestä leivän niukan, se ruumiin hengen voimat vie.
Vaan vaiti, viestit yössä kaikuu, mit' tietoja ne tuovat? Ne yli maitten, vetten raikuu, sai kesäkodin sokeat!
Käy sinne jos sä väsyit tiellä, ei karkoiteta ovelta, vaan levon, virkistyksen siellä saat luontoäidin povelta.
Vaikk' emme näe kun päivyt koittaa, tunnemme säteet lämpimät, kun linnut laulaa, metsä soittaa niin haihtuu huolet murehet.
Vaikk' kedon kukkain ihanuutta me emme täällä nähdä saa nyt elinvoimaa saamme uutta helmassa luonnon ammentaa.
Oi, jospa taivaan rauha saisi kodissa tässä vallita, se taistot, tuskat taltuttaisi, jos saisi syömmet hallita.
Vaan ystävät nyt kiitos teille puolesta soikoon sokeain, kun kesäkodin armaan meille te loitte toimin tarmokkain.
Neiti Vilkki luki herra August Heliän kauniilla suomenkielellä kirjoittaman kesäkodille omistetun runon:
Kun ma muistelen aikaa taaksepäin noin seitsemän, kahdeksan vuotta, kuink' yhdistys uusi syntymästään asti tarmohon omaan sai luottaa, nään myrskyt huimat, ukkoset tuimat pirstoina juuret; mut yhtä suuret ain' ovat rakkaus, usko, ja uuden aamun rusko päiväksi ilojen vihdoin saa.
Se siemen näet puuks suureks kasvaapi, minkä rakkaus kerran kylvää. Se hedelmän aikanaan kannattaapi, tuo tuloksen kaunihin ylvään. Vaikk' aika haihtuu, henkilöt vaihtuu, on silti työtä, lyhentäin yötä, niin pitkää, loputonta. Ei ketään avutonta. Sen "sokeitten yhdistys toimittaa.
Nyt kevät taas tekeepi tuloaan myöskin armaassa Suomessamme. Se tarjoopi meillekin suloaan ilomielin nauttiaksemme. Me jo tiedämme, ett' ystävämme, nuo niin herttaiset laululintuset juur' parhaillansa pesää laittavat varten kesää. onhan kotinsa niillekin kallis.
Se koti se lintuin on kesäinen, ja "kesäkotihan" on tääkin, tää sokeain toivottu pesäinen, ja toistaiseksi se jääkin. Mut tulee aika, jolloinka kaikaa laulunne työssä, te kansa yössä, myös talvisenkin ajan suojissa oman majan. Kunpa luoja sen piankin jo sallis.
Tervehdyskirjeitä olivat lähettäneet presidentin rouva Ståhlberg sekä H:n sokeainkoulun johtaja. Sitten oli jälleen kuoron vuoro ilahduttaa kiitollisia kuulijoitaan muutamilla kauniilla lauluilla.' Sisällä ruokasalissa oli katettu runsas kahvipöytä. Kaikkia vieraita palveltiin auliisti ja ystävällisesti.' Helsingin Sokeainyhdistyksen kesäkoti liehuvine lippuineen oli kaunis taulu todellisuudesta. Siunausta, onnea ja menestystä toivotetaan tälle kodille.
--------
Mietteitä äidistä.
Nimi äidin soi minun korvissain kuin harpun helkkyvä kultakieli! Kun sanan äiti ma kuulen vain, saa hellän lämpimäks mulla mieli; nimi äidin intoa nostattaa, se rintaan unelmat herkät saa, se siivet antavi toivehille, niin ihanille.
Nimi äidin kertovi kaiullaan niin ihanteisesta elämästä: Se kertoo uskosta Jumalaan ja toivon voimasta kestävästä ja kultahehkusta nuoruuden; oi, siihen nimehen kätkeiksen sulohohde pyhästä kauneudesta, säde taivaisesta.
Nimi äidin lemmestä laulelee ja rakkaudesta ja uhrauksista, niin vienosointuisna helisee se virttä haaveista puhtaimmista, se laulaa tähdistä taivaallaan ja ihanuudesta synnyinmaan, se soittaa satujen ihmemaista niin riemukkaista.--
On äiti enkeli päällä maan, ja sydänhuoneiden haltiatar, hän hoitaa kukkia tarhassaan, on ruusulinnojen ruhtinatar, näet pienokaistensa sydämiin hän hyveen kukkia kylvää niin ja uskollisena paikallansa käy kulkuansa.
Nimi äidin alati uudestaan se helkkyy huulilla runoilijan, hän parahimmissa lauluissaan saa ihannoituna valtasijan; mut säkeet, soinnut ja tahditkaan ei pysty kylliksi kuvaamaan tuon äidin hellyyttä, rakkautta ja kauneutta.
Ja säveltäjät ne soittimin sen nimen kiitosta kaikuin soittaa, ja taidemaalarin sivellin se kuvaa äidistä luoda koittaa; Mut eipä sävelmät sointuisat, ei taulut taikojan loihtimat voi äidin henkiä lemmekkyyttä ja lämpimyyttä.
Näin sulle soittelen harppuain ja kiittäin kaiutan kanneltani, mun äitikultani armahain ja hellä valkea vaalijani, en mahda palkita lahjojas, sun vaalintaasi ja rakkauttas, mut, äiti, kädestä lemmen herran saat maksun kerran.
Oi äiti, laakerikruunun niin ma painaa tahtoisin kulmillesi ja juhlasaatossa kaupunkiin sun kantaa käsillä lapsosesi kuin muinoin juhlissa Olympon sai parhaat sankarit palkinnon-- -- -- ei sankarsielua äidin moista lie maassa toista...
Varma Järvenpää.
--------
Väinö Johannes Sipilä.
Syyskuun puolivälissä saimme tiedon Väinö Sipilän kuolemasta. Hän oli kuollessaan vain 16-vuotias. Jo useita vuosia oli hän sairastanut samaa parantumatonta tautia kuin hänen aikaisemmin poismuuttaneet veljensä ja siskonsa. Koulussa hän oli ahkera ja hyvä oppilas, ja toverien kesken pidetty hiljaisen ja rauhallisen olentonsa vuoksi. Nyt ovat sisarukset jälleen yhtyneet siinä maailmassa, missä ikuinen päivä heitä ympäröi, missä heidän osanaan on ilo, autuus ja rauha.
--------
Keksinnöt, jotka saattavat sokeain yhä lähemmäksi
Keksinnöt, jotka saattavat sokeain yhä lähemmäksi säännöllisiä olosuhteita, olivat huomiota herättävänä nähtävyytenä eräässä äskettäin olleessa näyttelyssä, jonka oli järjestänyt Englannin kansallinen seura sokeita varten. Erittäin mielenkiintoinen oli eräs kone, jonka avulla sokea voi kirjoittaa muistiin sanelua siten, että kone jäljentää paperiliuskalle eräänlaista brailletyypin pikakirjoitusta. Samalla kun sokea kuuntelee sanelua, hänen sormensa liikkuvat kolmen tai neljän kiiltävän teräskielen päällä. Kun hän koskettaa koneistoa, se jäljentää paperiliuskalle merkkiyhdistelmiä, jotka vastaavat pikakirjoituksessa käytettävää järjestelmää. Kun sanelu loppuu, sokea repäisee irti paperiliuskan, asettaa sen polvilleen, kuljettaa sormiaan sitä pitkin ja kääntyen tavallisen konekirjoittajan puoleen sanelee tekstin tämän puhtaaksikirjoitettavaksi.
--------
Ilmoitus.
Suomen Sokeain Liiton jäsenet kutsutaan ylimääräiseen kokoukseen tammikuun 12 p. 1924, kl. 12 päivällä Helsingin sokeainkoululle. Kokouksessa käsitellään vuosikokouksessa herätettyä kysymystä liiton lakkauttamisesta. Ainoastaan ne jäsenet, jotka ovat maksaneet vuosimaksun vuodelta 1923, saavat äänestää. Valtakirjoja saa myös käyttää. Vuosimaksun voi lähettää rahastonhoitajalle herra R. Berghille, Oikokatu 3, Helsinki.
Sokeain Airut N:o 8. marraskuu. 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 8. Marraskuu. 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
Sokeain esperantistien kolmas kansainvälinen
Sokeain esperantistien kolmas kansainvälinen kongressi.
Pidettiin Nrnbergin sokeainkoululla. Osaanottajia -- yhteensä 120 -- oli saapunut seuraavista maista: Englannista 4, Espanjasta 1, Hollannista 3, Itävallasta 5, Latviasta 2, Ruotsista 3, Saksasta 60, Suomesta 9, Tanskasta 1, Tjeckoslovakiasta 17, Unkarista 16 ja Venäjältä 1. (Ruhrin alueen miehittämisestä johtuneen kärjistyneen poliittisen tilanteen vuoksi ranskalaiset ja belgialaiset aatetoverit, kehoitusta noudattaen, eivät ottaneet osaa kongressiin; ja kun Saksan hallitus ei voinut vastata heidän persoonallisesta turvallisuudestaan, ei myöskään passeja viseerattu Reinin länsipuolella olevista maista.)' Koulun johtaja herra Reiner avasi kongressin vaikuttavalla puheella. Hän lausui ilmi ilonsa siitä, että oli saanut tilaisuuden luovuttaa laitoksensa pitkämatkaisten vieraiden käytettäväksi. Kongressin ensimäisiä tehtäviä oli valmistusvaliokunnan muodostaminen ja johtokunnan valitseminen neuvottelujen johtamista ja päätösten täytäntöönpanemista varten. Senjälkeen esitti parikymmentä edustajaa tärkeimpien yhdistysten puolesta viralliset tervehdykset kongressille. Samalla luettiin myös muutamien huomattujen sokeain ystävien eri maista lähettämät tervehdyssähkösanomat, joihin kongressi päätti vastata. Sitä paitsi oli kunkin edustetun maan lähettiläällä joku lausunto kongressille. Tällöin myös muutamat näkevät kongressilaiset (Jugoslaviasta, Bulgariasta ja Virosta) puhuivat maansa sokeain puolesta.' Kongressi aloitti varsinaisen toimintansa ottamalla uudelleen käsiteltäväksi jo aikaisemmin pohditun kysymyksen sokeain esperantistien maailmanliitosta. Samalla esitettiin tällaista yhtymää varten laadittu sääntöehdotus tarkasteltavaksi ja hyväksyttäväksi. Väliaikainen johtokunta valittiin suorittamaan perustavat järjestelytyöt tulevaa liittoa varten.' Seuraava kysymys, samoin jo ennen käsitelty, koski samanlaista sokeain musiikkerien yhdistystä. Laajaperäinen luonnos sääntöjä varten esitettiin kongressille, joka jätti asian erikoisen, kokoomukseltaan todella kosmopoliittisen komitean harkittavaksi. Myöhemmin hyväksyttiin säännöt tarkistetussa muodossa.' Kysymys Kansainvälisen työaine-välitystoimiston perustamisesta sokeille käsityöläisille näytti yhä vielä vaikealta ratkaista.Valittiin komitea tutkimaan asiaa ja laatimaan seuraavalle kongressille ehdotuksen "sokeain käsityöläisten kansainvälisen yhdistyksen" muodostamista varten. Tällaisen yhdistyksen pitäisi tiedonantojen ja liiketoiminnan kautta voida tehdä työaineiden hankinnan tuntuvasti helpommaksi ja huokeammaksi ammattia harjoittaville sokeille.' Kongressille esitettiin seikkaperäinen selostus Pragissa olevan sokeain kansainvälisen tiedonantotoimiston suorittamasta laajasta luetteloimistyöstä sokeain oloihin nähden eri maissa pitäen silmällä opetusta ja työskentelyä sekä tilastollisia, yhteiskunnallisia ja terveydellisiä olosuhteita. Toimisto antaa tietoja maksutta jokaiselle, joka esperanton kielellä kääntyy sen puoleen.' Leipzigissä sijaitsevan sokeain kansainvälisen kirjaston toiminnasta tehtiin myös selkoa. Kirjasto lainaa kernaasti kirjoja ulkomaalaisille ja on valmis kysyttäessä ilmoittamaan, missä halutut teokset ovat saatavissa. (jatk.)
--------
Mitä vaaditaan varsinkin sokeilta työssä heidän
Mitä vaaditaan varsinkin sokeilta työssä heidän hyväkseen?
Kysymys sokeiden sekä aineellisen että sosiaalisen aseman parantamisesta ja korottamisesta ei ole uusi. Se on meidänkin maassamme vuosikymmeniä askarruttanut niitä, joiden tehtävänä tämä työ on ollut. Ja mitä enemmän sokeat kasvatuksen ja itsekasvatuksen kautta ovat oppineet tuntemaan elämän vaatimuksia, on heillekin tämä kysymys noussut pääkysymykseksi, kysymykseksi, jota ei enää voida eikä saada syrjäyttää, ellei samalla tahdota panna vaaran alaiseksi tämän työn oikeutettua ja tärkeää kehitystä. Niinkuin kaikilla toiminta-aloilla yleensä tarvitaan tässäkin ennenkaikkea työtä, tarmokasta, päämäärästä tietoista, uhrautuvaa, velvollisuudentuntoista ja omantunnon-tarkkaa työtä, ei vähemmän sokeiden itsensä, vaan myös kaikkien niiden puolesta, jotka ottavat tähän työhön osaa.' Usein emme työssämme voi saavuttaa sitä tulosta, jota toivomme, monestikin siitä syystä, että emme ole järjestäneet työtämme hyvin, vaan olemme lyöneet laimin yksityiskohtaisesti syventyä tehtäviimme, Mitä puheena olevaan kysymykseen tulee, täytyy meidän valitettavasti olla yhtä mieltä siitä, että pääsyynä nykyiseen tilaan tällä alalla maassamme on se, ettemme ole seuranneet kehityksen mukana muissa maissa ja että yhteistyö ja yksimielisyys yhteisessä työssä ikävä kyllä ei vielä ole tullut yhteiseksi kannustimeksi.' Siis enemmän yhteistyötä, niin hyvin henkilöiden kuin yhdistyksien välillä, jotka ovat tämän työn päämääräkseen asettaneet. Jo useita vuosia sitten tehtiin yritys saada aikaan tätä yhteistoimintaa eri yhdistysten kesken, vaikka se valitettavasti toistaiseksi on jäänytkin vain ensiyritykseksi, ja erityinen komitea sai silloin tehtäväkseen ehdotuksen laatimisen puheena olevaa yhteistyötä varten. Näin ollen on täysin syytä, että asiaaharrastavat eri yhdistyksistä ottavat tämän yhteistoiminnan kysymyksen keskustelun alaiseksi.' "Yksimielisyys on voimaa" kuuluu vanha koeteltu totuus. Yhtä selvästi ilmenee useimmilla toiminnan aloilla, kaikesta aikamme hajaantuneisuudesta huolimatta pyrkimys yhteen liittymiseen menestymisen turvaamiseksi ja kehitysmahdollisuuksien parantamiseksi. Sentähden on meidänkin pyrkimyksissämme lähdettävä siitä, että ryhdymme entistä paremmin yhdistynein voimin työhön kohottaaksemme sokeain taloudellista asemaa. Jos me siinä onnistumme, ratkeaisivat myös monet muut tärkeät kysymykset helpommin, sillä taloudellinen puoli elämässämme niin sanoaksemme on perusta, joka voi tehdä olemassaolomme enemmän tai vähemmän onnelliseksi ulkonaisesti katsoen.' Usein saa kuulla väitteen, että jos meillä vain olisi varoja riittävästi, voisimme helpommin päämäärämme saavuttaa. Mutta kuitenkin se, mitä me ennen muuta tarvitsemme, on selvät suunnat työllemme, sillä kokemus meillä on tälläkin alalla osoittanut, että varoja kyllä voidaan hankkia, kunhan vain aloitteet vain ovat hyvät ja selvästi perustellut, niin että ne osoittautuvat jokaiselle varteen otettavan arvoisiksi.' Välttämätön ehto on valmistaa työmahdollisuuksia ja kyllin tilaisuutta työhön kaikille sokeille, jotka tahtovat ja voivat työtä tehdä. Sillä olojen nykyisellään ollessa monelta sokealta puuttuu mahdollisuus täydelleen käyttää hyväkseen työkykyään, osaksi siksi, että he eivät saa kylliksi ja täysiä määriä tarpeellisia työaineita, osaksi siksi, että heidän usein on pakko tehdä työtänsä tarkoitustaan vastaamattomissa ja epäterveellisissä huoneissa, tavallisesti huonossa asuinhuoneessa, mutta pääasiallisesti siksi, että useimmille on vaikeata itse myydä töitään. Toinen merkittävä vaikeus koituu niille, jotka asuvat maaseudulla, koska heidän osakseen lankeavat työaineiden kuljetuskustannukset ja usein myös töiden myyntimatkat ja kuljetukset ostajalle. Jos tähän vielä lisätään kilpailu näkevien ammatin harjoittajien puolelta samoilla aloilla, näiden tavallisesti ammattimiesten johdolla työskennellessä verstaissa työnantajan laskuun, käy täydellisesti ilmi,että sokeat meillä tekevät työtä vaikeammissa olosuhteissa kuin useimmat muut ammattitoverit.' Että tämä valitettava epäkohta on voinut vallita näin kauan, vaikka kehitys melkein kaikkialla muualla ulkomailla on järjestetty eri järjestelmien mukaan samoin kuin näkeville työntekijöille muun muassa työverstaisiin työnantajien kautta, riippuu syistä, joita seuraavassa lyhyesti keskustellaan. Meilläkään ei enää voitane kauemmin jättää tätä asiaa järjestämättä, sillä jo nyt käy selvästi ilmi,että jollei mitään tapahdu, niin siitä huolimatta, että useimmat sokeat meillä saavat ammattisivistystä,tulee heidän keskuudessaan olemaan joukko, joka kärsii työn puutetta yllä mainittujen syiden vuoksi. Omasta puolestani olen v. 1901 silloin saamani tehtävän johdosta korostanut välttämättömyyttä perustaa työverstaita niille sokeille, jotka eivät omin neuvoin voi suorittaa työtänsä menestyksellä. Tätä ehdotusta asianomaiset, sen mukaan kuin minulle ilmoitettiin, pitivät kaikin puolin oikeana ja huomioon otettavana, vaikka sitä valitettavasti erinäisten syitten takia ei silloin toteutettu. Myöhemminkin se samoista ja muistakin syistä jäi toimeen panematta. On käynyt selvästi ilmi, että suurin osa sokeista voi sopivan ammattijohdon alaisina saada aikaan parempaa työtä kuin työskennellessään yksinään, kun sitä vastoin muutamat harvat voivat omin neuvoin menestyksellä tehdä työtä ja saada myydyksi työtuotteensa.' Mutta, sanottanee, kuka ottaa järjestääkseen tämän työn, joka on varmaan laajakantoinen ja vaativa tehtävä. Niinkuin jokainen uudella toimi-alalla on tässäkin tämän laatuiseen työhön täysin perehtyneen henkilön otettava johto käsiinsä. Tehtävä ei ole helpoimpia,mutta kuitenkin toteutettavissa. Jos sokeat johdetaan ymmärtämään ja oppivat ymmärtämään kuinka välttämätöntä on alistua työskentelemään verstaissa ja jättämään työnsä myytäväksi, niin varmaan olisi tarjolla mahdollisuuksia ja henkilöitä, jotka tahtovat järjestää tämän asian yhteiseksi parhaaksi.-- Mutta menestyksen ehtona on ja täytyy olla yhteistyö,joka pohjautuu luottamukseen sekä työhaluun ja työiloon.' Seuraavassa kirjoituksessa koetan esittää perusviivoja tälle yhteistyölle, sellaisena kuin olen sitä ajatellut, sekä muutenkin lähemmin selvitellä muita yleisiä kysymyksiä joita tässä ylempänä olen kosketellut.(Väinö Illman.)
--------
Lumihiutale.
Lumihiutu taivahasta lensi maahan matkallaan. Pilviköstä valkeasta tullen kohti, kohti vaan.
Vaipui tielle kaunokainen, siihen uupui lennostaan. Tuli käyden matkalainen, polki raukan lokaan maan.
Että ilman armahdusta noin sen voitkin tallata! Ah, ei sääli mailma musta puhtautta taivaista. (Kaarina Lönn.)
--------
Osanottajille Suomen Sokeain Liiton ylimääräiseen
Osanottajille Suomen Sokeain Liiton ylimääräiseenvuosikokoukseen 12 p. tammikuuta 1924 on myönnetty 50 prosentin alennus Valtion Rautateillä.
--------
Sokeain Airut. N:o 9. joulukuu. 1923.
Etusivu
Sokeain Airut.
Suomen sokeain äänenkannattaja.
N:o 9. Joulukuu. 1923.
Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.
---------------------
Joulu.
Aina on sillä sanalla oma viehättävä kaikunsa. Keskellä talvea puhkeaa ihana kukka: Rauha maassa ihmisten kesken. Rauha! Sitähän juuri niin syvästi kaipaan. Minullekin rauha? Sinullekin. Juuri sinuun on Jumalalla mielisuosio. "Teille on tänään syntynyt vapahtaja", vapahtaja kaikesta, mikä sitoo, painaa alas ja tuo mukanaan rauhattomuutta. Vaistomaisesti tunnet, mistä sisällinen rauhattomuutesi johtuu. On sisäelimissäsi paljon vinoa, jota et oikein tahdo itsellesikään tunnustaa. Siellä on perimmäinen syy. Ala siellä puhdistus. Ryhdy tarkkaamaan sydämesi liikkeitä. Arkailematta ja urhoollisesti katko kahleet, jotka sitovat. Missä omat voimat eivät riitä, antaa joulun sanoma neuvon,sinulle on syntynyt vapahtaja. Omista se totuus sinulle kuuluvana. Silloin havaitset itsessäsi tapahtuvan ihmeellisen muutoksen ja itsestään kohoaa sisimmästäsi ylistys: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa.K. S:lä.
Sokeille.
Helmikuussa 1907 kehoitettiin yllä olevalla otsakkeella varustetussa kirjoituksessa maamme kaikkia sokeita muodostamaan yhtymän yhteisten harrastusten toteuttamiseksi. Tämän kehoituksen perusajatuksena oli näkevien ja sokeain yksimielisen yhteistyön kautta kohottaa jälkimäisten tietomääärää ja työkykyä siinä määrin, että useat oman työnsä kautta, mikäli mahdollista voisivat tulla riippumattomiksi jäseniksi yhteiskunnassa ja tämän kautta saavuttaa yleisön ymmärtämystä ja tunnustusta.' Ensimäinen askel tähän suuntaan oli ensimäinen yleinen sokeain kokous maassamme, joka pidettiin kesäkuussa samana vuonna Helsingissä ja jossa päätettiin perustaa yhdistys "Suomen Sokeain Liitto".' Tällä yhdistyksellä on varmasti ollut merkityksensä yhteistyössä, jos kohta myöhempi kehitys ei ole sitä suuntaa noudattanut, jota yllä esitetty ajatus ja liiton perustaminen tarkoittivat, nimittäin ymmärtämykseen ja luottamukseen perustuva yksimielinen yhteistyö. Seurauksena siitä, että on toista suuntaa kulettu, on useain paikallisyhdistysten perustaminen liiton ohella. Mutta muitakin asianhaaroja voisi mainita, jotka ovat lamauttavasti vaikuttaneet yksimieliseen voimaan ja aiheuttaneet hajaannusta.' Jopa ollaan niin pitkälle menty, että liiton viime vuosikokouksessa on herätetty kysymys liiton lakkauttamisesta, sekä annettu tässä tilaisuudessa liiton johtokunnalle tehtäväksi tulevan tammikuun 12 p:nä pidettävään ylimääräiseen kokoukseen valmistaa ehdotus liiton varojen käyttämisestä siinä tapauksessa, että liitto päätetään lakkauttaa. Tämä ehdotus antaa etsimättä aihetta kysymykseen: Toivotaanko todella liiton lakkauttamista ja minkä tähden?' Omasta puolestani en usko tätä toivomusta niin yleiseksi kuin eräällä taholla väitetään. Sillä joskohta valittaen täytyy myöntää, että liitto kenties on viettänyt kituvaa olemassa oloa, täytynee monen myöntää, että sen, vaikeuksista huolimatta, on jossain määrin onnistunut täyttää tehtäviään. Olen sitä mieltä, että liitolla on monet tehtävät suoritettavana, ja että sen lakkauttaminen olisi varsinkin maaseudulla asuville sokeille onnettomuudeksi. Sillä koko maata käsittävä liitto voi varmasti paremmin valvoa ja huolehtia sokeain aineellisia etuja kuin monet paikallisyhdistykset yksityisine harrastuksineen, jotka yhtymät tuottavat maaseudulla asuville verrattain vähän, niin, useimmiten ei mitään etuja.' Suotakoon sentähden erään liiton alotteen tekijän suunnata vakava kehoitus kaikille maaseudulla asuville jäsenille tarkoin punnitsemaan mitä liiton lakkauttaminen heille tietäisi. Toivottavaa on, että ne sokeat, jotka pitävät liiton jatkumista oikeutettuna ja välttämättömänä,ylimääräisessä kokouksessa 12 p. tammikuuta selvästi ja pontevasti esille tuovat tämän vakaumuksensa.' Sanottakoon vielä lopuksi, että menestyksellisen työn ehdottomana edellytyksenä on, että hallitukseen valitaan henkilöitä, jotka ovat halukkaita uhraamaan aikaa ja työtä yhteisen hyvän vuoksi, henkilöitä, jotka ovat kokonaan sen ajatuksen elähdyttämiä, joka on ollut liiton syntymisen perustana. Väinö Illman.
--------
Sokeainkoulun 25-vuotisjuhla.
Tämän kuun 4 p:nä oli kulunut 25 vuotta siitä, suomen sokeille niin merkityksellisestä hetkestä, jolloin vihittiin sokeainkoulun komea, tarkoituksenmukainen koulutalo omalla maalla. Vihkimisen toimitti pastori Elis Bergroth. Tähän vihkimisjuhlaan kutsuttiin koulun entiset oppilaat läheltä ja kaukaa. Näiden lukumäärä ei ollut niinkään pieni, sillä tämä meidän ensimäinen sokeainkoulumme Suomessa oli jo menestyksellisesti työskennellyt kolmekymmentä kolme vuotta. Kaikki maaseudulta saapuneet majoitettiin uuteen tilavaan rakennukseen koko juhlaviikoksi, ja heitä kestittiin samoin kuin kaupungissa asuviakin mitä parhaimmin, Paitsi itse vihkiäisjuhlallisuutta, joka tapahtui sunnuntaina 4 p. joulukuuta 1898, järjestettiin pieniä vapaita juhlia arki-iltoina sekä päivisin luentoja eri aineissa yleiseksi hyödyksi ja huviksi.'
Koska 4 p. joulukuuta ei tänä vuonna sopinut, järjestettiin oman koulutalon vihkimisen 25-vuotinen muistojuhla 7 p:ksi joulukuuta. Koulun johtajan pastori K. Sipilän ja opettajatar neiti Märtha Ganszaugen johtamana muodostui muistojuhla, pieni ja vaatimaton, kuten kutsussa mainittiin, todella mieltäylentäväksi ja tunnelmarikkaaksi juhlallisuudeksi. Siihen oli kutsuttu kaupungissa ja lähellä asuvat entiset oppilaat. Juhla aloitettiin laulamalla "Hosianna", joka kaikui mahtavana tuttujen urkujen säestäessä. Johtaja lausui läsnäolijat tervetulleiksi sekä suomen että ruotsin kielellä, puhuen tällaisten muistojuhlien merkityksestä, jotka täyttävät mielen kiitollisuudella ja siunauksella. Edelleen hän piti asiallisen esitelmän edistyksellisestä toiminnasta. Seurasi sitten juhlarunot. Ruotsalaisen runon sepitti allekirjottanut ja alla olevan suomalaisen runon neiti Varma Järvenpää. Taiteilijamme neidit Hyvönen, Oksanen ja Nieminen rikastuttivat ohjelmaa kauniilla soitto- ja lauluesityksillä. Lisää eloa ohjelmaan toi miellyttävä kahvipaussi alhaalla ruokasalissa, joka, samoin kuin juhlasalikin, oli kauniisti koristettu. Väliajan jälkeen jatkettiin ohjelmaa. Neiti Ada Pynttö kertoi reippaalla huumorilla koulun nykyisille oppilaille elämästä pienessä vuokratussa koulutalossa Maneesinkadun varrella. Herra Viljo Vartio esitti hienosti ja tunteellisesti muutamia viulukappaleita. Sen jälkeen neiti Signe Rosenström luki saman vihkiäisrunon, jonka hän 25 vuotta sitten pienenä koulutyttönä oli lausunut. Ellen Back luki ruotsiksi ja Elmina Pekkala suomeksi erään koululle omistetun runon, jonka jälkeen oppilaat lauloivat sokeainkoulun marssin. Tähän marssiin on tekstin kirjoittanut entinen oppilas Väinö Österholm sekä melodian entinen oppilas Volmar Sjöholm. Lyhyt rukous ja virsi "Jumala onpi linnamme" päätti tämän tunnelmarikkaan muistojuhlan, josta tässä lausumme sydämellisimmän kiitoksen myötätuntoisille ja hyväntahtoisille toimeenpanijoille. Tuntien iloa siitä, että tämä kaunis onnistunut juhla oli suuri askel eteenpäin yhteisymmärryksessä meidän sokeain ja niiden välillä, jotka ovat vihkineet elämänsä työlle meidän hyväksemme, erosimme sitten yhteisen teeillallisen jälkeen. (Anna Friman).
--------
Sokeainkoulun 25-vuotisjuhlassa.
Seisoo kalliolla korkeana, tummana ja tyynnä koulutalo, meidän kallis koululinna mistä polullemme virtaa päivän valo.
Mistä säteet tiedon, ilon, onnen vastahamme kirkkahina hohtaa, matkamme kun elon erämaita, soita, korpiakin pitkin johtaa.
Viisikolmatta on vuotta vasta koulu seissyt tällä paikallansa, mutta paljon sill' on kertomista, monivaiheinen on tarinansa.
Se on nähnyt opettajajoukon käyvän työhön nuorna, hehkurinnoin, kun se otti osan suuren, jalon voimaa täysi, toivehikkain innoin.
Se on nähnyt heidän uurantansa, ponnistukset työssä uskollisen, rakkauden lämmittävän leimun, kestävyyden tarmon ihmisen.
Katsellut on kuinka nuoruutensa loppuun kului työssä vakavassa, kuinka miehuutensa vuodet vieri taukoomattomassa toiminnassa.
Kuinka monella jo päätä peittää, otsaa reunustavat kutrit harmaat, kasvot kalpenivat murehissa. Lämpiminä säilyi syömmet armaat.--
Heill' on hartioilla vuotten vaivat, ruumis heikko, käynti tasaisempi, mutta sieluissaan on voimaa vielä, sitä yllä pitää nuoruuslempi.
Koulumme on nähnyt monet polvet täällä vaihtelevan oppilaita viettämässä oppivuosiansa, aikoja niin kullanonnekkaita.
Se on nähnyt, kuinka sydämihin kylvetään ne tiedon kultajyvät, kuinka valo pimeyttä voittaa, itää, kasvaa, kukkii laihot hyvät.
Näki se, kuin moni pienokainen arkana ja avuttomana tuli, kuinka herkät lapsenhenget heräs, arkuus rakkauden lämpöön suli.
Näki ilon tuikkeen syttyneenä kasvoihin ja rintahankin lasten, esirippua kun kohotettiin, viitattihin tietä päivää vasten.--
Koulu suojissansa riemun tunsi, seinät sillä leikkilöissä kaikui, ilma värähteli onnekkuutta, laulut raikkaat innokkaina raikui.--
Näki vielä, kuinka lapsuusleikit onnellisna hiljallensa haihtui, nuoruusaika niiden sijaan saapui, kultaunelmoihin sadut vaihtui.
Täällä syksyn lasten taivahalle syttyi moni hopeainen tähti, jotka loistamahan jäivät vielä, laps kun ulos koulustansa lähti.
Tähdet nää loi valoa, kun lapsi tuntemattomahan maailmaan astui, vaikka koulun oven sulkiessa sydän itki, poski vesin kastui.
Kun hän sitten kaiho rinnassansa kauas koulun suojamista kulki, tunsi,että takanansa ukset kodin rakkaan, hyvän silloin sulki.
Koti armas tää on ollut meille, täällä aikuisiksi lapset varttui, vaalintaa ja hellää hoivaa saivat samalla kun tietomäärä karttui.
Hoitajataräidit huolta pitäin seurasivat lasta kaikkialla, illoin pikku kädet risti lasten, rukoeli vuoteen reunamalla.
Pyyhki kyyneleitä lohdutellen, kertoi aina jotain hauskaa, uutta,-- hoidossansa oli elämämme tyyntä huoletonta onnekkuutta.-- Onhan koulu nähnyt surujakin, kärsimystä, tuskaa suojissansa, tuimat taistelut ja pettymykset usein häiritsivät rauhoansa.
Mutta murheitaan ei muistaa tahdo, pahat päivät unhoittaa se koittaa, tiedämmehän, että varjot öiset aamun tullen kirkas valo voittaa.
Ajan vaihdellessa mielestämme surut hälvenee ja ilot säilyy, murheliekit kerran loppuun palaa; riemun helmet ikuisina päilyy...
Koulu näki myöskin ympärilleen, suuret vaiheet ulkopuolellansa, näki, miten vieraan vallan alta vapaaksi pääsi Suomen vapaa kansa.
Tunsi, kuinka paisui joka rinta, kaikkialla loisti innon valot, riemulaulut kaikui kaupungeista, laulun kaiku täytti mökit talot.
Sitten kirkkahalta taivahalta jyrähti ja iski salamoita;-- sekasorto, sota syttyi raivoon, maata raastoi veljesvihan noita.
Kanuunat ja kiväärit ne jyskyi; koko kansa hätähuudon päästi.-- Kouluakin tärisytti jymy. Kiitos herran sortumasta säästi.--
Sota sammui, tyyntyi tuima taisto; taivas seestyi, tuli jälleen rauha, rajuilma vitkaisesti väistyi, taasen päivä paistaa lämmin lauha.
Näki koulu kukkaan puhkeavan siunausta tuovan rauhan tuomen; kallioltaan tyynnä tähyilevi kehitystä suuren, vapaan Suomen.
Kakskymmenviisivuotisena ehti koulu nähdä monet vaiheet. Sill' on ollut syytä kyyneleihin--, suuremmat on sillä ilon aiheet.
Jumala, oi siunaa kouluamme,siinä asujat, sen työ ja talo! Yllä sen sä välkähdellä anna siunausta täysi päivän valo!!!
Varma Järvenpää
--------
Liiton jäsenille.
Ne, jotka eivät ole tilaisuudessa olla läsnä ylimääräisessä kokouksessa 12 p. tammikuuta, voivat käyttää äänioikeuttaan valtakirjan kautta, jonka voi lähettää liiton sihteerille Märtha Ganszaugelle (Vuorikatu 20 e.), jollekin muulle sokeainkoulun opettajista tai jollekin Helsingissä asuvalle liiton jäsenelle. Kirjeessä on ilmoitettava, haluaako äänestää, että liitto jatkaa tai lakkauttaa toimintansa, sekä toivomuksensa uuden johtokunnan vaaliin nähden.
Valtakirjakaavake.
Valtakirja tämän haltialle Suomen Sokeain Liiton ylimääräisessä kokouksessa Helsingissä 12 p. tammikuuta 1924 käyttää puhe- ja äänivaltaani.
Paikka ja aika
Oma nimi.
Todistajat: (kahden näkevän allekirjoitus.)
--------
Suomen Sokeain Liiton jäsenille
on myönnetty 50 prosentin alennus ylimääräiseen kokoukseen 12 p. tammikuuta 1924 klo 10 e. p. p. niiden, jotka matkustavat kokoukseen, on lähtöasemalla ostettava piletti Helsinkiin ja pyydettävä piletinmyyjän heti leimaamaan sen. Pilettiä ei saa antaa konduktöörille, sillä se kelpaa myöskin paluumatkalla kun samalla näyttää todistuksen siitä, että on ottanut osaa kokoukseen. Sekä tulo- että menomatkalla saa poiketa yhden kerran. Silloin on piletti leimattava sillä asemalla, missä pysähdytään.
--------
Voimistelu.
Sinä joka kättesi työllä hankit elatuksesi, onko mielesi iloinen ja herkkä kaikelle hyvälle, onko sulla puhtaita huvituksia, onko reiluja tovereita? Voimistelu tarjoaa monipuolista ruumiinkuntoa joka erityisesti tähtää korjaamaan jokapäiväisen ruumiillisen työn yksipuolisuuden: Kumartunut selkä suoristuu, painunut rinta laajentuu, jäykät, koukistuneet nivelet norjistuvat, hitaat liikkeet vilkastuvat, pää nousee pystyyn, koko ihminen, joka ennen oli toivottomuuden perikuva, muuttuu toivon, rohkeuden ja tarmon tavoittajaksi.' Sanotaan että kunkin ihmisen pohjalla piilee lapsi; tämä lapsi pääsee täysiin oikeuksiinsa voimistelussa, sillä se saa leikkiä ja laulaa, ponnistaa ja pyrkiä. Päämäärä on ei ainoastaan terve ruumis ja terve sielu, vaan terve ihminen. (Jatk.)
--------
Airueen tilausmaksu
on edelleen smk. 5. Lehden voi tilata joko postin kautta tai suoraan toimitukselta Helsinki Toinen linja 2.