Lumottu Lappi, osa 1

Kuuntele

Kuuntele Lumottu Lappi, osa 1 -tallenne Soundcloudissa.- Ulkoinen linkki

Lue

[Alkutunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Pieniä tekoja, suuria tunteita. Ne kanssasi

jaan ja niin paljon saan, kun uskallan sanoa sen, minkä tunnen. Keräilen rohkeutta. Voin

vihdoinkin sanoa pystypäin, tämä on, tämä on - Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo:

"Näkövammaisten liitto."]

HV:                      Tervetuloa kuuntelemaan minun näköinen elämä toiminnan tuottamaa podcastia. tämän kertaisen podcastin aiheena voisi olla vaikkapa näkövammaisen seikkailut lapissa. tarkoituksenani on tallentaa tähän podcastiin kokemuksia ja fiiliksiä meidän kesän 2024 Lapinreissulta. Toteutan tämän podcastin noin kuukauden aikana ja teen sen päiväkirja muodossa. Tämä on nyt ensimmäinen kokeilu laatuaan. Katsotaan minkälainen tästä tulee. Mun nimeni on Harri ja muita olennaisia hahmoja tässä podcastissa on tietenkin mun opaskoirani Gosse syksyllä kuus vuotta täyttävä musta labradoriherra sekä vaimoni Sari, joka toimii mun avustajana ja myös meidän kaks nuorinta poikaa 17-vuotias Matias ja 15-vuotias Topias. Mä olen retku elikkä retiniitikko. Etenevä perinnöllinen rappeumasairaus. Näköjäännettä mulla on semmoinen ehkä noin viis astetta eli näen semmoisen hyviin kapean pienen soiron. Liikkumisessa siitä on toisinaan apua ja toisinaan tuntuu, että siitä on enemmän ehkä jopa haittaa, kun hyötyä. Aiemmin tässä syksyllä on julkaistu henkilökuva podcast, jossa mä avaan vähän enemmän varhaisempia elämäni vaiheita. Enkä palaa niihin nyt tässä. Mutta käykää kuuntelemassa se, jos ette ole kuunnellut ja mikäli aihe kiinnostaa. Lapissa me ollaan käyty aiemmin vaikka, kuinka monta kertaa. Mutta tää on nyt neljäs kesä peräkkäin, kun mä opaskoiran kanssa lähden sinne vaeltamaan. Näitä aiempia seikkailuja olen avannut vuoden 2024 opaskoirakirjassa. Artikkeli löytyy sieltä nimellä Lapin lumo. Käykääpä tutustumassa siihenkin. Mutta nyt siis keskitytään nykyhetkeen ja ehkä tässä matkan aikana sivutaan noita aiempiakin tapahtumia. Tää reissu tulee kestämään noin kolme viikkoa ja alkaa Vantaalta ja ulottuu aina tonne Norjaan ja ehkä jopa jäämerelle saakka. Katsotaan mihin tie vie ja paluu on sitten tietysti takaisin kotiin Vantaalle. Tämän kesän reissun suunnittelu me aloitettiin jo viime kesänä heti kun edellinen Lapin vaellusreissu oli saatu päätökseen. Majoitukset on etukäteen varattu hyvissä ajoin tässä kevään 24 aikana. Eli reittisuunnitelma on aikalailla selvä. Mä uskon, että tästä tulee aikaisempien vuosien tapaan hieno reissu ja tosi kuva, että sinä arvoisa kuuntelija olet mukana matkassa. Tervetuloa viihtymään. Nyt eletään heinäkuun 12. päivää ja ilmassa alkaa olla lähdön tunnelmaa. Reissu käynnistyy mun ja Gossen osalta tänään. Etujoukot elikkä Sari ja pojat lähti jo viime viikolla autolla Etelä-Pohjanmaalle Ähtäriin sukuloimaan. Me hypätään kohta Helsingistä junaan ja puksutellaan Parkanoon jonne, Sari tulee meitä sitten vastaan. Viikonloppu vietetään Ähtärissä ja maanantaina kuono kääntyy sitten kohti pohjoista. Tässä onkin heti mielenkiintoinen aloitus reissulle. Koska mä en oo aikaisemmin matkustanut kahestaan opaskoiran kanssa junalla eli aikaisemmin aina on ollu joku näkevä avustaja mukana. VR:n avustajapalvelun mä oon meille varannu. Uus juttu sekin mulle. Katotaan miten toimii.

                            (Junassa) No niin nyt ollaan saatu reissu meiänkin osalta käyntiin. Istutaan Pendolinossa ja saavutaan kohta Parkanoon. VR:n avustajapalvelu toimi Helsingin päässä erittäin loistavasti. Ystävällinen avustajaihminen nouti meiän siitä avustajapisteeltä ja saatteli junaan istumaan omalle paikalle. Se meni ihan nappiin. Junamatkakin on sujunut mukavasti. Koira on käyttäytynyt esimerkillisesti ja mäkin olen yrittänyt parhaani. Kohta saavutaan tosiaan Parkanoon. Vaimo on siellä vastassa ja sieltä jatketaan sitten omalla autolla Ähtäriin. Sieltä sitten maanantaina lähdetään kohti pohjoista.

                            Toinen reissupäivä. (Taustalla veden ja aaltojen ääntä). Käytiin just heittämässä pojat tonne Flowparkkiin. Se on tämmöinen kiipeilypuisto täällä Ähtärissä ja itte me tultiin tänne Hankajärven rantaan istuskelemaan ja aikaa kuluttamaan. Kiva lämmin kesäpäivä. Aikamoiset aallot käy tuolla järvessä, kun tossa pörrää moottoriveneitä koko ajan. Mutta nyt mä voisin oikeastaan tässä kohtaa päästää varmaan puolisonikin ääneen. Ole hyvä.

SV:                      Tervehdys vaan kaikki kuulijat. On mielenkiintoista päästä mukaan toteuttamaan tätä reissu-podia. Tää on mulle aivan uutta ja ihmeellistä puuhaa. Katsotaan mitä tästä tulee.

HV:                      Kolmas reissupäivä. majapaikkana meillä on edelleen Ähtäri, mutta pyörähdettiin tossa naapurikunnan puolella Karstulassa katsomassa Irwin Goodmanista kertova kesäteatteriesitys ja ollaan tässä sieltä ajelemassa takaisin päin. Matkaan on semmoinen tunnin verran suuntaansa. Mä oon kuunnellu Irwinin musiikkia ihan pikkupojasta lähtien ja olenpa käynyt 80-luvulla Irwinin keikallakin Hämeenlinnassa. Esitys oli oikein hyvä se kertoi hyvin kattavasti Irwinin elämän tarinan ja musiikki oli totta kai isossa roolissa tässä näytelmässä. Koirakin jaksoi hienosti olla koko esityksen ajan katsomossa. Muutamassa kohtauksessa siinä esityksessä ajettiin semmoisella golfautolla varsin kovalla vauhdilla. Niin silloin piti koiran vähän nostaa päätänsä, että mikäs homma tämä nyt sitten on. Mutta ei sekään sen kummempia tunteenpurkauksia sitten aiheuttanut.

                            Neljäs reissupäivä ja ollaan tässä matkalla kohti Kokkolaa. Tässä kun taas matkaa taitetaan niin mä voisin vähän tästä meidän ajopelistä kertoa millä tätä reissua heitetään. Elikkä tää on tämmöinen vuoden 21 mallia oleva Toyota Rav 4 elikkä tämmöinen maasturi ja koska vaimo sai valita värin niin se on tieteniin punainen. Koira matkustaa aina peräkontissa. Meillä on tässä tämmöinen niin sanottu koiravarustus elikkä se on tämmöisillä riteliköillä jaettu tää peräkontti kahteen osaan ja toinen puoli on matkatavaroille ja toinen puoli on sitten koiralle. Siellä sen on hyvä ja turvallista matkustaa. Navigointi autossa tapahtuu sitten Google Mapsin avulla elikkä mun puhelin on kytkettynä tohon auton ajotietokoneeseen Applen Carplay toiminnolla elikkä mä pystyn käyttämään sitä Google Mapsia kännykästä. Se on sitä kautta palon saavutettavampi, kun toi auton oma ajotietokone. Siitä ruudusta mä en näe oikeastaan yhtään mitään. Mut kännykän kautta käytettynä niin se onnistuu mainiosti. Sari luonnollisesti ajaa, koska hän on tällä hetkellä meiän taloudessa ainoa, jolla on ajo-oikeus. Minä istun tässä ampujan paikalla vieressä ja pojat istuu takapenkillä ja koira peräkontissa kuten aiemmin jo mainitsinkin. Ja tuolta takapenkiltä mä tarvittaessa sitten aina pyydän lisätietoja, jos johonkin kohteeseen liittyen jotain kaivataan. Pojat lähettää tarvittaessa mulle karttalinkin puhelimeen ja mä saan sen sitä kautta lisättyä tähän meiän ajoreittiin niin homma pelaa näppärästi ryhmätyönä. Ja mainitaan sen verran, että musiikista autossa vastaa Spotify elikkä se tule myös tästä mun puhelimesta. Mulla on tommonen noin 156 tunnin mittainen soittolista eli se ei lopu ihan heti kesken. Musiikkia on alkaen iskelmästä ja aina tonne kovaan heavy metalliin saakka. Eli varsin laajalla skaalalla mennään.

                            Reissu kohti Kempelettä on sujunu mukavasti. Otettiin tähän pieni välipysäkki Kalajoen hiekkasärkillä. Täällä me ei oo aikaisemmin vielä käytykään. Kello on jotain kuuden paikkeilla illalla. Matkalla pysähdyttiin Kokkolassa Harrin niemi nimisessä paikassa. Sieltä löytyi pitkospuista tehty luontopolku, joka johti merenrantaan lintutornille jotain noin puoltoista kilometriä oli sillä mittaa. Ja hyvin helppokulkuinen ja saavutettava. Tosin sattu vaan lämmin ja kostea keli niin siellä oli aivan hitokseen hyttysiä. Niin se reissu tehtiin kyllä tosi nopeesti ja sitten kipin kapin takaisin autoon ja matka jatkuu. Sitten matkalla tossa Kokkola, Kalajoki välillä pysähdyttiin nauttimaan pehmikset semmoiseen paikkaan, kun Iloinen grilli nimensä mukaisesti grillin pitäjä oli kyllä tosi iloinen ja halus tarjota koiralle makkaran. Tällaiseen vieraanvaraisuuteen ei oo kyllä aikaisemmin törmätty. Mahtavaa seutua tämä pohjanmaa. Mutta nytten mä voisin antaa taas puheenvuoron ihanalle naiselle rannalla. Kerro vähän mitä täällä hiekkasärkillä näkyy?

SV:                      No täähän on tällainen valtavan pitkä hiekkaranta. tääl on tällaista hienoa hiekkaa ihan silmänkantamattomiin. Rantavesi on tosi matalaa ja näyttää, et pitkälle saa kahlata ennen, kun pääsee pulahtamaan kunnolla uimaan. Tuolla keskellä vettä on tollaisia hiekkadyynejä missä pystyy seisoskeleen, vaikka kuivin jaloin. Sinne ei tosin pääse menemään kuivin jaloin, et joutuu kengät ja sukat riisumaan, että sinne pääsee. Sää tääl on melko harmaa. Mut kyllä tuolta harmaiden pilvien seasta sinistäkin pilkistää ja aurinkokin kurkistelee välillä. Lämmintä tääl on ehkä päälle parikymmentä astetta, että kyllä ihan sortseissa ja tee-paidassa tarkenee. (Taustalla tyypillisiä rannan ääniä tuulta ja vähän lapsien ääniä).

HV:                      Nyt voitais varmaan lähtee kömpimään tämän hiekkarannan halki takaisin autolle, jotta päästään joskus perille Kempeleeseen.

                            Reissupäivä numero viisi. Saavuttiin illalla tänne Kempeleeseen. Perille tultiin siinä puolikymmenen kieppeillä illalla. Ajotietokone näyttää, että eilen ajettiin noin 382 kilometriä. Ja reissun kokonaiskilometrit on tällä hetkellä 686 kilometriä. Täällä Kempeleessä meillä on tämmöinen Airbnb vuokrarivitalo päätyhuoneisto. Tässä on pari makkaria sit tämmöinen yhteinen keittiö olohuonetila, kylppäri, vessa ja sauna. Makuupaikat on just neljälle ja ei kauheen iso asunto, mutta oikein mukava. Viihdytään tässä varmasti pari yötä mainiosti.

                            Reissupäivä numero viisi. Tänään meillä on huilipäivä matkustamisesta, mutta eihän myö paikallaan malteta pysyä. Niin päätettiinpä sitten lähteä tekemään päiväretki Hailuotoon. Hailuoto on tämmöinen noin tuhannen asukkaan kunta saman nimisessä saaressa tässä Perämeressä ja koska kyseessä on saari niin tännehän täytyy sitten mennä lossilla. Siit on varmaan ainakin 25 vuotta kun mä oon edellisen kerran lossilla mennyt, että ihan hauska kokemus. Tämä taustalla kuuluva meteli tulee siis noista lossin moottoreista. (Taustalla aikamoinen moottoreiden humina). Hailuodon majakalle meidän ois tarkoitus löytää ja matkanjohtaja varmaan antaa teille sitten sieltä vähän maisemakuvausta.

SV:                      Kun päästiin autolautalta tänne Hailuodon saarelle, niin ajettiin ensiks semmoiset 30 kilometrii koko saaren halki, et päästiin tänne Marjaniemen majakalle. Majakat on aina semmoisii mielenkiintoisia valokuvauskohteita. Niin sen olin kattonu, että sinne haluan. Ensin me käytiin kuitenkin siinä majakan viereisessä luotsihotellissa kahvittelemassa kahvia ja jäätelöö. Päiväkahvit on aina saatava. Majakalta lähti semmoisii helppokulkuisia pitkospuureittejä. Niitä pitkin me tultiin sit tänne merenrantaan uimarannalle. Ne pitkospuut kulki semmoisen saharamaisen kuivan hiekkamaaston läpi. Sekin oli sinänsä aika upee kuvauskohde ja kauniin näköistä. Tää uimaranta on tämmöinen todella pitkä ja kaunis. täällä on tällaista ihan hienoo hiekkaa ja sit paikoin on taas kivikkoisempaa rantaa. Ihmisiä täällä on jonkin verran. Mutta jakautuu aika tasaisesti tänne pitkin rantaa, et täällä saa aika rauhassa itsekseen istuskella. Pojat kuljeskelee tuolla vedessä uittamassa varpaitaan. Ranta on tosi matala, et jos huimaan haluaa, niin saa kyllä aika pitkälle kahlata ennen, kun pystyy uimaan. Äsken käytiin Gossenkin kanssa vähän uittamassa varpaita ja tassuja. Sää on taas todella lämmin. Varmaan reippaasti päälle 20 astetta. Mut sitten täällä merellä, kun on tällainen pieni tuulenvire niin täällähän on mukava istuskella. (Taustalla tuulen, meren ja lokkien ääntä). Nyt me ollaankin jo sit täällä lossirannassa takaisin. Viihdyttiin niin pitkään siellä hiekkarannalla, ettei me sitten kerettykään enää Hailuodon keskustassa käydä ollenkaan ihmettelemässä. Se jäi sit toiseen kertaan. Mutta onpahan sit syy tulla tänne uudestaan.

HV:                      Reissupäivä numero kuusi. Lähdettiin tossa puolenpäivän kieppeillä Kempeleestä eteenpäin ja ois tarkoitus tämän päivän aikana päästä Äkäslompoloon saakka elikkä sit ollaan jo aikalailla pohjoisessa. Nyt otettiin ensimmäinen välipysähdys Kiimingissä ja tämmöinen paikka kun Koitelin koski. Mä istun tässä Koitelin kosken rannalla ihan veden ääressä. Aurinko paistaa ja mukavan lämmintä ja vesi solisee kivasti tuolla taustalla. Sari on yllättäen ottamassa valokuvia ja pojat jaloittelee koiran kanssa tuolla mettässä. Niin jaksetaan sitten jatkaa kohta taas matkaa. Meil on aika pitkä ajomatka tänään edessä. Sari varmaan myöhemmin kuvailee teille vähän tarkemmin tätä maisemaa (Taustalla kosken kohinaa, kosken ääni aika voimakas).

SV:                      No nyt me ollaan tultu tänne Koitelin koskelle. Täällä me ollaan käyty ennenkin, mut tää on niin upee päiväretkikohde et tänne voi kyl tulla aina uudestaan, kun kulmille sattuu. tääl on täällä Kiimingissä noin 25 kilometrii Oulusta Kuusamoon päin. Tässä koskella niin Kiiminkijoki jakautuu useampaan uomaan. Täs on tällaisii erikokoisia ja näköisiä saaria ja kiviä ja kallioita, jonne kyllä näkevä ihminen pääsee helpostikin tonne kattelemaan. Mut täällä on hyvin saavutettavia paikkoja myös näkövammaisille. Pienellä avustuksella voi päästä jopa tonne kallioille istuskelemaan, että on semmoisii tasaisia kallioita. Ja tää alue on tämmöinen suhteellisen laaja alue, et vaik täällä on paljon retkeilijöitä niin tänne mahtuu ihan hyvin sekaan ja nää tiet täällä on hyvin tämmöisii sorastettuja hiekkateitä mis on helppo, kulkee ja viime kertaan nähden täällä on edistytty niin, et on tehty tommonen laituripitkosreitti tonne metsään missä pääsee kulkemaan tossa joen tuntumassa ja sitten ihan metsässä ja helppokulkuista reittiä. Ilma täällä on erittäin lämmin. Varmaan joku päälle 20 astetta, et jäätelökioskille oli kyllä tarvetta ja sellainen alueelta löyty. Sit täältä löytyy myös kahvila. Siinä on ulkoterassi ja sisätilaakin tais olla. Ja sit löytyy tollaisia ulkotulipaikkoja useampi tältä alueelta.

HV:                      Tässä kun tehdään taivalta kohti Äkäslompoloa niin voitais vähän jutustella siitä aiheesta ja kertoa teille kuulijat, että millä perusteella me yleensä valitaan nää meidän majoituskohteet. Yleensä me on suosittu näitä tällaisia vuokrattavia loma-asuntoja. Toisinaan ollaan hotelleissa ja nyt tässä viime vuosina meiän valikoimiin on tullu myös nää Airbnb asunnot. Sellaisessahan me tossa Kempeleessä justiin oltiinkin. Mitäs sulle tulee mieleen mitkä asiat vaikuttaa näihin meiän majoitusvalintoihin?

SV:                      No ensimmäisenä ainakin tulee mieleen, että majapaikasta tulee löytyä liinavaatteet ja pyyheliinat. Koska kyytiin ei yksinkertaisesti mahdu enää ne omat neljän hengen petivaatteet ja sit toisaalta se helpottaa myös sitä majapaikan vaihtamista, kun ne petivaatteet on siellä aina valmiiksi laitettuna. Ettei tarvi joka kerta pedata sänkyjä uudessa paikassa. Ja toinen asia, joka tulee mieleen, niin on pyykinpesukone, ettei tarvi kuukauden vaatekertaa ottaa mukaan.

HV:                      Niin nyt tälle reissullehan meillä on semmoinen kuuden päivän pätkä tossa Norjassa ja Karigasniemellä, että meil ei oo pyykinpesu mahdollisuutta. Niin vaatteet piti siihen kahtoen pakata mukaan. Ja sitten majapaikoista pitää löytyä myös kaks erillistä makuutilaa.

SV:                      Niin et pojat saa lomalla valvoo vähän pidempään, kun me vanhukset. Ja sit tulee mieleen, että majapaikassa pitää olla oma vessa ja kylpyhuone.

HV:                      Ja kyllähän se sauna tietysti kuva on. Ei se välttämätön ole. Mutta mukava se on aina pitkän päivän päätteeksi rentoutua saunan lauteilla. Ei me kotonakaan mitään himosaunojia olla. Kerran viikossa korkeintaan saunotaan. Mutta reissussa on aina kiva testata erilaisia saunoja ja sitten mieleen tulee vielä ainakin ruuanlaitto mahdollisuus. Sit tolle pitkätukalle hiustenkuivaaja ja vaikka opaskoiraa ei lemmikkieläimeks lasketakaan. Niin kyllä me silti pyritään yleensä kattomaan semmoiset kohteet joihin eläimet on sallittuja. Tai sitten ainakin kysytään, että sopiiko omistajalle, että opaskoira tulee mukaan.

SV:                      Ja etenkin näissä Airbnb kohteissa tulee tarkkaan luettua muiden käviöiden kommentit, jos on mainittu et on hyvät sängyt niin se on meiän kohde.

HV:                      Ja totta kai se hintakin jotakin merkitsee. Me ei ihan sitä kalleinta luksusta etsitä. Mutta toisaalta kun lomalla ollaan niin kyllä me ollaan taloudellisesti valmiita vähän sitten panostamaankin, että saadaan mieluinen majapaikka. Mites takapenkin nuorisolaiset mikä teille on tärkeetä näissä majapaikkavalinnoissa. Topias sano, vaikka sä?

TV:                      No ainakin hyvät sängyt.

MV:                     No mun mielestä ainakin sauna on aika hyvä lisä.

HV:                      No nyt hyvät kuuntelijat uunituoreet fiilikset Lapista. Saavuttiin Äkäslompoloon noin vartti sitten. Melkein koko päivä istuttu autossa. Liikkeelle lähettiin vähän ennen puoltapäivää ja tässä illalla noin kaheksan kieppeillä saavuttiin perille tänne Äkäslompoloon. Matkalla pysähdyttiin ton Koitelin kosken lisäks Torniossa syömässä ja sitten Kukkolan koskella kahvilla. Kukkolan koski on muuten Suomen pisin vapaana virtaava koski. Ihan mukava paikka kannattaa pysähtyä, jos siellä päin kuljette. Ja se on sen verran kapee, että siitä vois, vaikka kahlaamalla mennä Ruotsin puolelle. Se on muutenkin mukava reitti tulla ylöspäin siitä Torniojoen vartta. Joki kulkee siinä autotien vieressä ja siitä voi vaikka vilkutella ruotsalaisille mennessään. Ihan pientä haastetta saatiin täällä paikan päällä, kun mökin avain piti noutaa tommosesta numerokoodilla lukitusta boksista. Mutta meille annettu koodi ei sitten toiminutkaan siihen boksiin. Onneks tuo poika oli niin näppärä, että se ujutti käden sinne boksiin ja onki sieltä meille kuuluvan kirjekuoren ja avaimet. Päästiin sitten onnellisesti perille asti. Reissun ensimmäinen poro kohdattiin muuten vasta tossa Pellon kohdilla. Sen jälkeen niitä tulikin sitten tasaisesti vastaan. Täällä länsipuolella suomea niitä tuntuu liikkuvan paljon vähemmän, kun tuolla keskellä ja itäpuolella. Siellä niitä pomppii jo hyvissä ajoin ennen Kuusamoa tiellä. Ja tää meiän majoitus on tämmöinen kelohonka rivitalohuoneisto, josta meille on nyt neljäks yöks varattu sitten yösija. Yks makkari, pojille parvi. Tämmöinen tupakeittiö ja kylpyhuone, vessa, sauna ja pieni terassi siinäpä se. Mitäpä sitä muuta tarvitteekaan. Perhe lähti hakemaan Jounin kaupalta vielä meille iltapalaa ja me jäätiin koiran kanssa tänne huvilalle odottelemaan. Tehdään ehkä vielä pieni iltalenkki tuossa ennen maate menoa. Äkäslompolo tunnetaan myös muuten nimellä Seitsemän tunturin kylä ja se saa yllättäen nimensä siitä, että sitä ympäröi seitsemän tunturia. Tän kylän väkiluku on noin viis ja puolsataa ja sijaitsee tässä Kolarin kunnassa ja ajokilometrejä on kertynyt 890 tähän mennessä.

                            Reissupäivä numero seitsemän. Ja nyt aletaan olla vähän niin kun tässä asian ytimessä elikkä ollaan tekemässä meiän ensimmäistä vaellusta. Tää on tämmöinen kesänjärven kierros tässä Äkäslompolossa. Ilman on mukavan lämmin vähän reilut parikymmentä, mutta ei mikään paahtava helle. Tää on ihan inhimillinen keli sekä itselle, että ennen kaikkea koiralle. Tää vaeltaminen on oikeastaan se juttu minkä takia me alun perin tästä Lapin matkailusta innostuttiin. Tää on vaan niin mahtavaa tää suomen luonto. Avustaja mulla kävelee tuolla pari kolme metriä edellä ja huutelee sieltä aina tarvittaessa ohjeita ja me tullaan sitten koiran kanssa tässä kärppänä perässä.

SV:                      Sit täs on juuria, irtokiviä, lisää juuria, juuria. Nyt tulee oksia oikealta. (Kävelemisen ääntä maastossa ja ohjeita).

HV:                      Mä yritän tässä kuunnella avustajan ohjeita. Sitten mä vahin tota koiraa koko ajan mitä se mulle kertoo. Ja sitten totta kai pitää luottaa noihin omiin jalkoihin, että mitä siellä jalan alla tuntuu. Keppiä mä en täällä yleensä käytä. Tuntuu, että se vähän enemmän hankaloittaa hommaa, kun se ottaa kiinni joka ikiseen pieneenkin kiveen ja juurakkoon. Niin meno muuttuu semmoiseks tökkiväksi. Tästä on oikein mukava aloittaa nää tän kesän vaellukset, kun tää on tämmöinen helppo reitti. Ei oo mikään kauheen haastava. Ainakin tää alkumatka on tänne hiekkatietä. Vähän on kiveä ja kuoppaa ja juurakkoa siellä täällä mutta näistä selvitään helposti. Myöhemmin tuolla alkaa vissiinkin pitkospuut niin katsotaan sitten, miten homma siellä pelaa.

SV:                      Keskellä on juuria. Nyt tulee pyörä vastaan. Pysähdytään hetkeksi. Jatketaan. Täs on iso juuri, juuria ja irtokiviä. (Tässäkin taustalla ohjeita koirakolle sekä kävelemisen ääntä).

HV:                      Kesänkijärven kierros on hieman yli puolenmatkan ja löydettiin tämmöinen aivan mahtava tunturipuro täältä ihan kirkasvetinen ja koira pääs vähän hörppäämään sieltä vettä ja uittaa tassujaan tuolla niin jaksaa sit taas tallustaa. Tää reitti kulkee Kesänkijärven rantaa myötäillen ja kahden ison tunturin välissä. Oikein kivan oloiset maisemat. Ylitettiin tossa justiin tommonen varsin laaja suoalue mikä piti kulkea kaks lankkua leveitä pitkospuita pitkin. Näillä kapeilla pitkospuilla ja muutenkin kapeilla metsäpoluilla missä ei sovi kulkemaan koiran kanssa rinnakkain. Niin mulla on tapana aina tehdä niin, että mä laitan remmin kiinni koiran valjaisiin eli kun koiralla on valjaat päällä. Se tietää olevansa töissä, vaikka mä en olekaan siinä aisassa kiinni. Sitten avustaja kulkee siellä edellä huutelee omat ohjeensa. Sitten kulkee koira ja mä itse kuljen siinä ihan koiran hännän päässä suunnilleen kiinni ja remmi koko ajan tiukalla. Niin sit mä tiedän, kun remmi löystyy niin koira hidastaa tai pysähtyy niin mä en kävele sen päälle elikkä mä saan siitä suurin piirtein sen saman informaation mitä mä saan siitä valjaiden aisasta. Eli samaa tekniikkaa mä käytän kapeilla metsäpoluilla ja sitten esimerkiks talvella, jos on kapeita huonosti aurattuja teitä niin siellä voi mennä myös samalla tavalla. Ainakin meillä Gossen kanssa niin toimii vallan mainiosti tämmöinen tekniikka. Toki etenkin täällä Lapissa metsäpoluilla kulkiessa. Tuol on niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista hajua, että se koiran kuono välillä väkisinkin pikkuisen eksyy sinne pois työtehtävistä. Mutta sit vaan napakka komento veto mars ja homma jatkuu. Kesänkijärven kierros heitetty. Loppumatka mentiin pitkospuita ne oli paikoitellen vähän huonossa kunnossa, mutta kyllä niistä selvisi. Matkalla oli semmoinen pieni kahvila Kesänkikeidas. Ihan mukava sympaattinen pikku paikka, kahvia ja virvoketta. Oikein mukava kierros, jos vähänkään urheiluhenkeä löytyy niin suosittelen. Tää ei ihan täysin saavutettava lenkki ole mutta kyllä siitä selviää. Askelmittari näyttää, että matkaa kertyi hieman reilu kuus kilometriä eli Kesänkijärven kierros Äkäslompolossa.

                            Reissupäivä numero kahdeksan. Tervetulos Ylläs tunturin huipulle. Tämän reissun ensimmäinen tunturihuiputus on nyt suoritettu eli kiivettiin tänne Ylläksen huipulle matkaa, oli semmoinen noin nelisen kilometriä paikoitellen melko jyrkkääkin, että ihan riittävästi oli haastetta. Kolme vuotta sitten yritettiin samaa, mutta silloin me valittiin vähän huono reitti ja jouduttiin niin vaikeeseen kivikkoon, että piti kääntyä ympäri ihan turvallisuussyistä. Mutta nyt löydettiin hyvä semmoinen hyvin pitkälti hiekkatietä ja polkua kulkeva reitti niin oli melko lailla saavutettava, mutta todellakin raskas. Ilma on tämmöinen utuinen ehkä noin parikymmentä astetta lämmintä. Tuulenvire käy koko ajan tosi mukava vaellussää. Pieni sadekuuro pääs meidät tuossa yllättämään. Mutta oltiin sopivasti huipulla, niin päästiin sinne vähän rakennusten suojaan piiloon. Se ei kestäny, kun kymmenisen minuuttia. Siinä oli hyvä hetki nauttia eväät. Poroja täällä liikkuu aika paljon niitä tulee vastaan jatkuvasti. Toi koira ei niistä kyllä välitä yhtään. Se ei oikeastaan ees vilkaise niitten suuntaan. Alas meno tässä vielä olis edessä. Se on fyysisesti kevyempi, mutta siinä on sitten taas ne omat haasteensa. Saa varoa vähän, että mihin astuu ja mikä kivi lähtee jalan alta vierimään. Mutta kyllä näistä selvitään, mutta kyllä täällä on hiljaista. Tää on ihan mahtavaa. Tämmöistä hiljaisuutta ei eteläsuomessa saa kyllä missään. Ylläksen huiputus alkaa olla maalissa. Auto melkein näkyy jo. Nyt seuraavaks mökille ja makkarat kainaloon ja kotaan makkaran paistoon. Illalla ehkä sauna ja sitten nukkumaan ja kohti huomisen seikkailuja, väsynyt mutta onnellinen. Matkaa kertyi tässä pikkuisen vajaa kaheksan kilometriä.

HV:                      Mukavan päivän päätteeksi istutaan tässä kodassa tuli loimottaa ja kohta makkarat tirisee ja ehkä nautitaan muutamat sihijuomat. Tämä se on elämää. (Kodassa kuuluu myös kodan ääniä eli tulen hiljaista rätinää taustalla). 

                            Reissupäivä numero yhdeksän. Tänään meillä oli alkuperäinen suunnitelma lähteä tekemään Ukastunturille vievä vaellusreitti. Siitä ois matkaa kertynyt kokonaisuutena semmoinen noin 16 kilometriä. Todettiin, et tää ilman lämpötila hipoo hellelukemia niin ihan tota koiraakin ajatellen niin ei lähetty tekemään sitä. Ois ollu aika kova paikka. Niinpä me valittiin sitten tämmöinen, kun varkaan kuru. Tää on tämmöinen kiva metsäreitti. Kulkee metsän siimeksessä niin ei juurikaan toi aurinko kauheesti haittaa. Mä olen tässä nyt tämmöisen puhdasvetisen puron rannalla. Vesi solisee kivasti tuolla taustalla. (Taustaäänenä hienoa puron solinaa). Tää on hyvin pitkälti tämmöinen pitkospuureitti. Mutta nää on pikkuisen erilaiset nää pitkospuut täällä. Elikkä tää on tommonen ehkä noin neljän lankun levyinen ja siinä on lakut reunoilla ja keskellä tommonen metalliritelikkö. Siinä ritelikön päällä on itte hyvä kulkee. Mutta sitten koira pystyy taas mukavasti meneen mukavasti siinä lankulla, koska se ei taas siitä metalliriteliköstä niin hirveesti tykkää. Niin täs on selkeesti ajateltu myös näitä nelijalkaisia ystäviä. Tää sama reitti me on menty viimeks kolme vuotta sitten eli kesällä 21 ja silloin täällä oli ihan semmoiset perinteiset pitkospuut elikkä kehitys on kehittynyt. No niin Varkaankurun kierros on nyt heitetty. Nelisen kilometriä vaellettiin jälleen mukavassa Lapin luonnossa. Tää loppumatka oli vähän tommosta kivikkoista, juurakkoista, kuoppaista polkua mutta ihan kuljettavissa olevaa ja että tämäkin reitti, jos vaan on yhtään urheiluhenkeä niin on ihan näkkärinkin kuljettavissa. Suosittelen Varkaankuru Äkäslompolo. Nyt mä istun täällä Äkäslompolossa meiän huvilan takaterassilla ja kuuntelen tätä hiljaisuutta. Koira touhuaa vieressä. Muita ääniä tääl ei juuri kuulu. Luontokin on ihan hiljaa pieni tuulenvire käy ja aurinko paistelee. Kello on seittemän kieppeitä illalla ja lauantai ilta. Käytiin tossa perheen kanssa ravintola Otsossa syömässä. Otin sen perinteisen poronkäristyksen minkä mä joka ikisellä Lapin reissulla vähintään kerran aina syön ja jääkylmä Karhu siihen kaveriks. Tää on nyt tällä erää viimeinen ilta täällä Äkäslompolossa. Huomenna reissu jatkuu sitten kohti uusia seikkailuja ja Norjaa. Se on ehkä se tän reissun ykköskohde. Neljä yötä Norjan puolella siellä vuoristojen keskellä. Mutta palataanpa siihen sitten tuonnenpana.

                            Reissupäivä numero 10. Tässä nyt kun ollaan matkalla Norjan rajaa kohti niin voitais vaikka jutella vähän siitä aiheesta mikä alun perin on saanut meidät innostumaan tästä Lapin matkailusta elikkä vaeltamisesta ja retkeilystä tässä kauniissa tässä Suomen luonnossa.

SV:                      Majapaikkoja valitessahan meillä saattaa olla jo tiedossa retkikohteita mitä me halutaan nähdä.

HV:                      Tai sitten katsotaan Googlesta mitä siinä majapaikan lähellä olis mielenkiintoisia retkikohteita kohtuullisen ajomatkan päässä.

SV:                      Reissun suunnittelua varten meillä on perheen sisäinen WhatsApp ryhmä, jonne jokainen voi ehdotella mielenkiintoisia kohteita, jossa olisi kiva käydä.

HV:                      Ja tän WhatsApp ryhmän pohjalta sitten suunnitellaan ja mietitään etukäteen niitä vaellus ja retkeilyreittejä, mutta sitten pitää aina varautua siihen, että toi luontoäiti saattaa sotkea meiän suunnitelmat kuten esimerkiks eilen kävi.

SV:                      Ja sinne ryhmään voi valmiiksi katsella myös kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja matkan varrelta.

HV:                      Ja sitten nää vaellus ja retkeilyreitit me suunnitellaan aina niin, että päästään yöks takaisin majapaikkaan eli mitään yön yli reissuja me ei harrasteta. Vaellusreitit me pyritään ainakin mahdollisuuksien mukaan valitsemaan aina semmoiset, jotka ois edes suurin piirtein saavutettavia. Ihan pelkkää hiekkatietä reitin ei missään tapauksessa olla. Vähän ainakin jonkunlaista haastetta sieltä pitää löytyä. Mutta ihan ne pahimmat ryteiköt pyritään kyllä jättämään väliin. Toki yllätyksiä tulee toisinaan vastaan, koska kaikki etukäteen saatavilla oleva tieto ei aina välttämättä ole ihan kauheen tarkkaa.

SV:                      Retkipaikka.fi sivustolta löytyy palon muiden retkeilijöiden kirjoittamia reittikuvauksia eri kohteista ja niistä saa ainakin jonkinlaisen käsityksen reiteistä.

HV:                      Mutta niin kun nettimaailmassa yleensä niin ihan kaikkeen ei kannata sokeesti luottaa ja sit meitä retkeilijöitä on niin monen tasoisia, että toiselle helppo reitti voi olla toiselle sitten taas ihan ylitsekäymätön. Esimerkiks tuntureilla on usein näitä rakkakivikoita, jossa näkevän ihmisen on huomattavasti paljon helpompi liikkua, kun näkövammaisen.

SV:                      Facebookista löytyy Lapin matkailu ja vaellusryhmiä, josta on saatu paljon hyviä vinkkejä.

HV:                      Sitten on tämmöinen kännykkäsovellus, kun Outdoor Active, sillä pystyy näppärästi suunnittelemaan ja mittaamaan erilaisia kävelyreittejä. Siinä on myös jonkunlainen ääniopastus mutta sen saavutettavuuteen mä en sen tarkemmin osaa vielä ottaa oikein kantaa. Minkäslaisista vaellusreiteistä se takapenkin porukka tykkää?

XV:                      Eniten mä tykkään tunturireiteistä. Etenkin sellaisista, joissa on hienot maisemat.

HV:                      Mut tulisko sulle mieleen joku erityisen kiva reitti?

XV:                      No ainakin tulee mieleen Kilpisjärveltä toi Pikkumallan reitti siellä maasto oli vaihtelevaa ja riittävän haasteellista. Maisemat oli hienot ja huipulta näki Norjan vuorille asti.

HV:                      No minkäslaiset reitit ei ole niin mukavia?

XV:                      Sellaiset reitit metsässä missä ei oo mitään muita, kun hyttysiä.

HV:                      No se on kyllä aivan totta. Tokkopa noista hyttysistä kukaan erityisemmin tykkää. Meil on kyllä tosi vähän ollu noista hyttysistä haittaa näillä reissuilla. Mutta nyt me aletaan lähestyä Enontekiötä. Sieltä ois tarkoitus etsiä joku ruokapaikka ja sen jälkeen ylitetään valtakunnan raja.

HV:                      Tähän päättyy Lapin reissu podcastin ensimmäinen osa. Toisessa osassa matka jatkuu siis Norjan maisemissa. Pysykäähän kuulolla.