Kuuma peruna -podcast: Ratkaisukeskeisyyden voima
Kuuntele
Voit kuunnella Kuuma peruna -podcastia haluamastasi palvelusta.
Kuuntele jakso Soundcloudista.- Ulkoinen linkki
Kuuntele jakso Spotifysta.- Ulkoinen linkki
Kuuntele jakso Apple podcasteista.- Ulkoinen linkki
Kuuntele jakso Suplasta.- Ulkoinen linkki
Lue
Alkutunnus:
Näkövammaisten liitto, yhdessä Näemme enemmän.
Ville Lamminen:
Tänäänkin meillä on mielenkiintoinen vieras kuumassa perunassa. Mies kirjoitti ensimmäisen kerran ylioppilaaksi perinteisin menetelmin neljäkymmentäyhdeksän vuotta sitten. Ja työuran jälkeen palasi sitten kirjoittelemaan vielä lyhyen ranskan täysin muuttuneessa sähköisessä koejärjestelmässä noin vuosi sitten. Luvassa on mielenkiintoinen paketti historiaa ja myös loistavia keinoja, miten selvitä näissä nykyisissä digiryteiköissä. Timo Karppinen, sydämellisesti tervetuloa Kuumaan perunaan.
Timo Karppinen:
Kiitos, ilo minun puolellani.
Ville Lamminen:
Kerro meille, minkälaista oli ylioppilastutkinnon tekeminen neljäkymmentäyhdeksän vuotta sitten.
Todellakin, kirjoitin ylioppilaaksi Kuopion yhteislyseosta vuonna 1975. Mukana oli pari muutakin kaveria. Koetehtävät tulivat pistekirjoituksella, jonka luultavasti Lautakunta oli painattanut liitossa. Ne saattoivat olla jo muoville tehtyä klassista braillekirjoitusta.
Vastasin tehtäviin joko niin sanotulla näkevien kirjoituskoneella, mikä oli siihen aikaan malli, jossa kirjasimet heiluivat ja nappasivat värinauhaan, muodostaen kirjaimet. Jos tuli virhe, sen saattoi korjata. Toinen vaihtoehto oli kirjoittaa pistekirjoituskoneella, jolloin syntyi pistekirjoitusjälkeä. Kolmas ja todennäköisin vaihtoehto oli, että osan tehtävistä tein pistekirjoituksella ja osan näkevien kirjoituskoneella. En muista tarkasti, kummalla tavalla tai molemmilla konsteilla vastasin.
Koska kirjoituskone piti ääntä, en ollut juhlasalissa muiden kokelaiden kanssa, vaan koulun puolesta järjestetyssä erillisvalvonnassa ja omassa huonetilassa. Tämä järjestely toimi hyvin, ja välillä sai mutustella eväitä miettiessä ratkaisuja.
Ville Lamminen:
Pitkä työura takana ja siinä ajassa ehti jo digitalisaatiotakin mukavasti luikerrella sinne työpöydälle ja omaan elämään. Kertoisitko siitä polusta vähän?
Timo Karppinen:
Tein elämäntehtäväni pankkilakimiehenä. Ylioppilaaksi tulon jälkeen opiskelin Helsingin yliopistossa ja valmistuin lakimieheksi. Auskultoin raastuvassa ja sain varatuomarin arvon. Työskentelin pankkilakimiehenä kolmekymmentäviisi vuotta ja jäin eläkkeelle Nordeasta maaliskuussa 2019. Olin siellä neuvontalakimiehen nimikkeellä ja eräillä muilla nimikkeillä. Alussa vastasin puhelimeen, kun konttoreista soitettiin erilaisissa asiakastilanteissa. Kysymykset koskivat esimerkiksi sitä, miten toimia, mitä papereita tarvitaan ja kenen nimiä tarvitaan. Tosiasiallinen aineisto ja faktat tulivat puhelimitse. Opiskelutietoon pohjautuen normitietous auttoi tarkastamaan asioita. Käytin aluksi c-kasetteja, joille oli tallennettu lakitekstejä ja oppikirjoja. Työskentelin myös koulutustehtävien parissa, valmistaen kalvoja sihteerin avulla ja käyttäen pistekirjoitusmuistiinpanoja. Koulutukset olivat erittäin antoisia.
Ensimmäinen digitaalinen laitteeni oli Versa Braille, jossa tallennusvälineenä toimi c-kasetti. Siinä oli pieni pistenäyttö, jossa oli noin 15 merkkiä. Sain sen opiskelujeni loppuvaiheessa 1980-luvun alussa. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa sain ensimmäisen tietokoneeni ja pistenäytön käyttöön. Silloin oltiin vielä DOS-maailmassa ja käytössäni oli 80-merkkinen ALVA-pistenäyttö, joka liitettiin kannettavaan tietokoneeseen. Tietokoneessa oli ruudunlukuohjelma, joka muunsi tekstin pistekirjoitukselle, ja lisäksi puhesyntetisaattori. Tämä oli suuri harppaus eteenpäin, sillä pystyin käsittelemään tekstejä paremmin ja myös lakitekstit olivat saatavilla lerpuilla, kuten niitä silloin kutsuttiin.
1990-luvun puolivälissä siirryttiin Windows-maailmaan, ja apuvälineet kehittyivät edelleen. Käytin ruudunlukuohjelmaa, pistenäyttöä ja puhesyntetisaattoria perehtyäkseni teksteihin paremmin. Tämä auttoi minua myös koulutustehtävissä ja viranomaisvastauksien laatimisessa, sekä asiakaskanteluihin vastaamisessa. Olin mukana ohjeistuksessa, ja siihen aikaan ohjekirjat olivat vielä paperisia. Konttoreille jaettiin uusia ohjeita sisäisen postin kautta, mutta 1990-luvun loppupuolella sähköpostin käyttö yleistyi ja tilanne parani. Pystyin lukemaan ohjeita pistenäytön ja puhesyntetisaattorin avulla. 2000-luvun puolella Edilex ja Suomenlaki.com avasivat uusia mahdollisuuksia päästä käsiksi lakikirjoihin, eduskunnan aineistoihin, hallituksen perusteluihin ja oikeustapauksiin. Myöhemmin yhä enemmän digikirjoja ja digitaalista ammattikirjallisuutta tuli saataville, mikä helpotti työntekoa huomattavasti.
On tärkeää mainita erinomainen yhteistyö pankin IT-asiantuntijoiden, Näkövammaisten liiton ja Polarprintin apuvälineasiantuntijoiden kanssa. Esimerkiksi Mikolan Maria toimi yli 20 vuotta tukihenkilönäni apuvälineasioissa. Myös podcastin vetäjä Ville oli tärkeä keskustelukumppani näissä asioissa. Uusien järjestelmien tuomien pulmien ratkaiseminen sujui heidän kanssaan hyvin. Sovellusasiantuntijat ja apuvälineasiantuntijat miettivät yhdessä, miten palvelut toimisivat parhaiten näkövammaisille. Tämä yhteistyö ja heidän asenteensa auttoivat löytämään toimivia ratkaisuja ja mahdollistivat uusien teknologioiden hyödyntämisen täysimääräisesti työssäni.
Työelämäni loppuvaiheessa perinteiset puhelut jäivät pois käytöstä, ja niiden tilalle tulivat tietokonevälitteiset puhelut, kuten Skype ja Lynx. Näiden avulla pystyin hallitsemaan yhteydenpitoa apuvälineillä. Työni ei vaatinut pankkijärjestelmiin, tileihin tai luottoihin perehtymistä. Niihin liittyvät järjestelmät olivat monimutkaisia ja eivät toimineet hyvin apuvälineillä. Jos konttorilla oli kysymyksiä tai tarvittiin asiakirjoja, he lähettivät ne minulle sähköpostitse, ja luin ne apuvälineiden avulla. Jos asia oli lyhyt, he kertoivat sen puhelimitse.
Digitalisaatio ja tietokoneiden kehitys veivät ratkaisevasti työskentelyäni eteenpäin. Esimerkiksi aiemmin satasivuisen sopimuksen lukeminen olisi vaatinut sihteerin apua, mutta nykyään se on mahdollista tehdä itse apuvälineiden avulla. Työurani aikana digitaalisten työkalujen, kuten puhesyntetisaattorin ja pistenäytön kehittyminen mahdollisti tehokkaan työskentelyn. Lopputyöelämästä olisi ollut täysin mahdollista lukea ja muokata pitkiä sopimuksia apuvälineillä, mikä ei olisi ollut mahdollista työurani alussa ilman sihteerin apua.Tiedonsaantivammahan tämä näkövamma on mielestäni mitä suurimmassa määrin.
Ville Lamminen:
No mistä ihmeestä syntyi sitten työuran jälkeen ajatus palata uudestaan koulun penkille eli miten päädyit kirjoittamaan ranskan?
Timo Karppinen:
Opiskelin ranskaa parin kaverin kanssa 1990-luvulla. Silloinen johtava opettaja ehdotti minulle, että voisin tavoitteellisesti pyrkiä kirjoittamaan ylioppilaskokeessa ranskan, ja ajatus jäi mieleeni. Työuran aikana ei kuitenkaan ollut mahdollista lähteä opiskelemaan. Kun jäin eläkkeelle, ajattelin, että olisi hyvä tehdä jotain hyödyllistä.
Syksyllä 2019 tiedustelin eri paikkoja, ja Eiran aikuislukio oli valmis ottamaan minut opiskelijaksi. Lokakuussa 2019 aloitin pari viikkotuntia sisältäneet opinnot. Kun pandemia alkoi vuonna 2020, siirryimme Zoom-opetukseen, ja vaikka lähiopetus olisi ollut mahdollista, viehätyin Zoom-opetuksesta, ja myös opettajalle se sopi hyvin. Jatkoin etäopiskelua loppuun asti, ja järjestely toimi erinomaisesti.
Teknisesti oppikirjojen kanssa oli hieman ongelmia, mutta Celia teki ystävällisesti muutaman oppikirjan saavutettavaan digitaaliseen muotoon, ja opettaja valmisti runsaasti aineistoa, jonka hän lähetti minulle sähköpostitse Word- ja muissa formaateissa. Pystyin lukemaan ne pistenäytön avulla.
Kyselin lukion kansliasta, miten voin kirjoittaa ranskan ylioppilaskokeessa, vaikka en suorittanut lukion varsinaista oppimäärää vaan vain yhden aineen. He tekivät poikkeuksen innostukseni vuoksi ja alkoivat järjestää asiaa hallinnollisesti. Hankin uuden lääkärintodistuksen lautakuntaa varten, ja minulle myönnettiin ylioppilaskokeeseen erityisjärjestelyt. Olisin voinut kirjoittaa jo maaliskuussa 2022, mutta pandemian takia siirsin kirjoitukset syksyyn 2022.
Käytin Mac-tietokonetta, mutta se ei toiminut kokeessa. Eiran atk-vastaava ehdotti Windows-tietokonetta, joten hankin sellaisen ja testasin sitä. Ylioppilastutkintolautakunta tekee kokeet saavutettaviksi, ja maaliskuussa 2023 oli kirjoituspäivä. Käytössäni oli viisi tietokonetta, joista yksi oli palvelinkone ja, yhdellä videoitiin koko sessio lautakunnan pyynnöstä. Ensimmäinen tunti kului kuuntelutehtävän teknisissä ongelmissa, mutta lopulta tekniset ongelmat ratkesivat ja tein kokeen loppuun. Ylioppilastutkintolautakunta ja Eiran aikuislukio tarjosivat erinomaista palvelua. Valmistautumisen aikana sain arvokasta tietoa ja tukea, ja kiitän kaikkia mukana olleita henkilöitä.
Ville Lamminen:
Paljon kiitoksia palautteesta. Se on äärimmäisen hienoa, että on pystytty auttamaan. Mitäs sanot siihen, kun mun mielestä tää digitaalinen toimiminen Näkövammaisena on vähän semmoista jatkuvaa pyörähtelyä siihen suuntaan, jossa häämöttää saavutettavin mahdollinen ratkaisu. Mä tarkoitan tällä esimerkiksi sinun tapauksessa sitä, että sä jouduit vaihtamaan koko käyttöjärjestelmän uuteen. Siirryit MACista windowsiin voidaksesi kirjoittaa sen ranskan. Sulla olisi ollut 2 vaihtoehtoa juuri tämä minkä valitsit että mennään sinne missä se on mahdollista tai sitten heität hanskat tiskiin ja toteat, että ei tästä mitään tullut. Mitä tästä ajattelet?
Timo Karppinen:
Aluksi voisi ajatella suunnistusesimerkkiä: kun kartta ja kompassi ovat käsillä, lähtee valitsemaan polkua, mutta jos kohtaa paljon ryteikköä ja huonoa maastoa, huomaa olevansa väärällä tiellä. Tällöin on viisainta palata siihen kohtaan, missä oltiin vielä selvillä vesillä, ja valita uusi tie. Joutuu siis pyörähtelemään. Toinen vaihtoehto on luovuttaa ja todeta, että olkoon. Tämäkin on vaihtoehto, mutta itse ajattelen, että sillä ei pääse kovin pitkälle, erityisesti nuorena, kun työelämä ja ammatti ovat edessä. Siksi pidän hyvänä, että voi pyörähtää ja miettiä uudestaan.
Isäni oli taitava kirvesmies ja näppärä käsistään, ja hänellä oli lukuisia työkaluja. Ehkä sieltä periytyy geenejä, jotka saavat minut kokeilemaan eri välineitä. Ei kirvesmieskään saa kaikkia asioita tehtyä yhdellä vasaralla; hänen on käytettävä höylää, talttaa, ruuvimeisseliä ja sahaa. Sama pätee tässäkin: kaivan usein esiin uusia työkaluja ja rupean käyttämään niitä. Minusta on kiintoisaa ja antoisaa kokeilla erilaisia välineitä ja saavuttaa tavoitteellinen lopputulos niiden avulla. Se tuo henkistä tyydytystä ja onnistumisen tunteen.
Haluan painottaa, että tärkeää on löytää ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea. Asiantuntijat, jotka osaavat apuvälineiden käytön ja työkalujen käytön, ovat arvokkaita tukijoita. Yhteistyö ja verkottuminen ovat keskeisiä, vaikka se onkin usein käytetty termi. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kohdata ihmisiä, jotka ovat olleet avoimia, huomaavaisia, ystävällisiä ja ratkaisukeskeisiä.
Kysyminen ja kokeileminen ovat tärkeitä. On hankkiuduttava sellaisten ihmisten seuraan, jotka tietävät asioista. Vertaistuki on arvokasta; jos joku on tehnyt saman asian aikaisemmin, on hyödyllistä keskustella hänen kanssaan. Jos yksi polku vie ryteikköön, on etsittävä toinen polku, ja useimmiten niitä löytyy. Jos ei löydy, on keksittävä jotain muuta tekemistä. Välillä tulee olo, että mikään ei onnistu, mutta silloin on hyvä vetää henkeä, tehdä jotain muuta, kuten käydä lenkillä, kuunnella musiikkia tai rentoutua, ja palata sitten asian äärelle uusin voimin. Silloin asia näyttäytyy usein erilaiselta.
Ville Lamminen:
Kiitoksia paljon Timo! Arvostan että tulit vieraaksi ja tästähän meidän on sitten hyvä jatkaa kohti uusia suunnitelmia. Oikein oikein hyvää jatkoa.
Timo Karppinen:
Kiitos, oli antoisaa. Kiitos kaikkea hyvää.
Lopputunnus:
Näkövammaisten liitto, yhdessä näemme enemmän.