Airut on pitänyt pintansa ja se luetaan edelleen tarkoin
Yleisarvosanaksi lehden lukijat antoivat Airuelle 8. Arvosana on samalla tasolla kuin vuonna 2019, jolloin edellinen lukijatutkimus toteutettiin.
Lukijatutkimuksen tavoitteena oli selvittää Airut-lehden lukijoiden tyytyväisyyttä lehteen, jotta lehteä voidaan kehittää yhä enemmän vastaamaan lukijoiden tarpeita.
Vastauksia saatiin yhteensä 207. Puhelimitse haastateltiin 100 vastaajaa ja Näkövammaisten liiton sähköpostilistan, verkon ja sosiaalisen median kanavien kautta palautetta antoi 107 vastaajaa. 86 % vastaajista oli näkövammaisia ja 14 % näkeviä.
Tiheämpää ilmestymistahtia toivottiin
Jopa joka kolmas vastaaja toivoisi lehden ilmestyvän nykyistä useammin. Muutostoive on nyt selvästi useammalla, kuin edellisessä lukijatutkimuksessa. Osittain toivetta selittänee se, että vuonna 2019 lehti ilmestyi vielä kaksitoista kertaa vuodessa. Nykyiseen ilmestymistahtiin siirryttiin portaittain vuonna 2022.
Lehden sivumäärä vastaa enemmistön toivetta, mutta joka viides lukija kuitenkin toivoo lehdessä olevan nykyistä enemmän sivuja, mikä niin ikään on edelliseen lukijatutkimukseen verrattuna kasvanut.
Lukijoiden palautteesta käy ilmi, että Airut on varsin tarkkaan luettu. Lähes puolet, 47 %, lukijoista lukee lehden kokonaan tai lähes kokonaan ja 29 % muutaman mielenkiintoisen jutun. 10 % Airuen kohderyhmästä ei oikeastaan lue lehteä.
Vuoden 2019 tuloksiin verrattuna lukemisen taso on pysynyt suurin piirtein samana.
Airut-lehden versioista printtilehti on seuratuin ja pdf-näköislehti vähiten seurattu. Pistelehteä luetaan toiseksi vähiten.
Lehden ulkoasu selkeä
Airut-lehden ulkoasuun ja kuvitukseen ollaan varsin tyytyväisiä. 79 % vastaajista piti lehden tekstin pistekokoa ja luettavuutta joko erinomaisena tai hyvänä. Lehden ulkoasuun tyytyväisten määrä oli edellisestä lukijatutkimuksesta kasvanut.
Myös tekstin ja tekstin koon luettavuutta vastaajat pitävät hyvänä. Joitakin yksittäisiä mainintoja suuremmasta pistekoosta kuitenkin esitettiin.
Airuen verkkolehteen oltiin keskimäärin tyytyväisiä ja sitä pidettiin saavutettavana. Muutaman lukijan mielestä verkkolehti on hieman sekava.
Tietoa näkövammaisuudesta
Lehden parhaimmaksi sisällöksi koettiin näkövammaisuutta koskevat aiheet. Suurin hyöty Airuen lukemisesta on tiedonsaanti näkövammaisuudesta sekä Näkövammaisten liiton tarjoamista palveluista, joiden merkitys on kuitenkin hieman pienentynyt vuodesta 2019. 46 % lukijoista kokee saavansa lehden kautta vertaistukea.
Luetuimmat palstat ovat henkilöhaastattelut, uutiset, ilmoitukset, pääkirjoitus, Terveydeksi- ja Kiikarissa -palstat. Vähiten luetaan Kuuntele Tomppaa –sarjakuvaa, joka on lehden uusin aluevaltaus.
Palautteen mukaan lukijoita kiinnostavat varsin monet eri aihealueet: vammaisiin liittyvät lakimuutokset ja palvelut, tavallisen näkövammaisen ihmisen arki ja elämä, ideat ajanviettoon, apuvälineet ja tekniikka, hyvinvointi ja liikunta, terveys ja mielenterveys, näkövammaisuuteen liittyvät vaikuttajat ja julkisuuden henkilöt.
Yleisellä tasolla Airutta kuvataan useimmiten sanoilla mielenkiintoinen lehti.
Lukijatutkimuksen avulla kerättiin myös ideoita ja toivottiin juttuvinkkejä. Niitä saatiinkin runsaasti. Miten näkevät suhtautuvat näkövammaisiin, tekniset sovellukset näkövammaisten käytössä, näkövammaisten omaisten infopaketti, kuntoutus, luontoaiheet, vammaispalvelulaki, työelämä, yhdistelmävammat ja urheilu- ja liikunta-aiheet mainittiin.
Näkövammaisten Airut -lehden verkkosivut- Ulkoinen linkki