Antaa kaikkien kukkien kukkia

Kuuntele

Kuuntele Antaa kaikkien kukkien kukkia -tallenne (Soundcloud) -ulkoinen linkki- Ulkoinen linkki

Lue

[Alkutunnus alkaa, porinaa]

[Mies laulaen:] Dum-dum...

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…

[Mies laulaen:] Dum…

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto. 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Alkutunnus päättyy.]

Tuukan haastattelu

Päivi: Tervetuloa mukaan Minun näköinen mieli -hankkeen podcastiin. Tänään meillä on aiheena sateenkaari-ihmiset.

Mitä ihmettä ne sateenkaari-ihmiset sitten ovat?

Ne ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, kuten homoseksuaaleja tai transihmisiä. Mulla on ilo ja kunnia tänään keskustella aiheesta kahden eri ihmisen kanssa. Minun nimeni on Päivi ja haastattelen tänään sekä Tuukkaa että Annaa. Tervetuloa mukaan!

Nyt mulla on linjalla Tuukka. Hyvä huomenta, Tuukka, ja mitä sulle kuuluu? Kertoisitko vähän itsestäsi.

Tuukka: No, huomenta, tai mikä onkaan vuorokaudenaika silloin, kun tätä kuunnellaan. Kiitos kysymästä, mulle kuuluu ihan hyvää. Tässä ollaan päivää aloittelemassa, ja mitäs mä nyt itestäni kertoisin?

Oon vähän alta kolmekymppinen tämmöinen monialahiihtäjä, niin kuin joskus oon itseni määritelly, eli ammatiltani oon ohjelmistosuunnittelija eli suomeksi sanottuna koodari. Teen kaikenlaisia erinäköisiä tietokonejärjestelmiä ja ‑ palveluita ja sen sellaisia. Ja sitten toisena ammattina niin olen sitten muusikko. Soitan koskettimia erilaisissa yhtyeissä tällein ilta- ja viikonlopputöinä.

Näkövamma-asioista sen verran, että oon syntymäsokea, joka on tietenkin sitten vaikuttanut erinäisiin asioihin.

Ja sateenkaarijutuista, kun niiden tiimoilta tässä nyt keskustellaan, niin sitä identiteettiä tässä nyt on etsiskelty varmaan tuolta jostakin myöhäisteinivuosista lähtien, kun rupesi selkiytymään, että en ole niin kuin seksuaalisessa mielessä ollenkaan sitä, mitä ihmiset mun ympärillä on, ja tässä kohtaa… tässä kohtaa nyt sitten ollaan.

Päivi: Miten sä, Tuukka, koet, että toi näkövamma vaikuttaa siihen, miten sä puhut omasta seksuaalisuudestas?

Tuukka: Eihän se näennäisesti pitäis vaikuttaa yhtään mitenkään, koska ne on kumminkin kaks aivan eri asiaa. Et eihän, vaikka mun näkövammasuus ja mun homouteni, eihän ne liity mitenkään toisiinsa eikä ne sulje toisiaan pois tai vaikuta muutenkaan. Mutta kyllähän se niin on, olen käytännössä sen huomannut, että usein on helpompaa edustaa itseään siten, että on vaan niin sanotusti yhtä vähemmistöä kerrallaan.

Eli varsinkin silloin, kun mennään tuntemattomien ihmisten kanssa, ketkä ei tiedä minusta mitään, ja ihmisten, keistä minä en tiedä, niin yleensä pyrin, no, en nyt ehkä välttelemään koko aihetta, mutta en nyt erityisesti nostamaankaan. Että jos puhe kääntyy vaikkapa johonkin parisuhdeasioihin, niin pyrin puhumaan sellaisilla neutraaleilla yläkäsitteillä, mistä nyt ei suoraan voi tehä päätelmiä minun seksuaalisesta suuntautumisesta. Ja jos joku nyt tekee niiden perusteella päätelmän, että minä olen hetero, niin olkoon sitten niin. Ei se mua kiinnosta niin kauan kuin sillä ei mun elämää hankaloiteta.

Et en myöskään siis halua feikata olevani hetero, koska se on tosi raskasta ja inhottavaa, koska silloin mä valehtelen sekä itselleni että muille. Mutta yritän niin kuin häivyttää sen koko asian mahollisimman pitkälle nimenomaan tuntemattomien ihmisten kanssa, koska sokeus, erityisesti sokeus, on sellainen asia, mitä mä en pääse niin sanotusti pakoon yhtään minnekään. Silloin, kun ollaan samassa tilassa, tai on vaikka sokea ja näkevä on samassa tilassa, niin silloin se sokeus on aina jotenkin läsnä. Etenkin silloin, kun ei vielä ihan toista ihmistä kunnolla tunne, ni mä en välttämättä halua silloin tuoda siihen keitokseen enää mitään lisää.

Mut sit siinä kohtaa, kun toisen ihmisen tuntee ja on muodostunut semmoinen luottamus siitä, että hän näkee minut ihmisenä (naurahdus) sen sokeuden takana, niin ehkä siinä kohtaa voidaan ruveta puhumaan joistain seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, koska silloin katson, että mulla on enemmän tilaa olla itseni laajemmin eikä tarvitse pelkästään olla jotenkin sen oman sokeutensa vanki.

Päivi: Tää on mielenkiintoista kuulla, sillä eihän heterotkaan tuntemattomille ihmisille ala heti huudella omista mieltymyksistään makuuhuoneessa. Jotenkin tuntuu siis äärettömän hassulta, että miksi näistä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista pitää puhua niin vihamielisesti, mitä nykyään puhutaan, tai niitä pitää jotenkin niinku ihmetellä, et eiköhän se nyt oo jokaisen oma asia, kenestä tykkää. Ja mun mielestä on hienoa, et ihmiset on erilaisia ja saavat tykätä, kenestä tykkäävät ja näin.

Ja tästä syytä mä oisinkin ehkä kysyny, että minkälaista tukea sä oot saanu sen oman seksuaalisuuden etsimisessä ja löytämisessä ja oisitko ehkä kaivannu jotakin tukea enemmän tai vähemmän ja minkälaista tukea siihen oma seksuaalisuuden löytämiseen on tarjolla.

Tuukka: No, kyllä mun tapauksessa tärkein tuki on ollu vertaistuki, eli ihan se, että mä oon jutellu seksuaalisuuteen liittyvistä asioista mun ystävien ja kavereiden ja perheenjäsenten kanssa, niin se on vahvistanut sellaista turvaverkkoa, mikä mun ympärillä on siinä mielessä, että mä voin olla ja elää niin kuin haluan olla ja elää, ja se ei vaikuta siihen, että mitä mun läheiset musta aattelee. Toki mä oon hirveen onnekkaassa asemassa, että mulla on ollu näin hienosti ajattelevia läheisiä, että tiedän ja ymmärrän sen, jos (…)  hyväksy, mutta näin se vaan valitettavasti on, että ei kaikilla ihmisillä ole tällaista tilannetta ja etenkin transihmiset monesti ovat joutuneet tällaisista ei‑niin-rakentavista reaktioista kärsimään.

Mutta sitten, jos puhutaan silleen yleisemmällä tasolla, ei niinkään perhe- ja lähipiiriosastoo, niin oon ollu muutaman session tuolla Sinuiksi ry:n eli entisen Pirkanmaan Setan seksuaaliterapeutin juttusilla. Tosin ne kerrat eivät liittyneet niinkään näkövammaan, tosin kyllä sekin sitten nostettiin esiin tai nostin sen esiin, koska tottahan se vaikuttaa kaikkeen. Ja se oli tosi hyvä kyllä. Mun mielestä niin siinä oli tai saatiin muodostumaan tosi hyvä keskusteluyhteys ja saatiin puhuttua asioista hyvin silleen neutraalisti ja… eikä se sokeuskaan värittäny keskustelua liiaksi, mitä pelkäsin kyllä ihan tosi paljon siinä, et tavallaan mun kokemukset ois jotenkin mitätöityneet sen jälkeen, kun sanon olevani sokea, tai niitä ruvetaan laittamaan semmoisen sokeusfiltterin läpi, että kaikki, mitä mä koen, on ikään kuin mahollista selittää sit sen sokeuden kautta, mut näin ei siis tapahtunu, eli kyllä itse koin saavani sieltä tosi hyvää apua.

Mut ehkä se, mitä tarvis olla vielä enemmän, on just erilaisia vertaistukiryhmiä ja miksei just vaikka erilaisten vammaryhmienkin kesken, koska kyllä se vaan vaikuttaa vähän kaikkeen, niin ois mielenkiintoista myöskin puhua seksuaali‑ ja sateenkaarikysymyksistä nimenomaan myöskin sen vamman kautta.

Päivi: Nostit, Tuukka, tässä tärkeän asian esille ja me toivotaankin, että tän podcastin jälkeen me saataisiin Minun näköinen mieli -porukasta koottua tai lähinnä siis, että ihmiset lähtis tämmöiseen puhelinrinkiin, mutta siitä mä haastattelen sitten myöhemmin Annaa ja Anna saa kertoa vähän tästä puhelinrinkiasiasta.

Mä olisin vielä, Tuukka, sulta kysyny, että miten sä koet, että se kahden vähemmistön edustajana oleminen vaikuttaa sulla esimerkiksi parisuhdeasioissa.

Tuukka: Kyllä se rankempaa siitä tekee, uskoisin. Etenkin tämmöinen deittailukulttuuri ja nimenomaan se parisuhteen alkuvaihe, niin kyllä mä aattelen, että semmoinen, kun tässä menee sekä sokeana että homona, niin kyllä se hankaloittaa asioita. Tai ainakin minulle. Voi olla, että ihmisillä, keillä on niinku paljon kovempi itsetunto vaikkapa seksuaalisissa asioissa, niin ei välttämättä niin paljon, mut kyllä se mulle on.

Ja se johtuu ennen kaikkea siitä, että mun mielestä olis, siis minulle olis paljon helpompaa, jos vois tavata ihmisiä, uusiakin ihmisiä, kasvotusten, että pääsis muodostamaan niitä ennakkovaikutelmia sen perusteella, kun he ovat siinä samassa tilassa. Mutta ainakin täällä Tampereella, missä itse asustelen, niin tähän on mahollisuuksia melko vähän ja ihmiset on kyllä enemmän tuolla verkossa ja erilaisissa deittiappeissa, Tindereissä ja muissa vastaavissa, niin… Ja miksikäs niitäkin ei voisi käyttää, mutta mua vähän arveluttaa se semmoinen tietynlainen lihatiskimeininki, mikä siinä on, jos nyt tämmöinen vähän brutaali ilmaisu sallitaan, että (hymähdys) siellä mennään aika paljon just kuvat edellä ja on hirveän tärkeää, minkälaisen ensivaikutelman luo siinä ihmisvirrassa, mikä sielläkin koko ajan on ja liikkuu, ni mulla on semmoinen tunne, että siinä meillä ei oo, niinku osapuolilla ei oo pelimerkit siinä ihan tasan, et mä joudun operoimaan silleen sumussa, että minusta on siellä jonkinlainen kuva, mistä mä niinku about tiedän, mitä siinä on, mutta mitä mä en ole itse oikein voinut taiteellisin perustein ja omakohtaisen kokemuksen kautta valita. Ja sitten vastaavasti mä en myöskään pysty näkemään ja muodostamaan päätelmiä sen perusteella, minkälaisia kuvia ne toiset ihmiset ovat sinne laittaneet.

Ja sitten, puhumattakaan vielä siitä, kun aina tässä nettideittimaailmassa jossain kohtaa pitää tehdä tämä suuri paljastus, että olen (hymähdys) sokea ja mitä näitä nyt on, niin jo se asia yksinään hirvittää tosi paljon, koska sitten, kun ollaan livenä, niin sehän tapahtuu saman tien, että kun mä tulen ovesta sisään keppini kanssa, niin se on niinku selvä peli siitä heti eteenpäin, mut sitten tuolla chattimaailmassa, niin se pitää tehdä, tekemällä tehdä, jossain kohtaa ja sitten se ajatus siitä, että mitä sitten seuraa, niin on aika semmoinen halvaannuttava. Ja ajatus myöskin siitä, et se ois julkista tietoa jossain mun profiilissa, niin jotenkin tulee semmoinen olo, että sit se ois semmoinen eksoottinen juttu ihmisille, että hei, oispa siistiä ”panna” sokeen ihmisen kanssa. No, en halua olla sellaisen, tavallaan fetissiajattelun kohde, vaan etsin kyllä ihan muita asioita elämääni. Että se on silleen kyl hankala, et mä en ihan koe, että tää tämmöinen valtavirtadeittailu sateenkaarisysteemeissä on vähemmistöille kauhean niinku mielekästä ja turvallista ainakaan vielä.

Päivi: Tosi tärkeitä pointteja nostit tässä esille. Ja tähän loppuun mä haluaisinkin kysyä vielä sulta, Tuukka, että mitä sä sanoisit näkövammaisille sateenkaari-ihmisille.

Tuukka: Hyvä kysymys (naurua). Ootas vähän, kun pitääkin aatella. No, tää on kauhee klisee, mut mä sanoisin, että olkaa sellaisia kuin olette. Ja jos ette voi olla sellaisia kuin olette siinä yhteisössä, missä tällä hetkellä vaikutatte, niin sitten poistukaa sieltä ja etsikää se oma perheenne jostakin muualta. Tärkeintä on se, että pystytte olemaan just sitä, mitä olette, eli jos vaikka vaikuttaa aktiivisesti näkövammaisyhteisössä, mutta kokee, että tämän porukan sisällä ei pysty omaa sateenkaari-identiteettiään osoittamaan tai sen mukaan elämään, niin sitten pitää puntaroida, että kumpi yhteisö on tärkeämpi, ja sitten mennä sitä kohti, missä on parempi olo.

Päivi: Turvallinen ympäristö siis ennen kaikkea, että jokainen meistä saa turvallisesti olla sitä, mitä oikeasti on. Kiitos, Tuukka, sulle haastattelusta.

Tuukka: Kiitos.

Annan haastattelu

Päivi: Anna, sä olet tällainen puhelinrinkien kokoonkutsuja. Miksi sä koet tärkeäksi järjestää puhelinringin näille sateenkaari-ihmisille?

Anna: Niin, no mä oon huomannu, kun liitto ja… tai Iiris on julistettu syrjintävapaaksi vyöhykkeeksi, että käytännössä tää meijän näkövammaporukka ei ole lainkaan niin suvaitsevainen, tai sanotaan, hyväksyvä, kun mitä yleisesti nyt ajatellaan. Ja ne asenteet, ihmisten asenteet, voi olla aika kovia, ja olen kuullutkin, että moni ei uskalla tai voi tulla kohdatuksi omana itsenään sateenkaari-ihmisenä. Tuolla mekin olemme sellainen valtaväestö, eli sateenkaarityypit on vähemmistönä vähemmistössä - näkövammaisten joukossa.

Ja mä olen aikaisemmin ollu töissä, silloin kun Seta oli Kuopiossa, puhelinpalveluhommissa ja tämmöisissä sosiaalipalvelutehtävissä ja kohdannu paljon ihmisii pienes kaupungis, jotka eivät voi olla omana itsenään työpaikoilla tai arkielämässä, ja saman mä oon kokenu tuolla näkövammaporukoissa ihan tänäkin päivänä.

Ja pitää muistaa, että meijän joukossa, sateenkaari-ihmisten joukossa, on monia, jotka ovat ikänsä puolesta sitä ikäluokkaa, että he on eläneet rikollisina ja sairaina. Yhteiskunnan silmissä ne asenteet voi semmoisia olla vieläkin ja toivoisin, et olis paikka, jossa pystyisi sitä omaa elämäänsä näkövammaisena ihan kokonaisena ihmisenä, vaikka sateenkaari-ihmisenä, käymään toisten samanmoisten joukossa eikä tarvi sensuroida sitä omaa puhettaan ja voi puhua niistä asioista, jotka ovat tärkeitä ja nousee esiin siinä omassa elämässä näkövammaisena kokonaisena ihmisenä.

Päivi: Mistä näissä puhelinringeissä on tarkoitus keskustella? Minkälaiseen tarkoitukseen tavallaan tähän sateenkaari-ihminen voi hakeutua? Mitä hän saa puhelinringistä?

Anna: No, mä toivon, että hän saa parhaimmillaan sen ihan saman, minkä hyvästä ringistä kuka tahansa. Ja sitten sateenkaari-ihmisiä on jo varmasti kaikis muissakin ringeissä, mutta siellä voi olla, jos on esimerkiksi pieneltä paikkakunnalta tai tämmöises pienessä, kuitenkin aika pienes yhteisös kun näkövammayhteisö, niin aika vaikea siitä omasta arjestaan ja kokemuksistaan, tunteistaan ihan omalla nimellään tai vaikka nimimerkilläkään on puhua, äänikin on aika tunnistettava.

Eli esimerkiksi voi puhua omasta arjestaan, että elää jonkun ihmisen kans, mul on tämmöinen parisuhde tai muutenkin näkövammaisilla voi olla vaikea löytää parisuhdetta. Ei toki kaikilla ole, mut se voi olla vielä vaikeampaa, jos sä etsit vaikka sateenkaarityyppinä ihmistä, kun sitten myöskin tuolla sateenkaariporukoissa se terveyden, vammattomuuden vaatimus on aika kova, et siitä vois puhua. Mä luulen, et sille on aika kova tarve.

Sitten voi ihan hyvin puhua musiikista, kirjoista, jotka on sateenkaaripainotteisia, surusta, menetyksistä, tämmöisestä kaikesta, mitä siinä nyt nousee esiin, mutta siitä sateenkaarityyppinä myöskin tuol näkövammaporukan keskellä elämisestä ja ihan siitä varmaan, mistä muissakin ringeissä puhutaan, toivoisin.

Päivi: Kaikkien ei ole helppo kertoa siitä omasta sateenkaarielämästään ja rinkiin on ehkä korkea kynnys lähteä ilmoittautumaan. Siksi on päädytty siihen, että tää sateenkaaririnki kootaankin poikkeuksellisesti niin, että sinä, Anna, kokoonkutsujana otat ilmoittautumiset vastaan. Toisin sanoen, miten tällaiseen puhelinrinkiin pääsee mukaan?

Anna: Mä kerron tähän semmoisen muiston, kun olin… tästähän on jo melkein yli 30 vuotta, kun olin pitämässä sellaista transryhmää tuolla Setan tilojen suojissa Kuopiossa, koska sitä ei ollu ja siihen aikaan palveluita yhteiskunta ei muutenkaan oikein järjestäny, tämmöisiä, joissa ois voinu puhua asioista ja arjesta. Ja vastailin semmoiseen puhelinpäivystykseen siellä ja sit sinne soitti semmoinen mies monta kertaa, sanoi, et okei, nyt hän tulee, ens viikol hän tulee, sit hän tulee sinne tapaamaan muita. Sinne ei tullu pitkään aikaan ketään, ja sit hän sanoi, et hänelle oli hirveän tärkeä asia, kun hän näki, että mun pään varjo näky (hymähdys) siinä ikkunassa, ja mä olin ostanu siihen semmoisen… ikkunaan semmoisen pöytälampun. Hän käveli siitä ohi joka viikko ja katto, et siel se valo palaa, mä en uskalla mennä. Nyt mä toivon, että kun mä sytytän sen valon, niin uskallatte tulla ihan omana itsenänne.

Ja tähän mä oon ajatellu, että siihen ei ulkopuolisia tarvi tähän väliin, vaikka yleensä rinkien kokoomisessa on tai täs ilmoittaumises on ulkopuolisia, mut mä nyt panen pölkylle ja annan puhelinnumeroni. Jos jollakin on jotain sydämellään sateenkaariasioista vastaan esimerkiksi tai haluaa sanoa ajatuksensa tai purkaa sydäntään, niin soittakaa. Minä olen tottunut kuuntelemaan. Kuuntelen kyllä. Otan kaiken vastaan. Mutta myös otan niitä ilmoittautumisia, ja mä annan oman numeroni, joka on 045 111 8892. Ja Anna on mun nimi ja Lyra on sukunimi yhellä y:llä, että tervetuloa mukaan omalla nimellä tai vaikka naapurin nimellä, kunhan tulette mukaan. Ja minä pidän valoa päällä. Tervetuloa!

Päivi: Kiitos, Anna, rohkaisevista sanoista. Nyt voitte tarttua rohkeasti siihen puhelimeen ja mennä sen valon luo, jonka Anna siinä puhelinringissä sytyttää. Kiitos haastattelusta.

Anna: Kiitos.

Päivi: Mikäli sinulla heräsi kiinnostus puhelinrinkeihin, mutta et koe sateenkaaririnkiä omaksesi, voit ilmoittautua tuleviin puhelinrinkeihin. Voit soittaa numeroon 050 405 9057 tai lähettää sähköpostia osoitteella jutta.saanila@nkl.fi. Tervetuloa mukaan rinkeihin!

[Lopputunnus alkaa, porinaa]

[Mies laulaen:] Dum-dum...

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee… 

[Mies laulaen:] Dum…

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli. 

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...? 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto. 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Lopputunnus päättyy.]