Halipula

Kuuntele

Lue

[alkutunnus] Mielen pata porisee. Minun näköinen mieli. Mitä se tarjoilee? [/alkutunnus]

Jutta: Tämä on Minun näköinen mieli -podcast ja minä olen Jutta Saanila ja tässä vieressäni istuu Eeva-Maija Möttönen, joka on pari- ja perheterapeutti. Haluatko jotain muuta kertoa vielä itsestäsi?

Eeva-Maija: No mä olen sokea. Ehkä se on joillekin ihmisille sellainen, joka on merkityksellinen tieto.

Jutta: Ja me tullaan tässä ihan pian juttelemaan halipulasta. Eli kun ihminen haluaisi elää normaalisti ja halia toisia ihmisiä ja tulla lähelle. Ja kaikkea tätä, mikä on ihan normaalia ihmiselämää, niin nyt ei sitten pysty ja tästä on noussut sitten aiheemme tänään ja haluaisin kertoa tässä alussa ja tulen kertomaan siitä lopussakin että Minun näköinen mieli -hankkeella on edelleenkin puhelinrinkejä, joihin edelleen pyydetään ihmisiä ilmoittautumaan ja ihan tämän podcastin lopussa kerron teille, minne voi ilmoittautua: eli minulle Jutta Saanilalle. Ja puhelinringit tuovat ihmisille todella paljon tällaista läheisyyttä mitä korona on tässä nyt ihmisiltä vienyt. Ja toisiaan ihmiset pääsevät toisiaan lähelle keskustellessaan omista asioistaan…

Eeva-Maija: Tosiaan huomaa, että on semmonen tyhjä hetki, kun tapaa uuden tai vanhankin asiakkaan, niin vaistomaisesti ojentaakin sen käden ja oho tää nyt onkin tätä aikaa, et me ei nyt kätelläkään.

Jutta: Kyllä kättely on nimenomaan se millä aloitetaan ja luodaan se luottamus.

Eeva-Maija: Nimenomaan, nimenomaan

Jutta: Se vaikuttaa siltä, että se kättely on unohdettava joksikin aikaa…

Eeva-Maija:… niin se on ollu niin, joo.

Jutta: Ja siitä tää kumpuaa tää meidän tänkertainen aihe ja mä haluaisin ensiksi kysyä sulta ihan noin, että minkälaiseksi kuvailisit suomalaisen halaamiskulttuurin noin yleensä?

Eeva-Maija: No ehkä sitä vois sanoo, et se on ehkä vähän semmonen varovainen ja sisältää monenlaisia latauksia, et mehän ei usein kun ekaa kertaa tavataan joku ihminen, niin me ei halata ja miehet harvoin keskenään halaa, että se on enemmänkin niinkun hyväksytympää naisille. Halaaminen keskenään niinku itkeminenkin on naisten etuoikeus. Miehet ei niinkään keskenään halaa. Joskus jos on vaikka työpaikalla jonkun synttärit tai läksiäiset tai jotain ja mennään sitten siihen jonoon jossa sinun tarkoitus halata tätä juhlien kohdetta, niin se voi tuntua jäykältä. (Nauravat molemmat) Niin se voi tuntua tosi tosi tosi hankalalta. Jos mä oon ollut joskus sellasis tilanteissa niin toivois vaan, että pääsis äkkiä pois. Ja must tuntuu, ettei se sankarikaan oo hirveesti nauttinut siitä. Eiii.

Jutta: Ihan totta joo

[porinaa ja naisen ääni] Olen kova halailemaan ystäviäni, ja nyt se jää tekemättä tämän koronan vuoksi. Se ilmenee sitten minulle tunteena kuin en olisikaan ystävääni lähellä. Tuntuu läheinen ystävä vieraalta henkilöltä, kun ei ole sitä tuttua lämmintä halausyhteyttä. En näe kasvojen ilmettä, joten halaus on ainut konkreettinen ele puheen lisänä, että saan juuri sen oikean yhteyden ystävääni lämmöllä. [/naisen ääni päättyy]

Jutta: Miten me määriteltäis sitten tämä sana halipula?

Eeva-Maija: Halipula? No, kosketuksen tarve on semmonen, et se on meis ihmisis tosi perustavanlaatuinen, et ei tarvi hävetä sitä et mä tunnen, et mä haluaisin koskettaa tai mä haluaisin halata. Se on meille tosi tosi tärkee asia, jopa niin että on tieto siitä, että kun orvoille lapsille on tarjottu turvaa ja ruokaa, mut ei inhimillistä kosketusta, niin he on menehtynyt ja on tehty semmosii kokeita, että apinat on syntymässään on erotettu äidistä ja heille on tarjottu rautalankaäiti, joka antaa ruokaa ja riepuäiti, joka ei anna ruokaa. Lähes poikkeuksetta nää apinat on valinnut sen riepuäidin. Ja meillähän on keskoshoidossa se, että pidetään iholla lasta hyvin paljon, vanhempien iholla ja lastenhoidossa ihan se, että ihan siitä kiva et se, että lapsi voi tulla sinne sänkyyn äidin ja isin viereen ja sit taas turvallisesti palata sinne omaan sänkyyn.

Jutta: Eli tavallaan niinku täs on ihan elintärkeä asia kysymyksissä kun me puhutaan, että ei voi halata. Ikään kuin ihmiselle voi tulla sellainen ikään kuin olo, että se ei selviä hengissä ilman tätä ihmiskosketusta…

Eeva-Maija: Nimenomaan se on ihan ihan hirveen perustavaa laatua oleva tarve meissä. Niinku ravinnon tarve, niin kosketuksen tarve. Niin kuin just noista orpolapsista kerroin, niin perustavan laatuista.

[miehen ääni] Itse olen aika halaava henkilö. Enää ei voi halata ystäviä, vaikka mieli tekisi. Jotain jää puuttumaan, kun samaa läheisyyttä ei enää voi saavuttaa. Mietin, että jääköhän halipula pysyväksi. Halauksella voi kuitenkin viestiä aika paljon, läheisyyttä, välittämistä ja huomioimista ihan ystävien kesken. [/miehen ääni päättyy]

Jutta: Eli mihin tarpeisiin halaaminen niinkuin vastaa silloin?

Eeva-Maija: No ihminen janoaa sitä kosketusta ja se mitä ihan fyysisesti tapahtuu siinä, kun me halataan, niin meillä alkaa erittyä veressä oksitosiini-nimistä hormonia, niin sanottua halihormonia, joka käynnistää sit aivoissa dopamiini-erityksen, joka on sit taas onnellisuushormoni. Tulee hirveen hyvä olo siitä halaamisesta, ihan se fysiologinen tapahtuma, joka käynnistyy siinä. Samoin miten kädestä pitäminen rauhoittaa jo oikein semmosta läheistä ihmistä, kun pitää kädestä. Niin se tuntuu kamalan kivalta. Niin et se rauhoittaa ja tuo hyvän olon. Ja joskus sitten, jos ajatellaan, mihin niin tarpeeseen ihminen halaa, niin sillä on seksuaalinen viritys. Tietysti parisuhteessa se on ihan OK, mut sillon kun ihmisellä on seksuaalinen viritys, kun hän rupeaa halaamaan ja jos toinen sitä ei halua, niin se ei oo mukavaa. Et halaamisen pitäs olla semmosilla säännöillä, et se on molemmille tavallaan semmonen kiva ja turvallinen kokemus.  Mä voin koskettaa ja saada sitä kosketusta toiselta, eikä niin, että koko ajan toisella on joku taka-ajatus. Mä haluan sanoa vielä sen, että näkövammaisia ajatellen halaus on se, että me saadaan tietoa sillä tavalla toisesta ihmisestä, että kuinka paksu se on millainen se on, kun sä et voi saada sitä tietoa, ku sä et näe. Et itse halaus on sikäli usein myös tärkee näkövammaisille.

[porinaa ja miehen ääni] Kaikenlainen kosketus, hyvällä tavalla, on miulle luontevaa. Tietysti näinä poikkeusaikoina toimin tilanteen edellyttämällä tavalla. Kosketus on aina osoitus myönteisestä läheisyydestä. Toivottavasti tästä ei tule koskettelun osalta se uusi normaali. Halaaminen on ihanaa, kun se molemmille sopii ja olemme siinä yhteisesti mukana. Läheisyys lämmittää ja halaamisesta saa myönteistä energiaa. Kaikessa on kuitenkin oltava yhteinen meininki. [/miehen ääni päättyy]

Jutta: Tykkääks kaikki näkövammaiset muuten halata?

Eeva-Maija: Noo varmaan näkövammaisissa ihan niin kuin näkevissäkin on sitä vaihtelua. Mutta useimmat ihmiset tykkää halata, kun se tapahtuu molempien niinku siis että se on molemmista mukavaa. Siinä on selkeät säännöt ja ne halataan tästä et me halutaan vaan niinku tervehtiä ja tai me halutaan onnitella tai me halutaan.. mulla ei ole sitä taka-ajatusta mä tässä vähän kähmin samalla.

Jutta: Tärkeätä, että kumpikin on mukana halaamisessa. Mitäs esteitä saattais olla halaamiselle yleensä? Nythän on tää korona esteenä, mut mikä mikä ihmisissä yleensä estää sitä halaamista?

Eeva-Maija: Tietysti jo se, että jos sulla ei ole sopivaa kohdetta ketä sä halaisit, niin se on tietysti ihan se ensimmäinen este ja se on semmonen että se on aika huutava tarve meissä että meissä olis se… Sitte meil on niinku semmosia lukkoja, et esimerkiksi perheissä me ei niin paljon halata. Vaik olis tarve lohduttaa, niin me ei helposti halata. Nyt on ehkä isät ruvennut sen verran lastenhoidossa ottamaan osaa ihan nuoresta lapsesta… Tai kun lapsi on nuori ja siitä pikku lapsesta alkaen, että on totuttu siihen, että isät ja pojatkin halaa ja tää on semmonen perinne, joka tuntuu sit siirtyvän, että jotenki, ett nyt kun on totuttu pienestä asti siihen, ett mieskin voi halata ja ja niin se on kamalan kiva sitte. Mun lankoni on siitä hyvä esimerkki siitä, että hän halaa mua usein ja kaikkia ihmisiä tervehti tosi tosi sydämellisesti ilman ihan mitään seksitaka-ajatuksia.

[porinaa ja naisen ääni] Äitienpäivä oli pohjanoteeraus, toinen miniä muistaa antaa luvan pakolliseen halvimpaan ruusuun,kolme lastenlasta sanovat kuin jonkun suusta,ei saa halata...aikuinen lapseni noloilee perhettä takaisin autoon. Vetäydyn kokooni kuin tartunnan saanut, pahemman kuin korona.

Vanhemman lapsen perhe sentään uskaltautui sisällekin. Edes juteltiin. [/naisen ääni päättyy]

Jutta: Tuosta tulee mieleen se, että on aivan ihanaa, kun joskus joku halaa oikein pitkään, ja ilman mitään seksiajatuksia. Että pitää vaan sylissä pitää ja pitää. Kuin pitkään oikeesti niinku on OK halia? (Nauravat molemmat)

Eeva-Maija: En mä tiedä, mut mä tiedän ton tunteen, sen saman tunteen, kuin ihanaa se on, että nähdään pitkästä aikaa ja voi että se on ihana nähdä. Sitä pitää vaan pitää kiinni ja se on niin ihanaa.

[porinaa ja miehen ääni] Tuolla reissulla on suudeltu ja halittu ainakin erästä tuttua ja Itäkeskuksen K-CityMarketissa, pidetty myyjän kyynerpäästä kiinni, kun kuljimme kaupassa, kun taas täällä Rovaniemellä mennään edelleen siten, että vaikka vähän ostoksia kerrallaan, ottavat myyjät kärryn, josta minä saan pitää kahvasta ja myyjä sen toisesta päästä kiinni, pitääkseen ne heille annettujen ohjeiden mukaiset turvavälit. [/miehen ääni päättyy]

Jutta: Tota, miten semmonen puutos läheisyyden tarpeessa yleensä ihmisessä näkyy ja tuntuu?

Eeva-Maija: Koska se on meille perustavaa laatua oleva tarve, niin sitte kun on halaamista tai sitä fyysistä kosketusta ilman, niin se tuntuu tosi ahdistavalta. Mä oon huomannut sen varsinkin, kun jos on aika vanhojen ihmisten luona, jotka asuu yksin, ja käväsee, niin he pakonomaisesti tarraa siihen kiinni ja halaa, halaa että et se on niin valtava halipula heillä. Ku ei oo sitä ketään, jota vois halata. Ja mä oon miettinyt tätä äiti Ammaakin, joka on täällä vieraillut Intiasta sillon tällön, että onkse tämmönen halipula, ett sinne joukoittain jonotetaan halaamaan. Mikä tää juttu niinku on? Mä en päässyt siitä vielä selvyyteen.

Jutta: Niin siinä välittyy paljon siinä äiti Amman halissa kun oikeesti tuhannet haluaa häntä halata.

Eeva-Maija: Niin mä en oo kokeillu sitä.

Jutta: En mäkään. Joo tota mitäs keinoja työkaluja tai taitoja terapeutti tietää tähän ongelmaan?

Eeva-Maija: Jos mä ajattelen pariterapeuttina tätä asiaa, niin niin läheisyys on semmonen asia, joka on tosi herkkä reagoimaan tunne-elämän ongelmiin. Elikkä tota pariterapeuttina mulla on semmonen käsitys, et meidän pitäs ensin rakentaa se turvallinen tunneyhteys ja sen jälkeen vasta sitten odottaa sitä, josko se läheisyys rupeis vaikka sieltä elpymään. Jos mä sano ensin, että että halataan vaan ja ja näin niin se voi viedä parhaassa tapauksessa tosi paljon etäämmälle se voi olla tosi vaikeeta, että se mikä mikä parisuhteessa on hyvä, jos vois olla rituaaleja. Et aamulla ennen ku lähetään töihin ja erotaan niin halataan. Ne pitää sitä parisuhdetta ne kantaa sitä parisuhdetta ja halaaminen voi olla yks tämmönen rituaali. Silloin tietysti ku sitä parisuhdetta ei oo, niin se ei voi olla semmonen rituaali. Sitten sitä on koitettava jotenkin muuten…

Jutta: Jos ei oo ketään, ketä halata, niin mikä vois olla semmonen keino saada sitä halipula-tarvetta niinkun ikään kun..?

Eeva-Maija: Tota jos ei oo ketään, ketä halata niin sitten ehkä vois mennä vaikka hierojalle ja kosmetologille, et sais sen inhimillisen kosketuksen tunteen kuitenkin. Jotkut terapeutit suosittelee sitä, että mennään prostituoiduille ja pidetään yhden illan juttuja. Mä en suosittele sitä. Mun mielestä niin kosketukseen liittyy aina vastuu, ja sen pitäs olla molemmille turvallista ja mukavaa. Ja se ei liity pelkästään semmoseen, ett on parisuhde ja sitten siinä niihin halaamisongelmiin, vaan se halipula voi olla myöskin sitä, että se parisuhde on loppunut tai mä oon jäänyt leskeksi tai mulla ei ole koskaan ollutkaan parisuhdetta ja sillon ihan niis kaikis tapauksissa se halipula on ihan yhtä voimakas ja se on semmonen asia, mitä ei tarvi hävetä. Se on meissä kaikissa.

Jutta: Joo niin mä kans ajatellu, et se on nyt tälläkin hetkellä todella todella monen suomalaisen, oikeastaan koko maailmassa, luultavasti, mutta suomalaiset on kauheen tunnollisii tän koronan suhteen, että en tiiä, onko näin joka puolella maailmaa, mutta mut me yritetään oikeesti niinkun noudattaa näitä sääntöjä, niin niin tota mitä mitä sä oot mieltä siitä puiden halaamisesta?

Eeva-Maija: Puita voi halata ja itseänsäkin voi halata, mut ei se oo koskaan sama kuin, et sä saisit sen inhimillisen kosketuksen nimenomaan siltä toiselta ihmiseltä. Että mä en usko siihen, että puiden halaaminen lisäisi sitä oksitosiinieritystä veressä ja sitä hyvänolontunteen saamista, että kyl ne on vähän semmosia toissijaisia ratkaisuja. Ei ne kiellettyjä ole. Ihminen voi halata ihan mitä vaan, vaikka jos hän… vaikka joku nallekarhu, jota voi halata ja pitää sylissä, eikä sitä tartte hävetä vaikka olis aikuinen ja olis nalle sylissä. Mutta, se kaikkein merkityksellisin ois se toisen ihmisen kosketus ja toisen ihmisen antama lämpö.

Jutta: Aivan, mitä vois keinoja olla niinku ystävällä?

Eeva-Maija: No tota jos se suhde on tarpeeks läheinen, niin sitähän vois vaikka hieroa toisen hartioita tai pestä selkää tai rasvata sitä selkää mihin ei ite ylety. Ja tää on tietysti semmonen asia, että sellaiset ihmisten kohdalla, jotka tarvitsee kotihoitoa, niin että hoitohenkilökunta vois koskettaa. Et usein tämmösillä ihmisillä vois pesemisen yhteydessä koskettaa ja rasvata vartaloa sieltä, minne ei itse ylety ja tosiaan kammata tukkaa ja ja ja hieromiseen ei ehkä välttämättä ole aikaa, mutt tämmösiä asioita  ihan semmosia luontevia asioita saada sitä kosketusta.

Jutta: Totta. Mitä keinoja ihmisellä itsellä on sillon kun hän kärsii tämmösestä halipulasta?

Eeva-Maija: Se on varmaan just se, että halaa silloin ku se on mahdollista.. nyt korona-aikana se on vaikeutunut. Sit voi joskus kysyä, että saako halata jos on joku semmonen tilanne että epäröi, onks tää semmonen kohta, että se vois olla toiselle OK. Ja sit nimenomaan just tää, ett käy vaikka hierojalla tai siellä kosmetologilla, et saa sitä jonkunlaista inhimillistä kosketusta.

Jutta: Kyllä kyllä niitä varmasti löytyy niitä keinoja ja ja tota todellakin niin jos se halaamisen este on itsessä, niin alkais miettimään ehkä sitä puolta, että mikä on. Tarvitsisin halia, mutta en tohdi halia ketään. Ehkä se on se kanssa, että etsiä niitä keinoja avautua

Eeva-Maija: Ehkä ne on semmosia kauheen periytyviä asioita myöskin, että mitä meillä on kotona aina tehty ja ja mitä on tottunut liittämään siihen halaukseen. Et jos kotona ei oo koskaan halattu, se voi olla et se ei oo kauheen luontevaa että ensimmäisenä kapsahtaa kaulaan, kun näkee jonkun ihmisen nyt Et se voi olla myös semmoinen asia, et se liittyy siihen menneisyyden historiaan.

Jutta: Sit tulee mieleen, että voihan se tuntua vähän halilta myöskin, kun menee saunaan?

Eeva-Maija: No joo, tai sit jos menee untuvapeiton alle? (Nauravat yhdessä) Semmonen voi olla jos ei ole ketään joka pitää hyvänä, niin kääriytyä sinne untuvapeiton sisään. Sekin on aika ihanaa.

Jutta: Joo, keksiä erilaisia keinoja tuntea se ikään kuin hali ympärillään ja saada itselleen niitä myönteisiä ajatuksia siitä vielä.

Eeva-Maija: Voisko esimerkiksi uiminen olla semmonen asia? Vesi hyväilee tavallaan, kun ui.

Jutta: Mä voin kuvitella senkin että … mä en oo itse asiassa uimahallissakaan ollut koko tämän koronan aikana kyllä täytys nyt oikeesti sekin uskaltaa alottaa uudestaan. Että tässä varmaan erilaisia asioita niinku ja luukkuja pantu kiinni nytten ja nyt vois pikkuhiljaa niinku hallitusti sitten niitä asioita mitä uskaltaa, kokeilla.

Eeva-Maija: Taas ruveta elämään, niin ku koronasta huolimatta.

Jutta: Kyllä, kyllä.

Jutta: Tämä oli Minun näköinen mieli -podcast tällä kertaa. Haastattelin tässä Eeva-Maija Möttöstä, joka on pari- ja perheterapeutti ja jonka palveluksia voit käydä tutkimassa www.elamanvirralla.fi- Ulkoinen linkki-osoitteessa.

Haluaisin kertoa vielä tähän loppuun puhelinringeistä, joita minun näköinen mieli hanke on startannut tässä syksyllä viisi kappaletta ja niitä startataan kolme kappaletta lisää ihan lähiaikoina. Puhelinringeissähän on kysymys siitä, että viisi ihmistä kokoontuu puhelimessa ja puhelimen ei tarvitse olla älypuhelin, se voi olla ihan tavallinen. Yksi näistä rinkiläisistä on koollekutsuja, joka myöskin pitää huolta siitä, että jokainen saa ringissä puhua yhtä paljon ja katsotaan jokaiselle kerralle sellainen aihe, joka puhuttelee koko rinkiä ja myöskin ringin ajankohta määräytyy sen mukaan miten rinkiläisille se sopii eli ringissä yhdessä se sovitaan sitten. Mutta puhelinrinkeihin kun haluat, niin soita ensin minulle. Eli Jutta Saanilalle. Ja puhelinnumero on 0405 339 491 eli 0405 339 491. Voit myös lähettää sähköpostia Jutta.saanila@nkl.fi. Kiitoksia jo etukäteen.

Heippa!