Siirry pääsisältöön

Lumottu Lappi, osa 2

Tältä sivulta voit lukea Minun näköinen elämä -toiminnan Lumottu Lappi, osa 2 -tallenteen tekstivastineen.

Tällä sivulla

Kuuntele

Kuuntele Lumottu Lappi, osa 2 -tallenne Soundcloudissa.- Ulkoinen linkki

Lue

[Alkutunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Pieniä tekoja, suuria tunteita. Ne kanssasi

jaan ja niin paljon saan, kun uskallan sanoa sen, minkä tunnen. Keräilen rohkeutta. Voin

vihdoinkin sanoa pystypäin, tämä on, tämä on - Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo:

"Näkövammaisten liitto."]

Tervetuloa kuuntelemaan Minun näköinen elämä toiminnan tuottamaa podcastia. Tämä on Lapissa reissaamisesta kertovan podcast sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa päättyi siihen, että reissumme oli edennyt Norjan rajalle saakka. Matkakertomuksessa eletään heinäkuun 21. päivää ja matka jatkuu Norjan vuoristossa. Mahtavaa, että olet matkassa mukana. Reissupäivä numero 10. Rajan yli tultiin Enontekiöstä. Siinä sai sitten semmoisen kuus 70 kilometriä ajaa ennen, kun alkoi nää mahtavat Norjan vuoristot. Otettiin tässä pieni lepotauko ajamisesta ja seisotaan tämmöisen ikään, kun rotkon pohjalla. Vieressä virtaa joki ja valtavan korkeat kalliot on kummallakin puolella. Tämmöistä kapeeta mutkittelevaa vuoristotietä ajettu tässä nyt hyvänmatkaa ja suuntana on siis Alta. Sieltä pitäis löytyä meiän majapaikka. On mutkaa mutkan perään ja nousua ja laskua. Tää on kovasti erilaista mitä Suomen puolella. Alta eli Alatio on pieni kaupunki Norjassa Finmarkin läänissä. Väkiluku taitaa olla siinä kahenkymmenen tuhannen paikkeilla. Mutta nyt jatketaan matkaa, että päästään joskus perillekin. (Taustalla tasaista veden kohinaa). No niin perille päästy ja löydettiin majapaikka täältä vuorten keskeltä. Ensivaikutelmalta tää mökki vaikuttaa aivan mahtavalta. Tää on siis jälleen Airbnb hommeleita. Kolme makuuhuonetta, tupakeittiö ja kylppäri, iso terassi ja mikä mahtavinta niin poreallas. Toki näin suomalaisena pikkasen sitä saunaa kaipaa. Mutta nyt on hellesää niin eiköhän tässä pärjätä. Tää mökki on tosiaan vuorten ympäröimä ja terassilta aukee suoraan näköala merenlahdelle. Meillä oli pikkasen haasteita löytää tää paikka, kun täällä Norjassa menee jotenkin nää talojen numeroinnit ihan ihmeellisesti. Mut onneks tossa Airbnb ilmoituksessa oli hyvä kuva tästä mökistä ja noi tarkkasilmäiset pojat bongas auton ikkunasta, että tuollahan se taitaapi olla. Ja kilometrejä muuten auton mittariin on kertynyt nyt 1298

                            Reissupäivä 11. Tänään ajateltiin, että ei tehdä mitään sen suurempia suunnitelmia vaan päätettiin aamulla, että lähetään ajelemaan vaan sinne mihinkä kuono näyttää ja tutustutaan vähän tähän kauniiseen Norjan luontoon. Lähettiin Altasta sitten tonne lähteenpäin ajelemaan semmoista rantareittiä. Molemmilla puolilla jylhät vuoret ja joki siinä tien varressa. Ja täytyy kyllä sanoa, että jos Suomen Lapissa on hienot maisemat niin kyllä ne on jotain ihan muuta täällä Norjassa. Nää kaikki jylhät vuoret ja rotkot ja kallionseinämät tekee tästä jotenkin vielä monin verroin mahtavampaa. Ajeltiin sitä rantaa sitten noin tunnin verran eteenpäin ja päädyttiin Talviikiin. Se on semmoinen pikkunen kylä aika mitäänsanomaton. Siinä matkan varrella oli aika monta pitkää tunnelia. Nekin on omalla tavallaan aika vaikuttavia. Ollu varmaan aika kova duuni louhia läpimeno siitä vuoresta. Mutta nyt ollaan takas mökillä ja loppuilta menee varmaan porealtaassa löhöillessä. Ai niin tänään on meiän 24. hääpäivä, joten sitäkin ehkä juhlistetaan vähän kuohuvalla ja huomenna uudet seikkailut. Tarkoitus ois ajella vähän pitempi matka ja piipahtaa Hammerfestissa.

                            12. reissupäivä ja Hammerfestissa ollaan. Tossa taustalla kuuluu jäämeren loisketta. (Taustalla hiljaista meren ääntä pienine maininkeineen). Lähdettiin tuossa puolenpäivän kieppeillä Altasta eli sieltä meiän majapaikasta liikkeelle kohti Hammerfestiä. Parisen tuntia oli ajoaikaa. Tosin meillä meni siihen aika paljon enemmän, koska pysäheltiin usein ja ihasteltiin luonnon kauneutta ja otettiin valokuvia. Siinä matkalla oli aivan huikeita vuoria, rotkoja, jokia sekä sitten semmoista valtavaa aakeeta laakeeta missä pohjanmaan lakeudetkin vähän niinku kalpenee. Jotenkin tuntuu, että täällä Norjassa on kaikkee sitä samaa mitä meillä Suomessa, mutta vaan palon isommassa mittakaavassa. Ihan huikeeta. Ajettiin ensin vähän matkaa tosta Hammerfestista ohi. Löydettiin tämmöinen paikka, kun Kirkegors Bukta. En mä tiedä miten se sanotaan. Ei nää varmaan norjalaiset osaa ittekään sanoo näitä paikan nimiä. Nää on niin kummallisia. Mutta joka tapauksessa tää on tämmöinen hiekkaranta poukama tässä jäämeren rannalla. Tosi toi on niin hankalasti saavutettavissa. Isoja kivikoita tossa edessä, että jätin suosiolla väliin tonne rannalle menon ja sitä paitsi siellä on aika paljon turisteja. Helteisen kuuma päivä lämpötila on varmaan siinä 25, 26. Mut tulee aika jännä fiilis, kun tuolta jäämereltä välillä puhaltaa semmoinen kylmänkostee tuulenhenkäys. Se tuntuu aika mielenkiintoiselta tässä helteessä. Mutta voisin kuvitella, et lämpötila ois 10 astetta vähemmän niin sit toi ei välttämättä tuntuiskaan enää niin mukavalta toi tuuli. Mutta nyt palataan pikkuisen takaisin päin ja lähetään seikkailemaan tonne Hammerfest cityyn. Ajettiin siitä äsken läpi ja näytti kyllä aivan käsittämättömän upealta paikalta. Nyt olis Hammerfestin reissu heitetty ja ajellaan tässä takaisin majapaikkaan Altaan. Mä oon aika monessa paikassa tässä matkani varrella käyny. Mutta kyl täytyy sanoa, et tää Hammerfest on varmasti yks vaikuttavimmista, jos ei jopa vaikuttavin kaupunki missä oon ikinä käyny. Kaikki ne ympäröivät vuoret ja se jäämeren läheisyys niin tekee siitä jotenkin ihan poikkeuksellisen. Siel on jännästi pientaloja rakennettu vuorenrinteille ikään, kun moneen kerrokseen ja se on kyllä hirveen täyteen rakennettu kaupunki, että talot on ihan vieri vieressä. Asukkaita Hammerfestissa on reilu 11 tuhatta ja se on maailman pohjoisin kaupunki. Yötön yö siellä kestää yli kaks kuukautta. Mietinkin tossa, että vois olla ihan mielenkiintoista elää yks vuosi ympäri Hammerfestissa. Kokea se valoisa aika yötön yö ja sitten toisaalta myös se varmasti ankara ja karu talvi. Mutta taitaapa jäähä tässä elämässä tekemättä semmoinen. Minkäslainen fiilis sulle jäi tästä Hammerfestin reissusta?

SV:                      Olo on tosi väsynyt mutta onnellinen. Ajoa sinne Hammerfestiin kertyi noin 140 kilometriä. Maisemat oli kyllä sitäkin upeammat, että kyllä sinne kannatti lähteä. Täällä Norjassa tuntuu, että hoi ajomatkat on tosi pitkiä. Jos haluaa jotain nähdä niin sitten on vaan istuttava autossa ja ajettava. Ne tunnelit oli mulle jotenkin alkuun sellainen pelottava ajatus. Vähän semmoist pientä ahtaanpaikan kammoa ja ajatus siitä, että ajat kilometrin tai pari jossain vuoren sisällä niin se tuntu hurjalta. Mutta hyvinhän niistäkin ollaan selvitty. Ne vuoristokylät oli myös sellainen jotenkin käsittämätön näky tällaiselle tasaisen kaupunkimaan asustajalle. Pitkä päivä me siellä Hammerfestissa kierreltiin ja päivän päätteeks oli sit vielä suunniteltu, et mennään semmoiselle Hammerfestin näköalatasanteelle. Porukka oli sit jo niin väsynyttä, että mietittiin, että josko jätetään se tasanne väliin. Päätettiin kuitenkin ajaa sinne katsomaan, että minkälaisen matkan päässä se itse tasanne on autolta. Ja meidän yllätykseks niin sinne tasanteelle pääskin ajelemaan auton. Ettei tarvinnu enää kävellä mitään suuria suorituksia siinä vaiheessa. Ja kyllähän se oli taas kannattava päätös, että mentiin. Sieltä avautui taas ihan uudesta kulmasta mielettömän kauniit maisemat sen kaupungin yläpuolelta. Tän retkipäivän ne upeat maisemat toki kruunasi kaunis aurinkoinen sää, et jos olis ollu harmaata ja satanut niin varmaan tunnelma olis ollu vähän toisenlainen. Mutta kaikin puolin onnistunut päivä.

HV:                      Ja mikä mahtavinta niin Gossekin pääsi uittamaan tassujansa jäämeressä. Nyt ajellaan takaisin mökille ja untenmaille ja katotaan sitten mitä huominen tuopi tullessaan.

                            Reissupäivä 13. Tänään aateltiin ottaa ihan tämmöinen päivä, ettei tehä yhtään mitään. Ollaan vaan täällä mökillä ja tsillaillaan koko päivä. Nyt mä istun tässä mökin terassilla porealtaassa parasta aikaa. Eli tänään on kaikille tämmöinen lepopäivä. Koirankaan ei tarvi opastaa. Ei tarvi laittaa ees remmiä kaulaan koko päivänä ja ihmiset saa vaan olla ja syödä ja juoda ja lojua ja ennen kaikkea poreilla. Elikkä tää on nyt tällä erää meiän viimeinen kokonainen päivä Norjassa. Huomenna palataan Suomen puolelle. Jäädään kyllä ihan siihen rajan tuntumaan Karigasniemelle. Mutta kuitenkin ollaan Suomen puolella. Tänään on tämmöinen aika viilee sää. Oisko täällä 15, 16 lämmintä. Mutta mukava istua lämpöisessä porealtaassa. Näitäkin päiviä tarvitaan aina väliin, ettei tarvi tehdä yhtään mittään.

                            Reissupäivä 14. Ollaan vielä norjan puolella mutta pikkuhiljaa tässä matkalla kohti Suomea. Löydettiin tästä matkalta oikein mielenkiintoinen pysähdyspaikka. Kerropas sä missä ihmeessä me oikein ollaan.

SV.                      No nyt me ollaan ”Peikkopuostossa” Trollholmsund on tän paikan nimi ja se löytyy tuolta Googlen ihmeellisestä maailmasta, kun katseltiin retkipaikkoja. Parkkipaikalta matkaa tänne ihan rannalle oli noin parisen kilometriä ja se reitti oli sellaista dolomiitti kivimurskalla hiekoitettua suhteellisen helppokulkuista aika kapeaa reittiä. Tää maisema täällä on kyllä upeen näköistä. Tääl on tällaista vaaleita dolomiittikivi kallioita ja sit toi sinisen turkoosi jäämeri tossa vierellä tekee siitä uskomattoman kauniin. Nimen tää Peikkopuisto on saanu tommosista korkeista valkoisista dolomiittikivipaaseista mitä tässä rannalla seisoskelee. Niitä on eri kokoisia ihmisen korkuisia ja isompiakin paaseja. Tänne kun ajeltiin niin me nähtiin tossa ensimmäistä kertaa kyltti missä varoiteltiin lampaista. Mä oon kyllä kuullu, että Norjassa lampaat saa liikkua porojen tapaan vapaasti luonnossa. Mutta vielä me ei olla missään niihin törmätty, kun ajeltiin tänne Peikkopuiston suuntaan semmoista hiekkatietä pitkin niin siinä tuli ensimmäiset lampaat sitten vastaan. (Taustalla todennäköisesti meren kohinaa). Koko päivä matkustettu, mutta nyt ollaan taas Suomen puolella ja Karigasniemellä. Karigasniemi on tämmöinen pieni kylä tässä Utsjoella. Tääl on kolmisensataa asukasta. Ja se toimii yhtenä raja-asemana Suomen ja Norjan välillä. Majapaikkana meillä toimii hotelli Guossi ja sieltä on tämmöinen pieni huoneisto meille vuokrattuna. Tää on todellakin pieni. Yks makkari, tosi pieni kylppäri, tupakeittiö ja tupakeittiön nurkassa kaks sänkyä. Makuupaikat kuitenkin neljälle. Tupa on pieni, mutta kyllä tässä pari yötä varmasti viihtyy. Tärkeintä, että on paikka mihin päänsä kallistaa. Käytiin tuossa hotellin ravintolassa syömässä ja oli muuten erinomaista savuporopastaa. Nyt vielä pieni iltalenkki koiran kanssa ja sitten untenmaille. Ja ajokilometrejä tähän mennessä 1839.

                            Reissupäivä numero 15. Tänään meillä oli tarkoitus lähteä huiputtamaan Karigasniemen Ailekas tunturi. Mutta aamupäivällä kun vilkaistiin lämpömittaria, niin se näytti 25, 26 astetta niin aateltiin sitten, että ei lähetä riskeeraamaan sen paremmin ihmisten, kun koirankaan terveyttä. Vaan keksitäänpä täks päiväksi jotain muuta ohjelmaa ja sit ei muuta, kun kännykät käteen ja Google auki ja selailemaan, että mitäs muuta vois olla tarjolla näillä kulmilla ja noin tunnin ajomatkan päässä Utsjoelta löytyikin sitten mielenkiintoisia kohteita ja sinne suuntaan ollaan tässä nyt ajelemassa. Tämä Karigasniemeltä Nuorgamiin vievä tie on joskus valittu Suomen kauneimmaks tieks. Ja maisema on kyllä hieno tosta Tenojoen yli tonne Norjan puolelle niiltä kohdin, kun se vaan näkyy. Toi on vaan niin metsittyny toi tiensivu, että aika harvasta kohtaa sinne pääsee kunnolla näkemään. Mutta on se tämä Lapin luonto täällä Suomen puolellakin niin kyllä uskomattoman hienoa.

SV:                      (Taustalla veden solinaa). Tänään on tosiaan tämmöinen aurinkoinen ja tosi lämmin päivä. Me päätettiin nyt sitten lähteä tutustumaan Utsjokeen. ollaan täällä ensimmäisessä retkikohteessa. Tää on tällainen Utsjoen kirkkotuvat todella kaunis alue Amtojärven rannalla. Tällä alueella on useampi tommonen hirsinen pieni tupa, jotka on toimineet aikoinaan kirkkotupana. Niit on käytetty suurten juhlapyhien aikaan, jolloin kauempaa matkustaneet ihmiset on yöpyny niissä. Tuvat on sellaisii pieniä yhden huoneen tupia lähinnä ja tällai kesällä sinne pääsee tutustumaan. Ovet on auki ja siellä on vanhoja huonekaluja ja esineitä esillä, et ihan mielenkiintoista katseltavaa. Sit täs alueella toimii myös kahvila. Utsjoen seurakunta pitää lähetyskahvilaa. Sieltä me haettiin kahvit ja herkulliset vohvelit. Nyt ajateltiin vielä käydä kattomassa, kun tossa autotien toisella puolella on Utsjoen kirkko minkälainen kirkko se on ja pääseekö sinne sisälle tutustumaan. Nyt mä istun täällä Utsjoella Ailikastunturin huipulla eli jälleen yks tunturi huiputettu. Tosin nyt on pakko myöntää, että iso osa tästä matkasta tultiin kyllä autolla. Mutta loppumatka tänne ihan huipulle niin se piti kävellä. Tommonen varsin kivikkoinen maasto, mutta ihan sinänsä helppokulkuinen, kun vaan varovasti kulkee ja tunnustelee mitä tossun alla tuntuu. Tää Ailikastunturi tais olla reilun 340 metriä korkee. Ilma on edelleen helteinen mut tääl on aika navakka tuuli niin tää ei pääse mitenkään kauheesti polttamaan, et ihan sinänsä mukavan tuntusta. Tääl on varsin upeet maisemat, mutta nää tällä hetkellä vähän peittyy tommoseen usvaan, että kauheen kauas täältä ei nyt näkevätkään näe. Tää oli sikäli poikkeuksellinen paikka, että tänne piti maksaa tienkäyttömaksu viis euroa meinaa autolla tulla. Muualla ei oo vastaavaan vielä törmätty. Mutta kyllä tällä helteellä ihan mielellään sen viis euroa maksoi siitä, että ei tarvinnu koko matkaa kävellä. Se ois ollu ihan mahdoton tehtävä varmastikin. Eli tää paikka on tässä Utsjoen ja Nuorgamin välillä ja se oli siis Ailikastunturi. Google mapsista löytyy Ailikastunturi näköalapaikka. Suosittelen kyllä käymään, jos ohi satutti kulkemaan. Täältä Utsjoen Ailikastunturin huipulta löyty tämmöinen jännä autiomökki tai tupa ehkä jopa hieman aavemainen. Tuuli ulvoo ja seinät natisee kuten varmaan taustalta kuuluu (Aika voimakasta tuulen ääntä ja vähän rakennuksenkin ääntä tuulen tuiverruksen seassa). Lämpimällä ilmalla täällä vois varmaan vaikka viettää yön, jos ois niin paljon erähenkeä. Mutta me jatketaan kohti uusia seikkailuja.

SV:                      Tänään on reissupäivä numero 16. Lähettiin Karigasniemeltä matkaan syötyämme maittava hotelliaamiainen ajeltiin semmoiset 100 kilometriä Inariin ja sieltä löytyy tämmöinen paikka, kun Jäneskoski. Parkkialueelta on ihan semmoinen hiekoitettu hiekkatiereitti noin puoltoista kilometriä kävely tänne koskelle, joka on ihan siinä kohdassa matkaa hyvä ulkoilureitti tunnin autossa istumisen jälkeen. Tää koski on tämmöinen todella voimakas ja kuohuu hirveesti ja tän ylittää tämmöinen riippusiltamainen rautaritiläsilta. Täs on kyllä huomioitu myös koirat niin et on tehty tämmöinen puupitkosreitti tohon reunaan. Toiset koirat ei suostu kävelemään tollaisella rautaritilällä. Gossekin ihan mielellään käveli sit tota pitkosreittiä pitkin. Tuolla sillan toisella puolella niin siellä on tollainen avokota missä vois, vaikka paistella makkaroita. Mutta eipä meillä makkaroita nyt oo mukana. Ja sit sieltä löytyy kemiallinen wc. Sen on onneks huomannut näitten viime vuosien aikana, että noi ulko-wc:t näissä Lapin ulkoilukohteissa on huomattavasti siistiytyneet, et sinne on tehty paljon näit tällaisii kemiallisia wc: itä ja tosi siistejä vessoja siihen nähden mitä joskus ennen muistaa nähneensä. Ja sit monista paikoista löytyy myös jopa sellainen tilavampi inva-wc. (Taustalla tosi voimakas kosken kohina, meinaa Sarin ääni melkein hukkua, kosken ääneen).

HV:                      Nyt kun meillä on tässä mukavasti aikaa, niin otetaan vielä yks stoppi tänne Inariin ja käydään tsekkaamassa Tuulisjärven retkeilypolku.

SV:                      Sit alkaa taas juuria sit oikeeta laitaa. Sit tulee kivikkoinen kohta tosi paljon kiviä. Isoja juuria, vasenta reunaa. Isoja juuria keskellä on iso kivi. Sit tulee tämmöinen kivikkoinen kohta niin mennään tästä keskeltä. Täs on irtokiviä sit on vesilätäkkö täältä ihan oikeesta reunasta. Sit tänne vasempaan laitaan täs on isoja juuria oikeella. Keskellä on iso kivi, iso kiviaskelma. Ylhäällä kaatunut puu mikä pitää alittaa. Sit on terävä kivi. Oksia tulee ylhäältä oikeelta. Tää on nyt vähän mutaista mutta tota ei tän pahastu uppoo tänne. Perässä mun molemmin puolin on isot kivet. Sit on tämmöinen ylöspäin askelma, epätasaista, iso juuri, oikee reuna. Nyt täs on tota mutalätäkkö. Mut täst, jos tuut mun ihan mun perässä tästä niin täs on kuivempi kohta. Kaks isoo kivee sivusta tulee oksia, kiviä, juuria.

HV:                      Nyt mä istun tässä Tuulisjärven rannalla laiturin nokassa, tuuli vähän puhaltelee, aallot liplattaa ja hellettä on. Tuuli viilentää kivasti. Reitti parkkipaikalta tänne rannalle oli vähän reilu puoltoista kilometriä. Maasto oli hyvin vaihtelevaa oli kivikkoo, juurakkoo. Sit oli myös tommosta märkää suomaista maastoa eli siinä sai taas sekä avustaja että koira tehä ihan täyden päivätyön. Siinä matkalla polun poikki kulki semmoinen kirkasvetinen puro. Siitä koira sai vähän täydennystä nestevarastoihinsa. Tää näyttäis olevan aika kirkasvetinen tämä Tuulisjärvi. Täs ois vallan mainio mökin paikka. Toki oishan se vähän kaukana Vantaasta. Nyt lähetään kömpimään metsän läpi takas autolle ja sit otetaan Inarissa vielä pieni ruokailustoppi ja tankkausstoppi ja sitten körötellään loppumatka Saariselälle. (Taustalla järven pienten maininkien ääntä ja vähän jotain muutakin luonnon ääntä).

SV:                      Vasen laita keskellä iso kivi. Täs on sit tätä mutaa. Meiän piti hypätä tänne yli. Täält tulee ylhäältä oksia. Sit täs on iso askelma kivi ylöspäin. Toinen kivi heti perään. Vasemmalta tulee tää kaatunut puu. Sit tulee näit risuja taas oikealta ja vasemmalta. Sit Gosse menee täältä mamman perässä kapeeta reittiä. Isoja kiviä ja juuria. Nyt täs on tää oja sit. Mistähän meiän tästä Gosse odota. Mistähän tästä nyt sit pääsis. Tää on varmaan aika liukaskin. Täs on tää yks kivi tässä keskellä tähän pitäis osuu. Odota mä meen alta pois. No niin sit siihen sit siinä on isoja kiviä taas. Sit perässä. Täs on Paljon irtokiviä. Tulee ylhäältä oksia oikeelta risuja. Sit on taas kapee polku tässä on nyt taas märkää. Tästä jos sä tuut tänne mun perään niin täs on vähän kuivempi kohta. Täs on tämmöinen iso juuri minkä päälle voi astuu. Tuu vähän vielä lähemmäs tänne niin yritä tänne hypätä tänne. Sit on vähän kumpareita. Tästä jatkuu kapee vielä. Täältä alakautta, jos mennään niin tääl on ihan kuivempaa. Täs tulee puu sieltä ylhäältä vasemmalta. Ja sit siin tulee vähän semmoinen monttu. Sit on kiviporras ylöspäin. Oksia oikeella. Sit on taas leveenpää polkua. Siin on iso kivi siinä vasemmalla.

HV:                      No niin nyt ollaan perillä Saariselällä. Saatiin matkaan kulumaan koko päivä, vaikka ajoaikaa ei ollut, kun parisen tuntia. Mutta kun otettiin noita mukavia pysähdyksiä tohon väliin ja pientä retkeilyä ja vaellusta sekaan. Niin siinähän se päivä taas hupsahti. Saariselkä on Savukosken, Sodankylän ja Inarin kunnissa ja osittain Urho Kekkosen kansallispuiston alueella sijaitseva tunturijono ja erämaa-alue. Asukkaita Saariselällä on vajaa kolme ja puolsataa. Saariselkä on ehottomasti yks meiän lempparikohteita täällä Pohjois-Lapissa. Jo pelkästään sen takia, että tässä Urho Kekkosen kansallispuistossa sekä reitit että tunturit on varsin helposti saavuttavia. Toki meitä turistejahan tääl on aika paljon. Mutta on täällä tietysti lääniä missä temmeltää. Tää meiän majapaikka on tällä kertaa rivitalossa. Täs on yks makkari, tupakeittiö, parvi, kaks vessaa kylppäri ja sauna. Perhe lähti taas täydentämään ruokavarastoja. Me jäätiin koiran kanssa tänne huvilalle odottelemaan. Sitten vähän iltapalaa nassuun ja maaten. Huomenna lähetään varmastikin sitten tonne UKK:n kansallispuistoon seikkailemaan. Toivottavasti päästäis taas tunturia huiputtamaan. Sitä vartenhan täällä ollaan. Ja ajokilometrejä on kertyt 2250.

                            Reissupäivä 17. Ollaan Saariselällä kiertämässä Auroran polku nimistä lenkkiä. Tää on tämmöinen vähän reilu parin kilometrin lenkki ja erittäin hyvin saavutettava. Tää on hyvin pitkälti tämmöistä hiekkaista tietä. Jonkun verran pientä kivikkoo siellä täällä. Mutta tää ois periaattees semmoinen lenkki, jonka jos opettais koiralle niin tän vois mennä ihan ilman avustajaakin. Ilma on pilvinen. Lämpötila huitelee siinä pikkusen alle parikymppiä. Erinomaisen mukava ulkoilusää.

SV:                      Ja tossa puolessavälin matkaan semmoinen Auroran tupa, retkeilymaja, jossa löytyy pöytää ja tuolia ja tänään siellä oli laitettu takkaan tuli. Oli tosi lämpimät tunnelmat. Sit siinä ulkopuolella semmoinen iso terassi missä löytyy myös retkeilypöytiä. Ja näkymä on semmoiseen rotkoon sinne taakse. Maisema tällä reitillä on tällaista tunturimaista mäntymetsämaisemaa kivikkoo ja marjamaita näyttäis olevan, jos marjastaa tykkää. Nyt kun me kävellään tästä puron ohi. Me saavutaan kohta kummitusmajalle. Täs on kolme näitä tällaisia pieniä hirsimajoja. Siinä on joku saunarakennus ja kummitusmaja ja joku mikä tupa se kolmas sitten mahtaa ollakaan. Nythän tuolta näyttää metsästä tulevan poru meitä katsomaan.

HV:                      Täällä Saariselän kylän alueella liikkuu tosi paljon poroja. Se on hauska tää Gosse, kun se ei välitä tuon taivaallista noista poroista. Se ei viitti välttämättä edes vilkaista sinne poron suuntaan. Mutta siis Auroran polku Saariselällä suosittelen reittiä. Vähemmän kokeneellekin retkeilijälle. (taustalla vähän luonnon ääniä ja kävelystä johtuvia ääniä). Päätettiin sunnuntai-illan ratoksi lähtee tekemään vielä pieni saunalenkki ja päädyttiin sitten kiipeämään Iisakkipää nimisen tunturin huipulle. Iisakkipää on noin 460 metriä korkee tunturi ja matkaa tosta parkkipaikalta tänne huipulle tuli semmoinen noin kilometrin verran. Osittain semmoista hiekkaista kivikkoista tietä. Saa olla aika tarkkana mihin tossunsa laskee. Mutta oikein mukava oli nousta. Tää on meille tuttu tunturi. On täällä käyty useamman kerran aiemminkin. Tyyni rauhallinen kesäilta. Ei sada mutta ei kyllä paistakaan. Ja tämä mahtava hiljaisuus ja rauha ympäröi. Äsken tosta meidän ohi juosta kelekutteli poro, jolla oli semmoinen valkoinen kaulapanta. Osa näistä poroista on tosi kesyjä. Ne tulee ihan lähelle, mutta ei ne sitten kuitenkaan paijaamaan päästä. Heti kun on tämmöinen vähän tyynempi ilma niin sit ilmestyy näitä itikoita ja mäkäräisiä. Ei näitä nyt vielä kiusaks asti ole. Mutta sen verran, että huomaa niiden olemassa olon. Nytpä lähetään köpöttelemään rinnettä alas ja kohti majapaikkaa ja saunaa ja nukkumaan. Huomenna uudet seikkailut.

                            Reissupäivä 18. Ja nyt ollaan Kiilopään huipulla. Tää on viis ja puolsataa metriä korkee tunturi suurin piirtein ja nousua tänne kertyi vähän reilu kaks kilometriä. Nousu on tämmöistä hiekkatietä tää on suht koht helppo. Tossa noin puolessavälin on tommoset kiviportaat, jotka on mulle ainakin tosi haastavat. Ne on kaiteettomat ja sitten ne askelmat on ihan eri mittaisia ja eri korkuisia niin siin saa mennä tosi varovasti. Mutta hyvä avustaja ja koiran kanssa onnistuu kyllä. Ilma on lämmin joku 18, 19. Mutta aikamoinen tuuli täällä käy, mutta ei tää nyt hirveen kylmältä tunnu. Kerropas Sari vähän jotakin tästä ympäröivästä maisemasta. (Mikrofoniin aikamoinen tuulen humina).

SV:                      No tässä kohti missä me nyt ollaan, niin on tällaista vaivaiskoivua paljon semmoista alle metrin mittaista koivua. Ja sit on tommonen sammalta ja kanervikkoa on toi maa ja sit kun kattelee ympärille, niin näkyy vaan noita tuntureita. Ollaan vaan ehkä reilu puolenvälin tästä laskettu alaspäin tunturilta. Toi kanervikko on paikoin tosi kaunista, kun se on ihan violettina täällä, loistelee kukassa.

HV:                      Kaunispää, Kiilopää ja Iisakkipää on vähän näitä meiän vakiotuntureita missä yleensä aina käydään silloin kun Saariselällä ollaan. Nytpä jatketaan matkaa alaspäin ja parkkipaikalle ja mökille ja katotaan, onko tänään vielä saunailta ja huomenna sitten jatkuu matka etelän suuntaan. Eli tää reitti on aika hyvin saavutettava, jos vaan kunto kestää tän nousun. tää on tosiaan pari kilometriä suuntaansa eli Kiilopää Saariselkä oli paikka.

                            Ja näihin tunnelmiin päättyy sarjan toinen osa. Kolmannessa osassa kuono kääntyy etelään päin ja lähdemme pikkuhiljaa laskeutumaan kotia kohti. Pysykäähän kuulolla.