Opaskoira (osa 2)

Kuuntele

Opaskoira (osa 1) Soundcloudissa

Lue

[Alkutunnus alkaa, porinaa]

[Mies laulaen:] Dum-dum...

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…

[Mies laulaen:] Dum…

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto. 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Alkutunnus päättyy.]

H:               Tervetuloa mukaan Minun näköinen mielihankkeen podcastiin. Meillä on käsiteltävänä mielenkiintoinen aihe siitä, miten opaskoirat vaikuttavat käyttäjänsä mielen hyvinvointiin. Tämä on aiheesta toinen podcasti. Jos sinulla on ykkösosa vielä kuuntelematta, suosittelen, että kuuntelet myös sen. Minun nimeni on Harri ja kanssani aiheesta keskustelemassa on kaksi opaskoiran käyttäjää Mira ja Sari. Jos olemme saaneet mukaan uusia kuulijoita, esittelisitkö tähän alkuun Mira muutamalla sanalla itsesi ja koirasi.

V:               Mä oon tosiaan Mira ja mulla on ensimmäinen opaskoira Kiki. Hänet luovutettiin minulle maaliskuussa ja hän on tämmönen kaks ja puolvuotias musta labradorinnoutaja oikein elämäniloinen vesseli.

H:               Ja Sari. Kerro säkin muutama sana itsestäsi ja koirastasi.

V:               Joo. Mä oon Sari. Kuljen jo viidennen opaskoiran kanssa. Tää on tämmönen kymmenenvuotias opaskoira Dumle musta labradorinnoutaja. Hyvin rauhallinen kaveri.

H:               Nämä koirat tietenkin ylläpitää meidän käyttäjien fyysistä kuntoa, mutta minkäslaisia muutoksia sä Mira oot huomannut sun henkisessä hyvinvoinnissa tän koiran tulon myötä?

V:               Henkinen puoli on voimaantunut ja eheytynyt tässä nyt ihan, uskaltaako sanoo jopa näin, että ihan muutamassa kuukaudessa on jopa muutoksia nähtävissä. Nimenomaan se arki. On hirveen tärkee, että se pysyy järjestyksessä ja herätään aamulla ja jaksetaan valvoa se päivä ja mennään illalla nukkumaan. Ja se nukuttu yö on hyvä ja pitkä. Ja kun tää rytmi pysyy ja arki on hallussa ja sillä on henkinen merkitys. Ja ihan, kun mä oisin herännyt jostain tosi kamalasta pitkästä talviunesta. Nää vuodenajat vaikuttaa hirveesti mun mielen hyvinvointiin. Vaikka nyt mennään pitkälle syksyyn niin mulla on edelleen se kevään pirteys. Sen toi opaskoira on kyllä saanut aikaan, että mä voin hyvin. Mä olen paljon iloisempi. Se, mikä mun mielen hyvinvointiin on vaikuttanut ehkä nyt kaikista eniten tässä niin on toi liikkumisen mahdollistuminen. Mulla on. Meillä on ton koiran kanssa. Meillä on bahna auki ja me ollaan käytetty se tilaisuus ihan satasella. Ja ollaan seikkailtu tässä keväästä lähtien, kun tuo koira tuli minulle niin ollaan kyllä tehty ihan kaikkia. Koira on ollut joka paikassa mukana. Kun sä liikut säännöllisesti ja sä kulutat sitä energiaa, samalla sä saat sitä energiaa. Ja pystyy, ajattelee kirkkaammin asioita. Ja se on kyllä totta, että jos sä oot väsynyt niin ne asiat kasvaa liian isoiks ja sitten itkettää paljon ja usein. Ja tuntuu, että missään ei oo mitään järkeä ja ei osaa mitään. Ja mulla, kun mä oon tosiaan tämmönen aikuisiässä näkökyvyn menettänyt niin se opeteltujen asioiden luopuminen. Kyllä se masensi. Ja se, mikä on ihanaa niin on se, että kun aamu tulee ja toi koira tulee. Häntä heiluu ja hänellä on pehmolelu suussa ja hän hyppää tohon mun viereen ja pyytää kainaloon ja sitten me nukutaan yhdessä vielä tunti. Mä oon tosta koirasta oppinut myöskin nää koirasanat hyvin, että. Ei tarvi pongasta heti täältä sängystä ylös, vaan voi ihan oikeesti rauhallisesti herätä ja vähän venytellä. Ja hän on niin iloinen, että siitä mun jokainen aamu lähtee. Perhe on antanut semmosta palautetta, että mä en äksyile enää niin paljoo ja mä en oo niin äkkipikainen. Se on varmaan myöskin sitä henkistä puolta ja mä voin tosi paljon paremmin henkisesti. Ja mä jaksan tehdä myös minulle tärkeää sydämen asiaa. Eli mä pidän hirveesti vertaistukityöstä ja sen vertaistuen kehittämisestä. Ja mä oon tosi aktiivinen eri yhdistyksissä ja mä saan siitä tosi paljon. Eli tää. Oikeestaan tää tämmönen. Miten tän kiteyttäis? Alkaa paketti olee kasassa.

H:               Entäs Sari? Miten sä ajattelet, että koira vaikuttaa sun mielen hyvinvointiin?

V:               Mulle oli tärkeintä sillon, kun mä sitä ensimmäistäkin koiraa hain, että mä haluan liikkua itsenäisemmin. En halua olla riippuvainen muista ihmisistä. Mä oon ollut joskus aika semmonen, että mua ei saa auttaa ja mä haluun tehä kaikki ite. Nyt on, kun on lapset jo niin isoja. Ne on jo muuttanut kotookin pois ja näin niin tässä on iän myötä kyllä oppinut, että kyllä sitä apua pitää osata pyytää ja näin ja. Mutta sillon nuorempana mulle oli tärkeintä se, että mä pääsen itsenäisesti liikkumaan keneltäkään kyselemättä ja sen kummemmin, vaikka yöllä mennä kuuntelee lintuja. Uskalsin mennä sitten kauppakeskukseenkin, kun mä tiesin, että se koira vie aina jonnekin ja sitten ihmiset rupee helposti juttelee siitä koirasta, että. Se koira on tietynlainen silta muitten ihmisten kanssa kontaktiin, että. Jos mä kuljen kepin kanssa niin ei ne ihmiset tuu mulle juttelemaan, että hei, että tarvit sä apua tai muuta. Mutta jos mulla on koira niin ne tulee, että ai, kun söpö koira. Niin. Hei! Voisit sä neuvookin, missä on apteekin ovi. Mä voin siinä ohimennen pyytää sitten vähän apuja. Ja tämmönen sosiaalinen ihminen, kun olen luonteeltani niin se koira yhdistyy mulla niihin muihin ihmisiin. Ja se on hyvin lempeä ja hyvä silta muitten ihmisten kanssa toimimiseen ja keskustelemiseen. Vaikka välillä ärsyttääkin, kun tulee sitten vähän liikaa lähelle ja rapsuttelee sitä valjaissa olevaa koiraa. Mutta mä oon. Siihenkin suhtaudun hyvin huumorilla ja sanon aina, että muistakaa pyytää lupa, että. Vaikka mitä saat niin pyytää ensin luvan. Nyt sitten, kun ikää on tässä tullut ja nyt tosiaan mulla on jo viides koira ja oon kokenut tossa jossain kohti semmosen lievän ja keskivaikean rajalla olevan masennuksenkin niin sillon mulla oli sellasia aamuja, että mä en ois oikeesti jaksanut nousta sängystä, jos mulla ei ois ollut se koira, jonka kanssa lähtee, että. Kuppi kahvia ja sitten koiran kanssa ulos, että. En mä pystynyt syödäkään mitään, mutta se koira pitää hoitaa. Se oli mulla aina selkäytimessä, että vaikka mikä olis niin koira pitää ulkoiluttaa. Koiran pitää saada ruoka säännnöllisesti. Sitten, kun oli sen lenkin tehnyt niin sitten sitä kuitenkin jaksoi sen päivän ja että. Nyt mä huomaan ja sitten, kun tulee muutenkin välillä vähän sellasta pientä vaivaa niin koira auttaa kyllä siihen, että. Vaikka välillä tuntuu lonkissa ja selässä, että en mä millään jaksais. Mutta kun sä oot puol kilsaa kävellyt niin sitten se askel jotenkin siitä pehmenee ja vetristyy ja jotenkin sitä sitten. No, kyllä mä jaksan sen neljäkin kilometriä. Ja nyt huomaa sen, että mitä vanhemmaksi te tulee niin sitä tärkeempi se on sen mielen hyvinvoinnin kannalta myöskin se koira. Paitsi se, että sulla on vapaus ja itsenäisyys liikkua ja ei tarvi aina pyytää jotakuta kaveriks. Lenkkeilyhän mulla jäis ihan täysin pois ilman koiraa, että. Kyllä mä tietyt reitit täällä kepin kanssa osaan kulkee, mutta sitten noi metsälenkit, kun sieltähän lähtee vaikka mitä polkuja, mistä mulla ei oo mitään aavistustakaan, kun ne. On opetettu koiralle se tietty reitti niin semmonen luonnosta nauttiminen ja sellanen hiljentyminen. Semmonen, kun mä haluun olla vain itseni seurassa niin koira kyllä kelpaa siihen seuraan aina. Mutta joskus vaan haluaa olla sillai, että ei ketään ihmisiä. Mä luulen, että tässä päivä päivältä se. Mulle se vasta lisääntyy se koiran merkitys nimenomaan mun mielen hyvinvoinnille, kun nuorena oli vaan tärkeintä se, että sai olla itsenäinen ja vapaa ja uskalsi enemmän asioita. Mutta kyllä se koira tosi tärkee on, että. Jos koira on pis viikonkin niin sitä on. Vähän jo rupee päässä kiristymään ja tulee semmonen olo, että ei ajatus luista. Ja mulle se koira on kyllä sillä lailla. Mikskä sitä sanois? Se on vähän melkein yhtä tärkeetä, kun ilma ja vesi ja ruisleipä, että. Se pitää mut vireessä.

H:               No, miten sä kuvaisit sun ja Dumlen välistä suhdetta?

V:               Meillä on semmonen hyvin rauhallinen ja tasapainonen tää suhde. Ja varsinkin liukkailla säillä talvella niin tää pitää kyllä niin huolta siitä, että mä en liukastu enkä kaadu. Kun tulee vähän liukkaampi paikka niin tää pysähtyy ja tökkäsee mua sitten vähän reiteen, että nyt mennään varovasti. Ja sitten, kun mä annan taas sen käskyn niin sitten mennään varovasti. Ja mä luotan ja annan koiran kiertää ne pahimmat paikat. Ja oon itte tosi sillai herkillä sen koiran suhteen, että. Yritän lukee sitä, että mitä se haluaa, mistä haluaa meijän menevän. Tää ei oo lenkillä mikään kovin kova vetämään niin mä oon aina sanonutkin, että tää Dumle on semmonen niiku kirkkourku, että hetkeen ei tapahu mitään. Mutta sitten lähetään ja tehään se vaikka kaheksan kilsan lenkki. Mutta hetken se on vähän sillee niiku, että mitä sä meinaat, että käännytäänks me jo tosta takas vai mitäs me nyt tehään. Sitten mä sanon sille, että veto mars niin sithän mennään. Ja se on tosi kiltti, mutta silti harkitseva. Siinäkin on rajansa, että jos sä oot ite liian tomera niin sitten se koira. Koiran ei auta muu. Se joutuu niin ahtaalle, että sen on pakko totella sitten ja sitten saatetaan mennä ojasta allikkoon. Ensimmäiset pari kolme vuotta joka aamu se nosti jalat mun olkapäälle ja anto aamupusun. Mutta nyt se ei enää aamulla jaksa. Mutta se tulee mun viereen ja pyörii ja hyörii ja on ilonen, että nyt alkaa uusi päivä. Aina, kun mulla tulee vähän surullinen mieli niin mä meen lattialle istuskelee ja hieroskelee tota koiraa ja se painaa pään mun syliin. Ja se on hirveen semmonen rauhottava ja lempeä koira. Meillä on kyllä hyvä suhde kaikin puolin. Oon tyytyväinen.

H:               No, entäs Mira. Miten sä kuvailet sun ja Kikin suhdetta?

V:               Ollaan luonteeltaan molemmat Kikin kanssa hyvin samanlaisia. Eli me ollaan tänä päivänä, kun mä olen saanut mun elämäni takaisin. Uskallan taas olla ja hengittää ja mennä niin me ollaan hyvin rohkeita. Me ollaan hyvin luonteeltaan pirskahtelevia. Jos Dumle ja Sari ovat harmooninen, tasapainoinen ja rauhallinen ksksikko niin me ollaan päinvastainen. Meillä on ehkä myöskin sellanen, että me nauretaan Kikin kanssa tosi paljon meijän hassuille asioille. Ja kun meillä on se hetki päivästä, että me myöskin rauhotutaan niin toi koira tasapainottaa mun ylivilkkautta. Ja hän osaa jotenkin pistää mut hetkeks jaloilleen taas maata vasten, kun alka menee laukalle. Eli se selvästi myöskin haluaa välillä, että me rauhotutaan. Tykätään myöskin tutkia asioita, että. Mä vähän luistan näistä opetelluista reiteistä ja haen uusia väyliä meille ja annan koiralle myöskin mahdollisuuden siihen semmoseen ympäristön tutkimiseen. Tokihan mulla on sitten näkevä avustaja siinä mukana, mutta me ollaan kanssa löydetty luonto ja metsät ja tämä on löytänyt aivan ihania luontopolkuja. Ja mulle on hirveen moni sanonut, että Mira! Eiks sulle kelpaa vaan asfaltti ja turvalliset ympäristöt ja että pystyt sä, Mira menee ämmösessä maastossa, että kun täällä on juurakkoja, kiviä ja oksia ja kauheesti kaikkee. Mä oon sanout, että sinne vaan, että nyt vaan eteenpäin, että tää ei oo mulle haaste, vaan tää on aivan mahtava tilaisuus. Ja en mä ilman koiraa tämmöseen ois lähtenyt. Me ollaan myöskin uimareita molemmat, mikä on ollut ihan mahtava huomata, että me rakastetaan uimista. Tää alko myöskin tää meijän uimisharrastus sillä, että piti ensin tarkastaa, että antaako koira uida, ettei se lähe pelastaa mua ja samalla hukuta mua. Mutta Kiki ui mun vierelle ja teki silmukan mun ympärillä kertoen mulle samalla, että Mira! Näin uidaan. Katsot nyt mallia ja tässä on sitten sun etäisyys ja tän pidemmälle sä et sitten mene. Kun me sovittiin yhteiset pelisäännöt, nyt se onnistuu ja se on ihan mahtavaa. Ja nyt, kun syksy tulee niin me jatketaan uintiharrastusta, sillä lailla, että mä käyn omissa piireissäni ja koira käy myöskin koirauimalassa.

H:               No, Mira! Minkälaista sun elämä ois, jos sulla ei ois koiraa?

V:               Tähän mä haluaisin vastata, että me voitais pyyhkii tästä podcastista mun osuus pois ja mitä tää olis sitten tää mun osuus. Se ois täyttä hiljasuutta. Se kuulostais tältä. Eli se ois sitä jotain sumussa olemista. Niin. Mun tulevaisuus ei varmaan olis kauheen hyvä ja valoisa niiku se nyt on. Niiku Sarikin sanoit niin et sä sinne metsään yksin lähtis niin multa jäis niin paljon kokematta asioita, Ja mä oon nyt tän kevään, kesän ja tän alkusyksyn niin elänyt mun elämää ihan uudella tavalla seikkaillen, matkustaen, uusia paikkoja tutkiminen. Ja nämä tututkin lähiympäristön reitit, mitä me tehdään. Niissäkin on kaikkee ihanaa oivallusta, kun vuodenajat vaihtuu. Ympäristö muuttuu. Tuokstu muuttuu. Mitään tätä mä en ois päässyt kokemaan. Mun mielen hyvinvointi ei olisi näin hyvällä tolalla, kuin nyt on.

H:               Entäs Sari! Mitäs, jos sä et ois sillon kauan sitten päättänyt valita tätä opaskoiran viitottamaa tietä niin minkälainen sun matka ois ollut?

V:               No, joo. Mähän oon jo ihan lapsena päättänyt, että mä haluan opaskoiran ja haluan lapsia. Olis moni retki jäänyt käymättä niiku neljä vuotta sitten käytiin Lapissa ja käveltiin siellä Pallas hettapätkää ja muuallakin täällä ihan tässä kotikonnuillakin niin kyllä löytyy ihan hyviä luontoreittejä, kun on koira mukana. Ja nehän pitää ensin opettaa ne reitit, että sulla on näkevä ihminen, jonka kanssa sä käyt ne reitit läpi, että. Mä en niin hirveesti seikkaile, että katotaan, mihis tuo tie nyt vie. Mutta mulla on tietyt pitkät lenkit, mitkä oon opetellut niin kaikki semmonen ois jäänyt, että. Ne ois vaan ne tietyt kauppa-asiat ja junalla ja metrolla Iirikseen ehkä. Kyllä mä nyt kepn kanssa pärjäilisin nää tietyt perusasiat siinä, mutta sitten joutusin aika paljon, jos mä haluun jotain ekstraelämyksii luonnosta niin aina jonkun kanssa sitten. Ja sitten tosiaan mä oisin varmaan ihan juntturassa ton kepin kanssa liikkumisesta ja siinä joutuu, keskittyy kuitenkin koko ajan ja on niitä ständejä ja on niitä kaikenlaisii esteitä niin on se kuormittavaa. Koiran kanssa liikkuminen on kuitenkin. Jotenkin se on. Kyllä siinä aina kartalla pitää jotakuinkin olla. Mutta sitten koira huolehtii lopusta, että sä voit aika rennosti liikkua varsinkin, kun kiinnität huomion siihen, että kädet ja jalat kulkee letkeesti ja hartijat pysyy alhaalla eikä jännity ja.

V:               Ja eikö vaan Sari, että mulla ois jäänyt ehkä monta ihmiskohtaamista kohtaamatta. Opaskoirapiireissä päässyt tutustumaan koirakkoihin. Ton koiran kanssa liikkuu tuolla niin tulee just näitä ihan vieraita ihmisiä. Ja nistäkin on. Vaikka osa on ollut sellasiakin, että saako tulla rapsuttamaan opaskoiraa niin ei. Valitettavasti et voi ja sitten ne lähtee pois. Mutta on ollut monta sellasta hyvää kohtaamista, missä ne on tullut ja jäänyt juttelee ja sitten onkin pystynyt kyselee, vaikka siihen ympäristöön liittyviä kysymyksiä, että no. Onks täällä muuten lähellä jotain? Ja esimerkiks mä olin tossa alkuviikosta Hämeenlinnassa opiskelumatkalla. Ja eräs ohikulkija kuuli, kun me jäätiin juttelemaan siihen, että mikähän rakennus on? Hän rupesi kertomaan Hämeenlinnan sen korttelin historiasta meille. Oisko hän uskaltanut tulla sitten niin hyvin, jos mulla ei ollut koiraa siinä, koska koirasta se lähti kaikki tää keskustelu. Ja sitten hän tajusi, että hänhän voi meille samalla kertoo, kun hän kuuli, että me ihmetellään täällä ympäristöä. Ja tämmösii kohtaamisii ois jäänyt vaille.

H:               Sitten tähän loppuun vielä, jos tuolla meijän kuulijoissa joku miettii opaskoiran hankkimista niin minkälaiset terveiset sä Sari lähettäisit?

V:               No, kaikkihan me ei olla tietysti koiraihmisiä. Mutta jos joku harkitsee sitä opaskoiran hankkimista niin rohkeesti tietysti yhteyttä sinne oman keskussairaalan kuntoutusohjaajaan ja siellä keskustelua hänen kanssaan, mikä se näkötilanne ja liikkumisen tilanne on. Ja sitten opaskoirakoulultakin saa kyllä sitä asiallista tietoo ja/tai sitten liittyy tohon Näkövammasten Liiton keskustelukanavalle Opaskoirat. Sielläkin voi kysellä, että niitä vähän niitä plussia ja miinuksia ja. Mutta semmosta itsetutkiskeluahan se vähän niiku vaatii, että mitä siltä koiralta haluaa ja odottaa. Jos oot tottunut istuskelemaan puhelimen/tietokoneen ääressä ja ei oikein huvita se liikkuminen niin sitten sun pitää kyllä muuttaa aika paljon niitä elämäntapoja. Mutta jos on liikunnallinen ja/tai rakastaa liikkumista jo muutenkin ja sitten tuntuu, että se takkuaa nyt ja jotenkin haluais siihen apua niin se opaskoira on kyllä liikkumisessa tosi hyvä apuväline. Mutta sitten myöskin se, että se oma elmänrytmi ja semmonen. Tietyllä lailla pitää ottaa huomioon, että se koira tarvii sitä huolenpitoa ja säännöllistä liikuntaa. Ja kyllä sitä juhlia saa ja kaikkee, mitä nyt nuoret tai iäkkäämmätkin ihmiset tekee. Mä oon huomannut vaan, että nuorissa ihmisissä ei oo niin kauheesti ollut sitä innostusta jostain syystä, että. Onko tää aika vaan semmonen? Ruutu vetää puoleensa vai mikä, mutta mä kyllä lämpimästi suosittelen opaskoiraa jokaiselle. Ainakin suosittelen, että ota selvää ja kysele ja tutkiskele vähän ittees. Ja voit muilta opaskoiran käyttäjiltä kysyä myöskin niitä kokemuksia. Ja tästähän te saatte hyvin jo monia Miran buustauksista jo aika paljon riti, että kun me ollaan niin. Jotenkin tää opaskoira on mellle se ykkösapuväline. Voisin sanoo, mutta ei se ihan kaikille sovi. Tietysti, jos matkustelee ihan hirveesti ja ei aina pysty huolehtimaan siitä koirasta ja. Mutta koiran kanssahan voi mennä joka paikkaan ja työpaikalle voi koiran ottaa mukaan. Ja on hyvin harvoja paikkoja, mihin koiraa ei kannata ottaa mukaan. Siinäkin mielessä se on helppoo, kun se kulkee koko aika mukana, että. Sitä ei tarvi jättää päiviksi kotiin yksin olemaan niiku harrastekoiran joutuu jättämään niin siinä on niin paljon hyvää kyllä. Mutta se oma itsetutkiskelu on tärkeetä ja asioista kannattaa jutella sen kuntoutusohjaajan ja myöskin opaskoirakoulun väen kanssa, että. Reippaasti vaan ottamaan selvää asioista niin sitten löytyy se sopiva ratkasu siihen.

H:               No, entäs Mira” Minkälaisia terveisiä sä lähettäisit opaskoiraa pohtivalle näkövammaiselle?

V:               Aika lailla samat asiat kävi mielessä, mitä Sari tossa jo edeltä sanoi ja kertoi. Komppaan häntä kaikessa ihan täysin. mä vielä antaisin ehkä neuvoksi sen, että tekee sen alkuprosessoinnin päässä hyvin huolellisesti, ettei tee päätöksiä hetkessä, että. Vaikka me ollaan kehuttu nyt opaskoiria tässä ihan maasta taivaaseen asti niin kyllä näissä on omat haasteensa. Ja se on myöskin. Se matka on rankka. Ja kyllä pitää olla tietoa jonkun verran koirista tai jos ei ole niin ottaa ainakin selvää ja kysyy asiantuntijoilta, mitä on koiran hoitaminen. Ja tiedostaa sen, että joka päivä se koira tarvitsee ulkoilla ja liikuntaa. Ja jos sä oot kovin masennuksen syövereissä ja mieli ei oo hyvä niiku mullakin oli aika tiukka paikka ennen opaskoiran saamista, että en voinut hyvin. Mutta kun mä tein sen päätöksen, että opaskoira tulee niin se päätös jo itsessään piristi mua niin paljon, että mä myöskin aloin samalla kuntoilemaan. Mun piti saada itseni semmoseen hyvään peruskuntoon, että mä tiedän, että mä pystyn viemään päivittäin koiraa ulos. Kannattaa kysellä ihmisiltä, koirakoilta, toisilta käyttäjiltä, mutta myöskin pitää pieni semmonen oma järki päässä, että. Ihan kaikkia, mitä opaskoiran käyttäjät kertoo ja sanoo niin sitten se on aina yksilöllistä ja aina omalla kohdalla se oma juttu ja oma matka. Kyllä meiltä saa kysellä asioita, mutta se, että osuuko ne sitten omalle kohalle just näin? Ei välttämättä ja koirat on hyvin erilaisii myöskin. Ja myöskin se, että me ollaan hyvin haavoittuvaisia ja kun on näkövammasta kysymys niin mä myöskin haluun sen, minkä mä itse prosessoin pitkään, niin on just tää tietosuus, että ollaanks me valmiita myöskin siihen, että siitä koirasta joutuu joskus luopumaan. Ja että voi tulla eteen myöskin tilanteita, että se koira ei olekaan terve ja joutuu vaihtamaan niin nääkin on hyvä käydä prosessoida läpi mielessä, että. Toki ne tilanteet sitten myöskin kasvattaa ja kehittää sitten, kun ne tulee kohalle. Mutta myöskin se tietosuus, että tää koira ei oo ikuinen.

V:               Ja opaskoirakoulullahan ne siinä alussa sitten kartottaa sitä myöskin sitä, että on. Myöskin niin huonossa kunnossa voi joku ihminen. Mulla on tuttavapiirissä, että heille ei oo myönnetty sitä koiraa ja he on itkenyt sitä, että kun se on semmonen oravanpyörä tavallaan, että pitää olla riittävän hyvässä kunnossa saadakseen sen opaskoiran. Mutta eihän sitä pääse niin hyvään kuntoon, jos ei liiku. Ja miten sä rupeet liikkumaan, että. Se on vähän sellanen kakspiippunen juttu, että. Mutta tiedän ihmisen, joka on rollaattorista päässyt eroon, kun oli niin tiukassa se päätös, että minähän sen opaskoiran vielä jonain päivänä saan. Ja hän saikin sen ja nauttikin siitä sitten. Mutta asiantuntijoita kannattaa kyllä ehdottomasti hyödyntää tässä ja vertaistuki on myöskin tärkee, että. Nää kaks tahoo vertaistuki muiden näkövammasten kanssa plus sitten ihan asiantuntijoitten apu niin auttaa siinä valinnan tai tämän ratkasun tekemisessä, että onks se opaskoira just mulle se juttu.

V:               Joo ja sitten tohon vielä haluun lisätä sen, että vaikka ottaa yhteyttä mihin tahoon tahansa niin se ei oo sitovaa vielä siinä vaiheessa.

V:               Ei oo.

V:               Kannustan kyselemään. Joo. Toi Sari, kun sä sanoit tosta, että mihin sitten lähte liikkumaan niin haluan myös, neuvoo semmosen, jos mahdollista niin jos uinnista yhtään pitää. Ja se oli mulle semmonen helppo, koska en mä uskaltanut lähtee ulos ilman koiraa. Ja mä mietin, että millä mä saan mun peruskunnon edes siihen kuntoon, että mä pystyn harkitsemaan koiran ottamista. Ja mä keksin, että se on se uiminen, mistä mä oon joskus tykännyt tai joku kuntosali tai vesijumppa niin ne on semmosia, mitkä nopeasti kehittää sitä yleiskuntoa siihen, että pystyy harkitsemaan sitä koiran ottamista.

V:               Ja koirasta voi luopua ihan missä vaiheessa vaan yhteistoimintakurssin aikana tai myöhemminkin. Jos vaan kokee, että tää ei oo mun juttu niin se on myös silloin sen koiran parasta. Mä sanoisin näin, että ajattele aina myös koiran parasta.

V:               Joo. Tohon mäkin voin sanoo sen, että semmonen itsekkyys voi heittää roskakoppaan siinä vaiheessa, kun koiraa harkitsee ja elää koiran kanssa, että. Se muuttuu onneks luonnollisesti tämmöseks epäitsekkääks. Ja tosiaan niin aina koiran parasta. Aina koira edellä-ajattelu auttaa sitten siihen yhdessä olemiseen tai myöskin siihen luopumiseen, että. Koiran parasta pitää miettiä.

H:               No niin. Kiitoksia Sari, kun sä jaoit meille tätä sun vankkaa kokemusta opaskoirailusta!

V:               Kiitos! Oli mukava jakaa. Ja kun tuolla teillä ja turuilla törmäillään niin mielellään kerron ja kuuntelen, jos on jotain opaskoira-asiasta mielen päällä ihmisillä.

H:               Ja kiitos paljon myös sulle Mira! Oli tosi kiva kuulla myös tuoreen opaskoiran käyttäjän ajatuksia.

V:               Joo. Kiitos itsellesi ja kiitos Sarille ja tää oli yksi tämmönen herkullinen kohtaaminen. Ja tosiaan, jos joku vaan haluu multa kysellä lisää niin saa nykästä hihasta ja ottaa yhteyttä. Kerron mielelläni lisää, jos joku innostui asiasta ja jäi joku kysymys pohdituttaa, niin saa ottaa yhteyttä.

H:               Ja kiitoksia kaikille kuuntelijoille ja kaikkea hyvää! Ja muistathan myös, että puhelinrinkiin pääset mukaan soittamalla numeroon 0504059057.