Iiro Salli: Tie takaisin työelämään
Haluaisin jakaa kanssanne tämän hyvin päättyneen elämänmuutostarinani.
Olen noin kolmekymppinen insinööri Lappeenrannan Joutsenosta ja kohta 3-vuotiaan pojan isä. Olen työelämässä täysillä vielä mukana, eli mahdollinen eläköityminen on edessä toivottavasti vasta hamassa tulevaisuudessa. Toimin tällä hetkellä kokopäivätyössä automaatio-ohjelmoijan tehtävissä Imatralla. Nykyiseen työhöni olen siirtynyt maaliskuussa 2017. Diagnoosini on perinnöllinen verkkokalvorappeuma, retinitis pigmentosa. Tarkka näköni on vielä suhteellisen hyvä normaalissa valaistuksessa, sen sijaan näkökenttäpuutokset vaikeuttavat liikkumista. Haitta-asteeni on 85 % (17).
Kun palataan ajassa taaksepäin, ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen minusta piti tulla automaatioalan yrittäjä. Tämä pitkäaikainen haave kariutui lopullisesti kuitenkin vain puolentoista vuoden päästä valmistumisesta. Oli muistaakseni lokakuun viimeinen päivä vuonna 2012 kun silmälääkäri sanoi, että autolla ajamiseen ei ole enää edellytyksiä. Olin tosin itse jo huomannut autoilua vaarantavia näkökenttäpuutoksia, joten osasin hieman aavistellakin jo sitä. Tästä alkoi uusi aikakausi elämässä.
Uskomatonta mutta totta, ajokortin menettämisen jälkeen olen ainoastaan jäänyt kaipaamaan yksin musiikin kuuntelemista autossa. Olen onneksi saanut tämän jälkeen oman autotallin, jossa voin huudattaa musiikkia niin paljon kuin haluan. Kuljen nykyisin työ- ja virkistysmatkani taksilla ja lähimmäisteni kyydissä. Tämä tarkoittaa sitä, että en usko menettäneeni mitään, vaikka en autoa pystykään enää ajamaan. Tosin työelämään se toi välittömän ongelman, sillä tarvitsin autoa jokaisena työpäivänä aikaisempien töideni hoitamiseen. Voittekin arvata, ne hommat loppuivat sen lokakuun loppuun sitten. Elämä jatkui melkein vuoden mittaisella sairaslomalla, jonka loppupuolella ryhdistäydyin ja hain työeläkevakuutusyhtiön työkokeiluun.
Sairaslomalla kävin kuntoutuksessa Iiriksessä, josta uusi tulevaisuus alkoi valjeta. Kuntoutuksessa sain kuulla olevani todennäköisesti oikeutettu työeläkevakuutusyhtiön tukemaan työkokeiluun. Elokuussa 2013 aloitin soittelemaan mahdollisia työkokeilupaikkoja suunnittelualalla. Enhän voinut enää tehdä liikkuvaa työtä, mutta tarkan näön toimiessa näyttöpäätetyöskentely onnistui. Sitten tärppäsi, eräs Imatralla toimiva suunnittelutoimisto tarttui ns. ”ilmaiseen perehdytykseen” ja olinkin heillä kolme kuukautta olin työkokeilussa. Sain näyttää kykyni ja osaamiseni, joka tuotti tulosta tammikuun alussa vuonna 2014. Sain vakituisen työpaikan kyseisestä suunnittelualan yrityksestä. Voisi sanoa, että kun kirjotin työsopimuksen 23. päivä joulukuuta, se oli kuin joulupukki olisi käynyt päivää normaalia aiemmin. Sillä insinöörialan työpaikat olivat tosi tiukassa Etelä-Karjalan alueella jopa normaalilla näöllä. Tässä vaiheessa yrityksen kanssa haettiin myös työvoimatoimiston myöntämä palkkatuki vajaatyökykyiselle.
Toimin suunnittelualalla 3,5 vuotta ja rupesin ajattelemaan että oliko tämä tässä, teenkö lopun elämää tätä työtä. Ehdin jo jonkin aikaa ajatella, että en voi muutakaan tehdä. Sitten taas ryhdistäydyin ja laitoin ennakkoluulottomasti pari työhakemusta. Eräs paikallinen yritys kiinnostui taidoistani ja työsuhde ohjelmoijan tehtäviin solmittiin keväällä 2017. Nyt mielenkiintoa ja motivaatiota riittää taas!
Kun edelliset työt loppuivat syksyllä 2012, en olisi kyllä heti uskonut, että voisin päästä vakituiseen työsuhteeseen omalle alalleni kotikaupunkiini Imatralle ja vielä vaihtaa työpaikkaa kaupungin sisällä muutaman vuoden päästä! Eteläkarjalalaisittain ”miun tarina” on mielestäni hieno näyte Suomen kuntoutusjärjestelmän toimivuudesta, kun vaan jaksaa myös itse olla aktiivinen.
Niille, joille tässä tuli uutta asiaa, haluan vielä selventää kuljetun polun:
Ajokortin menetys → työpaikan menetys → sairasloma → Kelan kuntoutus → työelävakuutusyhtiön työkokeilu → vakituinen työpaikka → työpaikan vaihto omasta tahdosta.
Elämänmuutoksen tukemisesta haluan osoittaa kiitokset lähimmäisilleni ja Näkövammaisten liiton henkilökunnalle. Toistaiseksi myös Suomen vammaispalvelulaki on mielestäni todella toimiva ja hyvä, joten Kiitos palveluista kuuluu myös kaikille veronmaksajille.
Olkoon tämä tarina osoituksena siitä, että elämä ei todellakaan pääty näkövamman toteamiseen. Muistaa vaan pitää puolensa. Kannattaa myös liittyä mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen yhdistyksiin, sieltä saa tietoa ja vertaistukea. Kaikille vastaavassa tilanteessa oleville tsemppiä!
Lappeenranta 2.8.2017
Iiro